miten sen oikeudenkäynnin kävi suomessa hävisikö iki vai voittiko muita kiuasvalmistajia vastaan??
olen yrittänyt seurata sitä mutta en ole tietoinen onko se jo päätöksessä
HÄVISIKÖ IKI
31
854
Vastaukset
- Mato V
Kuulemma hävisi yksityiskohtia en tiedä, päätös tulimuistaakseni heinäkuussa.
- päätös§§
jossain julkaistu ja luettavissa? Oletinkin jo heti alusta lähtien että
- M.Valtonen.
Näin jonkin Valtosen haastattelun jossain. Normihomma. Ei mallisuojat, eikä panetoinnit kunnossa. Kuulemma niin oirun kallista, että oli jätetty hoitamatta. Patentti kotimaassa maksaa kai jotain kymppitonnin, paljonko lie kv-patentti, en tiedä.
Sinällään patentin saaminen olisi todennäköisesti vielä epäonnistunutkin. Ei tuossa varsinaisesti ole mitään uutta. Lähinnä hyvin tuotekehitelty. Joojoo, verkko. Verkkoja on iätajat käytetty sitomaan murenevia kallioita ja sen sellaiseen, uusi viritys tavallaan kiukaaseen sovellettuna, mutta melko varmasti joku on jotain vastaavaa käyttänyt joskus savusaunassa. Ja savisaunassa muuten on myöskin iso kivimäärä. Just oli telkkarissa kun jossain turistirysässä pidetään savusaunaa kuumana sähkövastuksilla ja pari kertaa viikossa lämmitetään puilla, että savuaromi säilyy. - ja hyppää voltteja
M.Valtonen. kirjoitti:
Näin jonkin Valtosen haastattelun jossain. Normihomma. Ei mallisuojat, eikä panetoinnit kunnossa. Kuulemma niin oirun kallista, että oli jätetty hoitamatta. Patentti kotimaassa maksaa kai jotain kymppitonnin, paljonko lie kv-patentti, en tiedä.
Sinällään patentin saaminen olisi todennäköisesti vielä epäonnistunutkin. Ei tuossa varsinaisesti ole mitään uutta. Lähinnä hyvin tuotekehitelty. Joojoo, verkko. Verkkoja on iätajat käytetty sitomaan murenevia kallioita ja sen sellaiseen, uusi viritys tavallaan kiukaaseen sovellettuna, mutta melko varmasti joku on jotain vastaavaa käyttänyt joskus savusaunassa. Ja savisaunassa muuten on myöskin iso kivimäärä. Just oli telkkarissa kun jossain turistirysässä pidetään savusaunaa kuumana sähkövastuksilla ja pari kertaa viikossa lämmitetään puilla, että savuaromi säilyy.siispä kaikille toisinsanoen varoitus: ei kannata mallisuojata mitään.
- --------------.
ja hyppää voltteja kirjoitti:
siispä kaikille toisinsanoen varoitus: ei kannata mallisuojata mitään.
Mallisuoja on eriasia kuin patentti. Kukatahansa voi mallisuojata vaikka kengän. .. Ruusunpunainen akryylivuoru ja ulkopuoli tuohesta ja oma muotoilu. Nooh, aavistuksen erilainen vuori, eripuun tuohesta pinta ja vähän eri näköinen, se on eri tuote.
Keksintö, keksin kissankarvan voimalla toimivan energiamuodon, patentoin sen. Se on mun patentti, kissankarvalla toimiva jöökaappi on mun patentin alla, mä voin joko myydä luvan tehdä sellaisia, tai kieltää.
Mallisuoja ja patentti on maakohtaisia. Jos haluan alkaa tekemään Ubuntussa kissankarvalla toimivia jääkaappeja, voin tehdä niin. Ja voin toki tehdä kauppaa Övertornion rautakaupan kanssa.
Mallisuoja on ihan eri asia kuin patentti. Voi mallisuojata neliön muotoisen kissankarvalla toimivan kiukaan. Jos joku tekee viiskulmaisen kissankarvoilla toimivan kiukaan, se ei riko mallisuojaa. Mallisuoja on käytännössä sama asia kuin muotoilu tai ulkonöäkö. Eikä riko patenttiakaan, jos se on tehty maassa, joka ei ole mukana kv.soppareissa. Kyse on ainoastaan busineksesta.
Fiskars-sakset. Niitä saa aavistuksen erinäköisenä mistä tahansa halpakaupasta parilla sentillä. Saksilla on mallisuoja ja patentti. Mutta halpakaupassa ei ole myynnissä fiskarssin saksia, vaan aivan eri tuote. Tai CocaCola, maailman suurin brändi. Montako kolajuomaa tulee miellen, Pirkka, Lidl, Pepsi............. - viikset.
--------------. kirjoitti:
Mallisuoja on eriasia kuin patentti. Kukatahansa voi mallisuojata vaikka kengän. .. Ruusunpunainen akryylivuoru ja ulkopuoli tuohesta ja oma muotoilu. Nooh, aavistuksen erilainen vuori, eripuun tuohesta pinta ja vähän eri näköinen, se on eri tuote.
Keksintö, keksin kissankarvan voimalla toimivan energiamuodon, patentoin sen. Se on mun patentti, kissankarvalla toimiva jöökaappi on mun patentin alla, mä voin joko myydä luvan tehdä sellaisia, tai kieltää.
Mallisuoja ja patentti on maakohtaisia. Jos haluan alkaa tekemään Ubuntussa kissankarvalla toimivia jääkaappeja, voin tehdä niin. Ja voin toki tehdä kauppaa Övertornion rautakaupan kanssa.
Mallisuoja on ihan eri asia kuin patentti. Voi mallisuojata neliön muotoisen kissankarvalla toimivan kiukaan. Jos joku tekee viiskulmaisen kissankarvoilla toimivan kiukaan, se ei riko mallisuojaa. Mallisuoja on käytännössä sama asia kuin muotoilu tai ulkonöäkö. Eikä riko patenttiakaan, jos se on tehty maassa, joka ei ole mukana kv.soppareissa. Kyse on ainoastaan busineksesta.
Fiskars-sakset. Niitä saa aavistuksen erinäköisenä mistä tahansa halpakaupasta parilla sentillä. Saksilla on mallisuoja ja patentti. Mutta halpakaupassa ei ole myynnissä fiskarssin saksia, vaan aivan eri tuote. Tai CocaCola, maailman suurin brändi. Montako kolajuomaa tulee miellen, Pirkka, Lidl, Pepsi.............Eli on olemassa laittomia ja laillisia piraattituotteita. Kopiot tunnistaa heikosta laadusta ja materiaaleista eli halpisshaittia. En paljon menis ylpeilemään verkkokopiolla. Vaikka miten itkee kuinka paljon alkuperäistä parempi oma hankinta on. Kopio on aina kopio..Mutta oliko se Harvia joka mietti syytteen nostamista maineensa likaamisesta!!??!! Eli halpiskopion tekijä syyttää alkuperäisen tuotteen valmistajaa maineensa pilaamisesta! Minkä maineen? Kopioden omistajat voi alkaa parkumisen:
- Rrttaauk
viikset. kirjoitti:
Eli on olemassa laittomia ja laillisia piraattituotteita. Kopiot tunnistaa heikosta laadusta ja materiaaleista eli halpisshaittia. En paljon menis ylpeilemään verkkokopiolla. Vaikka miten itkee kuinka paljon alkuperäistä parempi oma hankinta on. Kopio on aina kopio..Mutta oliko se Harvia joka mietti syytteen nostamista maineensa likaamisesta!!??!! Eli halpiskopion tekijä syyttää alkuperäisen tuotteen valmistajaa maineensa pilaamisesta! Minkä maineen? Kopioden omistajat voi alkaa parkumisen:
Harvian maine oli jo kuhmulla ennen tätä Iki-Kiuas tapausta. Tämä vain romutti sen lopullisesti.
Jokainen rautakauppa-alalla toimiva tietää että KAIKKI "harmia" kiukaat ovat heikkolaatuista roskaa. Ja halpaa paskaa janoava kansanosa ostaa. Samat ihmiset ostavat vaatteensa tarjoustaloista tai robin hoodeista. Eivät ne köyhiä ole vaan anoastaan tyhmiä, pihejä tai tyylitajuttomia? Anteeksi kielenkäyttöni mutta halusin sillä vain hieman vahvistaa sanomaani. - TOMMILAN LÄHETTI
Rrttaauk kirjoitti:
Harvian maine oli jo kuhmulla ennen tätä Iki-Kiuas tapausta. Tämä vain romutti sen lopullisesti.
Jokainen rautakauppa-alalla toimiva tietää että KAIKKI "harmia" kiukaat ovat heikkolaatuista roskaa. Ja halpaa paskaa janoava kansanosa ostaa. Samat ihmiset ostavat vaatteensa tarjoustaloista tai robin hoodeista. Eivät ne köyhiä ole vaan anoastaan tyhmiä, pihejä tai tyylitajuttomia? Anteeksi kielenkäyttöni mutta halusin sillä vain hieman vahvistaa sanomaani. - ?????
TOMMILAN LÄHETTI kirjoitti:
nimpä tässähän tämä tarina sitten oli.
Toivottavasti kaverit tekee jotain hienoa seuraavaksikin....kukakohan puljua jatkaa. Jouni on jo hieman iäkäs! - oot.
viikset. kirjoitti:
Eli on olemassa laittomia ja laillisia piraattituotteita. Kopiot tunnistaa heikosta laadusta ja materiaaleista eli halpisshaittia. En paljon menis ylpeilemään verkkokopiolla. Vaikka miten itkee kuinka paljon alkuperäistä parempi oma hankinta on. Kopio on aina kopio..Mutta oliko se Harvia joka mietti syytteen nostamista maineensa likaamisesta!!??!! Eli halpiskopion tekijä syyttää alkuperäisen tuotteen valmistajaa maineensa pilaamisesta! Minkä maineen? Kopioden omistajat voi alkaa parkumisen:
Ei ole olemassakaan laillisia piraattituotteita.
Piraatti on kopio alkuperäistuotteesta. Esim. tietokoneohjelmisto ei ole piraatti, jos se on alkuperäisen ohjelmiston kehittäjän ja valmistajan tuote. Piraattiohjelmisto on Viipurissa torilla myytävä sama ohjelma, jonka joku on kopioinut ja myy ilman ohjelmistotalolle maksettavia jakelulisenssejä jne. Piraatti on siis kopio alkuperäisestä.
Ikinä ei ole ollut missään myynnissä ensimmäistäkään piraattikiuasta. Kyseessä aina eri tuotteet. Koska olet nähnyt Aito-kiukaan kopion myynnissä missään?
Noin tekijänoikeudellisesti jollain Iki kiukaalla ei ole yhtään loukkausta. Kiuas ei ole taideteos. Kiuas on kiuas. Ja ideaa ei voi mitenkään suojata tekijänoikeuksilla, designin voi.
Patenttioikeudellisesti Iki-kiukaalla ei ole olemassa patenttia, sitä oikeutta ei ole rikottu.
Mallisuojaakaan ei Iki-kiukaalla ole. Se on periaatteessa patentin ja tekijänoikeuksien puolivälistä noin juridisesti. Kun ei ole oikeutta, sitäkään ei ole voitu rikkoa.
Iki-kiukaassa ei ole kerrassaan mitään uutta. Se vaan on hyvä kiuas.
Mulla on suunnitteilla saunaremontti. Ollut jo vähän aikaa. Olen kallistunut Iki-kiukaan hankintaan. Yksi vika. Se on suhteettoman kallis. 50kilon kivimääräisen(siis paljon pienenpi kivimäärä kuin Ikissä ja samaten paljon pienemmät lämmityskulut) saa muilta valmistajilta. Ero on hinta. Ikin hinnalla saa kolme Vuoluxia.
Rosteri on rosteria, vastukset on vastuksia, kivet on kiviä. Iki on Brändi. Ok ajan mersulla, sekin on brändi. Mutta autoja valmistaa perskeleen moni muukin autotehdas.Ei autoa voi patententoida, autossa on valtavasti eri patenttien alaisia komponentteja, mutta auto itsessään on patenttivapaa. Mikrouuni on jotain kummallista merkkiä, se on toiminut erinomaisesti 15 vuotta. Kas, mikroaaltouunissa ei ole mallisuojia tai tekijänoikeuksia. Siis kun ei kopioi suoraan mitään toista tuotetta. Mikroaaltoja ei voi patentoida, ne ovat fysikaalinen ilmiö, ei mikään keksintö.
Te rautakauppiaat munaatte itseänne oikein urakalla näillä nettipalstoilla. Kehutte omia edustuksianne ja mustamaalaatte kilpailijoitten tuotteita. Kehnoa markkinointietiikkaa noin muutenkin. Kilpailijoitten mustamaalaaminen on muutenkin jopa lakien vastaistakin. Näillä rakennus-palstoilla meno on ollut erittäin räikeää. Siihen on puututtu jo suomessakin. Mainittakoon, että jenkeissä eräs kosmetiikka yrity sai valtavan dollari laskun oikeudessa, kun sen myyjät oli komennettu nettipalstoille "markkinoimaan" tuotettaan. Tässä portaalissa oli villi meininki tuolla atk.puolella. Myyjät kirjoittelivat luppoaikoinaan nettiin omista tuotteistaan ja jopa levittelivät linkkejä kaupoistaa. Se loppui kun asiasta nousi meteli, operaattori myy mainostilaa, ei tarjoa ilmaista mainoskanavaa kenellekkään.
Ostan kiukaan. Ikissä on puolensa. Hyvä puoli on muotoilu, huono puoli järjetön hinta. Mainittakoon nyt samalla. Mulla on mökillä 30 vuotta vanha sähkökiuas. Kaks laatikkoa menee kiviä, 8 kw, ohjauspaneeli eteisessä. Pirun hyvä kiuas kaikkinensa, pari vastusta joutunut vaihtamaan. Ja merkki on muuten Helo. Yhden ikin hinnalla saa rosterisia helon normikiukaita muuten useammankin. Se ratkaisee aika paljon. Jos sattuu olemaan rahaa ylimääräistä, ostan Ikin. Noin muotoilun ja tilankäytön takia. Mutta muuta erikoista siinäkään kiukaassa ei ole. Sillä säästyvällä rahalla tekee melkoisesti saunaan noita välttämättömiä ilmanvaihto asioita ja valaistuksia viimmosen päälle.
Antimarkkinointi on erittäin herkkä ja vaikea asia. Te teette antimarkkinointia Iki.kiukaalle täälläkin päivittäin keuhkoamisellanne. Surkuhupaisaksi asian tekee se, että te loppujen lopuksi likaatte Ikin brändiä. Kun teidän provojanne lukee normikuluttaja, alkaa palaneenkäry haisemaan ja kuluttaja alkaa epäilemään koko tuotetta. Oletteko te kaikki riitapukarit Helolla töissä??????????????? - mä vaan
oot. kirjoitti:
Ei ole olemassakaan laillisia piraattituotteita.
Piraatti on kopio alkuperäistuotteesta. Esim. tietokoneohjelmisto ei ole piraatti, jos se on alkuperäisen ohjelmiston kehittäjän ja valmistajan tuote. Piraattiohjelmisto on Viipurissa torilla myytävä sama ohjelma, jonka joku on kopioinut ja myy ilman ohjelmistotalolle maksettavia jakelulisenssejä jne. Piraatti on siis kopio alkuperäisestä.
Ikinä ei ole ollut missään myynnissä ensimmäistäkään piraattikiuasta. Kyseessä aina eri tuotteet. Koska olet nähnyt Aito-kiukaan kopion myynnissä missään?
Noin tekijänoikeudellisesti jollain Iki kiukaalla ei ole yhtään loukkausta. Kiuas ei ole taideteos. Kiuas on kiuas. Ja ideaa ei voi mitenkään suojata tekijänoikeuksilla, designin voi.
Patenttioikeudellisesti Iki-kiukaalla ei ole olemassa patenttia, sitä oikeutta ei ole rikottu.
Mallisuojaakaan ei Iki-kiukaalla ole. Se on periaatteessa patentin ja tekijänoikeuksien puolivälistä noin juridisesti. Kun ei ole oikeutta, sitäkään ei ole voitu rikkoa.
Iki-kiukaassa ei ole kerrassaan mitään uutta. Se vaan on hyvä kiuas.
Mulla on suunnitteilla saunaremontti. Ollut jo vähän aikaa. Olen kallistunut Iki-kiukaan hankintaan. Yksi vika. Se on suhteettoman kallis. 50kilon kivimääräisen(siis paljon pienenpi kivimäärä kuin Ikissä ja samaten paljon pienemmät lämmityskulut) saa muilta valmistajilta. Ero on hinta. Ikin hinnalla saa kolme Vuoluxia.
Rosteri on rosteria, vastukset on vastuksia, kivet on kiviä. Iki on Brändi. Ok ajan mersulla, sekin on brändi. Mutta autoja valmistaa perskeleen moni muukin autotehdas.Ei autoa voi patententoida, autossa on valtavasti eri patenttien alaisia komponentteja, mutta auto itsessään on patenttivapaa. Mikrouuni on jotain kummallista merkkiä, se on toiminut erinomaisesti 15 vuotta. Kas, mikroaaltouunissa ei ole mallisuojia tai tekijänoikeuksia. Siis kun ei kopioi suoraan mitään toista tuotetta. Mikroaaltoja ei voi patentoida, ne ovat fysikaalinen ilmiö, ei mikään keksintö.
Te rautakauppiaat munaatte itseänne oikein urakalla näillä nettipalstoilla. Kehutte omia edustuksianne ja mustamaalaatte kilpailijoitten tuotteita. Kehnoa markkinointietiikkaa noin muutenkin. Kilpailijoitten mustamaalaaminen on muutenkin jopa lakien vastaistakin. Näillä rakennus-palstoilla meno on ollut erittäin räikeää. Siihen on puututtu jo suomessakin. Mainittakoon, että jenkeissä eräs kosmetiikka yrity sai valtavan dollari laskun oikeudessa, kun sen myyjät oli komennettu nettipalstoille "markkinoimaan" tuotettaan. Tässä portaalissa oli villi meininki tuolla atk.puolella. Myyjät kirjoittelivat luppoaikoinaan nettiin omista tuotteistaan ja jopa levittelivät linkkejä kaupoistaa. Se loppui kun asiasta nousi meteli, operaattori myy mainostilaa, ei tarjoa ilmaista mainoskanavaa kenellekkään.
Ostan kiukaan. Ikissä on puolensa. Hyvä puoli on muotoilu, huono puoli järjetön hinta. Mainittakoon nyt samalla. Mulla on mökillä 30 vuotta vanha sähkökiuas. Kaks laatikkoa menee kiviä, 8 kw, ohjauspaneeli eteisessä. Pirun hyvä kiuas kaikkinensa, pari vastusta joutunut vaihtamaan. Ja merkki on muuten Helo. Yhden ikin hinnalla saa rosterisia helon normikiukaita muuten useammankin. Se ratkaisee aika paljon. Jos sattuu olemaan rahaa ylimääräistä, ostan Ikin. Noin muotoilun ja tilankäytön takia. Mutta muuta erikoista siinäkään kiukaassa ei ole. Sillä säästyvällä rahalla tekee melkoisesti saunaan noita välttämättömiä ilmanvaihto asioita ja valaistuksia viimmosen päälle.
Antimarkkinointi on erittäin herkkä ja vaikea asia. Te teette antimarkkinointia Iki.kiukaalle täälläkin päivittäin keuhkoamisellanne. Surkuhupaisaksi asian tekee se, että te loppujen lopuksi likaatte Ikin brändiä. Kun teidän provojanne lukee normikuluttaja, alkaa palaneenkäry haisemaan ja kuluttaja alkaa epäilemään koko tuotetta. Oletteko te kaikki riitapukarit Helolla töissä???????????????"(siis paljon pienenpi kivimäärä kuin Ikissä ja samaten paljon pienemmät lämmityskulut)"
Ei pidä paikaansa, tästä on tutkimuksiakin. - Rillit
oot. kirjoitti:
Ei ole olemassakaan laillisia piraattituotteita.
Piraatti on kopio alkuperäistuotteesta. Esim. tietokoneohjelmisto ei ole piraatti, jos se on alkuperäisen ohjelmiston kehittäjän ja valmistajan tuote. Piraattiohjelmisto on Viipurissa torilla myytävä sama ohjelma, jonka joku on kopioinut ja myy ilman ohjelmistotalolle maksettavia jakelulisenssejä jne. Piraatti on siis kopio alkuperäisestä.
Ikinä ei ole ollut missään myynnissä ensimmäistäkään piraattikiuasta. Kyseessä aina eri tuotteet. Koska olet nähnyt Aito-kiukaan kopion myynnissä missään?
Noin tekijänoikeudellisesti jollain Iki kiukaalla ei ole yhtään loukkausta. Kiuas ei ole taideteos. Kiuas on kiuas. Ja ideaa ei voi mitenkään suojata tekijänoikeuksilla, designin voi.
Patenttioikeudellisesti Iki-kiukaalla ei ole olemassa patenttia, sitä oikeutta ei ole rikottu.
Mallisuojaakaan ei Iki-kiukaalla ole. Se on periaatteessa patentin ja tekijänoikeuksien puolivälistä noin juridisesti. Kun ei ole oikeutta, sitäkään ei ole voitu rikkoa.
Iki-kiukaassa ei ole kerrassaan mitään uutta. Se vaan on hyvä kiuas.
Mulla on suunnitteilla saunaremontti. Ollut jo vähän aikaa. Olen kallistunut Iki-kiukaan hankintaan. Yksi vika. Se on suhteettoman kallis. 50kilon kivimääräisen(siis paljon pienenpi kivimäärä kuin Ikissä ja samaten paljon pienemmät lämmityskulut) saa muilta valmistajilta. Ero on hinta. Ikin hinnalla saa kolme Vuoluxia.
Rosteri on rosteria, vastukset on vastuksia, kivet on kiviä. Iki on Brändi. Ok ajan mersulla, sekin on brändi. Mutta autoja valmistaa perskeleen moni muukin autotehdas.Ei autoa voi patententoida, autossa on valtavasti eri patenttien alaisia komponentteja, mutta auto itsessään on patenttivapaa. Mikrouuni on jotain kummallista merkkiä, se on toiminut erinomaisesti 15 vuotta. Kas, mikroaaltouunissa ei ole mallisuojia tai tekijänoikeuksia. Siis kun ei kopioi suoraan mitään toista tuotetta. Mikroaaltoja ei voi patentoida, ne ovat fysikaalinen ilmiö, ei mikään keksintö.
Te rautakauppiaat munaatte itseänne oikein urakalla näillä nettipalstoilla. Kehutte omia edustuksianne ja mustamaalaatte kilpailijoitten tuotteita. Kehnoa markkinointietiikkaa noin muutenkin. Kilpailijoitten mustamaalaaminen on muutenkin jopa lakien vastaistakin. Näillä rakennus-palstoilla meno on ollut erittäin räikeää. Siihen on puututtu jo suomessakin. Mainittakoon, että jenkeissä eräs kosmetiikka yrity sai valtavan dollari laskun oikeudessa, kun sen myyjät oli komennettu nettipalstoille "markkinoimaan" tuotettaan. Tässä portaalissa oli villi meininki tuolla atk.puolella. Myyjät kirjoittelivat luppoaikoinaan nettiin omista tuotteistaan ja jopa levittelivät linkkejä kaupoistaa. Se loppui kun asiasta nousi meteli, operaattori myy mainostilaa, ei tarjoa ilmaista mainoskanavaa kenellekkään.
Ostan kiukaan. Ikissä on puolensa. Hyvä puoli on muotoilu, huono puoli järjetön hinta. Mainittakoon nyt samalla. Mulla on mökillä 30 vuotta vanha sähkökiuas. Kaks laatikkoa menee kiviä, 8 kw, ohjauspaneeli eteisessä. Pirun hyvä kiuas kaikkinensa, pari vastusta joutunut vaihtamaan. Ja merkki on muuten Helo. Yhden ikin hinnalla saa rosterisia helon normikiukaita muuten useammankin. Se ratkaisee aika paljon. Jos sattuu olemaan rahaa ylimääräistä, ostan Ikin. Noin muotoilun ja tilankäytön takia. Mutta muuta erikoista siinäkään kiukaassa ei ole. Sillä säästyvällä rahalla tekee melkoisesti saunaan noita välttämättömiä ilmanvaihto asioita ja valaistuksia viimmosen päälle.
Antimarkkinointi on erittäin herkkä ja vaikea asia. Te teette antimarkkinointia Iki.kiukaalle täälläkin päivittäin keuhkoamisellanne. Surkuhupaisaksi asian tekee se, että te loppujen lopuksi likaatte Ikin brändiä. Kun teidän provojanne lukee normikuluttaja, alkaa palaneenkäry haisemaan ja kuluttaja alkaa epäilemään koko tuotetta. Oletteko te kaikki riitapukarit Helolla töissä???????????????Asiallinen viesti. Kiitos siitä. Mutta Ikillä on muitakin hyviä puolia kuin mainitsemasi. Mm. Pienempi sähkönkulutus esim. heloosi verrattuna. Kiitoksia ison varaavan kivimäärän. Hintakaan ei ole paha jos ajattelee että voi käyttää saunan rakentamiseen esim. 5000euroa niin ei sinne kannata ostaa 100euron kiuasta. Mielummin käytää saunan rakentamiseen 4500euroa ja kiukaaseen 800euroa. Tulee pikkaisen kalliimmaksi mutta paljon paremmaksi. Matalammassa lämpötilassa missä löylyt ovat kosteammat niin lauteet eivät "kuivu" pilalle. Kuitenkin pitkä jälkilämpö riittää kuivaamaan paikat paremmin kuin pienen kapasiteetin omaavat kiukaat.
Edes oikein käytettynä en tykkää saunoa halvoilla sähkökiukailla. Niistä vain ei saa kunnon löylyjä Halpaa ja hyvää ei vieläkään ole kossun ja lonkeron jälkeen keksitty. Edulliset puukiukaat ajavat kyllä asiansa vaikka eivät laadullisesti pärjääkään kalliimmille kiukaille. - mersun omistaja
oot. kirjoitti:
Ei ole olemassakaan laillisia piraattituotteita.
Piraatti on kopio alkuperäistuotteesta. Esim. tietokoneohjelmisto ei ole piraatti, jos se on alkuperäisen ohjelmiston kehittäjän ja valmistajan tuote. Piraattiohjelmisto on Viipurissa torilla myytävä sama ohjelma, jonka joku on kopioinut ja myy ilman ohjelmistotalolle maksettavia jakelulisenssejä jne. Piraatti on siis kopio alkuperäisestä.
Ikinä ei ole ollut missään myynnissä ensimmäistäkään piraattikiuasta. Kyseessä aina eri tuotteet. Koska olet nähnyt Aito-kiukaan kopion myynnissä missään?
Noin tekijänoikeudellisesti jollain Iki kiukaalla ei ole yhtään loukkausta. Kiuas ei ole taideteos. Kiuas on kiuas. Ja ideaa ei voi mitenkään suojata tekijänoikeuksilla, designin voi.
Patenttioikeudellisesti Iki-kiukaalla ei ole olemassa patenttia, sitä oikeutta ei ole rikottu.
Mallisuojaakaan ei Iki-kiukaalla ole. Se on periaatteessa patentin ja tekijänoikeuksien puolivälistä noin juridisesti. Kun ei ole oikeutta, sitäkään ei ole voitu rikkoa.
Iki-kiukaassa ei ole kerrassaan mitään uutta. Se vaan on hyvä kiuas.
Mulla on suunnitteilla saunaremontti. Ollut jo vähän aikaa. Olen kallistunut Iki-kiukaan hankintaan. Yksi vika. Se on suhteettoman kallis. 50kilon kivimääräisen(siis paljon pienenpi kivimäärä kuin Ikissä ja samaten paljon pienemmät lämmityskulut) saa muilta valmistajilta. Ero on hinta. Ikin hinnalla saa kolme Vuoluxia.
Rosteri on rosteria, vastukset on vastuksia, kivet on kiviä. Iki on Brändi. Ok ajan mersulla, sekin on brändi. Mutta autoja valmistaa perskeleen moni muukin autotehdas.Ei autoa voi patententoida, autossa on valtavasti eri patenttien alaisia komponentteja, mutta auto itsessään on patenttivapaa. Mikrouuni on jotain kummallista merkkiä, se on toiminut erinomaisesti 15 vuotta. Kas, mikroaaltouunissa ei ole mallisuojia tai tekijänoikeuksia. Siis kun ei kopioi suoraan mitään toista tuotetta. Mikroaaltoja ei voi patentoida, ne ovat fysikaalinen ilmiö, ei mikään keksintö.
Te rautakauppiaat munaatte itseänne oikein urakalla näillä nettipalstoilla. Kehutte omia edustuksianne ja mustamaalaatte kilpailijoitten tuotteita. Kehnoa markkinointietiikkaa noin muutenkin. Kilpailijoitten mustamaalaaminen on muutenkin jopa lakien vastaistakin. Näillä rakennus-palstoilla meno on ollut erittäin räikeää. Siihen on puututtu jo suomessakin. Mainittakoon, että jenkeissä eräs kosmetiikka yrity sai valtavan dollari laskun oikeudessa, kun sen myyjät oli komennettu nettipalstoille "markkinoimaan" tuotettaan. Tässä portaalissa oli villi meininki tuolla atk.puolella. Myyjät kirjoittelivat luppoaikoinaan nettiin omista tuotteistaan ja jopa levittelivät linkkejä kaupoistaa. Se loppui kun asiasta nousi meteli, operaattori myy mainostilaa, ei tarjoa ilmaista mainoskanavaa kenellekkään.
Ostan kiukaan. Ikissä on puolensa. Hyvä puoli on muotoilu, huono puoli järjetön hinta. Mainittakoon nyt samalla. Mulla on mökillä 30 vuotta vanha sähkökiuas. Kaks laatikkoa menee kiviä, 8 kw, ohjauspaneeli eteisessä. Pirun hyvä kiuas kaikkinensa, pari vastusta joutunut vaihtamaan. Ja merkki on muuten Helo. Yhden ikin hinnalla saa rosterisia helon normikiukaita muuten useammankin. Se ratkaisee aika paljon. Jos sattuu olemaan rahaa ylimääräistä, ostan Ikin. Noin muotoilun ja tilankäytön takia. Mutta muuta erikoista siinäkään kiukaassa ei ole. Sillä säästyvällä rahalla tekee melkoisesti saunaan noita välttämättömiä ilmanvaihto asioita ja valaistuksia viimmosen päälle.
Antimarkkinointi on erittäin herkkä ja vaikea asia. Te teette antimarkkinointia Iki.kiukaalle täälläkin päivittäin keuhkoamisellanne. Surkuhupaisaksi asian tekee se, että te loppujen lopuksi likaatte Ikin brändiä. Kun teidän provojanne lukee normikuluttaja, alkaa palaneenkäry haisemaan ja kuluttaja alkaa epäilemään koko tuotetta. Oletteko te kaikki riitapukarit Helolla töissä???????????????Paljon puhetta, vähän asiaa. Ihme heebo? Mieli tekis perkeleesti ikiä mutta pitää tyytyä helon peltilaatikkoon ja selittämällä selittää se järkeväksi ratkaisuksi. "Säästyvällä" rahalla sinä ostat muutaman vuoden päästä TAAS helon peltilaatikon koska entinen on paskana. Jos rahaa vielä jää, ostat mersuun uudet pölykapselit ettei ruosteiset peltivanteet pistä niin pahasti silmään.
Normaalisti saunaan valitaan kiuas omien mieltymyksien mukaisesti saunan mitoitukset huomioiden. Köyhät ostaa halpaa "perinnelaatikkoa" ja itkee suoli24 palstalla kuinka huono naapurin ikikiuas on. Siis se sama josta itse haaveilee ja mitä ei ole edes päässyt kokeilemaan. Suomipoikaa kateellisempaa ihmistä tuskin löytykään.. - ..............
mä vaan kirjoitti:
"(siis paljon pienenpi kivimäärä kuin Ikissä ja samaten paljon pienemmät lämmityskulut)"
Ei pidä paikaansa, tästä on tutkimuksiakin.Jos joku on keksinyt tavan lämmittää 200 kiloa kiviä samaan lämpötilaan kuin 20 kiloa pienemmällä energialla, fysiikan lait ovat menneet uusiksi.
- talks..
mersun omistaja kirjoitti:
Paljon puhetta, vähän asiaa. Ihme heebo? Mieli tekis perkeleesti ikiä mutta pitää tyytyä helon peltilaatikkoon ja selittämällä selittää se järkeväksi ratkaisuksi. "Säästyvällä" rahalla sinä ostat muutaman vuoden päästä TAAS helon peltilaatikon koska entinen on paskana. Jos rahaa vielä jää, ostat mersuun uudet pölykapselit ettei ruosteiset peltivanteet pistä niin pahasti silmään.
Normaalisti saunaan valitaan kiuas omien mieltymyksien mukaisesti saunan mitoitukset huomioiden. Köyhät ostaa halpaa "perinnelaatikkoa" ja itkee suoli24 palstalla kuinka huono naapurin ikikiuas on. Siis se sama josta itse haaveilee ja mitä ei ole edes päässyt kokeilemaan. Suomipoikaa kateellisempaa ihmistä tuskin löytykään..Esimerkki halvasta ja erittäin hyvästä kiukaasta merkkifanaatikoille. Nauratti kyllä itseänikin kyseisen saunan lauteilla isännän heitellessä löylyjä teknologianihmeestä. Yksinkertaisuudessaan vanhaan öljytynnyriin oli leikattu aukko alaosaan jonne oli rakennettu tulipesä ja tynnyri täyteen kiviä. Lyhytikäinen kyllä mutta hintaansa nähden h..tin hyvä kiuas. Ei mitään neitikamaa..
Terveisiä hiekkalaatikolle. Ei ne kivet tiedä mikä merkki niitä lämmittää.. - ........................
Rillit kirjoitti:
Asiallinen viesti. Kiitos siitä. Mutta Ikillä on muitakin hyviä puolia kuin mainitsemasi. Mm. Pienempi sähkönkulutus esim. heloosi verrattuna. Kiitoksia ison varaavan kivimäärän. Hintakaan ei ole paha jos ajattelee että voi käyttää saunan rakentamiseen esim. 5000euroa niin ei sinne kannata ostaa 100euron kiuasta. Mielummin käytää saunan rakentamiseen 4500euroa ja kiukaaseen 800euroa. Tulee pikkaisen kalliimmaksi mutta paljon paremmaksi. Matalammassa lämpötilassa missä löylyt ovat kosteammat niin lauteet eivät "kuivu" pilalle. Kuitenkin pitkä jälkilämpö riittää kuivaamaan paikat paremmin kuin pienen kapasiteetin omaavat kiukaat.
Edes oikein käytettynä en tykkää saunoa halvoilla sähkökiukailla. Niistä vain ei saa kunnon löylyjä Halpaa ja hyvää ei vieläkään ole kossun ja lonkeron jälkeen keksitty. Edulliset puukiukaat ajavat kyllä asiansa vaikka eivät laadullisesti pärjääkään kalliimmille kiukaille.En ole rakentamassa jotain viidentonnin saunaa, tarkoitus on remontoida nykyinen sauna.
Paneelien metrihinnan saa vaikka netistä, sähkömiehillä ja putkimiehillä on taksansa. Niin myös kiukailla hintansa.
Suurinosa ihmisistä suomessa asuu rivareissa tai kerrostaloissa, rivarissa minäkin. Lämpölasku tulee vastikkeeseen tai vuokraan. Ei ole mitään järkeä ostaa sähköä saunan lämmitykseen muuten, kuin saunomisen takia. Ikinä kuullut kaukolämmöstä?
Summasi olivat kauppiaan summia. Mulla on budjetti kyllä remonttiin. Sähkäri ja putkimies maksaa mitä maksaa. Materiaalit maksaa alle tonnin, kiukaineen. Työt teen itse. Pirun vaikea laittaa 800 eken kiuasta tonnin saunaan. Jätänkö paneloimatta ja lauteet pois, häh? - ........................
mersun omistaja kirjoitti:
Paljon puhetta, vähän asiaa. Ihme heebo? Mieli tekis perkeleesti ikiä mutta pitää tyytyä helon peltilaatikkoon ja selittämällä selittää se järkeväksi ratkaisuksi. "Säästyvällä" rahalla sinä ostat muutaman vuoden päästä TAAS helon peltilaatikon koska entinen on paskana. Jos rahaa vielä jää, ostat mersuun uudet pölykapselit ettei ruosteiset peltivanteet pistä niin pahasti silmään.
Normaalisti saunaan valitaan kiuas omien mieltymyksien mukaisesti saunan mitoitukset huomioiden. Köyhät ostaa halpaa "perinnelaatikkoa" ja itkee suoli24 palstalla kuinka huono naapurin ikikiuas on. Siis se sama josta itse haaveilee ja mitä ei ole edes päässyt kokeilemaan. Suomipoikaa kateellisempaa ihmistä tuskin löytykään..Kuten kerroin mökillä se Helon peltipänttö on kestänyt kymmeniä vuosia, alkuunsa oli ihan jokapäiväisessä käytössä parikymmentä vuotta.............
Toiseksi, Kyse ei ole mistään köyhyydestä. Iki vaan on järjettömän kallis kilpailijoihin verrattaessa, kaikin puolin. Hyvä kias, en sitä ikinä ole epäillytkään, mutta aivan järjettömän hintainen ajatteli miten tahansa.
Iskikö köyhällä rautakaupanmyyjällä kateus? Voin kertoa, että mese on 18 vuotta vanha nyt. Mutta uutena ostettu ja omilla rahoilla maksettu. Mökin kiuas on muuten melkein tuplasti vanhempi.
En maksa merkistä, vaan tavarasta. Teidän IKi kauppiaitten rakia tällä palstalla olen vakasti päätymässä johonkin muuhun merkkiin. Imago ja raha kysymys. En halua samastua öykkäri mutterinmyyjiin ja mieluummin laitan paremmasta puusta lauteet, kuin ostan aivan ylihintaisen kiukaan.
Jos olet kilpailijan kirjoittelija palkkaasi vastaan, ehkä onnistuit. Mutta toimintasi on kyseenalaista. Kilpailuvirasto voi olla kiinnostunut. - ikisti
oot. kirjoitti:
Ei ole olemassakaan laillisia piraattituotteita.
Piraatti on kopio alkuperäistuotteesta. Esim. tietokoneohjelmisto ei ole piraatti, jos se on alkuperäisen ohjelmiston kehittäjän ja valmistajan tuote. Piraattiohjelmisto on Viipurissa torilla myytävä sama ohjelma, jonka joku on kopioinut ja myy ilman ohjelmistotalolle maksettavia jakelulisenssejä jne. Piraatti on siis kopio alkuperäisestä.
Ikinä ei ole ollut missään myynnissä ensimmäistäkään piraattikiuasta. Kyseessä aina eri tuotteet. Koska olet nähnyt Aito-kiukaan kopion myynnissä missään?
Noin tekijänoikeudellisesti jollain Iki kiukaalla ei ole yhtään loukkausta. Kiuas ei ole taideteos. Kiuas on kiuas. Ja ideaa ei voi mitenkään suojata tekijänoikeuksilla, designin voi.
Patenttioikeudellisesti Iki-kiukaalla ei ole olemassa patenttia, sitä oikeutta ei ole rikottu.
Mallisuojaakaan ei Iki-kiukaalla ole. Se on periaatteessa patentin ja tekijänoikeuksien puolivälistä noin juridisesti. Kun ei ole oikeutta, sitäkään ei ole voitu rikkoa.
Iki-kiukaassa ei ole kerrassaan mitään uutta. Se vaan on hyvä kiuas.
Mulla on suunnitteilla saunaremontti. Ollut jo vähän aikaa. Olen kallistunut Iki-kiukaan hankintaan. Yksi vika. Se on suhteettoman kallis. 50kilon kivimääräisen(siis paljon pienenpi kivimäärä kuin Ikissä ja samaten paljon pienemmät lämmityskulut) saa muilta valmistajilta. Ero on hinta. Ikin hinnalla saa kolme Vuoluxia.
Rosteri on rosteria, vastukset on vastuksia, kivet on kiviä. Iki on Brändi. Ok ajan mersulla, sekin on brändi. Mutta autoja valmistaa perskeleen moni muukin autotehdas.Ei autoa voi patententoida, autossa on valtavasti eri patenttien alaisia komponentteja, mutta auto itsessään on patenttivapaa. Mikrouuni on jotain kummallista merkkiä, se on toiminut erinomaisesti 15 vuotta. Kas, mikroaaltouunissa ei ole mallisuojia tai tekijänoikeuksia. Siis kun ei kopioi suoraan mitään toista tuotetta. Mikroaaltoja ei voi patentoida, ne ovat fysikaalinen ilmiö, ei mikään keksintö.
Te rautakauppiaat munaatte itseänne oikein urakalla näillä nettipalstoilla. Kehutte omia edustuksianne ja mustamaalaatte kilpailijoitten tuotteita. Kehnoa markkinointietiikkaa noin muutenkin. Kilpailijoitten mustamaalaaminen on muutenkin jopa lakien vastaistakin. Näillä rakennus-palstoilla meno on ollut erittäin räikeää. Siihen on puututtu jo suomessakin. Mainittakoon, että jenkeissä eräs kosmetiikka yrity sai valtavan dollari laskun oikeudessa, kun sen myyjät oli komennettu nettipalstoille "markkinoimaan" tuotettaan. Tässä portaalissa oli villi meininki tuolla atk.puolella. Myyjät kirjoittelivat luppoaikoinaan nettiin omista tuotteistaan ja jopa levittelivät linkkejä kaupoistaa. Se loppui kun asiasta nousi meteli, operaattori myy mainostilaa, ei tarjoa ilmaista mainoskanavaa kenellekkään.
Ostan kiukaan. Ikissä on puolensa. Hyvä puoli on muotoilu, huono puoli järjetön hinta. Mainittakoon nyt samalla. Mulla on mökillä 30 vuotta vanha sähkökiuas. Kaks laatikkoa menee kiviä, 8 kw, ohjauspaneeli eteisessä. Pirun hyvä kiuas kaikkinensa, pari vastusta joutunut vaihtamaan. Ja merkki on muuten Helo. Yhden ikin hinnalla saa rosterisia helon normikiukaita muuten useammankin. Se ratkaisee aika paljon. Jos sattuu olemaan rahaa ylimääräistä, ostan Ikin. Noin muotoilun ja tilankäytön takia. Mutta muuta erikoista siinäkään kiukaassa ei ole. Sillä säästyvällä rahalla tekee melkoisesti saunaan noita välttämättömiä ilmanvaihto asioita ja valaistuksia viimmosen päälle.
Antimarkkinointi on erittäin herkkä ja vaikea asia. Te teette antimarkkinointia Iki.kiukaalle täälläkin päivittäin keuhkoamisellanne. Surkuhupaisaksi asian tekee se, että te loppujen lopuksi likaatte Ikin brändiä. Kun teidän provojanne lukee normikuluttaja, alkaa palaneenkäry haisemaan ja kuluttaja alkaa epäilemään koko tuotetta. Oletteko te kaikki riitapukarit Helolla töissä???????????????Se on kuule kaveri niin että iki viitoitti tällä kertaa tietä ja kas vaan...
muut seuraavat perässä.
Niin se kuule vain aina tulee olemaan tässä maailmassa joku ideoi ja muut seuraa
Itse kannatan ainakin pikkufirmaa jolla on hieman munaakin touhuissaan verrattuna kankeisiin isoihin valmistajiin.
Sinulla on vain ISO asennevamma. Olen ikin kerran kokenut (t:reen Cumulus hotellissa) ja OLI hyvä.
p.s. En ole siis rautakauppias - Rillit
........................ kirjoitti:
En ole rakentamassa jotain viidentonnin saunaa, tarkoitus on remontoida nykyinen sauna.
Paneelien metrihinnan saa vaikka netistä, sähkömiehillä ja putkimiehillä on taksansa. Niin myös kiukailla hintansa.
Suurinosa ihmisistä suomessa asuu rivareissa tai kerrostaloissa, rivarissa minäkin. Lämpölasku tulee vastikkeeseen tai vuokraan. Ei ole mitään järkeä ostaa sähköä saunan lämmitykseen muuten, kuin saunomisen takia. Ikinä kuullut kaukolämmöstä?
Summasi olivat kauppiaan summia. Mulla on budjetti kyllä remonttiin. Sähkäri ja putkimies maksaa mitä maksaa. Materiaalit maksaa alle tonnin, kiukaineen. Työt teen itse. Pirun vaikea laittaa 800 eken kiuasta tonnin saunaan. Jätänkö paneloimatta ja lauteet pois, häh?Makunsa kullakin. Itse käytin saunaremppaan 8 tonnia. Kiuas vei siitä 1300euron siivun eikä kaduta vaikka rikas en olekaan. Näin sen sijoituksena itseeni. Kivempi se on laadukkaassa saunassa ja laadukkaalla kiukaalla saunoa.
Mutta sauna ei olekaan kaikille yhtä tärkeä juttu kuin minulle. Mun mielestä taas on tyhmää "sijoittaa" autoon. - Chancecw
ikisti kirjoitti:
Se on kuule kaveri niin että iki viitoitti tällä kertaa tietä ja kas vaan...
muut seuraavat perässä.
Niin se kuule vain aina tulee olemaan tässä maailmassa joku ideoi ja muut seuraa
Itse kannatan ainakin pikkufirmaa jolla on hieman munaakin touhuissaan verrattuna kankeisiin isoihin valmistajiin.
Sinulla on vain ISO asennevamma. Olen ikin kerran kokenut (t:reen Cumulus hotellissa) ja OLI hyvä.
p.s. En ole siis rautakauppiasIki on hyvä kiuas eikä siitä onneksi kaikki tykkää tai sitä ole varaa hankkia. Muutenhan siitä menisi maku koko hommasta. Nyt Ikillä on jo mukava määrä tyytyväisiä käyttäjiä ja lisää tulee. Kivempi että pysyy ns. sauna-fanaattisen pienen mutta "arvovaltaisen" piirin kiukaana. Ei siitä mitään tusina kiuasta kannatakaan ruveta tekemään.
- .........,.
ikisti kirjoitti:
Se on kuule kaveri niin että iki viitoitti tällä kertaa tietä ja kas vaan...
muut seuraavat perässä.
Niin se kuule vain aina tulee olemaan tässä maailmassa joku ideoi ja muut seuraa
Itse kannatan ainakin pikkufirmaa jolla on hieman munaakin touhuissaan verrattuna kankeisiin isoihin valmistajiin.
Sinulla on vain ISO asennevamma. Olen ikin kerran kokenut (t:reen Cumulus hotellissa) ja OLI hyvä.
p.s. En ole siis rautakauppiasIkissä kun ei ole yhtään mitään uutta. Se ei ole IDEA. Siinä on ainoastaan yhdistelty jo olemassa olevia ideoita, ihan kuin kilpailijoillakin.
Asennevammoista en sanoisi yhtään mitään. Kivahan tuo on että joku Tradekan hotelli on ostanut yhden kiukaan. Kommunismin polte ei oikein lämmitä nykyaikana. - ............,...
Rillit kirjoitti:
Makunsa kullakin. Itse käytin saunaremppaan 8 tonnia. Kiuas vei siitä 1300euron siivun eikä kaduta vaikka rikas en olekaan. Näin sen sijoituksena itseeni. Kivempi se on laadukkaassa saunassa ja laadukkaalla kiukaalla saunoa.
Mutta sauna ei olekaan kaikille yhtä tärkeä juttu kuin minulle. Mun mielestä taas on tyhmää "sijoittaa" autoon.olet ajanut loppuun viimeisen 15 vuoden aikana? Mä en yhtään. Ja mökillä sähkökiuas on neljännellä vuosikymmenellä. Sinällään jokin kiuas ei maksa käyttöikänään per vuosi juuri mitään. Mutta ostaessa maksaa. Millekkään kiukaalle ei voi ennustaa 100 vuoden käyttöikää. Kaheksalla tonnilla rakentaisin toisen savusaunan mökille, kehikkoineen, kiukaineen kattoineen ja lauteineen. Siis jos keräilisin saunoja. Nyt on kolme saunaa, kaksi sähkösaunaa ja yksi savusauna, ne riittävät tarpeisiini. Ai niin, savusaunan kiuas on toki rakennettu uudestaan jo monesti, mutta kiukaassa on alkuperäisiä kiviä 1800- luvun alkupuolelta. Mutta uudistettu on pari kertaa sukupolvessa.
EN maksa mistään brändistä viittäsataa euroa, tätä palstaa seurailtuani, EN tule ostamaan Iki.merkkistä kiuasta. Ostan samanlaisen kilpailijalta, säästän viissataa, sillä rahalla saan laitetttua paneelit ja lauteet. Ja hyvästä puutavarasta. Riittää muuten rahat led.valoihinkin.
Istu sä myyntikontorissasi katselemassa Iki-kiuasta, joka on kylmä. Mä meen pikapuoliin löylyyn. Ja saunassa on kiuas kuumana. - mitenperustelet
.........,. kirjoitti:
Ikissä kun ei ole yhtään mitään uutta. Se ei ole IDEA. Siinä on ainoastaan yhdistelty jo olemassa olevia ideoita, ihan kuin kilpailijoillakin.
Asennevammoista en sanoisi yhtään mitään. Kivahan tuo on että joku Tradekan hotelli on ostanut yhden kiukaan. Kommunismin polte ei oikein lämmitä nykyaikana.heh senkin pelle. hieno keksintö jota muut apinoivat kun eivät keksineet.
Puukiukaissa : putkirakennetulipesä (ei vielä kopioitu, tullaan kopioimaan) jota kautta iso kivitilavuus. avoin rakenne (joka jo kopioitu kilpailijoiden toimesta), pienet suojaetäisyydet (joita ei ollut ennen ikiä ja verkkoa.
Sähkökiukaissa: ei typerää pönttöä ympärillä vaan avoin rakenne (kopioitu),
vastukset lämmittävät ( ovat kosketuksissa), kaikkia kiviä koko matkalta - ennen peltipöntössä vain osa kivistä (kopioitu kaikkien toimesta), suojaetäisyydet pienet (seuraus... ei ollut ennen., ylivoimainen design- (surkeasti ja halvalla apinoitu)
siis summa summarum:
nimimerkkisi: ........................ = aivokäyräsi= tyhjääääääääääää
hyvää viikonloppua ja saunaan vaan - mese vai
.........,. kirjoitti:
Ikissä kun ei ole yhtään mitään uutta. Se ei ole IDEA. Siinä on ainoastaan yhdistelty jo olemassa olevia ideoita, ihan kuin kilpailijoillakin.
Asennevammoista en sanoisi yhtään mitään. Kivahan tuo on että joku Tradekan hotelli on ostanut yhden kiukaan. Kommunismin polte ei oikein lämmitä nykyaikana.yläkerrastako ne ongelmat löytyy? Tiedät h..tin hyvin että kyse on koko ajan ollut pääasiassa ulkonäön kopioimisesta. Jatkuvalämmitteinen on keksitty jo aikoja sitten. Sen jälkeen muutokset lähinnä kosmeettisia. Mitä nyt materiaalit on edelleenkin pääasiassa perseestä. Mikä myy se kopioidaan ja ikin kohdalla se on verkkokiuas. Ero ulkovaipan materiaalissa eli pelti korvattu verkolla. Myös aika oleellinen asia ulkonäköä ajatellen. Ja kappas, kaupaksi käy ja muut kiuasvalmistajat haistoi markkinaraon ja loppu onkin yhensortin historiaa. Mielikuvitusmaailmassa asiat jotka ovat vaikeita käsitellä tai aiheuttavat mielipahaa, voi poistaa mielestään kieltämällä koko asian olemassa olon. Osta vaikka barokkikalusteet lauteiksi mutta ei se hyvää saunaa tee. Aika tyhmää pistää hillot perseen alle ja nostaa saunan nurkkaan sitten peltilaatikko?! Yksi ikin suosion syitä on ulkonäön lisäksi iso kivimäärä. Iso kivimäärä taas vastaavasti antaa paremmat löylyt kuin 20kg. kiviä peltilaatikossa. Osta nyt vaikka sitten ikikopio kun saat halvalla, ketään ei kiinnosta.
- Anonyymi
--------------. kirjoitti:
Mallisuoja on eriasia kuin patentti. Kukatahansa voi mallisuojata vaikka kengän. .. Ruusunpunainen akryylivuoru ja ulkopuoli tuohesta ja oma muotoilu. Nooh, aavistuksen erilainen vuori, eripuun tuohesta pinta ja vähän eri näköinen, se on eri tuote.
Keksintö, keksin kissankarvan voimalla toimivan energiamuodon, patentoin sen. Se on mun patentti, kissankarvalla toimiva jöökaappi on mun patentin alla, mä voin joko myydä luvan tehdä sellaisia, tai kieltää.
Mallisuoja ja patentti on maakohtaisia. Jos haluan alkaa tekemään Ubuntussa kissankarvalla toimivia jääkaappeja, voin tehdä niin. Ja voin toki tehdä kauppaa Övertornion rautakaupan kanssa.
Mallisuoja on ihan eri asia kuin patentti. Voi mallisuojata neliön muotoisen kissankarvalla toimivan kiukaan. Jos joku tekee viiskulmaisen kissankarvoilla toimivan kiukaan, se ei riko mallisuojaa. Mallisuoja on käytännössä sama asia kuin muotoilu tai ulkonöäkö. Eikä riko patenttiakaan, jos se on tehty maassa, joka ei ole mukana kv.soppareissa. Kyse on ainoastaan busineksesta.
Fiskars-sakset. Niitä saa aavistuksen erinäköisenä mistä tahansa halpakaupasta parilla sentillä. Saksilla on mallisuoja ja patentti. Mutta halpakaupassa ei ole myynnissä fiskarssin saksia, vaan aivan eri tuote. Tai CocaCola, maailman suurin brändi. Montako kolajuomaa tulee miellen, Pirkka, Lidl, Pepsi.............Tietääkseni Fiskars saksilla on vain mallisuoja, saksien oranssi väri on suojattu.
Suomessa tuotteen värisävyn on suojannut kolme yritystä : Fazer, Fiskars ja Huoneistokeskus
Patenttisuoja on 20 vuotta ja se on voimassa vain sen myöntäneessä maassa. Jos haluaa laajemman patenttisuojan pitää se hakea erikseen. Euroopan patenttivirastosta voi hakea eurooppapatentin 42 maahan
- jurismus
kyllä hävis. varkaat voittivat sen ikävä kyllä.
Suomessa ei kannata menestyä liian hyvin-- samma här
olen samaa mieltä. Harvia ja Narvi ovat täysin roistoja
- Suomi on oikeusvaltio
Hei - oikeudenpäätöksestä voi valittaa, joten turha trollata täällä.
Virolaisten pitäisi haastaa Iki vastaavasti oikeuteen kiviverkon käytöstä ja savolaisten simppelin putkipesän rakenteesta- - voivoivoivoivoi!! (köyhää..)
Suomi on oikeusvaltio kirjoitti:
Hei - oikeudenpäätöksestä voi valittaa, joten turha trollata täällä.
Virolaisten pitäisi haastaa Iki vastaavasti oikeuteen kiviverkon käytöstä ja savolaisten simppelin putkipesän rakenteesta-Vel venäläisen pitäisi haastaa käräjille palstan itkijät. Itkijäeukot kun on hyvin vanhaa kansanperinnettä rajan takaa. Voi sitä itkujuhlaa kun päätöksestäkin voi valittaa!! Ilo se on itkemisenkin ilo.
- Luolamies!
Suomi on oikeusvaltio kirjoitti:
Hei - oikeudenpäätöksestä voi valittaa, joten turha trollata täällä.
Virolaisten pitäisi haastaa Iki vastaavasti oikeuteen kiviverkon käytöstä ja savolaisten simppelin putkipesän rakenteesta-See you all in to the käräjät. Minä olen keksinyt tulen käytön ja haastan kaikki kopioijat!! Itujen purijat ja sähkösaunan omistajat ovat itse itselleen kurimuksen luoneet joten heidän haastamisen jätän välistä.
- Ei ikinä
Luolamies! kirjoitti:
See you all in to the käräjät. Minä olen keksinyt tulen käytön ja haastan kaikki kopioijat!! Itujen purijat ja sähkösaunan omistajat ovat itse itselleen kurimuksen luoneet joten heidän haastamisen jätän välistä.
Meillä on pyöreä kiuas ja siinä on kiviä.
Iki on kopioinut tuon
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798