Olen lukenut kirjoja paljon ja ehkä jopa mailmankuvani on vääristynyt ajan kuluessa.
Rakastan rakkausromaaneja (sekä klassikoita ja hieman kevyempää tuotantoa) ja ajaudun voimakkaiden tunteiden vietäväksi.
Olen aina hiljaa sydämmessäni miettinyt , että mihin kirjailijat peilaavat kirjoittamansa tunteet, onko heidän elämässään ollut yhtä ajattomia ja väkeviä tunteita vai kirjoittavatko he jostain saavuttamattomasta mitä eivät ole itse kokeneet.
Itse hoen koko ajan itselleni, odota kyllä rakkaus tulee vielä elämääsi ja saat tuntea sen palon joka syntyy toisen puoliskosi löytämisestä.
Mutta mikä vie minua alas ahdinkoon on se seikka etten ole 23 vuotta pitkän elämäni aikana tuntenut juuri mitään mitä voisi verrata kirjojen tunne kuohuun, en ole edes ensirakkauttani kokenut.
Tietysti joku voi sanoa että kamoon oot muija vasta parikymppinen, mutta ei se paljoa lohduta. Elämä on muuten kunnossa, talous ja ystävät, mutta sydäntä raastaa kuunnella muiden tilityksiä rakastumisista ja pettymyksitä, he elävät elämäänsä ja saavat nauttia tunteiden palosta, kun itse olen kokeilujen jälkeen todennut, että vaikka kroppani voi syttyä haluun, mutta tunteet eivät koskaan ole mukana.
Tuntuu että mieluummin kuolen kuin elän elämäni yksin ja muiden onnea katsellen.
Kaipaan omaa kumppania joka on minulle se ainoa ja vice versa, on ikävää kun aina on se yksinäinen parisuhteiden keskellä.
Itseasiassa yksi henkilö on minulle kertonut että olen hänen elämänsä rakkaus ja kolme vuotta yritin on/offina löytää saman sävelen, lopulta myönsin että tunteeni ovat häntä kohtaan vain ystävyyttä ja ovat aina olleet.
Oletko sinä kokenut huumaavaa rakkautta vai tuntuuko sinustakin että kuolematonta rakkautta ei ole olemassa? Uskotko kirjojen kuvaavan ihmisen tunne-elämää realistisesti?
Rakastan rakkausromaaneja (sekä klassikoita ja hieman kevyempää tuotantoa) ja ajaudun voimakkaiden tunteiden vietäväksi.
Olen aina hiljaa sydämmessäni miettinyt , että mihin kirjailijat peilaavat kirjoittamansa tunteet, onko heidän elämässään ollut yhtä ajattomia ja väkeviä tunteita vai kirjoittavatko he jostain saavuttamattomasta mitä eivät ole itse kokeneet.
Itse hoen koko ajan itselleni, odota kyllä rakkaus tulee vielä elämääsi ja saat tuntea sen palon joka syntyy toisen puoliskosi löytämisestä.
Mutta mikä vie minua alas ahdinkoon on se seikka etten ole 23 vuotta pitkän elämäni aikana tuntenut juuri mitään mitä voisi verrata kirjojen tunne kuohuun, en ole edes ensirakkauttani kokenut.
Tietysti joku voi sanoa että kamoon oot muija vasta parikymppinen, mutta ei se paljoa lohduta. Elämä on muuten kunnossa, talous ja ystävät, mutta sydäntä raastaa kuunnella muiden tilityksiä rakastumisista ja pettymyksitä, he elävät elämäänsä ja saavat nauttia tunteiden palosta, kun itse olen kokeilujen jälkeen todennut, että vaikka kroppani voi syttyä haluun, mutta tunteet eivät koskaan ole mukana.
Tuntuu että mieluummin kuolen kuin elän elämäni yksin ja muiden onnea katsellen.
Kaipaan omaa kumppania joka on minulle se ainoa ja vice versa, on ikävää kun aina on se yksinäinen parisuhteiden keskellä.
Itseasiassa yksi henkilö on minulle kertonut että olen hänen elämänsä rakkaus ja kolme vuotta yritin on/offina löytää saman sävelen, lopulta myönsin että tunteeni ovat häntä kohtaan vain ystävyyttä ja ovat aina olleet.
Oletko sinä kokenut huumaavaa rakkautta vai tuntuuko sinustakin että kuolematonta rakkautta ei ole olemassa? Uskotko kirjojen kuvaavan ihmisen tunne-elämää realistisesti?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikka en ole ollut kertaakaan rakastunut tai edes sinne päinkään, uskon silti rakkauteen ja uskon, että se oikea on tuolla. Olen 25-vuotias ja seurannut, kuin ympärillä muut löytää oman toisen puolensa, mutta minä vain yksin pyörin.
Mutta jos en uskoisi siihen, että jonakin päivänä löydän myös oman toisen puoleni, tulisin varmasti hulluksi.
Olen romantikko henkeen ja vereen ja minusta on ihana lukea kirjoja ja katsoa elokuvia, jotka herättävät odotusta ja sitä tunnetta, etten jaksa odottaa, että myös minulla on oma rakas.
En myöskään odota että tosielämä on jokapäiväistä ruusuilla tanssimista, suklaakonvehteja tai muita yltiöromanttisia tapoja. Päinvastoin uskon, että suhteen eteen pitää tehdä töitä. Mutta en usko, että romantiikka on kuollut vaan se ilmenee myös pienissä teoissa, kuten kädestä pitämisessä.
En usko kirjojen kuvailevan ihmisten tunne-elämää kovinkaan realistisesti, mutta se on juuri, miksi esimerkiksi minä rakastan lukea jotain, mikä on tavallisuuden yläpuolella, joka antaa meille syyn haaveilla jostain.
Huonoa siinä on puolestaan se, että me odotamme tavalliselta elämältä liikaa oli kyse sitten omasta kumppanista tai muusta elänalueesta.
Jos nautit romanttisista kirjoista tai elokuviasta, niin nauti. Elämässä on muutenkin asioita, joista murehtia. Jos olet löytänyt jotain, mistä oikeasti nautit, älä anna sitä pois.
Älä lopeta haaveilua tai uskomista rakkauteen, sillä kun vähiten sitä odotat...
Vastauksesi antoi paljon toivoa ja hengenheimolaisuutta minun tilanteeseen, ehkä joku päivä löydän sen rakkauteni, ja ennen kaikkea uskon huumoriin ja samaan elämän katsomukseen, unohtamatta sitä romantiikkaa.
Ja myönnän täysin mielipiteesi , että realistinen katsanto kirjallisuuteen on paikallaan, ihmisethän uskovat minkä muut vakuuttavasti kertovat, maapallohan on litteä! =)