täytin vuoden alussa 25 vuotta ja oikeastaan koko vuoden olen kokenut kriisiä, jonka uskon johtuvan iästäni. voiko kolmekympin kriisi tulla jo kaksvitosena? ---olen seurustellut 2,5 vuotta, mutta nyt olen viittä vaille eroamassa. en vain tiedä mitä haluan... aikaisemmin kyllä uskoin tietäväni, mutta nyt kaikelta tuntuu menneen pohja. ihan kuin olisi "viimeinen hetki" muuttaa elämäni suunta.
poikaystäväni on minua 5 vuotta vanhempi, joten olenkohan jotenkin henkisellä tasolla elämässä hänen ikäänsä? ystäväpiirissäni on myös minua runsaasti vanhempia. toisaalta minulla on myös alle 24-vuotiaita kavereita, joiden seurassa koen itseni tätimäiseksi.
haluaisin vielä elää railakkaasti, lähteä ulkomaille ja kokea asioita. haluaisin olla vapaa kahleista ja sinkku. ahdistaa, kun jotkut ikäiseni menevät jo naimisiin ja saavat lapsia.
olenko ihan säälittävä tapaus?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.