Julkaisemattomat kappaleet

Luffy91

Kuinka moni muu fani on siis tutustunut Princen virallisesti julkaisemattomaan materiaaliin? Itse löysin internetin ihmeellisestä maailmasta iVault-nimisen pakkauksen, johon oli koottu julkaisemattomia kappaleita 688 aina vuodesta 1976 vuoteen 2007.
Itse olen tosin poistanut noin 100 kappaletta, joissa on ollut joko liian huono äänenlaatu tai joista osa ei ole edes ollut Princen omia kappaleita. Monesta biisistä on myös useita eri versioita (esimerkiksi We Can Funkista jopa kahdeksan), joten karsinta on johtunut myös tästä syystä.

Itse olen päässyt vasta vuoteen 1986 ja kuunnellut siis noin 180 kappaletta. Suurin osa biiseistä on "perushyviä", joita kyllä kuuntelee, mutta eivät välttämättä erityisesti sykähdytä.
Joukkoon on kuitenkin tähän mennessä osunut jo 17 kappaletta, joita ei jostan syystä ole kelpuutettu millekään albumille tai sitten Prince on tehnyt niistä uuden version, joka ei kuitenkaan ole läheskään yhtä hyvä kuin alkuperäinen biisi.

Linkkejä biiseihin:

All My Dreams:
http://www.imeem.com/people/QbQqgdV/music/YEhPXig8/prince-all-my-dreams/

Empty Room:
http://www.imeem.com/people/JvJSWEJ/music/LLjyqVxp/prince-empty-room/

I'll Do Anything:
http://www.imeem.com/people/2ZMtpJB/music/1RC7uRwb/prince-ill-do-anything/

In A Large Room With No Light:
http://www.imeem.com/people/ACByg/music/JC95rk66/prince-in-a-large-room-with-no-light/

Moonbeam Levels:
http://www.imeem.com/musicluvlust/music/TjvCunB1/prince-moonbeam-levels/

Purple Music:
http://www.imeem.com/people/jFql914/music/jr1yzWLx/prince-purple-music-1/

1

609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luffy91

      listata ne 17 biisiä, jotka ovat soittolistalleni tähän mennessä päässeet:

      Leaving For New York
      Make It Through The Storm
      We Can Work It Out
      Tick Tick Bang (vuoden 1980 versio)
      Moonbeam Levels
      Purple Music
      Electric Intercourse
      Possessed
      G-Spot
      100 MPH (Princen oma versio)
      The Dance Electric
      All My Dreams
      In A Large Room With No Light (vuoden 1986 versio)
      We Can Funk (vuoden 1986 versio)
      Wonderful Ass
      I'll Do Anything
      Empty Room (julkaistu tosin C-Notella live-versiona)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      219
      5016
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      191
      2705
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1582
    4. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      52
      1480
    5. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1292
    6. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      99
      1268
    7. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      132
      1247
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      155
      1185
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1184
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      82
      1163
    Aihe