Nyt kun suggerit ei saisi hoitaa sairauksia, he ovatkin keksineet, että hoidetaan stressiä. Tähänkö on menty ? Sairaat voi siis hakeutus vastaanotolle ja siellä hoidetaan kaikenmaailman tauteja ja sitten kerrotaan yleisölle, että stressiä vain hoidettiin.
Suggerit välttelee vastuuta!
12
398
Vastaukset
- jo entinen
Olen ollut aina puoskarilain kannattaja. Aikoinani erosin shy:stä koska koin ettei asiakasta huomioida tarpeeksi. Mutta kyllä teidän hypnoosikammoistenkin on pakko vaan hyväksyä että hypnoosia voidaan tehdä paljon muuhunkin kuin sairauksien hoitoon. Jos ette minua usko niin kyllä tämä oli myös puokskarilakityöryhmän näkemys. Tämän totesi mm. Lauerma ääneen televisio uutisissa.
Kyllä esim. Jenkeissä käytetään mielikuvaharjoittelua paljonkin syöpien hoidoissa. En näe mitään ongelmaa siinä että joku "maallikko" opettaa mielikuvaharjoittelua syöpapotilaalle kunhan ei lopeteta muita hoitoja ja mielellään ollaan yhteydessä hoitavaan lääkäriin. Mitä tulee tähän samaan itkuvirteen että ryöstetään kuolevia ihmisiä niin täytyy muitaa että hypnoositerapia on lyhytterapiaa. Tarkoitta sitä että esim. itselläni käyntikertoja on keskimäärin 3 per. asiakas. Siitä voi jokasinen laskea ryöstetaankö joku kuiviin.
Lopuksi pyydän että lakatkaa väheksymästä toisia ihmisiä. Teidän logiika on se että jos joku ei ajattele niin kuin te niin ne muut on tyhmiä. Esim. tyhmä käy hypnoosiistunnossa koska minusta itsestäni se on tyhmää?- hoitoon?
Mitä, pitääkö jo terveetkin koukuttaa mielikuvaleikkeihin ja hypnohoitoihin?
- kyseinen suggeri
luvata parantaa syövän hypnoosilla ja kun joutu kiinni asiasta, sanoi, että vain mielikuvaleikkejä.
- tajunnantaitajat?
Osaatko sinä kertoa jotakin tajunnantaitajien SHY:n maallikkoveljesseuran Hypnoosiliiton kirjelmästä Sosiaali- ja terveysministeriölle? Lähettivätkö klassikkomaallikot myös mainospostia pyytämättä ja mitä h-liittolaiset tarinoivat ongelmista ja haitoista ministeriölle? Onko tietoa? Mitä luulet, onko SHY klassikoitumassa (koivuslaistumassa) vai onko Hypnoosiliitto tajunnallistumassa?
Mikä on villien hypnootikkojen asema kun maallikkojen puolimaailmat ovat menossa uusjakoon? - ihmettä
tajunnantaitajat? kirjoitti:
Osaatko sinä kertoa jotakin tajunnantaitajien SHY:n maallikkoveljesseuran Hypnoosiliiton kirjelmästä Sosiaali- ja terveysministeriölle? Lähettivätkö klassikkomaallikot myös mainospostia pyytämättä ja mitä h-liittolaiset tarinoivat ongelmista ja haitoista ministeriölle? Onko tietoa? Mitä luulet, onko SHY klassikoitumassa (koivuslaistumassa) vai onko Hypnoosiliitto tajunnallistumassa?
Mikä on villien hypnootikkojen asema kun maallikkojen puolimaailmat ovat menossa uusjakoon?tarkoitat ?
maallikkoveljesseuralla, klassikkomaallikoilla, Shyn klassikoituminen (koivustastuminen), Hypnoosiliiton tajunnallistuminen.
Mikä on villi hypnooitikko? Mitä ovat maallikkojen puolimaailmat, jotka ovat menossa uusjakoon ? - minuakin
ihmettä kirjoitti:
tarkoitat ?
maallikkoveljesseuralla, klassikkomaallikoilla, Shyn klassikoituminen (koivustastuminen), Hypnoosiliiton tajunnallistuminen.
Mikä on villi hypnooitikko? Mitä ovat maallikkojen puolimaailmat, jotka ovat menossa uusjakoon ?kiinnostaisi se , mitä tuolla heitolla ja noilla termeillä tarkoitit. Selittäisitkä ?
- vaikuttamaan...
ihmettä kirjoitti:
tarkoitat ?
maallikkoveljesseuralla, klassikkomaallikoilla, Shyn klassikoituminen (koivustastuminen), Hypnoosiliiton tajunnallistuminen.
Mikä on villi hypnooitikko? Mitä ovat maallikkojen puolimaailmat, jotka ovat menossa uusjakoon ?... ns. maallikkohypnoosiliikkeisiin Suomessa? Entä villeihin hypnootikkoihin, jotka eivät kuulu maallikkoyhteisöihin? Entä oudompiin vaihtoehtoishoitojen puolimaailmoihin? Kuulema Hypnoosiliitto (klassiset maallikot) olisi aloittanut koulutusyhteistyön SHY:n kanssa (Koivunen), mutta joidenkin mielestä se ei merkitse että maallikkohypnologeista Hypnoosiliitto olisi mitenkään tajunnallistumassa eli ajautumassa SHY-linjoille tai että tajunnanyhteisö SHY olisi siirtymässä Hypnoosiliiton klassisen maallikkohypnologian linjoille???? Miten käy siis hypnoosimarkkinoiden ja maallikkosektorin?
- vai torjuntaa?
Mitä tarkoittaa "hypnoosikammoinen" ja ketkä ovat "hypnoosikammoisia"? Ei kai se vain ole suggerien omaa torjuntaa yhteiskunnan vaatimuksiin hypnootikkojen liiketoimien, terveitten "hoitamisten" ja organisaatioiden perkaamisesta. Jos kansalaiset arvostelevat tai naureskelevat maallikkohypnootikkojen yhteyksille parapsykologiaan, vaihtoehtohoitoihin tai NLP:henne, niin onko se "hypnoosikammoa"? Kaipa myös suggesto-oppaiden ja tajunnankoutsien markkinointilupauksia saa kritikoida.
Sensuurinäytelmät tällä palstalla kertovat jotakin suggestoalasta. - vai torjuntaa?
Mitä tarkoittaa "hypnoosikammoinen" ja ketkä ovat "hypnoosikammoisia"? Ei kai se vain ole suggerien omaa torjuntaa yhteiskunnan vaatimuksiin hypnootikkojen liiketoimien, terveitten "hoitamisten" ja organisaatioiden perkaamisesta. Jos kansalaiset arvostelevat tai naureskelevat maallikkohypnootikkojen yhteyksille parapsykologiaan, vaihtoehtohoitoihin tai NLP:henne, niin onko se "hypnoosikammoa"? Kaipa myös suggesto-oppaiden ja tajunnankoutsien markkinointilupauksia saa kritikoida.
Sensuurinäytelmät tällä palstalla kertovat jotakin suggestoalasta. - A consumer
vai torjuntaa? kirjoitti:
Mitä tarkoittaa "hypnoosikammoinen" ja ketkä ovat "hypnoosikammoisia"? Ei kai se vain ole suggerien omaa torjuntaa yhteiskunnan vaatimuksiin hypnootikkojen liiketoimien, terveitten "hoitamisten" ja organisaatioiden perkaamisesta. Jos kansalaiset arvostelevat tai naureskelevat maallikkohypnootikkojen yhteyksille parapsykologiaan, vaihtoehtohoitoihin tai NLP:henne, niin onko se "hypnoosikammoa"? Kaipa myös suggesto-oppaiden ja tajunnankoutsien markkinointilupauksia saa kritikoida.
Sensuurinäytelmät tällä palstalla kertovat jotakin suggestoalasta.Sori tuo tuplapostaus.
- poika.tuntureilta
vai torjuntaa? kirjoitti:
Mitä tarkoittaa "hypnoosikammoinen" ja ketkä ovat "hypnoosikammoisia"? Ei kai se vain ole suggerien omaa torjuntaa yhteiskunnan vaatimuksiin hypnootikkojen liiketoimien, terveitten "hoitamisten" ja organisaatioiden perkaamisesta. Jos kansalaiset arvostelevat tai naureskelevat maallikkohypnootikkojen yhteyksille parapsykologiaan, vaihtoehtohoitoihin tai NLP:henne, niin onko se "hypnoosikammoa"? Kaipa myös suggesto-oppaiden ja tajunnankoutsien markkinointilupauksia saa kritikoida.
Sensuurinäytelmät tällä palstalla kertovat jotakin suggestoalasta.Sano kuiten, mitä vikaa on NLP:ssä?
Tiedätkö edes mitä se tarkoittaa.
Toiseksi. Voisit lopettaa jauhamisen noista "maallikoista". Se kun on niin, että ne ihmiset, jotka ovat perehtyneet perusteellisesti hypnoosiin ja tuntevat ihmisen alitajunnan sekä tahdosta riippumattoman hermoston ja elimistön toiminnat, ovat alansa mestareita. Toisin kuin lääkärit ja psykologit, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä hypnoosin mahdollisuuksista. - yj978
vai torjuntaa? kirjoitti:
Mitä tarkoittaa "hypnoosikammoinen" ja ketkä ovat "hypnoosikammoisia"? Ei kai se vain ole suggerien omaa torjuntaa yhteiskunnan vaatimuksiin hypnootikkojen liiketoimien, terveitten "hoitamisten" ja organisaatioiden perkaamisesta. Jos kansalaiset arvostelevat tai naureskelevat maallikkohypnootikkojen yhteyksille parapsykologiaan, vaihtoehtohoitoihin tai NLP:henne, niin onko se "hypnoosikammoa"? Kaipa myös suggesto-oppaiden ja tajunnankoutsien markkinointilupauksia saa kritikoida.
Sensuurinäytelmät tällä palstalla kertovat jotakin suggestoalasta.Hypnoosikammoinen on ihminen joka ei suostu kuuntelemaan kenenkään muiden eriäviä mielipiteitä hypnoosista, vaan pitää itsepintaisesti kiinni ennakkoluuloistaan ja pahimmista peloistan suhteessa hypnoosiin. Pahimmillaan hypnoosikammoinen uskoo että hypnoosilla avataan suora yhteys ihmisen tiedostamattomaan perisyntiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745159Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12125963SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16310782Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369311Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla848456Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!307923Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476