Saahan valittaa

Voi hyvät kanssasisaret! Olen ...hmmm...minkähän ikäinen olenkaan..Muisti pätkii, ottaa päähän, hikoiluttaa, läskit vyötäröllä haittaavat toimintaa jne.
Niin olen siis 46-vuotias Nainen. Ja kärsin näistä kuumista aalloista. Ne alkoivat salakavalasti, lisääntyivät ja nyt ne penteleet käyvät alituiseen kimppuuni. Ja aina huonoimmalla hetkellä.,
Äsken keskustelin esiMieheni kanssa aivan tuikitavallisista asioista, esim.- paljonko kassassa on rahaa ja onko kuitteja kertynyt. Ja arvatkaapas iskikö hikitys ja puna. Juu-uu. Eihän tuo kiltti mies mitään sanonut, mutta ehkä jonkinasteinen epäluulo kuvastui hänen silmistään. Eli varmaan kassa tarkistetaan tänään. Onneksi se on kunnossa, mutta ymmärrättehän!?
Kiukuttaa. Työkaverit, jotka ennen olivat tosi lystikkäitä, ovat muuttuneet täysiksi idiooteiksi. Ne ei enää osaa mitään, älykkyysosamäärä on jokaisella tippunut alle nollaan ja niiden jututkin on muuttuneet ihan tyhjänpäiväisiksi.
Kotona rakas puolisoni on sekin muuttunut. 30 vuotta on naimisissa oltu, ja nyt olen huomannut hänessä paljon ärsyttäviä, siis Tosi Ärsyttäviä piirteitä. Kuitenkin hän kehtaa väittää, että on kuten ennen. Valehteleekin siis.
Lapset mankuu mitä kummallisempia asioita, ihan vain saadakseen minut hermostumaan. Televisiosta ei tule yhtään mitään, eikä luettavia kirjojakaan enää kirjoiteta. Ja taas pukkaa kuumaa aaltoa. Joka ikisestä huokosesta tirisee tahmaista hikeä, naama hohkaa kuin saunasta tulleella. Ihan sanon suoraan, että paskat!!!
Varmaan kärsin näistä vaihtareista, kun en ole koskaan ennen kärsinyt mistään. Murkkuikä meni huomaamatta, kolmenkympin kriisiä vähän yritti pukata, kuukautiset ovat tulleet ja olleet silloin kun ovat parhaakseen katsoneet, ilman mitään suurempia pms-oireita. En niistä paljon piittaillut.
Tänään huomasin, että jos jokaisessa meissä asuu pieni lehmä, niin naudan lisäksi minuun on muuttanut vanha, perinteinen ämmä! Ja lisäksi aika-ajoin aika äksy akka.

Ymmärrättehän, että en ole ihan täysin tosissani tätä purkausta kirjoittanut, mutta pieniä, hentoja yhtymäkohtia toki todellisuuteen löytyy.
Ei muuta, siskot, kuin hikoillaan ja pidetään lippua korkealla!
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja tutulta kuulostaa tuo sinun valituksesi. Itse olen 52v ja "hilmapäivät" ovat pahimmillaan. Kuumotus ja hikikohtaus tulee niin yllättävissä paikoissa että ihan säikähtää. Joku saattaa sanoa että mitä valitat kun on lääkkeetkin keksitty.

