Koulukiusattu

Ensinnäkään koko asialle ei kukaan mitään halua tehdä, se ohitetaan kuin eilinen sää.
Tavattomia ovat päättäjät, sekä heidän alaiset, jokainen jotka aliarvioivat tilannetta, sekä opettajat kuraattorit joiden tehtäviin kuuluu viihtyvyyden lisääminen kouluissa, mukaan lukien terveyspolitiikka, sekä kaikki nykyaikaiseen koulupolitiikkaan lakinsa tai työnsä ohella olevat nuorien koululaisten kanssa työskentelevät päättäjät ovat vastuussa jokaisesta kiusatusta oppilaasta niin kauan kuin eri hallinto määräyksin se toisin osoitetaan.
Ja ihmisellä on oikeus sekä kohtuus elää normaalia elämää nuorena sekä iäkkäänä, ilman kenenkään turhaan pilaamatta hänen elämää kiusattuna, sekä olematta ja viemättä häneltä mitään mikä on hänen omaa kiusaajan tavoittelemaa sekä ihmisellä ja lapsella on yhä oikeus elää ilman kiusatuksi tulemista.
1360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mutta toiminta on vielä melko alkutekijöissään. Kannattaa oikein vaatia käyttämään niitä työkaluja, jotka on jo keksitty (Kiva koulu, tukioppilaat, koulupoliisi ja -vartija). Koulu kerrallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuun.poika kirjoitti:

Ensinnäkään koko asialle ei kukaan mitään halua tehdä, se ohitetaan kuin eilinen sää.
Tavattomia ovat päättäjät, sekä heidän alaiset, jokainen jotka aliarvioivat tilannetta, sekä opettajat kuraattorit joiden tehtäviin kuuluu viihtyvyyden lisääminen kouluissa, mukaan lukien terveyspolitiikka, sekä kaikki nykyaikaiseen koulupolitiikkaan lakinsa tai työnsä ohella olevat nuorien koululaisten kanssa työskentelevät päättäjät ovat vastuussa jokaisesta kiusatusta oppilaasta niin kauan kuin eri hallinto määräyksin se toisin osoitetaan.
Ja ihmisellä on oikeus sekä kohtuus elää normaalia elämää nuorena sekä iäkkäänä, ilman kenenkään turhaan pilaamatta hänen elämää kiusattuna, sekä olematta ja viemättä häneltä mitään mikä on hänen omaa kiusaajan tavoittelemaa sekä ihmisellä ja lapsella on yhä oikeus elää ilman kiusatuksi tulemista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu