Moi!
Olen potenut jo useamman vuoden mahdotonta vauvakuumetta. Varsinkin kaksi vuotta sitten syntynyt kummipoikani, jota olen hoitanut paljon, lisää entisestään vauvakuumettani.
Olen vasta lukiosta päässyt ja yliopistopaikka on. Olemme kihloissa kumppanini kanssa ja asumme yhdessä. Hän ei kuitenkaan ole kovin innostunut vauvasta. Hän kyllä suostuisi siihen, mutta ei kuitenkaan itse ehdottaisi lapsen hankkimista nyt. Hänen mieltään painaa eniten taloudelliset asiat puheidensa mukaan. Kuitenkin hänen haaveissaan on perhe.
Minä taas kokisin hyvän hetken lapsen saantiin lähestyvän, koska sitten kun valmistun, on etsittävä työpaikka ja rakennettava uraa. Ensimmäisen yliopistovuoden jälkeen voisin pitää taukoa ja olla lapsen kanssa. Mieheni on jo valmistunut ja käy vakituisesti töissä.
Mikä voisi olla paras ratkaisu tilanteeseen? Haluaisin saada lapset nuorena jos lapsensaanti ylipäänsä onnistuu ja kun sitä lasta jo nyt niin kovasti haluaisin... Mielestäni kokemus lapsenhoidosta on kuitenkin tuonut realistisen käsityksen siitä, millaista arki pienen lapsen kanssa on. En myöskään koe tarvetta ns. nähdä maailmaa, koska olen matkustanut perheeni kanssa paljon ja sittemmin lukioikäisenä ollut ulkomailla vaihdossa.
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Tuleeko miehille edes sellaisia vauvatoiveita kuin naisille? Vai oppivatko monet miehet pitämään isyydestä vasta kun vauva on tulossa tai jopa syntynyt?
En haluaisi jäädä yksin tämän asian kanssa, mutta en löydä ympäriltäni juuri muita keskustelukumppaneita, kuin kihlattuni äidin, mutta tavallaan hän on liian läheinen puhumaan asiasta ja tuntuisi, että puhun asioita kihlattuni selän takana. Omat vanhempani eivät soisi minulle vielä lasta, koska ovat itse vahvasti ensin ura, sitten perhe-linjalla, ystäväni taas elävät sinkkuvuosiaan ja kihlattuni kannan olen kuullut.
Pitäisikö minun odottaa kihlattuani niin kauan, että hän itse ehdottaa lapsen hankkimista vai mitä ihmettä? En kuitenkaan haluaisi odottaa kovin montaa vuotta...
Olen potenut jo useamman vuoden mahdotonta vauvakuumetta. Varsinkin kaksi vuotta sitten syntynyt kummipoikani, jota olen hoitanut paljon, lisää entisestään vauvakuumettani.
Olen vasta lukiosta päässyt ja yliopistopaikka on. Olemme kihloissa kumppanini kanssa ja asumme yhdessä. Hän ei kuitenkaan ole kovin innostunut vauvasta. Hän kyllä suostuisi siihen, mutta ei kuitenkaan itse ehdottaisi lapsen hankkimista nyt. Hänen mieltään painaa eniten taloudelliset asiat puheidensa mukaan. Kuitenkin hänen haaveissaan on perhe.
Minä taas kokisin hyvän hetken lapsen saantiin lähestyvän, koska sitten kun valmistun, on etsittävä työpaikka ja rakennettava uraa. Ensimmäisen yliopistovuoden jälkeen voisin pitää taukoa ja olla lapsen kanssa. Mieheni on jo valmistunut ja käy vakituisesti töissä.
Mikä voisi olla paras ratkaisu tilanteeseen? Haluaisin saada lapset nuorena jos lapsensaanti ylipäänsä onnistuu ja kun sitä lasta jo nyt niin kovasti haluaisin... Mielestäni kokemus lapsenhoidosta on kuitenkin tuonut realistisen käsityksen siitä, millaista arki pienen lapsen kanssa on. En myöskään koe tarvetta ns. nähdä maailmaa, koska olen matkustanut perheeni kanssa paljon ja sittemmin lukioikäisenä ollut ulkomailla vaihdossa.
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Tuleeko miehille edes sellaisia vauvatoiveita kuin naisille? Vai oppivatko monet miehet pitämään isyydestä vasta kun vauva on tulossa tai jopa syntynyt?
En haluaisi jäädä yksin tämän asian kanssa, mutta en löydä ympäriltäni juuri muita keskustelukumppaneita, kuin kihlattuni äidin, mutta tavallaan hän on liian läheinen puhumaan asiasta ja tuntuisi, että puhun asioita kihlattuni selän takana. Omat vanhempani eivät soisi minulle vielä lasta, koska ovat itse vahvasti ensin ura, sitten perhe-linjalla, ystäväni taas elävät sinkkuvuosiaan ja kihlattuni kannan olen kuullut.
Pitäisikö minun odottaa kihlattuani niin kauan, että hän itse ehdottaa lapsen hankkimista vai mitä ihmettä? En kuitenkaan haluaisi odottaa kovin montaa vuotta...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voittehan te yrittää, jos miehesi suostuu. Mistäpä sitä tietää saako niitä lapsia edes tuosta vaan. Jos miehesi on pystyy elättämään teidät, niin sehän olisi hyvä juttu. Ei kaikki kakskymppiset ole mitään teinejä. Äitiysloman jälkeen sinäkin voit keskittyä enemmän uraasi, jos tahdot. Äitiys kasvattaa.
hyvä olla myönteinen kanta isyyteen ja perheen perustamiseen ennen kuin se vauva on jo tulossa. Olen tässä vierestä seurannut useamman kaverin jäämistä yksinhuoltajaksi, kun on ensin painostamalla tai ehkäisystä valehtelemalla saatu vauva alulle ja miehen mielipide perheen perustamisesta ei sitten olekaan raskausaikana tai vauvan synnyttyä muuttunut "en halua"sta yhtään miksikään. Pienen lapsen vanhemmilla on aina rankkaa, mutta näyttää olevan paljon rankempaa, kun sitä toista vanhempaa ei ole.
Ja eri miehillä on erilaisia asenteita perheen perustamista kohtaan: löytyy vauvakuumetta, myöhemmin ja ei-ikinä ihan samalla tavalla kuin naisillakin. Paras tapa saada tuo myöhemmin muutettua nytiksi on hengailla mukavien lasten kanssa silloin tällöin. Kyl se siinä muuttuu, jos on muuttuakseen.
...minun pitää vain odottaa, josko mies alkaa vauvakuumeilemaan?
Hänellä tosiaan ei sinänsä ole mitään lasta vastaan, mutta hän ajattelee asian niin, että taloustilanteen pitäisi olla vielä vakaampi. Omasta mielestäni tilanteemme on hyvä. Molemmilla on varallisuutta jne. Ja jos odotamme taloutemme paranemista, siihen voi mennä aikaa, koska opintoni kestävät 5 vuotta ja sen jälkeen ei taas tiedä, onko psykologille töitä tarjolla.
En usko, että mieheni jättäisi, jos alkaisin odottaa lasta, koska hän tuntee kyllä vastuunsa tilanteessa kuin tilanteessa eikä koskaan jätä pulaan. Ajatus siitä, että mies kuitekin epäröi, harmittaisi kovasti ja veisi onnea myös minulta. Mutta niin vie myös sekin, jos joudun odottamaan lapsen saamista 6-7 vuotta. Toivon mukaan meille lasten saaminen nyt tosiaan ylipäänsä on mahdollista. Omassa suvussani kun on lastensaanti ollut selkeästi melko hankalaa ja keskenmenoja on todella paljon.
tarvitse miehelle mitään varsinaista vauvakuumetta tulla, eihän kaikille sitä edes tule vaan yleensä niitä aletaan tehdä sitten kun siihen alkaa olla hyvä aika :) eli siis tarkoitan, että tuskin miehille tulee samalla tavalla vauvakuume niin usein kuin naisille :)
Kuulostaa kyllä aika oudolta kun sanot, että hän suostuisi lapsen tekoon tai että hänellä ei ole mitään sitä vastaan.. Kyllä se pitäisi mennä niin että hän olisi kanssasi samaa mieltä siitä, että nyt olisi hyvä aika tehdä lapsi. Kyllä miehenkin pitää ihan oikeasti sitä lasta haluta, eikä niin että hän nyt vain suostuu siihen siksi, että sinä haluat..
Jos sinulle esim. sattuisi jotain synnytyksessä tai kun vauva on vielä pieni (tai miksei isompikin) niin sittenhän se lapsi olisi 100% miehen vastuulla ja kasvatettavana..