Äänestä

ja mietin miten asiat ovat muuttuneet. Ennen huudatin Santanaa tai jotakin vastaavaa auton soittimella ajaessani ja nautin yksinolosta ja omasta hetkestä. Iltaisin iski usein runosuoni ja kirjoittelin pöytälaatikkoon. Pääsin sellaiseen kepeään stressittömään tunnelmaan ja mieli lepäsi. Nyt en jaksa kuunnella mitään, radiokin ärsyttää.
Olen kuin puudutettu, samalla kun uin vastavirtaan kaikin voimin. Mikään ei tunnu miltään. En saa aikaiseksi mitään, unohdan asioita, ajatukset karkaavat ja tunnen itseni äärettömän väsyneeksi ja rasittuneeksi. Sain vaihdevuosien tuliaisina lisäksi nivelrikon ja päivät ovat kipua ja tuskaa enemmän tai vähemmän. Tämä vaihtariblues ei vain lakkaa soimasta.
Pahinta on kun en aina kykene työskentelemään, vaan jään tuntikausiksi toljottelemaan ja sitten harmittaa ja pitää raataa seuraavana päivänä kaksin verroin. Kaikki asiat ovat ruvenneet myöskin pelottamaan, että jaksaako lasten kanssa ja riittääkö työtä. Pahinta on kun ei enää jaksa ja pysty huoltamaan taloa kuten ennen. Paikat kaipaisivat korjaamista ja maalaamista, mutta kun ei jaksa.
Lisäksi minusta tuntuu, että minut on hylätty jotenkin kokonaan, kukaan ei auta missään asiassa. Kaikki täytyy tehdä itse, raskaatkin työt.
Huvittavinta on kun poikani neuvoo minua tietokoneen käytössä kuin vasta-alkajaa ja minulla on sentään ollut tietokone jo vuonna 90. En viitsi sanoa hänelle mitään, mutta mielestäni se kuvaa hyvin sitä miten tämän ikäiseen usein suhtaudutaan.
Toivottavasti tämä on luulotautia kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hikipeikko kirjoitti:

Voi hyvät kanssasisaret! Olen ...hmmm...minkähän ikäinen olenkaan..Muisti pätkii, ottaa päähän, hikoiluttaa, läskit vyötäröllä haittaavat toimintaa jne.
Niin olen siis 46-vuotias Nainen. Ja kärsin näistä kuumista aalloista. Ne alkoivat salakavalasti, lisääntyivät ja nyt ne penteleet käyvät alituiseen kimppuuni. Ja aina huonoimmalla hetkellä.,
Äsken keskustelin esiMieheni kanssa aivan tuikitavallisista asioista, esim.- paljonko kassassa on rahaa ja onko kuitteja kertynyt. Ja arvatkaapas iskikö hikitys ja puna. Juu-uu. Eihän tuo kiltti mies mitään sanonut, mutta ehkä jonkinasteinen epäluulo kuvastui hänen silmistään. Eli varmaan kassa tarkistetaan tänään. Onneksi se on kunnossa, mutta ymmärrättehän!?
Kiukuttaa. Työkaverit, jotka ennen olivat tosi lystikkäitä, ovat muuttuneet täysiksi idiooteiksi. Ne ei enää osaa mitään, älykkyysosamäärä on jokaisella tippunut alle nollaan ja niiden jututkin on muuttuneet ihan tyhjänpäiväisiksi.
Kotona rakas puolisoni on sekin muuttunut. 30 vuotta on naimisissa oltu, ja nyt olen huomannut hänessä paljon ärsyttäviä, siis Tosi Ärsyttäviä piirteitä. Kuitenkin hän kehtaa väittää, että on kuten ennen. Valehteleekin siis.
Lapset mankuu mitä kummallisempia asioita, ihan vain saadakseen minut hermostumaan. Televisiosta ei tule yhtään mitään, eikä luettavia kirjojakaan enää kirjoiteta. Ja taas pukkaa kuumaa aaltoa. Joka ikisestä huokosesta tirisee tahmaista hikeä, naama hohkaa kuin saunasta tulleella. Ihan sanon suoraan, että paskat!!!
Varmaan kärsin näistä vaihtareista, kun en ole koskaan ennen kärsinyt mistään. Murkkuikä meni huomaamatta, kolmenkympin kriisiä vähän yritti pukata, kuukautiset ovat tulleet ja olleet silloin kun ovat parhaakseen katsoneet, ilman mitään suurempia pms-oireita. En niistä paljon piittaillut.
Tänään huomasin, että jos jokaisessa meissä asuu pieni lehmä, niin naudan lisäksi minuun on muuttanut vanha, perinteinen ämmä! Ja lisäksi aika-ajoin aika äksy akka.

Ymmärrättehän, että en ole ihan täysin tosissani tätä purkausta kirjoittanut, mutta pieniä, hentoja yhtymäkohtia toki todellisuuteen löytyy.
Ei muuta, siskot, kuin hikoillaan ja pidetään lippua korkealla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu