Linux Mint nousussa!!!

DistroWatchin viimeiset 30 päivää ovat todistamassa ilmiötä nimeltään Linux Mint. Tämä hyvin pitkälle Debian-Ubuntu-pakettihallintoa soveltava mutta viimestellympi ja vaivattomampi sekä käytön että asennuksen kannalta oleva distro on niin vahvassa nousussa että se on ajanut DistroWatchin listalla Fedoran ohi ja uhkaa jo Ubuntun asemaa.

Linux Mint on erittäin hyvä Linux-jakelu sille joka haluaa esim. ensimmäisen kerran elämässään asentaa Linuxin koneellensa. Suosittelen!
6255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

vuoden olen käyttänyt ja ainakin kauniinpi kuin ubuntu.
Lisäksi näyttäisi nämä kodetekit ja muut median lisukkeet olevan valmiiksi asennettu.
Muuten ihan samoja deb paketteja kuin toisetkin.
Siis ei herätä tunteita.

Äänestä
  • Mint on helppo käyttää ja yksi suuri haastaja seuraavalle winkulle!
    Juuri se että kaikki on valmiiksi asennettu tekee siitä helppokäyttöisen.
    Tämä on juuri semmoinen käyttöjärjestelmä mitä ne parhaimmillaan voi olla!

    Äänestä

DistroWatchin H.P.D.-lista kertoo klikkausten määrän vain siltä sivulta eikä sillä ole mitään tekemistä jakelun yleisyyden kanssa. Mittaa lähinnä hypetyksen määrää ja sen ykköstila kuuluu tietenkin Ubuntulle,

Äänestä

kunhan noista Mintin koodekeista ja muista tekijänoikeuden rikkomuksista nostetaan pari oikeusjuttua, tulee distrosta yhtä "helppokäyttöinen" ja "valmis" hyvin pian kuin Ubuntusta.

Ihmisillä ei ole nykyisin enää minkäänlaista moraalia ja sama juttu kaikki pitää saada ilmaiseksi NYT JA HETI olkoon käyttis mikä tahansa.

Hävetkää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wellington Brown kirjoitti:

DistroWatchin viimeiset 30 päivää ovat todistamassa ilmiötä nimeltään Linux Mint. Tämä hyvin pitkälle Debian-Ubuntu-pakettihallintoa soveltava mutta viimestellympi ja vaivattomampi sekä käytön että asennuksen kannalta oleva distro on niin vahvassa nousussa että se on ajanut DistroWatchin listalla Fedoran ohi ja uhkaa jo Ubuntun asemaa.

Linux Mint on erittäin hyvä Linux-jakelu sille joka haluaa esim. ensimmäisen kerran elämässään asentaa Linuxin koneellensa. Suosittelen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu