Savikannassa

No nytkö sitä säästetään sitten ? Teppanalasta tulleet nykyiset tokaluokkalaiset opiskelevat lattialla kun pulpetit saapuvat vasta kolmen viikon päästä onko tolkkua??? Eivätkö Teppanalan koulun pulpetit olisi kelvanneet,vaan ne työnnettiin kaikki roskalavoille? Voi helvetti sentään mitä touhua!!!.
7894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tänään Uutisvuoksi kertoi, että muutoksen entiseen näkee Savikannan kkoululla ainoastaan lasten määrästä luokassa.

Itse asun koulun vieressä ja voin sanoo, että se näkyy lasten määrä myös liikenteessä.

Vanhemmat parkkeeraavat autonsa Tuohikontinkadulle molemmin puolin katua, jolloin keskelle jää kapea ränni koululaisten kulkea.

Välillä pyörällä kulkevia lapsia tulee kadun täydeltä.

Lapset eivät edes katso taaksepäin, että tuleeko autoa ennen puolen vaihtoa kadulla.

Sama koskee koululta alaspäin meneviä koululaisia.

Teppanalan entisen koulun vanhemmat on ottaneet yhteyttä päättäjiin koulutien turvallisuuden parantamiseksi, mutta minun mielestäni ensin pitäisi opettaa lapsia kulkemaan turvallisesti koulumatkansa.

Itse otin kaavassa turvallisuuteen kantaa, mutta sitä ei edes kirjattu kaavan esikäsittelyyn.

Äänestä
  • Lapset opiskelevat lattialla tai kirjoittavat tuolien päällä. Onko touhussa tolkun häivää että hyväkuntoiset pulpetit hävitettiin Teppanalasta roskalavoille? Eikö niitä olisi voinut Savikantaan tuoda? Siitä oli kyse ja nyt hommataan uusia pulpetteja kun entisetkin olisivat olleet käyttökelpoisia. Rahaa tuntuu löytyvän!

    Äänestä

  • En tiedä turhaanko vain ne lehdistössä ja muissa medioissa muistuttelevat että autoilijoiden ja muidenkin _aikuisten_ tulisi koulujen alettua kiinnittää enemmän huomiota liikenteeseen, varsinkin koulujen lähistöllä. Eivät ne pikkuiset osaa vielä liikennettä niin hyvin tarkkailla varsinkaan silloin kun kesän jälkeen taas näkee kaikki koulukaverit, sama se ollaanko sitä ekaluokkalaisia vai vanhempia.

    Tiedän kyllä itsekkin että Savikannan koulun liikenneyhteydet eivät ole parhaat mahdolliset koulun välittömässä läheisyydessä, vaan toisaalta taas ei siinä mitään 80 km rajoituksista valtatietäkään ole vieressä. Parannettavaa olisi, vaan rahaahan se vaatisi.

    Tuota tosiaan minäkin ihmettelen ettei pulpetteja löydy kaikille, ei se oppilasmäärän kasvu varmaan kellekkään yllätyksenä tullut, joten lienee olisi ollut edes kohtuullista taata koululaisille opiskelemiseen vaaditut kalusteet.

    Äänestä

  • Nythän on kaikki hyvin. Teppanala alasajettu, savikannan koulussa kaikki hyvin...
    Ja remontteja ja laajennuksiahan EI TARVITSE tehdä niinkuin mainostettiin...

    Ja prkl jos ihan äkkiä tarvii tehdäkkään niin onko meille puhuttu totta koulun/ympäristön tilasta?!

    Oma muksu aloittaa ehkä parin vuoden päästä homekannassa ja hemmetti jos ei asiat ole kunnossa niin valitusta lähtee joka saatanan taholle.

    Äänestä

  • ent oppilas kirjoitti:

    Nythän on kaikki hyvin. Teppanala alasajettu, savikannan koulussa kaikki hyvin...
    Ja remontteja ja laajennuksiahan EI TARVITSE tehdä niinkuin mainostettiin...

    Ja prkl jos ihan äkkiä tarvii tehdäkkään niin onko meille puhuttu totta koulun/ympäristön tilasta?!

    Oma muksu aloittaa ehkä parin vuoden päästä homekannassa ja hemmetti jos ei asiat ole kunnossa niin valitusta lähtee joka saatanan taholle.

    Savikannankoululle tehtiin ihan vaan "normaaleja vuosikorjauksia" kesällä.

    Opettajille laajennettiin parkkialuetta.

    Vanhemmat joutuvat silti hakemaan lapsensa tienvarresta autoilla.

    Pulpetti asia on aika outo, sillä jatkuvasti on valitettu, ettei ole ollut varaa ostaa uutta kalustoa ja nyt sitten heitetään menemään pulpetteja.

    Äänestä

  • old_profile_28496 kirjoitti:

    Juu. Tuo just kyrpii kun valitetaan rahanpuutteesta mutta sitten heivataan kelpoa tavaraa, jota voitaisi kierrättää, romukeräykseen.

    Aivot, HALOO???!!!

    Äänestä

Tervetuloa Savikantaan uudet oppilaat. Vanhoille kait pulpetteja riitti?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

????? kirjoitti:

No nytkö sitä säästetään sitten ? Teppanalasta tulleet nykyiset tokaluokkalaiset opiskelevat lattialla kun pulpetit saapuvat vasta kolmen viikon päästä onko tolkkua??? Eivätkö Teppanalan koulun pulpetit olisi kelvanneet,vaan ne työnnettiin kaikki roskalavoille? Voi helvetti sentään mitä touhua!!!.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu