Turkkilaiset sukulaiset pilaavat elämämme

Nyt kyllä varmaan kaikkia naurattaa kun kerron, tämä on ihan uskomatonta mutta totta: kun muutin mieheni luokse Turkkiin, niin sukulaiset alkoivat epäillä että MINÄ olen turkin oleskeluluvan ja kansalaisuuden perässä! Että siksi olisin mennyt naimisiin että saan asua siellä ja sitten kun kansalaisuus irtoaa, niin eroaisin.. Ihan tosissaan mesosivat tuosta vaikka sanoin ettei siinä ole mitään järkeä. "Jes, nyt sain Turkin kansalaisuuden vuosien kestämisen jälkeen!" Mitä minä sillä teen? Eihän sellaisella passilla edes matkusteta mihinkään ja jos eroaisin siellä miehestäni niin en saisi mistään yhtään mitään. Todella naurettava väite, onko kukaan koskaan kuullut moisesta että Eu-kansalainen menee turkkilaisen kanssa naimisiin paperien takia..! Ei ole sukulaisilla kyllä mitään päässä.

Haukkumakirjeistä sen verran että kirjoittivat englanniksi. Onneksi kukaan ei ehtinyt lukemaan niitä kun osasin jo epäillä eikä vanhemmat sukulaiseni edes puhu englantia. No, mitä meiltä sitten varastettiin.. Minulta vietiin juuri saatu Turkin oleskelulupa, valokopiot kaikista papereistani joissa on kaikki henkilötietoni sekä avioliittokirja (jota tarvitaan mm. avioliiton rekisteröintiä varten Suomessa). Maksoin itse oleskelulupani joka oli muuten vuodeksi tosi kallis, joten oli törkeä temppu. Aion hankkia uuden, siellähän ne tiedot on poliisiasemalla että vuodeksi on lupa vaikka se paperi onkin varastettu minulta. Samoin uuden avioliittokirjan varmaan saa sieltä.

Sitä mieltä olen minäkin että jos mies oikeasti rakastaa niin on minun kanssani, niin kuin nyt on käynytkin kun sukulaiset ovat muka laittaneet välejä poikki. Mies haluaa että menen takaisin sinne koska se on minun koti ja meidän avioliitto, mutta sanoi vaan ettei voi olla onnellinen noiden sukulaisten takia jos heihin ei olla väleissä.. Jos ei ole sekä minun että heidän kanssa, niin kuulemma haluaa kuolla ja riutuu hitaasti.. Tosi masentavalta kuulostaa. Jos alkaa oikeasti käyttäytyä noin niin miten jaksan sitä?

Sinne siis voin mennä takaisin ja sukulaiset ei puhu (toivottavasti ei tule häiriköimään) mutta miehen asenne huolestuttaa, voiko joku oikeasti olla aina masentunut ja yrittää vaan että oltaisiin sukulaisiin väleissä.. En tiedä tuleeko siitä sukulaisten kanssa olosta ikinä mitään jos huutavat, varastavat ja ovat ehkä väkivaltaisiakin. Haluaisin tietää jo nyt ettei tarvitsisi kitua ja ajatella, mutta eikai se selviä kuin ajan kanssa.. Kiitos kaikille kun vastasitte. Surupuserossa, kiitos kannustamisesta.. Olis kiva jutella sun kanssa enemmänkin jos on samankaltainen tilanne..

aamuntähtönen kirjoitti:

Nyt kyllä varmaan kaikkia naurattaa kun kerron, tämä on ihan uskomatonta mutta totta: kun muutin mieheni luokse Turkkiin, niin sukulaiset alkoivat epäillä että MINÄ olen turkin oleskeluluvan ja kansalaisuuden perässä! Että siksi olisin mennyt naimisiin että saan asua siellä ja sitten kun kansalaisuus irtoaa, niin eroaisin.. Ihan tosissaan mesosivat tuosta vaikka sanoin ettei siinä ole mitään järkeä. "Jes, nyt sain Turkin kansalaisuuden vuosien kestämisen jälkeen!" Mitä minä sillä teen? Eihän sellaisella passilla edes matkusteta mihinkään ja jos eroaisin siellä miehestäni niin en saisi mistään yhtään mitään. Todella naurettava väite, onko kukaan koskaan kuullut moisesta että Eu-kansalainen menee turkkilaisen kanssa naimisiin paperien takia..! Ei ole sukulaisilla kyllä mitään päässä.

Haukkumakirjeistä sen verran että kirjoittivat englanniksi. Onneksi kukaan ei ehtinyt lukemaan niitä kun osasin jo epäillä eikä vanhemmat sukulaiseni edes puhu englantia. No, mitä meiltä sitten varastettiin.. Minulta vietiin juuri saatu Turkin oleskelulupa, valokopiot kaikista papereistani joissa on kaikki henkilötietoni sekä avioliittokirja (jota tarvitaan mm. avioliiton rekisteröintiä varten Suomessa). Maksoin itse oleskelulupani joka oli muuten vuodeksi tosi kallis, joten oli törkeä temppu. Aion hankkia uuden, siellähän ne tiedot on poliisiasemalla että vuodeksi on lupa vaikka se paperi onkin varastettu minulta. Samoin uuden avioliittokirjan varmaan saa sieltä.

Sitä mieltä olen minäkin että jos mies oikeasti rakastaa niin on minun kanssani, niin kuin nyt on käynytkin kun sukulaiset ovat muka laittaneet välejä poikki. Mies haluaa että menen takaisin sinne koska se on minun koti ja meidän avioliitto, mutta sanoi vaan ettei voi olla onnellinen noiden sukulaisten takia jos heihin ei olla väleissä.. Jos ei ole sekä minun että heidän kanssa, niin kuulemma haluaa kuolla ja riutuu hitaasti.. Tosi masentavalta kuulostaa. Jos alkaa oikeasti käyttäytyä noin niin miten jaksan sitä?

Sinne siis voin mennä takaisin ja sukulaiset ei puhu (toivottavasti ei tule häiriköimään) mutta miehen asenne huolestuttaa, voiko joku oikeasti olla aina masentunut ja yrittää vaan että oltaisiin sukulaisiin väleissä.. En tiedä tuleeko siitä sukulaisten kanssa olosta ikinä mitään jos huutavat, varastavat ja ovat ehkä väkivaltaisiakin. Haluaisin tietää jo nyt ettei tarvitsisi kitua ja ajatella, mutta eikai se selviä kuin ajan kanssa.. Kiitos kaikille kun vastasitte. Surupuserossa, kiitos kannustamisesta.. Olis kiva jutella sun kanssa enemmänkin jos on samankaltainen tilanne..

Lue lisää

Sehän on just semmosta henkistä kiusaamista sullekin, että jos ootte yhdessä ja rakastuneita niin mies vetää masennuskortin esille. Saako kysyä mitä ne sukulaiset on, siis ihan lähisukulaisia kuten omat vanhemmat ja sisarukset vai kumminkaimat, jotka myös perheeksi lasketaan? Mun mielestä jos esim. rakas oma äiti sanoo että et oo mun poika enää jos oot ton kanssa niin voi vielä jotenkin ymmärtää, vaikka kamalaa sekin jo on että aikuisen miehen pitää ikuisesti roikkua helmassa. Mutta jos jotkut sedät ja tädit siel uhkailee sukulaisuuden irtisanomisella niin so what, olisi mies ja sanoisi että naistani ette kiusaa tai sitten se olen MINÄ joka ne välit pistää poikki. Pitää olla paljon rakkautta että sellaiseen kykenee.

Toi on vaikea, että hän olisi sitten muka masentunut koko ajan ellei saisi sukulaisiin olla yhteydessä. Pitää laittaa kova kovaa vastaan, että haluatko sä perheen MUN kanssa vai haluatko sä olla omassa perheessäs ja kenties naida joku joka olisi SUVULLE sopivin. Toisaalta, mun mielestä mies voi vähän liioitella asiaa...tai sitten voi olla jotain muuta taustalla mitä mies ei kerro. Kannattaa ottaa asia puheeks sillain et se on nyt joko tai. Säästät tosiaankin oman mielenterveyden kävi miten kävi, koska parempi on nyt erota jos sikseen tulee kuin kymmenen vuoden vaikean avioliiton jälkeen ja elämä mennyt.

Mun tilanne on hieman samalainen, tosin ei ole mitään kiusaamista vaan totaalinen kieltäytyminen sukulaisten kohdalla. Eivät halua edes kuulla minusta, eivätkä tiedä, että menimme jo naimisiin. Mieheni ei tosin ole Turkista eikä muslimi, mutta kuitenkin sellaisesta maasta jossa perhe on tärkein ja perheen sanaa vastaan ei mennä. No me mentii kuitenkin. Ja perhe sanoi, että jos näin käy että menemme naimisiin, niin kaikki välit laittavat poikki. Mun mies sanoi tota samaa, että masentuu ja muuta ja että ei voi tehdä perheelleen noin. Mut mä sanoin et se on joko suhde tai ero, ja suhde tuli. Katotaan miten suhde jatkuu, kun mies tulee Suomeen. Ollaan asuttu muualla, ei hänen kotimaassaan, kuukausia yhdessä ja rakastamme toisiamme paljon...Idiooteille ja rasisteille tiedoksi, että emme todellakaan tänne jää, älköö peljätkö.

Mun ongelma on sellainen kuitenkin, että mä itte koen olevani jotenkin huono ku ne sukulaiset ei halua olla muhu yhteyksis. Mut kyse on vaan siitä, että he olisivat halunneet pojalleen oman maan vaimon, hyvästä suvusta jne niinkun on tapana. Ja mies haluaakin olla jonkun eurooppalaisen opiskelijan kanssa, ja ne vanhemmat sanoo että mä jätän sen pian kumminkin et ku euroopassa on tapana. Ennakkoluuloja puolin ja toisin...Harmillista.

Voisitko löytää sukulaisten kirjosta edes jonkun, joka olis sun puolella? Otat sen sellasseeks liittolaiseks, että miehesikin näkis ettei välit mene KOKO sukuun...

surupuserossa kirjoitti:

Sehän on just semmosta henkistä kiusaamista sullekin, että jos ootte yhdessä ja rakastuneita niin mies vetää masennuskortin esille. Saako kysyä mitä ne sukulaiset on, siis ihan lähisukulaisia kuten omat vanhemmat ja sisarukset vai kumminkaimat, jotka myös perheeksi lasketaan? Mun mielestä jos esim. rakas oma äiti sanoo että et oo mun poika enää jos oot ton kanssa niin voi vielä jotenkin ymmärtää, vaikka kamalaa sekin jo on että aikuisen miehen pitää ikuisesti roikkua helmassa. Mutta jos jotkut sedät ja tädit siel uhkailee sukulaisuuden irtisanomisella niin so what, olisi mies ja sanoisi että naistani ette kiusaa tai sitten se olen MINÄ joka ne välit pistää poikki. Pitää olla paljon rakkautta että sellaiseen kykenee.

Toi on vaikea, että hän olisi sitten muka masentunut koko ajan ellei saisi sukulaisiin olla yhteydessä. Pitää laittaa kova kovaa vastaan, että haluatko sä perheen MUN kanssa vai haluatko sä olla omassa perheessäs ja kenties naida joku joka olisi SUVULLE sopivin. Toisaalta, mun mielestä mies voi vähän liioitella asiaa...tai sitten voi olla jotain muuta taustalla mitä mies ei kerro. Kannattaa ottaa asia puheeks sillain et se on nyt joko tai. Säästät tosiaankin oman mielenterveyden kävi miten kävi, koska parempi on nyt erota jos sikseen tulee kuin kymmenen vuoden vaikean avioliiton jälkeen ja elämä mennyt.

Mun tilanne on hieman samalainen, tosin ei ole mitään kiusaamista vaan totaalinen kieltäytyminen sukulaisten kohdalla. Eivät halua edes kuulla minusta, eivätkä tiedä, että menimme jo naimisiin. Mieheni ei tosin ole Turkista eikä muslimi, mutta kuitenkin sellaisesta maasta jossa perhe on tärkein ja perheen sanaa vastaan ei mennä. No me mentii kuitenkin. Ja perhe sanoi, että jos näin käy että menemme naimisiin, niin kaikki välit laittavat poikki. Mun mies sanoi tota samaa, että masentuu ja muuta ja että ei voi tehdä perheelleen noin. Mut mä sanoin et se on joko suhde tai ero, ja suhde tuli. Katotaan miten suhde jatkuu, kun mies tulee Suomeen. Ollaan asuttu muualla, ei hänen kotimaassaan, kuukausia yhdessä ja rakastamme toisiamme paljon...Idiooteille ja rasisteille tiedoksi, että emme todellakaan tänne jää, älköö peljätkö.

Mun ongelma on sellainen kuitenkin, että mä itte koen olevani jotenkin huono ku ne sukulaiset ei halua olla muhu yhteyksis. Mut kyse on vaan siitä, että he olisivat halunneet pojalleen oman maan vaimon, hyvästä suvusta jne niinkun on tapana. Ja mies haluaakin olla jonkun eurooppalaisen opiskelijan kanssa, ja ne vanhemmat sanoo että mä jätän sen pian kumminkin et ku euroopassa on tapana. Ennakkoluuloja puolin ja toisin...Harmillista.

Voisitko löytää sukulaisten kirjosta edes jonkun, joka olis sun puolella? Otat sen sellasseeks liittolaiseks, että miehesikin näkis ettei välit mene KOKO sukuun...

Lue lisää

tuollainen,enkä ole koskaan aiemmin kuullut vastaavasta...
Itselläni siis Turkkilainen mies,jo toistakymmentä vuotta :)
Ehdottaisin,että kokoontuisitte kaikki yhteen,ja alkaisitte järjestelmällisesti käydä läpi näitä ennakkoluuloja,puolin ja toisin.
Puhutko Turkkia?
Ja jos,kehottaisin ottamaan "työn alle" anoppisi, vedota tämän äitiyteen,ja siihen,että elämää ei voi suunnitella:Kun rakkaus osuu kohdalle,se on menoa.
Eikö äiti toivo pojalleen rakkauden täyteistä avioliittoa,ja perhe-elämää?
Anoppisi ja appiukkosi ovat epäilemättä olennaisessa osassa muun perheen hyväksynnän saamiseksi,siitä voit olla varma.
Enkä nyt kehota hankkimaan lasta tämän asian vuoksi,mutta kun se aika tulee,
lapsen vuoksi on miehenkin sukulaisten otettava sinut huomioon ja tultava kanssasi toimeen...Olettaisin siis välien parantuvan viimeistään tässä vaiheessa.

Tuo puhe Turkissa loisimisesta on ratkiriemukasta!

Voimia sinulle.
Rakkauden eteen kannattaa taistella.
Luovuttaa saa vasta sitten kun takki on tyhjä ;)

aamuntähtönen kirjoitti:

Nyt kyllä varmaan kaikkia naurattaa kun kerron, tämä on ihan uskomatonta mutta totta: kun muutin mieheni luokse Turkkiin, niin sukulaiset alkoivat epäillä että MINÄ olen turkin oleskeluluvan ja kansalaisuuden perässä! Että siksi olisin mennyt naimisiin että saan asua siellä ja sitten kun kansalaisuus irtoaa, niin eroaisin.. Ihan tosissaan mesosivat tuosta vaikka sanoin ettei siinä ole mitään järkeä. "Jes, nyt sain Turkin kansalaisuuden vuosien kestämisen jälkeen!" Mitä minä sillä teen? Eihän sellaisella passilla edes matkusteta mihinkään ja jos eroaisin siellä miehestäni niin en saisi mistään yhtään mitään. Todella naurettava väite, onko kukaan koskaan kuullut moisesta että Eu-kansalainen menee turkkilaisen kanssa naimisiin paperien takia..! Ei ole sukulaisilla kyllä mitään päässä.

Haukkumakirjeistä sen verran että kirjoittivat englanniksi. Onneksi kukaan ei ehtinyt lukemaan niitä kun osasin jo epäillä eikä vanhemmat sukulaiseni edes puhu englantia. No, mitä meiltä sitten varastettiin.. Minulta vietiin juuri saatu Turkin oleskelulupa, valokopiot kaikista papereistani joissa on kaikki henkilötietoni sekä avioliittokirja (jota tarvitaan mm. avioliiton rekisteröintiä varten Suomessa). Maksoin itse oleskelulupani joka oli muuten vuodeksi tosi kallis, joten oli törkeä temppu. Aion hankkia uuden, siellähän ne tiedot on poliisiasemalla että vuodeksi on lupa vaikka se paperi onkin varastettu minulta. Samoin uuden avioliittokirjan varmaan saa sieltä.

Sitä mieltä olen minäkin että jos mies oikeasti rakastaa niin on minun kanssani, niin kuin nyt on käynytkin kun sukulaiset ovat muka laittaneet välejä poikki. Mies haluaa että menen takaisin sinne koska se on minun koti ja meidän avioliitto, mutta sanoi vaan ettei voi olla onnellinen noiden sukulaisten takia jos heihin ei olla väleissä.. Jos ei ole sekä minun että heidän kanssa, niin kuulemma haluaa kuolla ja riutuu hitaasti.. Tosi masentavalta kuulostaa. Jos alkaa oikeasti käyttäytyä noin niin miten jaksan sitä?

Sinne siis voin mennä takaisin ja sukulaiset ei puhu (toivottavasti ei tule häiriköimään) mutta miehen asenne huolestuttaa, voiko joku oikeasti olla aina masentunut ja yrittää vaan että oltaisiin sukulaisiin väleissä.. En tiedä tuleeko siitä sukulaisten kanssa olosta ikinä mitään jos huutavat, varastavat ja ovat ehkä väkivaltaisiakin. Haluaisin tietää jo nyt ettei tarvitsisi kitua ja ajatella, mutta eikai se selviä kuin ajan kanssa.. Kiitos kaikille kun vastasitte. Surupuserossa, kiitos kannustamisesta.. Olis kiva jutella sun kanssa enemmänkin jos on samankaltainen tilanne..

Lue lisää

Tästäkö satuilusta sinä saat iloa? Eikö oo muuta tekemistä? Et kertonut mitään sellaista mitä ei palstalta olisi voinut lukea aikaisemmin. Kiitettävän ahkerasti olet kertomuksesi palasia täältä koonnut.

surupuserossa kirjoitti:

Sehän on just semmosta henkistä kiusaamista sullekin, että jos ootte yhdessä ja rakastuneita niin mies vetää masennuskortin esille. Saako kysyä mitä ne sukulaiset on, siis ihan lähisukulaisia kuten omat vanhemmat ja sisarukset vai kumminkaimat, jotka myös perheeksi lasketaan? Mun mielestä jos esim. rakas oma äiti sanoo että et oo mun poika enää jos oot ton kanssa niin voi vielä jotenkin ymmärtää, vaikka kamalaa sekin jo on että aikuisen miehen pitää ikuisesti roikkua helmassa. Mutta jos jotkut sedät ja tädit siel uhkailee sukulaisuuden irtisanomisella niin so what, olisi mies ja sanoisi että naistani ette kiusaa tai sitten se olen MINÄ joka ne välit pistää poikki. Pitää olla paljon rakkautta että sellaiseen kykenee.

Toi on vaikea, että hän olisi sitten muka masentunut koko ajan ellei saisi sukulaisiin olla yhteydessä. Pitää laittaa kova kovaa vastaan, että haluatko sä perheen MUN kanssa vai haluatko sä olla omassa perheessäs ja kenties naida joku joka olisi SUVULLE sopivin. Toisaalta, mun mielestä mies voi vähän liioitella asiaa...tai sitten voi olla jotain muuta taustalla mitä mies ei kerro. Kannattaa ottaa asia puheeks sillain et se on nyt joko tai. Säästät tosiaankin oman mielenterveyden kävi miten kävi, koska parempi on nyt erota jos sikseen tulee kuin kymmenen vuoden vaikean avioliiton jälkeen ja elämä mennyt.

Mun tilanne on hieman samalainen, tosin ei ole mitään kiusaamista vaan totaalinen kieltäytyminen sukulaisten kohdalla. Eivät halua edes kuulla minusta, eivätkä tiedä, että menimme jo naimisiin. Mieheni ei tosin ole Turkista eikä muslimi, mutta kuitenkin sellaisesta maasta jossa perhe on tärkein ja perheen sanaa vastaan ei mennä. No me mentii kuitenkin. Ja perhe sanoi, että jos näin käy että menemme naimisiin, niin kaikki välit laittavat poikki. Mun mies sanoi tota samaa, että masentuu ja muuta ja että ei voi tehdä perheelleen noin. Mut mä sanoin et se on joko suhde tai ero, ja suhde tuli. Katotaan miten suhde jatkuu, kun mies tulee Suomeen. Ollaan asuttu muualla, ei hänen kotimaassaan, kuukausia yhdessä ja rakastamme toisiamme paljon...Idiooteille ja rasisteille tiedoksi, että emme todellakaan tänne jää, älköö peljätkö.

Mun ongelma on sellainen kuitenkin, että mä itte koen olevani jotenkin huono ku ne sukulaiset ei halua olla muhu yhteyksis. Mut kyse on vaan siitä, että he olisivat halunneet pojalleen oman maan vaimon, hyvästä suvusta jne niinkun on tapana. Ja mies haluaakin olla jonkun eurooppalaisen opiskelijan kanssa, ja ne vanhemmat sanoo että mä jätän sen pian kumminkin et ku euroopassa on tapana. Ennakkoluuloja puolin ja toisin...Harmillista.

Voisitko löytää sukulaisten kirjosta edes jonkun, joka olis sun puolella? Otat sen sellasseeks liittolaiseks, että miehesikin näkis ettei välit mene KOKO sukuun...

Lue lisää

Kiitos viestistä ja neuvoistasi... Ennen kuin menimme naimisiin, ei ollut juuri sukulaisista paitsi äidistä puhetta ja sain sellaisen kuvan ettei mies ole muiden sukulaisten kanssa mitenkään erityisen läheinen. Mies oli siis todella läheinen äitinsä kanssa, kerran kun juttelimme mesessä kauan aikaa sitten niin toi äitinsä katsomaan ja äiti siellä tervehti ja hymyili minulle. Äiti kuoli kuitenkin nyt keväällä enkä ehtinyt koskaan tapaamaan häntä. Mies sanoi että äitinsä lisäksi minä olin ainut josta saa nyt voimaa elämään ja tuntee olevansa niin yksin. Mistään suvusta ei silloin ollut puhetta.

Mieheni ei ole isänsä kanssa läheinen eikä itse asiassa edes soittanut ja kertonut avioliitostamme kuin vasta sen solmimisen jälkeen ja isä oli siihen sanonut että onko tämä joku vitsi. Silloin olisin halunnut tavata isän mutta kun olimme mieheni kotikaupungissa käymässä, niin isä ei ollut silloin siellä ja sitten meidän piti lähteä häntä tapaamatta vaikka olisin kyllä halunnut hänet nähdä.

Sukulaiset jotka ovat tämän ongelmamme alku ja juuri, ovat miehen kaksi siskoa. He suhtautuivat minuun mielestäni alusta alkaen oudosti, puhuivat meillä ollessame minusta miehelleni pahaa ja sitten tilanne vain paheni ja paheni. He siis olivat meillä viikkokausia naimisiin menomme jälkeen, eivätkä selvästi pitäneet minusta. Koko ajan sattui kummia juttuja mutta mieheni vaan yritti selittää kaikki minulle parhain päin ja teeskennellä ettei mitään ongelmaa ole, ennen kuin kaikki räjähti käsiin.

Siskot ovat nyt yhtäkkiä tulleet hänelle hyvin tärkeiksi ja hän haluaisi viettää paljon aikaa heidän kanssaan.. He kuitenkin vihaavat minua ja ovat uhanneet nyt pistää välit mieheenikin poikki, kun hän ei totellut ja eronnut kun he käskivät. Siskot ovat isän kanssa läheisempiä ja asuvat isän luona. No, kun mieheni soitti viimein isälleen niin isä sanoi että et ole enää minun poikani eikä halunnut puhua enempää.. Vaikka ei olekaan koskaan tavannut minua, vain siskot ovat kertoilleet valheitaan. Että olen mieheni kanssa oleskeluluvan takia (!), olen hirveä huijari, jätän hänet kuitenkin jne jne. En muka opi turkkia tarpeeksi nopeasti enkä osaa mitään muutakaan. Ja kaikkea keksittyä minusta ja menneisyydestäni.

Tällä hetkellä näyttää että mies olisi puolustanut minua ja omaa valintaansa, silläkin uhalla että välit menevät poikki, ja sanoo ettei voi olla onnellinen ilman minua. Toisaalta myös ettei voi olla onnellinen jos ei saa viettää aikaa sukunsa kanssa... Tuli minullekin mieleen että ehkä liioittelee, kuten siellä on tapana, mutta en tiedä.. Varmasti yrittää koko ajan saada meitä väleihin suvun kanssa, en tosiaan uskalla olla siskojen kanssa enää edes samassa huoneessa saati sitten että pitäisi mennä sinne väkisin käymään tällaisessa tilanteessa.

Kun miehesi sanoi tuota samaa että masentuu jos ei ole sukulaistensa kanssa, niin oliko vain puhetta vai alkoiko todellakin murjottaa niin että menee elämä molemmilta piloille.. En oikein tiedä miten kestäisin jos koko ajan olisi vaan sukulaisongelmasta puhe ja sitten murjotettaisiin ja yritettäisiin väkisin ottaa sukuun yhteyttä.. Mies myös on sanonut että tämä on siellä ihan normaalia ettei aluksi hyväksytä ja sitten myöhemmin hyväksytäänkin, ja kuulemma ei ole mitään henkilökohtaista minua vastaan. En oikein jaksa uskoa tuohon.

Teillä tilanne on sentään siksi parempi ettet ole tavannut vielä sukua joten he eivät voi kertoilla sinusta mitään pahaa tai eivät ole alkaneet huutaa sinulle tai tapella kotonanne, kuten meillä kävi.. Jos joskus tapaatte, niin voi olla että alkavat pitääkin sinusta. Miehellä on jotain kaukaisempiakin sukulaisia, jotka eivät toivottavasti ole vielä siskoilta kuulleet tätä juttua.. Jos voisimme kyläillä jonkun heidän luonaan ja he pitäisivät minusta, niin olisi ehkä paremmat mahdollisuudet muun suvun suhteen..

Tilanteemme on tosi ahdistava, toivottavasti jaksamme tätä ja että se olisi sen arvoista.. Samoin toivon teille onnea ja jaksamista.