tällainen sähköposti kiertää maailmalla. On se hyvä, että muutkin näkevät, mihin monikulttuurisuus johtaa..
tervetuloa Vaasaan, olet millä asialla haluat. Johtuen kuitenkin viimeaikaisista tapauksista, joita on mm:
"Väkivaltainen ryöstö Vaasassa - kolme sairaalaan
Viisihenkinen seurue joutui rankan ryöstön uhriksi varhain torstaiaamuna Vaasassa.
Seurue käveli pitkin Kauppapuistikkoa, kun heitä vastaan oli tullut ryhmä ulkomaalaisia miehiä. Poliisin arvion mukaan ulkomaalaisseurueessa oli 5-8 henkeä. He kävivät vastaan tulleen joukkion kimppuun ja pahoinpitelivät kolme siihen kuulunutta miestä lyöden heitä nyrkillä muun muassa kasvojen alueelle. Pahoinpitelyn yhteydessä yhdeltä uhrilta vietiin lompakko.
Pahoinpitelyn jälkeen tekijät poistuivat juosten paikalta. He pakenivat ensin pitkin Rauhankatua ja kääntyivät sitten Pitkäkadulle.
Poliisi alkoi etsiä ryöstäjiä jo torstaiaamuna ja otti kiinni kaksi miestä, joiden tuntomerkit sopivat ryöstäjien kuvaukseen. Molemmat kiinniotetut ovat Vaasassa asuvia 1990-luvulla syntyneitä miehiä.
Pahoinpidellyille tuli haavoja kasvoihin ja eri puolille päätä. Yhdeltä katkesi hammas. Kaikki kolme vietiin tutkittavaksi Vaasan keskussairaalaan.
Poliisi pyytää yleisön apua tapauksen selvittämiseksi. Havainnot ja mahdolliset muut lisätiedot voi ilmoittaa Pohjanmaan poliisilaitokselle numeroon 071 8749411.
IL
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009073010006076_uu.shtml"
"http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=441064&Title=Miestä pahoinpideltiin Vaasassa
Hietasaarenkadulla Vaasassa pahoinpideltiin 1992 syntynyttä miestä viime yönä kello 00.30-01.
Mies kertoi poliisille istuneensa maassa Strampenin edustalla, kun paikalle oli tullut noin 20-30-vuotias tummaihoinen mies, joka oli yllättäen potkaissut uhria kasvoihin pari kertaa.
Uhri sai vammoja nenäänsä. Tekijä poistui paikalta."
"http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=...%E4yksess%E4 - autoilija pakeni paikalta
Lainaus
Poika loukkaantui törmäyksessä - autoilija pakeni paikalta
Auto törmäsi 8-vuotiaaseen poikaan torstaina kello 13 Palosaaren ala-asteen pihatiellä Vaasassa. Poika oli lähdössä polkupyörällä kotiin koulusta. Hän oli pyöräillyt koulun pihasta Palosaarentielle vievän pihatien oikeaa reunaa, kun Palosaarentieltä oli tullut auto kovaa vauhtia pihatielle.
Kovan vauhdin vuoksi se oli ajautunut pihatien väärään reunaan. Poika ehti hieman väistää autoa, joka kuitenkin törmäsi häneen ja kaatoi pojan pyörineen maahan.
Törmäyksen jälkeen autosta oli noussut ulkomaalainen nainen, joka puhui huonosti suomea. Nainen oli sanonut hakevansa oman lapsensa koulun pihasta ja tulevansa sitten auttamaan poikaa.
Lapsensa noudettuaan nainen oli ajanut pois paikalta auttamatta poikaa. Pojan 11-vuotias isoveli oli juossut hetken auton perässä, tuloksetta."
suosittelemme Vaasaan tulijoille seuraavaa varustusta:
http://www.varusteleka.eu/prebeo/showproduct.php?show_product=_2PD11M8AI
pukuja voi vuokrata Vaasan kaupungin turistipisteestä, mutta opiskelijoille kaupunki suosittelee oman varustuksen ostamista.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Juuri kävin ostamassa uusia vaatteita, kun koulu alkaa kohta, ei tullut vastaan tuollaista pukua, varmaan oli hypermarketeista loppu. Ovat varmaan niin kysyttyjä. Olette te Vaasalaiset kyllä aika ulkosuomalais keskeistä kansaa, aina haluutte kaivaa heille kuoppaa, vituttaa ja härkkiä niitä. Ja muutenkin olette pirun negatiivisiä, ihan niinkun täällä Vaasassa ei olisi mitään hyvää, kun pitää nurista.
"Olette te Vaasalaiset kyllä aika ulkosuomalais keskeistä kansaa, aina haluutte kaivaa heille kuoppaa" siis TE vaasalaiset, eli siellä vaasassa?
"ihan niinkun täällä Vaasassa ei olisi mitään hyvää" siis TÄÄLLÄ vaasassa.
Mene nyt hyysäri afrikkaan asumaan ja lopeta toi trollailu täällä...kyllä kaikki sut tunnistaa:)
Te vaasalaiset.. täälä ehkä joku 10 aktiivikäyttäjää jauhaa samaa paskaa päivästä toiseen. 5 rasistia vs 5 hippiä..