kotipalvelu

Voitko kertoa minkälaiselta on tuntunut työskennellä kotipalvelussa? Minulle soitettiin äsken ja kysyttiin olisinko kiinostunut sellaisesta vaihtoehdosta. Tottakai se kiinnstaa, mutta olisi kiva saada tietoa ensin asiasta jonkun muun "kokeneen" kautta :)
Onko palkka millainen??
Olen lähihoitajaksi valmistuva.
kevät 2004
122137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mä valmistuin lähihoitajaksi v.1999 jouluna. Sain vakituisen työpaikan kotipalvelusta. Itse olen tykännyt. Kai se palkka ja työnkuva riippuu, missä paikkakunnalla asuu.

Täällä siivoukset ja ruuanlaitot hoitaa yksityiset. Meidän työnkuvaan kuuluu ulkoilu, ruuan lämmitys, verinäytteenotto,pistot, verenpaineen-, verensokerin ja painon/turvotusten tarkkailu,haavahoidot,lehden luku yms. Täällä kotipalvelu on kotihoitoyksikkö.

Ilman kokemuslisiä ym.lisiä peruspalkka on n.
1500e. Lisäksi tulee lisiä viikonloppu ja iltavuoroista.

Äänestä

Ihan mun juttu!!
En voisi ajatella olevani pitkää aikaa jossain osastolla (jonkun aikaa ehkäpä...)

Kotihoito on vastuullista ja itsenäistä. Toisaalta kukaan ei ole hönkimässä niskaan, toisaalta on pystyttävä tekemään itsenäisiä päätöksiä. Maalaisjärki on erittäin hyvä olla olemassa kotihoitotyössä(kin)!

Työskentelytilat ja -asennot voivat joskus olla melkoisen hankalia, koteja kun ei ole suunniteltu hoitotyötä ajatellen...

Työ on pitkälti päivittäisissä toimissa avustamista, lääkehoidosta ja pyykkihuollosta huolehtimista, asiointia kaupassa, apteekissa, kelassa ym. Joskus on haavahoitoa, avannepotilaita ym. Verenpaineet ja -sokerit mittaillaan, seurataan asiakkaiden terveydentilaa, autetaan pesuissa jne jne...

Mahdottoman monipuolista ja mielenkiintoista työtä! Kannattaa ainakin kokeilla =)

Äänestä
  • Tai tarkemmin sanottuna sosiaalipiian! Yksinkertaisille naisille tarkoitettu homma, jotka ei pysty työkseen tekemään sen kummempia hommia, kun näitä kotiduuneja.

    Äänestä

  • Kipsu kirjoitti:

    Tai tarkemmin sanottuna sosiaalipiian! Yksinkertaisille naisille tarkoitettu homma, jotka ei pysty työkseen tekemään sen kummempia hommia, kun näitä kotiduuneja.

    No voihan se olla niinkin, mutta me muuhun työhän kykenemättömät, yksinkertaiset sosiaalipiiat kuitenkin mahdollistamme monen vanhuksen kotona asumisen mahdollisimman pitkään. Jopa kuolemaan saakka.

    Mietipä viettäisitkö vanhuutesi mieluummin omassa kodissasi kotihoidon turvin, vai laitoksessa, jolloin elämääsi rytmittää täysin osaston päivittäiset ja viikottaiset rutiinit.

    Me teemme arvokasta työtä, sanokoon muut mitä tykkää! =)

    Äänestä

  • Kipsu kirjoitti:

    Tai tarkemmin sanottuna sosiaalipiian! Yksinkertaisille naisille tarkoitettu homma, jotka ei pysty työkseen tekemään sen kummempia hommia, kun näitä kotiduuneja.

    Kotihoidossa olevat lähihoitajat hoitavat haavoja, mittaavat verenpainetta, verensokeria ja kaupungista riippuen, ottavat myös verinäytteitä. Meillä myös turvapuhelin hälyytykset tulevat kotipalveluun, jolloin asiakkaalla voi olla kaatumisesta johtuva haava, rintakipua yms.

    Ruokia ei valmistella, eikä siivouskaan enää kuulu kotipalvelun työntekijöille (riippuu kai kaupungista).

    Aika vastuullista piian hommaa =)

    Äänestä

  • lähihoitaja kirjoitti:

    Ja vastuustahan tunnetusti maksetaan,joten palkkanne varmaan on sitten tosi hyvä! Kertokaahan rehellisesti, kotityöläiset, saatteko te jotain tyydytystä siitä, kun hoette olevanne kovinkin vastuullisessa työssä, mutta homman ARVOSTUS on tässä yhteiskunnassa täys nolla .

    Äänestä

  • Verni kirjoitti:

    Viimeksi palkkaa jäi käteen yli 1500e, jolla pärjään hyvin. Rahaa on vielä tilillä uuden tilipäivän koittaessa. Palkka parempi kuin kiinteistöhuollossa, siivousalalla, kaupan kassalla jne.

    Arvostan työtäni ja uskon, että kaikki ne jotka apuani tarvitsevat ja heidän lähiomaiset, arvostavat myös. Ihan sama arvostaako joku diblomi-insinööri työtäni vai ei.

