Jaro on saattohoidossa

Joopa joo

Samassa saattohoidossa koko Pietarsaari, vaikka Rkp:lle sataa miljoonia, mutta eihän se sovi että Jaron valmentaja on suomenkielinen, mieluummin vaikka venäläinen.


Erotettu Mika Laurikainen antoi täyslaidallisen: Jaro on saattohoidossa
18.08.2009 10:43, päivitetty 18.08. 11:49

Pietarsaaren Jarosta maanantaina lähtöpassit saanut päävalmentaja Mika Laurikainen uskoo, että seuran johto ei ole tukenut häntä henkilökohtaisten kaunojen vuoksi.

- Toiminta on ollut hankalaa, koska seuraa johtavat henkilöt, jotka olen itse pistänyt pois pelaamasta, sanoo Laurikainen viitaten Jaron toimitusjohtaja Niklas Storbackaan ja markkinointipäällikkö Jimmy Warghiin.

Storbacka ja Wargh ovat edustaneet Jaroa yhteensä lähes 400 liigaottelun verran. Storbacka siirtyi viime kauden jälkeen Kakkosessa pelaavaan Jakobstads Bollklubbiin, Wargh lopetti peliuransa vuonna 2007.

Laurikainen oli päävalmentajana, kun kokeneiden pelaajien urat kääntyivät kohti vaihtopenkkiä. Tästä syystä yhteistyö tänä keväänä seuran johdossa aloittaneen kaksikon kanssa ei Laurikaisen mukaan onnistunut.

- Me olemme ihmisiä kaikki. Minä itse en rupea politikoimaan, vaan teen päätökseni aina urheilulliselta pohjalta, Laurikainen toteaa.

Yhdeksän voitottoman ottelun jälkeen tulleet potkut jättivät Laurikaisen ristiriitaisiin tunnelmiin. Hänen mukaansa alkukesän ilmoitus Jaron jättämisestä ei vaikuttanut työmotivaatioon, vaikka joukkueen voitoton kausi alkoikin jotakuinkin samoihin aikoihin.

- Mä välitän tästä joukkueesta niin paljon, että itse en olisi tätä ratkaisua tehnyt. Minulla on vastuu siitä, että emme ole pelanneet hyvin, mutta myös seuran pitää katsoa peiliin.

- Olen kolme vuotta taistellut tämän saattohoidossa olevan seuran kanssa, ja sitten vaikeuksien alkaessa en saa lainkaan tukea. En tiedä, oliko tappio yhden lisäpelaajan [Urmas Rooban] hankinnan jälkeen sitten johtokunnalle viimeinen tikki, Laurikainen ihmettelee.
Teppo Ovaskainen

0

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaipaatko sinä

        Yhtään meidän katseita
        Ikävä
        198
        2283
      2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

        Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
        Sonkajärvi
        39
        1557
      3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

        On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
        Sinkut
        133
        1213
      4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

        Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
        Maailman menoa
        281
        994
      5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

        Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
        Ikävä
        56
        962
      6. olisit voinut mies edes

        Pyytää anteeksi 🙏🫶
        Ikävä
        55
        896
      7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

        Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
        Suomussalmi
        20
        892
      8. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
        Maailman menoa
        268
        856
      9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

        Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
        Tanssii tähtien kanssa
        18
        765
      10. Aina ku nään sun kuvan

        Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
        Ikävä
        58
        763
      Aihe