Joutsenranta

Joutsenranta vaikuttaa aika hämärältä paikalta nykyään. Ovet auki ja paikka tuhottu ilkivallantekijöiden ansiosta. Luulisi, että Venäläisen omistajan mielenkiinto olisi pikkasen suurempi omasta omaisuudestaan, mutta Ei.
Vaikuttaa pahasti joltain hämärältä rahanpesulta ... Hienoa sinisilmäiset Suomalaiset kun annatte myydä hienot paikkanne Venäläisille rahanhimosta yhtään miettimättä miten niille käy tulevaisuudessa.
21121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sori, että kaivan vanhan topicin esiin.

Niin, onhan se sillaikin, kun Suomessa ei tahdo oikein korkeiden verojen ja kustannusten takia mikään kannattaa.

Itsekkin tuli ajeltua tuolla joskus 2005, ja todettua että kyllä on paikkana hieno.

En sitä sano, etteikö rakennus ole jäänyt hieman ajastaan jälkeen, mutta kyllä siitä osaavissa käsissä olisi voitu leipoa ihan kannattava toiminta, kyllä paikka on niin hieno. Jos ei muuta niin asunto-osakeyhtiön kaltainen kiinteistöyhtiö.

Vaikka oliisi tehnyt yhtiön, josta olisi saanut ostaa huoneiston lomapaikaksi.

Suhteellisen pienellä olisi saanut toimivan jutun tosta tehtyä, näin ajattelen ite suomalaisena yrittäjänä.

Mutta minkäs teet, venäläisten omistuksessa ja taitaa mädäntyä noille sijoilleen tuo rakennus.

Onko kellään tietoa viimeaikaisista tapahtumista ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


joutsenoo kirjoitti:

Joutsenranta vaikuttaa aika hämärältä paikalta nykyään. Ovet auki ja paikka tuhottu ilkivallantekijöiden ansiosta. Luulisi, että Venäläisen omistajan mielenkiinto olisi pikkasen suurempi omasta omaisuudestaan, mutta Ei.
Vaikuttaa pahasti joltain hämärältä rahanpesulta ... Hienoa sinisilmäiset Suomalaiset kun annatte myydä hienot paikkanne Venäläisille rahanhimosta yhtään miettimättä miten niille käy tulevaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu