musta kissa

liian outoa porukkkaa myy..... varsinkin viikolla ravintola, musta kissa puolanka.miettikääpä hyvät puolankalaiset sitä kun teidän yksitysyys asiota,TEIDÄN asioitanne kerrotaan tutuille ja tuntemattomille.paikan omistajana voisin alkaa olla vähäisen varovaisempi ketä tiskin taakse päästää ja muutenkin..jos kuulisin mitä minusta puhutaan siitä ei hyvä seuraisi!!
185551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

toiset jatkuvasti antavat aihetta juoruille. Voi ne olla asiakkaitakin jotka sitten levittävät niitä etiäpäin. Se mitä Killissä yhden illan aikana tapahtuu ei käsittääkseni kuulu vaitiolovelvollisuuden piiriin.

Äänestä
  • henkilökunta kyllä asioista on vaitiolovelvollisia,mutta asiakkaat voi asioista puhua..voihan näitä puhujiakin vastaan jotakin syytettä nostaa, jos sille tuntuu.

    Äänestä

saa ryypätä, laulaa ja tanssia. ja lähes kaikista asiakkaista puhutaan varsinkin jos useammin käy.

Äänestä
  • eniten ja herroista on mukavaa puhella ne antaa itse pohjaa puheilleen.
    Jos on huoli maineestaan pyssyy pankolla.

    Äänestä

  • aina poissa olevista kirjoitti:

    eniten ja herroista on mukavaa puhella ne antaa itse pohjaa puheilleen.
    Jos on huoli maineestaan pyssyy pankolla.

    onko siellä näkynyt sitä muinaisjäänettä?
    minusta se on jonnekin hävinyyt, mutta minne?????

    Äänestä

  • ,,,,, kirjoitti:

    onko siellä näkynyt sitä muinaisjäänettä?
    minusta se on jonnekin hävinyyt, mutta minne?????

    kännis huomaa...;)!

    Äänestä

vaan, että yrittäjä palkkaa tarjoilijat ja tilanne sen mukaan... Vaan mee vaikka kajaaniin yökerhoon ja saat bilettää...>;;;!

Äänestä
  • Kissan omistajat ok mutta ainakin kaksi työntekijää joutaisi pois sieltä kärvöttämästä. Kaks likkaa aina hapanta naamaa näyttää jos vaikka yhdellä käy! Tai sitten istutaan pelikoneella tai ollaan tupakalla juttelemassa kavereille...huono paikka. Pitäs saaha parempia työntekijöitä sinne...ainaki se musta hiuksinen pikku tyttö poes...turha likka asiakkaita palvelemaan. Siinäpä miettimistä kerrakseen....

    Äänestä

  • Hei, olen kyllä sataprosenttisen varma ettei ainakaan kissassa mitään jatkoja ole.
    ja mitä näihin "varatyöntekijöihin" jotka työ aikana murjottaa, istuvat pelikoneella ja vetävät röökiä, niin näitähän ei vakituisina näe.
    Vakituinen henkilökunta, omistaja mukaan lukien on osaavaa ja ammattitaitoista porukkaa, jotka minun tietääkseni tähän asti nauttineet työstään, ja ilolla meitä palvelevat.
    Itse olen ainakin tyytyväinen baarin myyjiin ja talon drinkkeihin, jatkakaa samaa rataa!
    Hauskaa illanjatkoa kaikille !

    Äänestä

  • Kyllä jos Mustassa Kissassa ja muissakin kapakoissa,baareissa on alaikäisiä kaljan vinkujia niin toivottavasti heittävät helevetin äkkiä pihalle ja ikuinen porttikielto,muutenkin juovat,ryyppäävät liikaa ja toivottavasti ei alaikäisille kakaroille pidetä mitään "jälkibileitä" KOSKAAN, olisi varmaan aihetta käydä tiheämmin Alkoholi tarkastajien ja muiden tarkastajien tuollaisissa paikoissa tarkastajat herätys hop,hop.

    Äänestä

  • Liiba Laaba kirjoitti:

    Hei, olen kyllä sataprosenttisen varma ettei ainakaan kissassa mitään jatkoja ole.
    ja mitä näihin "varatyöntekijöihin" jotka työ aikana murjottaa, istuvat pelikoneella ja vetävät röökiä, niin näitähän ei vakituisina näe.
    Vakituinen henkilökunta, omistaja mukaan lukien on osaavaa ja ammattitaitoista porukkaa, jotka minun tietääkseni tähän asti nauttineet työstään, ja ilolla meitä palvelevat.
    Itse olen ainakin tyytyväinen baarin myyjiin ja talon drinkkeihin, jatkakaa samaa rataa!
    Hauskaa illanjatkoa kaikille !

    jatkoja taitaa olla

    Äänestä

  • Ei rähjätä. kirjoitti:

    Kyllä jos Mustassa Kissassa ja muissakin kapakoissa,baareissa on alaikäisiä kaljan vinkujia niin toivottavasti heittävät helevetin äkkiä pihalle ja ikuinen porttikielto,muutenkin juovat,ryyppäävät liikaa ja toivottavasti ei alaikäisille kakaroille pidetä mitään "jälkibileitä" KOSKAAN, olisi varmaan aihetta käydä tiheämmin Alkoholi tarkastajien ja muiden tarkastajien tuollaisissa paikoissa tarkastajat herätys hop,hop.

    kuulinpa huhuja, jotta mustakissan pitäjä on vuokrannut Hyrynslmelta Halla tai oliko se Helmi vai mikä lie? Siinäpä vasta haastetta riittää.

    Äänestä

  • joopatijoo 1 kirjoitti:

    kuulinpa huhuja, jotta mustakissan pitäjä on vuokrannut Hyrynslmelta Halla tai oliko se Helmi vai mikä lie? Siinäpä vasta haastetta riittää.

    no ompa taas, tosi ammattitaitoista porukkaa. Muistaakseni pitää olla joku lupa että saa olla yksin töissä ja sen saa jos on koulutus? en mä muista enkä oo perehtynyt noihin baarin tarjoilijan ammattiin mutta joku siinä oli. Varmaan yhdelläkään niistä ole sellaista koulutusta...varmaankin omistajalla ainaki ku on saanu puljun pystyyn. Ja kyllä niistä pileistä takahuoneessa kuulee aina välillä jottain...alaikäisiä siellä varmasti on ku harvoin sitä valvotaan jos järkkäri on tiskin takana myymässä viinaksie... Sen verran julukkis porukkaa taitaa kanta pubin omistajat olla että aina kuulee mitä siellä on tapahtunu....räkälä mikä räkälä ja tosiaan tarkastajat herätys ja samaa mieltä et naaman perusteella siellä katotaan kelle hymyillään

    Äänestä

  • Liiba Laaba kirjoitti:

    Hei, olen kyllä sataprosenttisen varma ettei ainakaan kissassa mitään jatkoja ole.
    ja mitä näihin "varatyöntekijöihin" jotka työ aikana murjottaa, istuvat pelikoneella ja vetävät röökiä, niin näitähän ei vakituisina näe.
    Vakituinen henkilökunta, omistaja mukaan lukien on osaavaa ja ammattitaitoista porukkaa, jotka minun tietääkseni tähän asti nauttineet työstään, ja ilolla meitä palvelevat.
    Itse olen ainakin tyytyväinen baarin myyjiin ja talon drinkkeihin, jatkakaa samaa rataa!
    Hauskaa illanjatkoa kaikille !

    kuka tietää kuka on vara ja kuka vaki? aika puolueellinen kirjootus taitaa työntekijä ite kirjootella ny. noloa yrittää selitellä takahuoneen juhlista

    Äänestä

  • paavopäev kirjoitti:

    Kissan omistajat ok mutta ainakin kaksi työntekijää joutaisi pois sieltä kärvöttämästä. Kaks likkaa aina hapanta naamaa näyttää jos vaikka yhdellä käy! Tai sitten istutaan pelikoneella tai ollaan tupakalla juttelemassa kavereille...huono paikka. Pitäs saaha parempia työntekijöitä sinne...ainaki se musta hiuksinen pikku tyttö poes...turha likka asiakkaita palvelemaan. Siinäpä miettimistä kerrakseen....

    jos tarjilija(t) on kiinnostunut vain yhden tai muutaman asiakkaan palvelusta ja juottamisesta, sama on pitää yksityisbileet...

    Äänestä

Olispa kiva josks vierailla Mustassa kissasaa ja jutella ihmisten kaa....

Oon vaan kesällä kökillä kulkeva tyyppi..Asun talavet muualla.

Äänestä

Musta kissa on monin verroin parempi kuin toinen baari jossa asiakkaita katsotaan jo ovelta happamasti tai sitten miehille vitsejä isoon ääneen kaverin kautta kerrotaan ja mitäpä muuta kuin hävyttömiä ja mauttomia vitsejä joille omistaja isoon ääneen itse hi..... Voi tätä onnetonta kylää kun vielä tällaisilla paikoilla siunattu

Äänestä

Kaikkialla puhutaan toisten asioista, kotona perheen jäsenille,töissä työkavereiden kesken,ystävät ystäville ja koulussa myös opettajat puhuvat myöskin juoruja. Eli onko kukaan koskaan ollut yhtään parempi ja jättänyt juorujen kertomisen jos siihen on tilaisuus tullut? Eikö se ole niin jotta jos puhutaan siihen voi olla joku syy? A

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kaikki ei tykkää kirjoitti:

liian outoa porukkkaa myy..... varsinkin viikolla ravintola, musta kissa puolanka.miettikääpä hyvät puolankalaiset sitä kun teidän yksitysyys asiota,TEIDÄN asioitanne kerrotaan tutuille ja tuntemattomille.paikan omistajana voisin alkaa olla vähäisen varovaisempi ketä tiskin taakse päästää ja muutenkin..jos kuulisin mitä minusta puhutaan siitä ei hyvä seuraisi!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu