Uskallatko katsoa suoraan?

Tänään mie harhailin aika kauan sateisia katuja mutkitellen ympäriinsä, koska unohdin miten uuteen kotiini mennään. Eksyminen perillepääsyineen on aika hienoa, ja nyt olen väsynyt ja tuntuu onnelliselta. Helsinki on hirmu iso ja vähän hämmentävä, mutta olen tuntenut suurta iloa lähes jokaisesta hetkestäni siitä lähtien, kun päätin jäädä jänne. Minua voisi haukkua impulsiiviseksi ja oikukkaaksi, vähän suunnittelemattomaksi, mutta ei se mitään, koska miehän olen. Ja nyt olen täällä, vaikka en edes viikko sitten tiennyt sitä.
Toivoisin sinunkin olevan täällä, siis Helsingissä, koska koen ihmisiä mieluiten kasvotusten, en sähköisesti.

Olen keittiöfilosofi, kuuntelija ja ruokaharrastaja, satunnainen kuvataiteilija, urbaani hippi, tuleva kirjailija ja tahtoo-olla -muusikko. Analyyttinen haaveilija, hörhö ja ihan järkevä ihminen silloin kun tuntuu siltä.
Tanssin kaduilla, laulan kassajonossa, suutelen ystäviäni, pidän läheisyydestä sekä omasta tilasta. En syö lihaa, mutten tunne tarvetta syyllistää niitä jotka syövät. Tykkään tehdä ruokaa toisille, mutta myös pelkästään itselleni.
Olen aika usein rahaton.

Tähän minun piti kai kirjoittaa, mitä olen hakemassa. Se on vaikeaa, koska en tiedä haenko loppujen lopuksi mitään - en edes usko että ihmissuhteita voi etsiä. Etenkään parisuhde ei ole minulle onnellisuuden mittari, enkä pidä tavasta jolla jokainen uusi tuttavuus pitäisi arvioida omassa päässä olevien sopiva seurustelukumppani -kriteerien mukaan.
Minusta tuntuu, että olisi hienoa rakastua, muttei sekään oikeastaan tunnu elintärkeältä juuri nyt, ja minulla on tapana ottaa se asia (rakastuminen) hyvin vakavasti.

Mitä siis etsin? Pääasiallisesti haluan kokea ihmisiä, minulla on tarve kuunnella, tarve ilmaista itseäni ja tehdä yhteenkietoutuvia tutkimusmatkoja toisen ihmisen kanssa. Kaipaan suoruutta ja illuusiottomuutta, yhdessä tapahtumista vailla mutkikkaiden sosiaalisten pelien pelaamista, vierailuja viehättäviin mielenmaisemiin.

En oikein osaa sanoa onko minulla kriteerejä, koska koen ihmiset todella voimakkaasti yksilöinä, minua kiehtovat erilaiset yksityiskohdat ja niiden muodostamat monisyiset kokonaisuudet.

Polyamoria on kaunista, mutta niin myös monogamia.

Istutko kanssani katolla ja aiheutat minulle huimausta sormiesi liikkeillä niskassani?
Keskusteletko kanssani tunteja ja tunteja asioista, joihin ei löydy yksinkertaisia totuuksia, syötkö kanssani suklaata hämärässä?
Liftaatko kanssani Rovaniemelle jonakin tuulisena viikonloppuna?
Tuotatko minulle rakkaudella kipua jos pyydän sitä, tai oletko minulle niin hellä että ihoni väreilee?
Juotko kanssani teetä jossain hiljaisessa kahvilassa ja juttelet viereisen pöydän tuntemattomalle?
Tapaisitko minut sanojeni perusteella tietämättä lainkaan miltä näytän?

Vaikka yksikään vastaus ei olisi kyllä, voisin silti rakastua sinuun, jos lämpösi on aivan erityistä juuri minulle, eikä seurassasi ole yksinäistä. Pääsääntöisesti minua ahdistaa ahdaskatseisuus, oravanpyöräily, ylimielisyys ja alentuvuus, liiallinen myötäily ja oman itsen häivyttäminen muiden miellyttämiseksi, ilkeys ja kylmyys.
En välttämättä kaipaa yksinkertaisia ja helppoja ihmisiä, monimutkaisuus ja omaperäisyys kiehtoo, muttei itsekorostus taikka asioiden hankaliksi tekeminen tarkoituksella.

Olen elämänmyönteinen, itsessäni viihtyvä ja loputtomasti mielenkiintoa vähän kaikkea kohtaan tunteva olento, intohimoinen, avoin, sekä keskustelusta että hiljaisuudesta rakkautta löytävä, mutta myös hyvin herkkä, salassa varautunut ja hiukan eksyksissä sosiaalisten normien viidakossa.
En sano olevani helppo ihminen kenellekään, en yksinkertainen tai selkeä, mutta jotain mie olen, mie _olen_, ja olen sitä avoimesti, häpeämättä.
Pyrin siihen, etten lupaa mitään, mutta uskoisin etten ole yhdentekevä persoonallisuus, eikä mikään ole itsestäänselvää.

Jos sinusta siis tuntuu, että haluaisit olla ystäväni, rakastettuni tai rakastajani, stalkkerini, matkaseurani, kirjetoverini tai jotakin muuta, jos haluat kertoa minulle elämäntarkoituksesta tai mahtavasta uudesta lettutaikinareseptistä, haluat maata kanssani nurmikolla tai heittää minua lumipallolla, eksyä kanssani tai löytää perille, kirjoita minulle.
Minusta tuntuu, että pidän sinusta.
1232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kummitushiiri @ gmail.com , on osoite josta minuun saa yhteyden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

etanapolku kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu