lapsia

1. Milloin lapsi opetetaan istuttamaan 2. Milloin päiväunet pois
3135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

1) silloin, jos kiinnostuu puutarhanhoidosta tai muuten kukkasten kasvatuksesta
2) kun ei niitä enää tarvi. mun mieheni nukkuu vieläkin, samoin isoäitini.

Äänestä
  • hihhihhii

    Äänestä

Meidän poikaa alettiin istuttaan noin puolen vuoden ikäsenä. Ennen sitä tietenkin sylissä ja sitten lattialla vanhempien haarojen välissä ja myöhemmin tyynyt ympärillä. Päiväunia voi aina vähentää kun lapsi vanhenee, sitten kun lapsi on vanhempi ja susta tuntuu että yöunille meno venyy eikä lapsi tuu helposti uniseksi, sillon pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--l kirjoitti:

1. Milloin lapsi opetetaan istuttamaan 2. Milloin päiväunet pois

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu