Ihmettelen

Miksi palstalta poistatetaan viestit, joissa puolikkaallakaan sanalla mainitaan lapsen pahoinvointi sijaishuollossa? Eikö se olisi lastensuojelua termin varsinaisessa merkityksessä, että lapsen etua ajettaisiin on hän sitten omien vanhempiensa luona tai sitten sijaishuollossa? Salliiiko lastensuojelu sen, että lapset voivat pahoin kunhan se tapahtuu kodin ulkopuolella?
8280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jo se, että sijaishuoltoa harkitaan lapsen kohdalla, on osoitus lapsen pahoinvoinnista. Jokin perheessä tai sen ympäristössä ei ole kunnossa, kun tällaista prosessia harkitaankin. Tiedän, että on paljon vaikeuksissa olevia perheitä, joista ei kuitenkaan oteta lapsia sijaisperheisiin, mutta kun oikeasti ollaan pahoinvoivia ja oirehtivia, niin johan lapsen etua pitää ruveta ajamaan.

Lyhyen lastensuojelukokemuksen perusteella voin kyllä sanoa, että lapsen hyvinvointi ei parane optimaaliseksi sijaishuollossakaan, koska oikea paikka olisi oma turvallinen koti ja siellä harmoninen elämä. Mutta kun se jo puuttui, niin toiseksi paras lienee hyvä sijaisperhe ja sitten laitosmuotoinen LS-paikka. Joidenkin lasten kohdalla ei vain mikään sijaishuollon muoto onnistu, mutta ei onnistu myöskään kotona kasvaminen olemassaolevien ongelmien vuoksi. Jos vielä kasvaa syvä luottamuspula sijaispaikan ja vanhempien välille, mikä heijastuu lapseenkin, niin ollaan jo pitkällä vaikeuksissa eikä ollenkaan lapsen parhaaksi. Siksipä viimeistään huostaanoton tapahduttua pitää kaikkien osapuolten toimia yhdessä, omat reviirinsä unohtaen vain ja ainoastaan lapsen parhaaksi suunnitelluilla toimilla ja hyvässä yhteistyössä. Jokaisen osapuolen pitää myös kyetä miettimään omaa osuuttaan, jos lapsi voi edelleen pahoin LS-toimista huolimatta.

Edelleen korostan, että en pyrikään etsimään syyllistä enkä oikeastaan vastaa ylläolevaan kirjoitukseen, vaan mietin kokemani pohjalta esille tullutta asiaa.

Äänestä
  • käyttävät laiskat tai välinpitämättömät sijaisvanhemmat. Voi hyvin tehdä sivutöitä yms. toimia ja jättää sijoitetut lapset vain yhdelle aikuiselle (heitteille). Siten kun lapset oirehtivat sanotaan vaan, että kyllä ne olivat niin pahasti traumatisoituneita jo tullessaan, ettei auttanut sekään, kun yritimme kaikkemme. Todellisuudessa "kasvatus" on välinpitämättömyyttä ja omien mielihalujen toteuttamista. Siihen kaupanpäälle saa vielä hyvän ihmisen mitalin - ehkä joskus äitinepäivämitalinkin. Toivon kuitenkin, että ihminen, joka on ollut välinpitämätön ja ennemminkin aiheuttanut haittaa ja kärsimystä sijoitetuille lapsille - kieltäytyisi tuosta äitienpäivämitalista. En tarkoita kaikkia, mutta tiedän kuvaamani kaltaisia henkilöitä olevan alalla.

    Äänestä

  • että ym. selitystä kirjoitti:

    käyttävät laiskat tai välinpitämättömät sijaisvanhemmat. Voi hyvin tehdä sivutöitä yms. toimia ja jättää sijoitetut lapset vain yhdelle aikuiselle (heitteille). Siten kun lapset oirehtivat sanotaan vaan, että kyllä ne olivat niin pahasti traumatisoituneita jo tullessaan, ettei auttanut sekään, kun yritimme kaikkemme. Todellisuudessa "kasvatus" on välinpitämättömyyttä ja omien mielihalujen toteuttamista. Siihen kaupanpäälle saa vielä hyvän ihmisen mitalin - ehkä joskus äitinepäivämitalinkin. Toivon kuitenkin, että ihminen, joka on ollut välinpitämätön ja ennemminkin aiheuttanut haittaa ja kärsimystä sijoitetuille lapsille - kieltäytyisi tuosta äitienpäivämitalista. En tarkoita kaikkia, mutta tiedän kuvaamani kaltaisia henkilöitä olevan alalla.

    lapsia on ollut todella paljon sijoitettuna - ja pieniä!

    Äänestä

  • lähtökohta lapsen edun toteutumiseen:
    "Siksipä viimeistään huostaanoton tapahduttua pitää kaikkien osapuolten toimia yhdessä, omat reviirinsä unohtaen vain ja ainoastaan lapsen parhaaksi suunnitelluilla toimilla ja hyvässä yhteistyössä."

    Näin juuri minäkin "maallikkona" kuvittelin asioiden lähtevän pikkuhiljaa kohti parempaa, mutta todellakaan kaikki osapuolet eivät sitoutuneet tähän ja lapsi voi entistä huonommin eikä se tuntunut kiinnostavat ketään muuta kuin minua, lapsen äitiä.

    Sinulle kommentin kirjoittaja totean, että jos oikeasti ajattelet kuten kirjoitit, niin taidat olla helmi sikojen joukossa.

    T: ketjun aloittaja

    Äänestä

  • että ym. selitystä kirjoitti:

    käyttävät laiskat tai välinpitämättömät sijaisvanhemmat. Voi hyvin tehdä sivutöitä yms. toimia ja jättää sijoitetut lapset vain yhdelle aikuiselle (heitteille). Siten kun lapset oirehtivat sanotaan vaan, että kyllä ne olivat niin pahasti traumatisoituneita jo tullessaan, ettei auttanut sekään, kun yritimme kaikkemme. Todellisuudessa "kasvatus" on välinpitämättömyyttä ja omien mielihalujen toteuttamista. Siihen kaupanpäälle saa vielä hyvän ihmisen mitalin - ehkä joskus äitinepäivämitalinkin. Toivon kuitenkin, että ihminen, joka on ollut välinpitämätön ja ennemminkin aiheuttanut haittaa ja kärsimystä sijoitetuille lapsille - kieltäytyisi tuosta äitienpäivämitalista. En tarkoita kaikkia, mutta tiedän kuvaamani kaltaisia henkilöitä olevan alalla.

    sijoitetut "heitteillä". Ja niin on ollut nuo biologisetkin lapset.
    Kahdesta sijoitetusta saa palkkiota n. tonnin ja täytyy sanoa, että meille se ei riitä kuukausipalkaksi. Siitä johtuen mies käy "oikeissa töissä", josta maksetaan oikein palkkaa.
    Eipä kyllä ole ennen tullut mieleen, että meidän kummankin pitäisi olla kotona...

    Äänestä

  • taitaa olla kirjoitti:

    kymmentä lasta (joista 4 alle kouluikäistä) yksin, niin mikäpä siinä.

    Äänestä

  • että hoidat noin kirjoitti:

    kymmentä lasta (joista 4 alle kouluikäistä) yksin, niin mikäpä siinä.

    lapsimäärästä puhuttiin? Kahdestakin puhutaan monikossa, tiedoksi vaan.

    Äänestä

on palstan seriffinä, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi poistuu viestit missä kerrotaan lasten pahoinvoinnista sijaishuollossa. sossujen hyväveli systeemi on jo ujutettu näillekkin pienen ja heikon ihmisen vertaistuki paikkoihin, ettei vaan missään saataisi ääntä kuuluviin lasten puolesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

asiaa.... kirjoitti:

Miksi palstalta poistatetaan viestit, joissa puolikkaallakaan sanalla mainitaan lapsen pahoinvointi sijaishuollossa? Eikö se olisi lastensuojelua termin varsinaisessa merkityksessä, että lapsen etua ajettaisiin on hän sitten omien vanhempiensa luona tai sitten sijaishuollossa? Salliiiko lastensuojelu sen, että lapset voivat pahoin kunhan se tapahtuu kodin ulkopuolella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu