Olen taas siinä kuopassa, jossa olin pari kolme vuotta sitten. Kässärini on valmis. Tai ainakin melkein valmis.
Se oli valmis jo silloin parisen vuotta sitten. Lähetin sen eteenpäin ja sain vastaukset. EI taisi olla kirjeiden sisältö näin tiivistettynä, mutta kaksi kustantamoa kolmesta antoi toivoa kehumalla tekstiä (taitavasti kerrottu, lahjakas kirjoittaja, mielikuvitusta yms.), mutta silti EI.
En pitänyt kiirettä kässärin kanssa vaan kävin sen rauhassa läpi, löysin mädät kohdat ja korjasin ne. Samalla lyhensin tekstiä melkein puolella (reilu 400 sivua muuttui reiluksi 200:ksi). Ja nyt se on hyvä. Oikeasti hyvä. Haluan vain tehdä tämän nyt oikein ja saada koko roskan vihdoin julkaistua.
Olen luetuttanut koelukijoilla. Pitivät. Yksi jopa luki yhdeltä istumalta koko kirjan. En vain nyt tiedä, miten lähtisin tätä markkinoimaan eteenpäin. Olenko unohtanut jotain? Mitä muuta voin vielä tehdä? Olen antanut kirjoituksen muhia kuukauden, palasin siihen, oikoluin ja yllätyin siitä, kuinka hyvin se yhä veti minut mukaansa. Varmaan vielä oikoluen paniikissa sen kaksi tai kolme kertaa, mutta osaan sanoa jo nyt, ettei mitään suuria muutoksia siihen enää tule.
Kässäri on fantasiaa, minkä tiedän olevan iso miinus ja se varmasti vaikeuttaa läpimenoa. Lisäksi siihen olisi tulossa toinen osa, mikä varmasti on seuraava miinus. Ajattelin jopa mennä niin pitkälle, että kuvittaisin kirjaa (en henkilöhahmojen poseerauskuvilla vaan maisemakuvilla, kaupunkikuvilla yms. sellaisilla, joissa yhtään hahmoa ei näy). Turhaa? Tyhmää?
Entäpä miten kannattaa lähestyä kustantamoja? Ajattelin ensimmäiseksi lähettää niille kahdelle, jotka aikaisempaa versiota kehuivat. Kannattaako liittää mukaan kopio vanhasta kirjeestä tai ainakin lainata siitä noita kehuja? Luulisi, että se innostaisi enemmän lukemaan käsikirjoitusta vai pitäisikö tämän uuden pärjätä ihan omilla avuillaan? Edellinen "pärjäsi" ilman mitään kommervenkkejä (olin luetuttanut sen NVL:llä, saanut sieltä kehuja, mutta en maininnut siitä mitään saatekirjeessä).
Sitten mietityttää vielä kuva. Edellisen aikoihin lueskelin muistaakseni täältä vinkkejä, että kannattaa pistää oma kuva kässärin mukana. En kehdannut silloin. Pitäisikö nyt? En mikään ryysyrannan Roosa ole, nätti ja muuta, mutta antaako kuva nätistä tytöstä välittömästi sen mielikuvan, että teksti on huonoa ja lapsellista? Onko silloin parempi pysyä kasvottomana ja antaa tekstin taistella yksin?
Toivoin, ettei tällä kertaa tulisi tätä paniikkia ja olin mukamas valmistautunut. Haluan vain tehdä tämän hyvin :) Kiitos, jos joku osaa auttaa.
Se oli valmis jo silloin parisen vuotta sitten. Lähetin sen eteenpäin ja sain vastaukset. EI taisi olla kirjeiden sisältö näin tiivistettynä, mutta kaksi kustantamoa kolmesta antoi toivoa kehumalla tekstiä (taitavasti kerrottu, lahjakas kirjoittaja, mielikuvitusta yms.), mutta silti EI.
En pitänyt kiirettä kässärin kanssa vaan kävin sen rauhassa läpi, löysin mädät kohdat ja korjasin ne. Samalla lyhensin tekstiä melkein puolella (reilu 400 sivua muuttui reiluksi 200:ksi). Ja nyt se on hyvä. Oikeasti hyvä. Haluan vain tehdä tämän nyt oikein ja saada koko roskan vihdoin julkaistua.
Olen luetuttanut koelukijoilla. Pitivät. Yksi jopa luki yhdeltä istumalta koko kirjan. En vain nyt tiedä, miten lähtisin tätä markkinoimaan eteenpäin. Olenko unohtanut jotain? Mitä muuta voin vielä tehdä? Olen antanut kirjoituksen muhia kuukauden, palasin siihen, oikoluin ja yllätyin siitä, kuinka hyvin se yhä veti minut mukaansa. Varmaan vielä oikoluen paniikissa sen kaksi tai kolme kertaa, mutta osaan sanoa jo nyt, ettei mitään suuria muutoksia siihen enää tule.
Kässäri on fantasiaa, minkä tiedän olevan iso miinus ja se varmasti vaikeuttaa läpimenoa. Lisäksi siihen olisi tulossa toinen osa, mikä varmasti on seuraava miinus. Ajattelin jopa mennä niin pitkälle, että kuvittaisin kirjaa (en henkilöhahmojen poseerauskuvilla vaan maisemakuvilla, kaupunkikuvilla yms. sellaisilla, joissa yhtään hahmoa ei näy). Turhaa? Tyhmää?
Entäpä miten kannattaa lähestyä kustantamoja? Ajattelin ensimmäiseksi lähettää niille kahdelle, jotka aikaisempaa versiota kehuivat. Kannattaako liittää mukaan kopio vanhasta kirjeestä tai ainakin lainata siitä noita kehuja? Luulisi, että se innostaisi enemmän lukemaan käsikirjoitusta vai pitäisikö tämän uuden pärjätä ihan omilla avuillaan? Edellinen "pärjäsi" ilman mitään kommervenkkejä (olin luetuttanut sen NVL:llä, saanut sieltä kehuja, mutta en maininnut siitä mitään saatekirjeessä).
Sitten mietityttää vielä kuva. Edellisen aikoihin lueskelin muistaakseni täältä vinkkejä, että kannattaa pistää oma kuva kässärin mukana. En kehdannut silloin. Pitäisikö nyt? En mikään ryysyrannan Roosa ole, nätti ja muuta, mutta antaako kuva nätistä tytöstä välittömästi sen mielikuvan, että teksti on huonoa ja lapsellista? Onko silloin parempi pysyä kasvottomana ja antaa tekstin taistella yksin?
Toivoin, ettei tällä kertaa tulisi tätä paniikkia ja olin mukamas valmistautunut. Haluan vain tehdä tämän hyvin :) Kiitos, jos joku osaa auttaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
että kuvan voi laittaa jos on nätti, jos on kuten meikäläinen niin kuvan voi jättää poiskin. Ei mitään vanhoja vastauksia kannata laittaa mukaan, tosin siihenhän voi viitata saatekirjeessä jos välttämättä tahtoo. Tämä on nyt uusi kierros. Tsemppiä vaan. Ja jos se on oikeasti hyvä, eikä kelpaa julkaistavaksi niin julkaise omakustanteena, että päästään mekin lukemaan...
ei ole mitään merkitystä tekstin läpimenemisen kannalta. Teksti puhuu puolestaan - jos puhuu. Markkinointi on kustantajan tehtävä ei sinun. Taiteilijan tehtävä on luoda taidetta, kustantaja tuottaa...
Fantasia aikuisille vai nuorille?
Aikuisten fantasiasta ei tule nyt ketään kotimaista kirjailijaa mieleen, sehän voi olla hyväkin merkki. Onko teoksella jatko-osa tai ei, sitä en ainakaan saatteessa mainitsisi enkä mitään aiemmista lähettämisistä. Kun on sanottu ei, on tarkoitettu ei - kohteliaasti tai ei-kohteliaasti.
Laita isoimmille: WSOY. Otava. Tammi.
Tarkoitin oman tekstini markkinointia kustantamoille, en lukijoille :)
Kässärini on tarkoitettu aikuisille mutta luultavasti se luokiteltaisiin silti nuorille. Kuten kaikki fantasia yleensäkin. Jatko-osan mainitseminen kaiketi on pakollista, koska tämä tarina jää tavallaan kesken. Tällaisenaan se siis on kokonainen mutta kaikkia vastauksia ei tosiaan tipu ja se jää selvästi odottamaan jatkoa. Siitä pitikin vielä kysymäni, että pitääkö/kannattaako liittää nippuun myös tästä jatko-osasta ensimmäiset pari lukua? Ne on ollut jo kauan valmiiksi kirjoitettuna (kuten jo edellä kerroin, tekstini oli oikeasti valmis jo parisen vuotta sitten ja jatkoa sain kirjoitettua paljonkin), tosin eivät mitenkään viilattuina.
Otava ja Tammi liputtivat minulle viimeksi "hip hei olet kiva" -lippua mutta sanoivat EI ilman selkeämpää erittelyä (ympäripyöreitä, tosin rivien välistä luulen ymmärtäneeni, missä mätti ja olen nämä puutteet nyt korjannut). Eli niille kaiketi kippaan tämän seuraavankin paperikasan. Ja muuallekin toki. En viitsi kahden kortin varaan jättää.
Ja tietysti, jos läpi ei millään mene, eikä uudetkaan muokkaukset auta, teen omakustanteen. Koelukijoista olen löytänyt jo ostajaehdokaskunnan, joten enköhän muutaman kipaleen kaupaksi saa. Ja mulla on paljon sukulaisia ;)
Kiitoksia vastauksista!
markkinointia siinä: lähetä kässäri kustantajille ja ala kirjoittamaan uutta. Mitään en jatkosta puhuisi, siihen vaikuttaa 1. osan menestys markkinoilla.
olen kuullut että kustantamot ovat kiinnostuneita siitä että saisivat kirjailijalta ajan mittaan useampia kuin yhden kirjan. siinä mielessä olisi ehkä hyvä mainita että lisää on jo tulossa.
wsoy ei vastaa eikä lue tekstejä. Laita niille kustantamoille jotka kunnioittaa kirjoittajia, eli Otava jne.
Alkuperäisiin kysymyksiin kantaa ottamatta esitän uuden: onko käsikirjoitus ikinä valmis?
Luulin keväällä, että käsikirjoitukseni olisi viimeistä hiontaa valmis. Lomailin rauhallisin mielin ja elokuun alussa palasin koneen ääreen. Kävin käsikirjoituksen vielä kerran läpi ja korjailin asiat, jotka keväällä olivat jääneet korjaamatta.
Ja huomasin, että eihän se ole valmis. Käsikirjoituksen alkupuoli on täynnä turhaa höttöä. Loppupuoli on köykäinen. Takaumat menneeseen aikaan noudattavat monotonisesti samaa kaavaa: kukin anekdootti menneestä on itsessään hyvin kirjoitettu (minun makuuni), mutta niitä on liikaa ja ne toistavat itseään. Kirjotuksen rytmi on liian kiivas ja vaatii rauhoittelua.
Toisin sanoen uusiksi meni. Ongelma on, että palaan töihin perhevapailta ja kirjoittamiseen käytettävissä oleva aika tulee vähentymään merkittävästi. Jos otan käsikirjoituksen jälleen kerran työn alle, se ei lähde mihinkään varmaankaan vuoteen. Ja suoraan sanoen olen jo kyllästynyt pyörittelemään niitä samoja sivuja, rivejä, lauseita ja sanoja. Kirjoittaisin mieluummin jo jotakin muuta.
Joku on sanonut, että käsikirjoitukset eivät tule valmiiksi vaan hylätyiksi. Onkohan tullut aika hylätä tuo tekele ja pistää se koittamaan onneaan, puutteineen päivineen, ja odottaa mitä kustannustoimittajat sanovat?
Koulussa opettaja totesi kerran osuvasti, että jossain vaiheessa on vain päätettävä, että "nyt se on valmis". Muuten tekstiä voi hiota maailman tappiin asti. Tätä periaatetta olen itse yrittänyt soveltaa :)
Minullakin alkaa olla tuli hännän alla asian kanssa. Lankoja on käsissä sen verran paljon, ettei kirjoittamiseen yksinkertaisesti aikaa jää tarpeeksi. On pieni lapsi, joka vaatii taukoamatonta huomiota, sitten koulu alkaa tässä kohta ja töitäkin pitäisi tehdä välissä. Olen yrittänyt aikatauluttaa kässärin valmistumisen juuri tähän koulun alkuun, jotta kaikki lähtisi kevyesti rullaamaan ilman ylimääräisiä stressejä ja koulun aikana en turhaan odottele mitään nopeita vastauksia kustantamoilta :)
Mutta omaan kässäriini uhrasin alun perin 10 vuotta (aloitin aika nappulana) ja nyt vielä kaksi vuotta. Jos olen jaksanut sitä näin kauan pyörittää, se ei voi olla huono. Ja jos se ei nyt ala olla valmis, joudun ihan oikeasti hiomaan sitä maailman loppuun asti ja tuskin se silloinkaan valmiiksi tulee.
Luen sen silti vielä pari kertaa ennen kuin lähetän liikkeelle ;))
ja tarinan käänteeseen. Mitä parempi kaunokirjallinen kieli, sen suurempi uteliaisuus kustannustoimittajalla.
Olet tehnyt kaiken mikä minulla tulisi mieleen omissa töissäni: moninkertainen muhiminen, oikoluvut, korjaukset ja koeluvut. Ei tuon enempää voi tehdä. Suosittelen, että lähetät kässärin niin monelle kustantajalle kuin perse kestää. Googleta kustantamot ja sähkökusti ja perinteinen töihin.
Fantasia ei ole minusta mitenkään huono genre julkaisevuutta ajatellen.
Yleinen harhaluulo on, että lukijoiden kehut ratkaisisivat kirjan kohtalon. Ei. Minunkin tekstejäni ovat lukeneet ja kehuneet lukijat ja kirjailijat valtakunnan kärkipäästä, mutta kustantajajumala katsoo vain myyvyyttä. Runojen ja novellien osalla - joita itse harrastan - julkaisukynnys onkin heikompi. :(
Jos tarina on myyvä, kustannustoimittaja keskittyy tekstin hyviin puoliin, ei sen heikkouksiin. Kustannustoimittaja tietää, että kirjaa voi muokata paremmaksi, ja niinhän tapahtuu paljon. Päätalonkin kässärissä punakynä viuhui kuin riepu härkätaistelussa.
Kuvan laittaminen on minusta absurdi ajatus.
Senkin huomautan, että kirjailijapilvilinnojen rakentajia ovat kauppakadut ja kunnantiet väärällään. Kässäreitä avataan mielivaltaisesti, pari sivua luetaan ja voi hyvinkin olla, että pilluton, krapulainen toimittaja ei innostu sillä hetkellä tarinastasi, vaan lojauttaa pinon x-filesiin. Minunkin runokirjakässäri avattiin kuulemma krapulassa ja ne runot sillä hetkellä osuivat tunnelmaan.
Siksi paljon postia kustantamoille :)
Minusta tuntuu, että Sinä onnistut! :)