Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Aamupalakoktaili

Ollaan nuorehoko pari kaupungista, asuttu yhdessä jo viitisen vuotta ja kaikenlaista on ehditty kokeilemaan. Tänä aamuna tehtiin kuitenkin jotain ihan uutta. Homma vaati aika tarkkaa suunnittelua ja oltiin oikeen pistetty paperille jutut.

Minulla alkoi duuni tänään vasta kymmenen jälkeen, ja miehenkään ei pitänyt mennä heti aamusta, joten jäi hyvin aikaa toteuttaa hommia. Tänä aamulla molemmat olikin jo hereillä ennenkuin kello edes pärähti soimaan. (Tähän oli yksi aika merkittäväkin tekijä, mutta siitä myöhemmin). Oma pulssini ainakin oli jo heti aika korkealla, ja siinä kun maattiin niin molempia vähän hymyilytti, jotta mitä tässä nyt oikeen ollaan tekemässä.

No eikun suunnitelmat käyntiin!; Vähän kyhnättiin ja mies oli heti valmiusasemissa. Ensin piti kuitenkin hammaspesulla. Sängyn vieressä oli keskellä olohuoneen lattiaa odottamassa kulho. Otin mieheltä suihin (ei mennyt kauaa). Lastit suuhun, joka nyt en ihan joka kerta tee, mutta ei ole meille ihan tavatontakaan. Hetken pyöriteltyäni annoin syljen ja siemennesteen sekoituksen valua suusta kulhoon. Koktaili valmistumassa!

No sitten. Meillä molemmilla oli ollut koko yön tapit peräaukoissa. (Tästä syystä nukkumishommista ei oikeen tahtonut tulla mitään). Illalla oli tehty valmistelut, mutta siitä huolimatta ihan varmuuden varalle lattialle oli levitetty kumimatto. Siirryttiin sen päälle molemmat kontilleen ja otettiin tapit pois. Valkoiselle kumimatolle valui mitä ihaninta pyllylimaa. Se ei ole ihan kirkasta, vaan sakeampaa, mutta kohtalaisen väritöntä - ja täysin hajutonta. Tapeilla toisiamme panemalla saatiin vielä vähän lisää limaa roiskumaan matolle. Sitten ei muuta kun lusikalla limat kulhoon.

Seuraavana "suunnitelmassa" oli "litisyttää" minulta vähän lisää nestettä kulhoon, mutta mieskin kävi sen verran kuumana, että sieltäkin irtosi jo uusi satsi. Koktailin viimeistä ainesosaa varten kuorittiin banaani. Sillä vuorotellen panettiin toisiamme kurkkuun. Ei liian syvälle (ettei tule inhottavaa oksennusreaktiota), vaan sillä tavalla sopivasti, että lähtee limat liikkeelle. Sitä olikin pian molemmilla suu ja nenä täynnä. Banaanistakin hupeni pintakerros antamaan lisämakua koktailiin. Tätä vaihetta varten ei oltu syöty palaa edellisenä iltana.

Koktaililla alkoi olla nyt ihan riittävästi kokoa. Sekoittelin sen perusteellisesti tikulla. Tämän jälkeen kaadettiin tuotos kahteen lasiin, suunnilleen sama määrä molempiin. Sitten ei muuta kuin hölkyn kölkyn! Suunnitelmat kun oli pistetty paperille ja valmistelut tehty, niin tässä vaiheessa ei enää auttanut kummankaan perääntyä!

Maku ei tullut minulle minään yllätyksenä, kun kuitenkin kaikkia ainesosia on joskus tullut (erikseen) maisteltua. Hiukan kuin viiliä, mutta ei hapanta vaan suolaista. Siinä aikamme pyriteltiin litkua suussa (mies näytti tekevän niin lähinnä vain näön vuoksi... jos litkua pitää paikallaan, niin jostain syystä maku on lievempi). Sitten päästiin siihan vaiheeseen, jonka vuoksi koko hommaan alun perin ryhdyttiin, eli "swappingiin". Minä olin ensimmäinen vastaanottava osapuoli, ja mies antoi oman koktailinpuolikkaansa valua suuhuni. Tätä toistettiin pari kertaa, ja sitten suudeltiin niin, että osa litkusta levittyi suun ympärille.

Tämän jälkeen nielaistiin koktailit. Jäljelle jäi vielä loppupuhdistukset, jotka mies jätti (tietenkin) minulle. Nuolin kulhon puhtaaksi (miehen katsellessa vierestä) ja sitten kaavin sormella omalta ja hänen kasvoiltaan loput suuhuni. Hyvää!

Minulla oli vielä aikaa nopeaan pikapanoon, ja sitten piti aloittaa normaalit valmistelut töihin. Mies pesi hampaansa ja haukkasi palaa, mutta minä vain kielellä putsasin suun niin hyvin kuin pystyin, enkä syönyt tai juonut mitään. Kielen takaosaan jäi tuhma jälkimaku, joka maistuu vielä tässä tätäkin kirjoittaessa.

Nyt on kuitenkin mentävä vessaan sormettamaan, ennen lounasta, kun vielä on maku suussa.

Ainiin... tässä vielä video mikä innosti koko kokeiluun NOT SAFE FOR WORK!! yllättäen: http://www.cliphunter.com/w/59887/Asia_and_Tory_Lane
25:10 eteenpäin
02423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

J__81 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu