Miehen asunto oli elämää nähnyt 50-luvun rintamamiestalo jota ympäröi suuret, nyt vielä lehdettömät koristepensaat.
Taloon johtavilla portailla oli erilaisia kynttilälyhtyjä ja lasikuistin ikkunan läpi näkyi kattosta roikkumaan kiinnitetty keloontunut oksa josta oli roikkumassa mitä erilaisimpia linnunsulkia. Nainen saattoi vain kuvitella, miten ilmavirta ovesta kulkiessa saisi sulat elämään. Kuistin toisella ikkunalla, auringon puolella, makasi elämäänsä tyytyväisen näköinen kissa, keräämässä turkkiinsa kevään ensimmäisiä auringnsäteitä ja katselemassa lintulaudan verkkaista elämää.
Nainen tiesi, että oli matkalla jota ei olisi voinut jättää tekemättä. Onneksi joku miehen tavassa koskea oli vakuuttanut,
kertonut, ettei mies ollut vain leikkimässä, vaan kaipasi ja tarvitsi itsekin. Nainen muisti miehen käden niskassaan, otteen kovuuden, kivun, joka oli syntynyt himosta, patoutuneesta tarpeesta olla mies, ennemminkin kuin halusta satuttaa tai alistaa. Ja miten ote, miehen tuntiessa naisen märkyyden ja odotuksen oli kiristynyt kouristuksenomaiseksi puristukseksi. Tuos sama tunne, oli oikeastaan välittynyt jokaisesta kosketuksesta, silloinkin kun sormet olivat
painuneet anukseen. Nainen tiesi odottaneensa sitä, mielensä antaneen luvan, kehonsa kertoneen halusta tulla täytetyksi kokonaan.
Nyt seistessään talon portailla, katsoessaan sulkien hidasta liikettä, heijastumista ikkunalasista tunsi nainen suunnatonta halua sisään astuessaan, kohdatessaan miehen, polvistua, levittää reitensä, taivuttaa niskansa ja siten kertoa kaipuustaan ja halustaan, syvimmästä tarpeestaan jakaa tuossa hetkessä kaikki itsessään tuon miehen kanssa, sisällään varmuus siitä, että miehen kokema nautinto, syntyisipä se miten ja mistä tahansa, lopulta koituisi myös jaetuksi, naisen itsessään kokemaksi nautinnon kurimukseksi. Nainen tiesi myös, että vielä tänään, ehkä ei koskaan ilman miehen apua, hän ei kykenisi polvistumaan avaamaan itseään, kuten haluaisi.
Niinpä nainen, astuessaan ovesta sisään, piiloutui vähäeleisyyteen, nilkkapituiseen mustaan takkiinsa ja ryhtiin joka viestitti ennemminkin kunigattaren saapuneen paikalle. Vain silmien liki epätoivoinen ilme, hengityksen pinnallinen nopea tempo ja kalulan sykkivä suoni, kertoivat siitä miten paljon nainen oli laittamassa itsestään likoon.
Talossa aika oli pysähtynyt. Ilmassa leijui lievä appelsiinin tuoksu. Jossain huoneista oli palamassa tuoksuva kynttilä.
Taustalta kuului myös rauhallinen musiikki. Pöydillä lojui miehen muistiinpanoja, kotiin tuotuja töitä ja eteisen naulassa oli erilaisia takkeja. Maastokuvioinen takki, kumisaappaat ja kamera kertoivat omaa tarinaansa.
Oven narahduksen kuullessaan mies tuli naista oviaukkoon vastaan. Katsoi silmiin, hymyili ja sanoi: ”Tuntuu niin hyvältä että tulit, olen eilisen jälkeen kaivannut sinua koko yön.”
Mies oli pukeutunut rennosti tummiin farkkuihin ja paitaan. Nainen oli lukenut käyntikortin takaa miehen toiveet omasta pukeutumisestaan: ”Pukeudu niin että sinun on mukava olla ja että pääsen koskemaan sinua ilman että minun täytyy riipiä sinut ensitöikseni alasti.” Lisäksi lapussa luki, että kaukaa viisas varaa aina vaihtovaatteet. Naista oli hymyilyttänyt tuo viesti, ja yön aikana mielikuvituksessa oli laukannut sata eri vaihtoehtoa siitä, miten mies voisi tehdä. Ehkäpä hän vain haluaisi repiä vaatteet, runkata niihin ja lähettää naisen kotiinsa. Vaihtoehto tuntui saatanan turhauttavalta ja onneksi jo koetun pohjalta myös hyvin epätodennäköiseltä.
Kirjoitan reaaliaikaisesti, jatkan iltapäivällä? jos sopii...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin herkullinen tarina, ihana! Älä vain lopeta tähän.