    Ei tainnut olla veroprosenttisi ihan kohdillaan, jos noin paljon muka käteen jäi. Varaudu mätkyihin! Tietojeni mukaan kotipiialle jää verojen jälkeen käteen noin tonni kuussa, että revi siitä, piika!

    Se on kiva, että alemman sosiaaliluokan ystävä- ja sukulaispiirisi arvostaa työtäsi - yhteiskunta ei!

    Voi voi sinua Verni... Mahdat olla köyhä ihminen (huom! nyt en tarkoita taloudellisesti köyhää).

    Pääasia on, että itse arvostaa omaa työtään. Olen kyllä kokeillut muitakin hommia, joista olisi voinut tienata rahaa paljon paremmin kuin hoitotyöstä koskaan. Mutta mistään en saa henkistä tyydytystä niin paljon kuin vanhusten hoitotyöstä ja nimenomaan kotona!

    Kaikkea kun ei voi mitata rahassa...!

    Äänestä

  • Verni kirjoitti:

    Ei tainnut olla veroprosenttisi ihan kohdillaan, jos noin paljon muka käteen jäi. Varaudu mätkyihin! Tietojeni mukaan kotipiialle jää verojen jälkeen käteen noin tonni kuussa, että revi siitä, piika!

    Se on kiva, että alemman sosiaaliluokan ystävä- ja sukulaispiirisi arvostaa työtäsi - yhteiskunta ei!

    Tuntipalkka 1496.72, 9.18 tuntipalkka. Teen pelkkää yötä (+40%), lisäksi viikonloppuja, joista tulee lisät. Teen useamman yön peräkkäin, jonka jälkeen nautin pidemmästä vapaasta.

    En tee ollenkaan päivävuoroja, koska olen yöhoitaja. Työvuoro 10h, josta ensimmäiseltä tunnilta tulee iltalisä, 9h tulee yölisä.

    Suurennutan aina veroprosentin itse (kumulat.)...näin viimeksi sain takaisin 700e, joten aika kohdillaan veroprosenttini on.

    Nautin yötyöstä ja palkka riittää hyvin kuukaudeksi.

    Työstäni...liikumme autolla ympäri kaupunkia. Hoidamme kotona asuvia ja muutaman palvelutalon asukkaat öiseen aikaan. Lisäksi lähdemme turvapuhelin hälyytyksiin ja tarvittaessa kutsumme paikalle ampparin. Jokainen yö on erilainen, joku kiireinen, joskus on hiljaisempaa. Työtä tehdään kahdestaan ja yötyökaverini ovat hyviä kavereita...huumorintajuisia ja mukavia. Nuorin on 22wee ja vanhin taitaa olla 35wee.

    Nautin tästä työstä. Kiitoksia saadaan asiakkailta ja asiakkaiden luona vierailevilta omaisilta. Ja ihan sama mulle, jos joku ei työtäni arvosta...saan palkkaa vakituisesta työstä. Työn sain 1/2 valmistumisen jälkeen ja halusin nimenomaan yöhoitajaksi.

    Ja...kun joku kuulee, että hoidan vanhuksia, niin eipä kukaan ole nauruun purskahtanut. Moni on sanonut arvostavansa meidän hoitajien työtä.

    Kotihoito mahdollistaa asiakkaan kotona asumisen, joten tärkeää tää työ on.

    Huomaan kyllä, ettet sinä kuuluu siihen joukkoon, joka arvostaa lähihoitajien työtä, mutta usko tai älä, en masennu siitä =)

    Äänestä

  • Verni kirjoitti:

    Ei tainnut olla veroprosenttisi ihan kohdillaan, jos noin paljon muka käteen jäi. Varaudu mätkyihin! Tietojeni mukaan kotipiialle jää verojen jälkeen käteen noin tonni kuussa, että revi siitä, piika!

    Se on kiva, että alemman sosiaaliluokan ystävä- ja sukulaispiirisi arvostaa työtäsi - yhteiskunta ei!

    Alemman sosiaaliluokan ystävät? Kuules Verni, noi luokkajaot taitaa kuulua historiaan =)
    Kukaan ei ihmisenä ole toista arvokkaampi.

    Kun olet vanha ja ryppyinen, hoitajat vaihtavat vaippasi. On aivan sama, oletko ollut talonmies vai insinööri...yhtä hyvän hoidon saat =)

    Ystäväpiirini on hyvin laaja ja siihen kuuluu hyvin erilaisia ihmisiä. En anna ammatin vaikuttaa suhteisiini, vaan itse ihminen ja ystävyys tekee sillan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Milla kirjoitti:

Voitko kertoa minkälaiselta on tuntunut työskennellä kotipalvelussa? Minulle soitettiin äsken ja kysyttiin olisinko kiinostunut sellaisesta vaihtoehdosta. Tottakai se kiinnstaa, mutta olisi kiva saada tietoa ensin asiasta jonkun muun "kokeneen" kautta :)
Onko palkka millainen??
Olen lähihoitajaksi valmistuva.
kevät 2004

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu