Elikkäs olen kirjoittanut tämän Black Rose nimisen novellin ollessani 12- vuotias. (nyt 15).vTämä on ensimmäinen novelli jonka olen itse kirjoittanut.. Laitan tänne vain osan novellista nyt alkuun, mutta toivon että joku rohkenisi sen lukemaan ja kommentoimaan onko minusta kirjoittajana mihinkään? =)
Lämmin kyynel valui pitkin poskeani. Olen mailman epäonnisin ihminen. Minulla oli paras ystävä ja nyt istun hänen hautajaisissa kauniina loppu talven päivänä. Tulin yksin, koska vanhempani eivät ymmärtänneet kuinka tärkeä Anna minulle oli. Olen jo kauan ollut hieman masentunut. Ainoa ihminen jolle avauduin asioistani ja joka ymmärsi minua, tiesi miltä minusta tuntui oli nyt poissa. Anna menehtyi vakavassa auto-onnettomuudessa reilu viikko sitten.
Kun hautajaiset olivat ohitse ja ihmiset lähteneet muisto tilaisuuteen jäin vielä polvilleni talven kuuraamaan maahan haudan eteen. Pyysin vielä Annalta yhtä asiaa, että hän olisi aina lähelläni. Samalla lämmin tuulenvire puhalsi mustat hiukseni silmilleni. Ajattelin että Anna oli kuullut pyyntöni ja vastasi myöntävästi. Kun rupesin ajattelemaan miten korvaamaton ystavä Anna minulle oli kyyneleet alkoivat virtaamaan pitkin poskiani. Painoin vielä mustan ruusun rintaani vasten ja sitten laskin sen haudalle "Lepää rauhassa Anna".
Aamulla herättyäni ajattelin, että kävisin haudalla vielä ennen koulun alkua. Vihaan koulua, olen aina vihannut. Paitsi silloin, kun tiesin että Anna odottaisi minua hymyillen koulun pihalla. Se ei tapahtuisi enää koskaan. Koskaan enää. Koulumme on melko pieni (Kaupungissamme oli toinen koulu ”keskustassa”) ja tietenkin olen ainut emo tyyppi koulussa. Olin kurkkuani myöten täynnä emo vitseä ja kiusaamiista mitä luokkani pojat harrastivat. Olen lintsannut jo liikaa, joten rehtori sanoi että jään luokalleni, jos vielä jatkan lintsaamista. En halua kestää tätä enää yhtään vuotta lisää, joten päätin yrittää.
"Autathan minua jaksamaan koulussa? En tiedä miten kauan jaksan, kun sinä et ole enää hymyilemässä koulun portilla kun astun ulos bussista.." "Eikö sinun pitäisi olla jo koulussa?" Pelästyin ja pompahdin pystyyn, mutta se olikin vain Annan äiti Pinja tuomassa kynttilää haudalle. "Kaipa sinne pitäs mennä" vastasin apeana ja sytytin oman kynttiläni ja laskin haudalle. "Sinulla on varmasti vaikeaa ilman Annaa. Anna puhui sinusta paljon. Ja pelkkää hyvää." Pinja sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. " Sehän kiva.." yritin kuulostaa pirteältä, mutta huonolla menestyksellä. Kaivoin mustan takin taskusta askin tupakkaa, sytkärin ja sytytin tupakan. Pinja ei välittänyt, koska kaikki tiesivät että poltin. Pinja teki samoin, sanoin heipat ja lähdin kävelemään savuke huulilla koululle.
Olin jo 20minuuttia myöhässä matiikan tunnilta, joten päätin jättää sen välistä ja istuin koulun pihan penkille. Alkoi sataa lunta. Kaivoin laukustani mp3 soittimen, pistin napit korville ja musiikin soimaan. Mietin että olin jo 9- luokalla ja koulua oli enää 4 kuukautta jäljellä. Halusin vain lähteä. Vanhemmat olisivat vain iloisia, jos muuttaisin pois kotoa. Rahaakin oli, koska mummo jätti minulle perinnoksi kaikki rahansa, koska olin ainut lapsenlapsi ja äidin ja mummon välit olivat todella huonot. Nyt oli aika toteuttaa unelmat. Joten nousin, nostin laukun pään ylitse ja kävelin pois koulun pihalta. Kotiin.
Asuimme kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Asunto oli pieni, mutta minulla oli silti oma huone ja tarpeeksi tilaa. Poltin vielä tupakan ja mietin pitäiskö mennä kouluun vai toteuttaa suunnitelma, mitä monesti suunnittelimme Annan kanssa. Päädyin suunnitelmaan.
Kaivoin avaimet mustien farkkujen taskusta ja avasin oven. Nousin portaat ylös ja avasin oven asuntoon. "Moi" huikkasin eteisestä ja riisuin kengät ja takin pois, kävelin keittiöön ja otin jääkaapista oluen. Istuin äitin viereen sohvalle katsomaan telkkaria (äiti oli työtön ja siksi kotona). "Moi vaan sullekki. Et aatellu enää tänää kouluun mennä? äiti kysyi vaikka tiesi jo vastauksen, joten en vastannut. Äiti antoi minun juoda kohtuudella, mutta isä vastusti jyrkästi, joten ajattelin juoda vain yhden ennen kuin isä tulee kotiin. "Äiti kuule. Mä oon miettiny et voisinko mä vaan jättää koulun kesken ja lähtee ulkomaille miettimään asioita?" Kysyin ja hörppäsin oluesta. "No sinähän olet jo täyttäny 16.. Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Isälle ei vielä sanota mitään ja saat maksaa matkan ite." Äiti vastas minulle ja hymyili. Kun Anna oli nyt poissa nii äidistä oli tullut minun paras kaveri. "Kiitti äiti. Ajattelin Espanjaa. Se on kuulema kaunis maa ja ihana kulttuuri. Menen varaamaan liput" huikkasin vielä ovelta. "Ainii ilmota koululle, että mä lopetan." "Mitkä Liput? Yksinhän sä haluut lähtee?" äiti huusi mun perään. "Sä lähet mukaan ja piste," huikkasin samalla kun avasin kannettavaa.
Lämmin kyynel valui pitkin poskeani. Olen mailman epäonnisin ihminen. Minulla oli paras ystävä ja nyt istun hänen hautajaisissa kauniina loppu talven päivänä. Tulin yksin, koska vanhempani eivät ymmärtänneet kuinka tärkeä Anna minulle oli. Olen jo kauan ollut hieman masentunut. Ainoa ihminen jolle avauduin asioistani ja joka ymmärsi minua, tiesi miltä minusta tuntui oli nyt poissa. Anna menehtyi vakavassa auto-onnettomuudessa reilu viikko sitten.
Kun hautajaiset olivat ohitse ja ihmiset lähteneet muisto tilaisuuteen jäin vielä polvilleni talven kuuraamaan maahan haudan eteen. Pyysin vielä Annalta yhtä asiaa, että hän olisi aina lähelläni. Samalla lämmin tuulenvire puhalsi mustat hiukseni silmilleni. Ajattelin että Anna oli kuullut pyyntöni ja vastasi myöntävästi. Kun rupesin ajattelemaan miten korvaamaton ystavä Anna minulle oli kyyneleet alkoivat virtaamaan pitkin poskiani. Painoin vielä mustan ruusun rintaani vasten ja sitten laskin sen haudalle "Lepää rauhassa Anna".
Aamulla herättyäni ajattelin, että kävisin haudalla vielä ennen koulun alkua. Vihaan koulua, olen aina vihannut. Paitsi silloin, kun tiesin että Anna odottaisi minua hymyillen koulun pihalla. Se ei tapahtuisi enää koskaan. Koskaan enää. Koulumme on melko pieni (Kaupungissamme oli toinen koulu ”keskustassa”) ja tietenkin olen ainut emo tyyppi koulussa. Olin kurkkuani myöten täynnä emo vitseä ja kiusaamiista mitä luokkani pojat harrastivat. Olen lintsannut jo liikaa, joten rehtori sanoi että jään luokalleni, jos vielä jatkan lintsaamista. En halua kestää tätä enää yhtään vuotta lisää, joten päätin yrittää.
"Autathan minua jaksamaan koulussa? En tiedä miten kauan jaksan, kun sinä et ole enää hymyilemässä koulun portilla kun astun ulos bussista.." "Eikö sinun pitäisi olla jo koulussa?" Pelästyin ja pompahdin pystyyn, mutta se olikin vain Annan äiti Pinja tuomassa kynttilää haudalle. "Kaipa sinne pitäs mennä" vastasin apeana ja sytytin oman kynttiläni ja laskin haudalle. "Sinulla on varmasti vaikeaa ilman Annaa. Anna puhui sinusta paljon. Ja pelkkää hyvää." Pinja sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. " Sehän kiva.." yritin kuulostaa pirteältä, mutta huonolla menestyksellä. Kaivoin mustan takin taskusta askin tupakkaa, sytkärin ja sytytin tupakan. Pinja ei välittänyt, koska kaikki tiesivät että poltin. Pinja teki samoin, sanoin heipat ja lähdin kävelemään savuke huulilla koululle.
Olin jo 20minuuttia myöhässä matiikan tunnilta, joten päätin jättää sen välistä ja istuin koulun pihan penkille. Alkoi sataa lunta. Kaivoin laukustani mp3 soittimen, pistin napit korville ja musiikin soimaan. Mietin että olin jo 9- luokalla ja koulua oli enää 4 kuukautta jäljellä. Halusin vain lähteä. Vanhemmat olisivat vain iloisia, jos muuttaisin pois kotoa. Rahaakin oli, koska mummo jätti minulle perinnoksi kaikki rahansa, koska olin ainut lapsenlapsi ja äidin ja mummon välit olivat todella huonot. Nyt oli aika toteuttaa unelmat. Joten nousin, nostin laukun pään ylitse ja kävelin pois koulun pihalta. Kotiin.
Asuimme kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Asunto oli pieni, mutta minulla oli silti oma huone ja tarpeeksi tilaa. Poltin vielä tupakan ja mietin pitäiskö mennä kouluun vai toteuttaa suunnitelma, mitä monesti suunnittelimme Annan kanssa. Päädyin suunnitelmaan.
Kaivoin avaimet mustien farkkujen taskusta ja avasin oven. Nousin portaat ylös ja avasin oven asuntoon. "Moi" huikkasin eteisestä ja riisuin kengät ja takin pois, kävelin keittiöön ja otin jääkaapista oluen. Istuin äitin viereen sohvalle katsomaan telkkaria (äiti oli työtön ja siksi kotona). "Moi vaan sullekki. Et aatellu enää tänää kouluun mennä? äiti kysyi vaikka tiesi jo vastauksen, joten en vastannut. Äiti antoi minun juoda kohtuudella, mutta isä vastusti jyrkästi, joten ajattelin juoda vain yhden ennen kuin isä tulee kotiin. "Äiti kuule. Mä oon miettiny et voisinko mä vaan jättää koulun kesken ja lähtee ulkomaille miettimään asioita?" Kysyin ja hörppäsin oluesta. "No sinähän olet jo täyttäny 16.. Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Isälle ei vielä sanota mitään ja saat maksaa matkan ite." Äiti vastas minulle ja hymyili. Kun Anna oli nyt poissa nii äidistä oli tullut minun paras kaveri. "Kiitti äiti. Ajattelin Espanjaa. Se on kuulema kaunis maa ja ihana kulttuuri. Menen varaamaan liput" huikkasin vielä ovelta. "Ainii ilmota koululle, että mä lopetan." "Mitkä Liput? Yksinhän sä haluut lähtee?" äiti huusi mun perään. "Sä lähet mukaan ja piste," huikkasin samalla kun avasin kannettavaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Rupesin etsimään lentoja ja hotellia. Lennot löytyivät nopeasti, mutta mieleistä ja halpaa hotellia ei löytynyt. "Löysin kivan huoneiston, joka on ihan hel***in halpa!" huusin äitilleni, joka vieläkin istui olohuoneessa. Äiti rymisti paikalle ja katsoi huoneiston kuvia. Mielestäni se oli aivan ihana ja tilaakin riittäisi koska huoneisto oli tarkoitettu neljälle hengelle. Lopulta päätimme että saa kelvata ja vuokrasin sen kuukaudeksi. Lähtö olisi kuukauden päästä.
"Moi!" isä oli juuri astunut eteiseen. Kävin nopeasti vielä äitin luona ja kuiskasin korvaan " Kerro lomasta ja koulun lopettamisesta. Menen käymään ulkona." Laitoin kengät jalkaan otin takin ja laukun "voi mennä myöhään" huikkasin vielä ja laitoin oven kiinni. Istuin kerrostalon portailla ja puin takin päälleni, sytytin tupakan ja lähdin kävelemään kioskille. Kioskila ostin kynttilän ja kimpun mustia ruusuja (myyjä kasvattaa ruusut itse ja rakastaa itse mustia). Ostin haudalle vain mustia ruusuja, koska Anna rakasti niitä. (Hänellä oli aina huoneessaan kimppu niitä).
Menin seuraavalla bussilla lähemmäksi hautausmaata. Ajatella olin toteuttamassa Annan ja minun unelmaa. Tiesin että Anna oli iloinen siitä, että teen sen ja hän olisi mukana ainakin henkisesti. Tuo ajatus sai jonkinlaisen hymyn kasvoilleni. Kun olin tarpeeksi lähellä hautaa näin, että siellä ei ollut muita joten saisin olla rauhassa. Rojahdin taas polvilleni haudan eteen ja kerroin Annalle mitä olin tehnyt päivällä ja että toteuttaisin unelmamme. Laskin kimpun haudalle ja keräsin huonot kukat pois, että hauta näyttäisi kauniilta.
Olin sytyttämässä kynttilää, kun kuulin askeleet kauenpana takanani. Ajattelin se olevan joku Annan tuttu. Laskin kynttilän haudalle ja nousin ylös katsomaan kuka se olin. Se ei ollut kukaa Anna tuttu vaan MIRO! Minun pitkä aikainen ihastukseni. Miro oli samanikäinen kun minä, mutta kävi eri koulua. Mitä hän täällä teki? Hän käveli minuun päin pysähtyi metrin päähän. "Moi. Ajattelinkin että olet täällä." Miro sanoin hymy kasvoillaan. "Moi. Ai etsitkö minua?" sain sanottua pienen hämmästyksen tunteen jälkeen. Miro nyökkäsi ja pyysi, että voisimme kävellä. Vastasin myöntävästi.
Päätimme mennä meren rannalla oleville kallioille. Matkalla vaihdoimme kuulumiset ja kerroin hänelle Espanjan matkasta. Kun olimme perillä istuimme vastakkain sileille kallioille. En vain saanut silmiäni irti hänestä. Istuimme vaan hiljaa ja katsoimme toisiamme. Lunta satoi, mutta en välittänyt, näin sillä hetkellä vain Miron. Loputtoman hiljaisuuden jälkeen Miro otti käsistäni kiinni ja suuteli minua, vastasin suudelmaan. Se oli täydellistä. Elämäni paras suudelma. Sitten miro istui taakseni, kietoi kätensä ympärilleni ja kuiskasi korvaani "Tämän takia halusin löytää sinut". Suutelin häntä ja ajattelin, että Miro tajusi siitä, että olin ikionnellinen. Istuimme siinä hiljaa, katsoimme merelle ja tunsin hänen lämpimän hengityksen kaulallani.
"Täytyy mennä" sanoin ihanan pitkän hiljaisuuden jälkeen. Nousimme molemmat seisomaan. "Nähdään huomenna" Miro sanoi ja suuteli vielä kerran. Kävelin jo pois päin kun Miro huusi perääni "Julia!" Käännyin katsomaan ja Miro muodosti sydämmen käsillään. Hymyilin ja sanoin vielä "Minä rakastan sinua." Ja lähdin kävelemään. En käyttänyt bussia vaan halusin kävellä koko matkan, koska olin niin onnellinen ja rakastunut. Laitoin napit korviini, mp3 soittimen soimaan ja sytytin tupakan.
Kotiin päästyäni menin suoraan omaan huoneeseni. Olin niin onnellinen. Kävin nopeasti koneella,sitten vaihdoin vaatteet ja sain vielä viestin puhelimeen "Hyvä yötä. Pidetään yhteyttä ^^
Istuin koneella ja katsoin tietoja Espajasta. Kännykkääni tuli viesti. "Kukas mua muistaa?" kysyin typerästi itseltäni ja avasin viestin "Moi. Voitasko nähä tänään? Vaikka teillä? Tuli niin ikävä eilistä
Olen kirjoittanut noin 8 vuotta ja niistä 5 yhtä ja samaa kertomusta, joten ehkä minusta on apua.
Tässä tekstissä on paljon turhia mainintoja ja sanoja. (silti hyvin 12 vuotiaalta) esim. "koska Anna rakasti niitä. (Hänellä oli aina huoneessaan kimppu niitä)."
Vimeinen niitä sana on turha, lukija ymmärtää kyllä mitä tarkoitat. (ja viimeinen piste, se kuuluu sulkeiden sisäpuolelle.)
Kaikki tapahtuu hirveän nopeasti. Kirjoitit sen kai suoraan muuttamatta mitään. Sisältöä saisi olla enemmän. Tarina hyppii liikaa seuraaviin tapahtumiin.
Kirjoita lisää, MITÄ TAHANSA. Ihmisellä on aina ajatuksia, jotka voi kirjoittaa ylös. Alussa on hyvä vain kirjoittaa ja paljon. Huono teksti on vain opiksi ja hyödyksi. Näet huonosti kirjoitetusta tekstistä mitä teet väärin. Päässään sitä ei voi nähdä yhtään niin selvästi kuin paperilla. Ja kun edistyt, sitä mukaa mitä enemmän kirjoitat, niin voit katsoa vanhoja tekstejä ja huomaat meneväsi oikeaan suuntaan :)
kiitos paljon =) Yritän ottaa opikseni ja ehkä olen jo vähän 3 vuodessa kehittynyt :D