Gallup:
Onko ystäväpiirisi laajentunut kun aloitit tanssiharrastuksen
vai onko siihen kuluva aika pienentänyt ystäväpiiriäsi?
Onko ystäväpiirisi laajentunut kun aloitit tanssiharrastuksen
vai onko siihen kuluva aika pienentänyt ystäväpiiriäsi?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
määrä lisääntynyt,ja niitä on laajalta alueelta.
Muiden kun tanssiin liittyvien ystävyysssuhteiden määrä on vähentynyt -tai ainakin kanssakäyminen harventunut.
Lienee monilla tanssia harrastavalla käynyt samantapaisesti -toisilla enenmmän toisilla vähemmän-riippuen tanssiharrastuksen intensiteetistä.
... ei tuijoteta kovin tarkkaan (anglisimin myötä sana ystävä ja sen johdannaiset ovat kärsineet inflaation, joten käytän mieluummin sanaa tuttavapiiri -ystäviä ei voi olla kuin vain aivan muutama, sillä perheenjäseniä ei lasketa), on kohta viidentoista tanssivuoden aikana kertynyt väkeä tuohon joukkoon enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä yhteensä.
Samalla tosin ne aiemmat (koulu- ja työtoverit sekä eri harrastuksissa hankitut tuttavat lähinnä) ovat jokseenkin kaikki pudonneet kuvioista (pitävät enimmäkseen tanssijoita sekopäinä tai vähintään outoina).
Sukulaisistakin suurin osa on tanssimattomia ja jokseenkin myös tanssimisen ideaa ymmärtämättömiä, joten kanssakäyminen heidän kanssaan on automaattisesti vähentynyt tanssiharrastuksen syvennyttyä.
Kaikkiaan sellaisia, joista tietää riittävän paljon tuttaviksi luettavuutta varten (ja jotka tietävät minusta samoin yhtä paljon) ja, joiden kanssa yhteyksiä eri tavoin pidetään joko säännöllisesti tai satunnaisesti muutenkin kuin vain tanssipaikoilla tai matkoilla niihin ja niistä pois, on vain muutamia kymmeniä.
Nimituttuja ja muuten jokseenkin pintapuolisesti tunnettuja löytyy sitten tanssijoista jo sadoittain. Puhelinluettelossakin noita on toista sataa, sähköpostiosoitteet jokseenkin yhtä monelta ja Facebookin kautta yhteydet myös yli sataan. Muita kuin tanssijoita on alle kymmenen prosenttia noista.
Kaiken kaikkiaan siis lisääntynyt kontaktipinta muuhun ihmiskuntaan on, mutta samalla se on myös spesiaalistunut käsittämään lähes pelkästään tietyn tasoisia ja tietyllä tavoin tanssiin suhtautuvia ihmisiä.
asia
Miksei ystäviä voi olla kuin aivan muutama? Mikä sen estää?
Minulla ainakin on useita kymmeniä erittäin hyviä ja läheisiä ystäviä, joiden kanssa jaetaan tarvittaessa kaikki. Osa heistä tanssii aktiivisesti kuten itsekin, osa taas ei.
"Minulla ainakin on useita kymmeniä erittäin hyviä ja läheisiä ystäviä, joiden kanssa jaetaan tarvittaessa kaikki. "
Aivanko kaikki?
Olet siis suomeksi sanottuna valmis kertomaan henkilökohtaisimmatkin asiat kymmenille ihmisille?
kun/jos on tarpeeksi monta vuosikymmentä täällä maailmassa tallustellut(ja tanssinut)niin sitten huomaa niiden todellisten ystävien määrän,
Harvemmilla niitä kymmenittäin on -siis sellaisia jotka tietävät taustasi ja joiden taustan itse tiedät,ja joiden kanssa jutellaan muustakin kuin pintapuolisista asioista.
Yleensä elämänmuutosten myötä suuri osa näistä karsiutuu pois ,eikä uusia ehkä tule tilalle.
Ystävä-sana merkitsee tietysti eri ihmisille eri asioita.
"Niitä joiden kanssa jaetaan tarvittaessa kaikki" on aika paljon sanottu.
Silloin kun elämässä tapahtuu jotain todella ikävää esim oma tai läheisen sairaus/vammautuminen/onnettomuus -läheisen kuolema tai vaikka niinkin yleinen asia kuin avioero,niin silloin osa ns"ystävistä" häviää enkä todellakaan usko että jäljelle jäää kymmenittäin ihmisiä joiden kanssa voisi kaiken jakaa.
Tämän huomaa vasta kun on tarpeeksi elettyä elämää ja myös näitä ikävämpiä kokemuksia takana.
jo 40 vuotta ja talvella lähinnä tanssiravintoloissa parikymmentä vuotta ja täytyy sanoa, että YSTÄVÄpiiri ei ole laajentunut tanssiharrastuksen myötä, TUTTAVApiiri kyllä. Myöskään ystäväpiiri ei ole pienentynyt.