Pfaff vai Janome

Tanssii lankojen kanssa.

Hei!

Minulla on niin onnellinen tilanne edessä, että olen saamassa kotitalouteeni vihdoin kunnollisen saumurin ja peitetikkikoneen, jonka hinta saa olla siinä 1000-2000 euroa.

Olen nyt jäänyt pahkailemaan kahden merkin välillä. Pfaff vai Janome? Onko kenelläkään kokemusta näistä? Mitä mallia suosittelette?

Kiitos vastauksistanne ja iloista syksyä!

6

5103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • atlatl

      Janome on laadultaan hyvä.
      Perustan väitteeni siihen,että Janome tekee myös teollisuusompelukoneita.
      Eli osaavat siis laadun.
      Itselläni on Janome Indigo 14 ja olen koneeseen tyytyväinen.
      Ainoa haitta on noissa kotikoneissa,etteivät yleensäkään ompele hyvin ohuita materiaaleja riitävän siististi omaan makuuni.
      Mutta enpä juuri ohutta ompele.

      Tänä kesänä kokeilin tosin ommella tyttärelle ohuesta,laskeutuvasta trikoosta (siis sellaisesta jumppapukukankaan kaltaisesta) paitaa,eikä se tehnyt tikkiä.
      Mutta syynä saattoi olla väärä neula/väärät säädöt.

      Oma koneeni maksoi 700 euroa,kun annoin vanhan Pfaffin vaihdossa.

      Viime syksynä ostin myös Janome-merkkisen saumurin,mutta täytyy myöntää,etten ole vielä käyttänyt sitä!!
      Nyt työttömänä otan senkin käyttöön,kun aikaa on.

      Entinen Pfaffini oli ongelmallinen ylälangan kireyden säädön suhteen.
      Ylälangan säätö ei kerta kaikkiaan toiminut kunnolla.
      Muutenkin sen kanssa oli yhtä taistelua.
      Pidin kuitenkin koneen yli kymmenen vuotta,sillä kyllä se farkun lahkeet lyhensi ihan kiitettävästi...
      Mutta nyt en valitsisi Pfaffia millään hinnalla.

      • Ompelija-ammattilainen

        Itselläni on ollut Pfaffin kotisaumuri jo noin 7 vuotta (oli silloinen kallein ja hienoin suomesta saatava malli) ja olen sillä todella paljon työskennellyt ja toimii kuin unelma. Siinä on 14 erilaista ommelta peitetikistä erilaisiin kapeisiin reunaompeliin. Toki langan pujotukset ja neulojen vaihdot ovat aikaa vieviä ainakin aluksi, mutta kyllä ne jo osaa ilman ohjekirjaakin. Pfaffkin tekee teollisuuskoneita, joilla olen myös työssäni ommellut.
        Jos jokin ei koneessa toimi kunnolla, on yleensä vika käyttäjässä, ompelutavoissa, esim. vetää kangasta, jolloin syöttäjä kärsii) ja eri materiaalit saattavat vaatia säätöjen rukkaamista joka voi joskus olla aika hakemista oli kone mikä hyvänsä. Muistakaa myös huollot tai ainakin öljyäminen (ellei ole itse voiteleva) ja oikeat kiristykset ja asetukset. Ja langoituksessa aina ne neulalangat viimeiseksi, sitä nimittäin nimittäin moni manaa kun langat putoilee sieppareista kun on väärä langoitusjärjestys.
        Toki voi olla maanantai kappaleita mersuissakin.


    • Sinkeri..

      Jos minulla olisi 1000-2000€ käytettävissä, niin ostaisin kyllä Berninan peitetikkisaumurin (siis yhdistelmä koneen) tai Berninalta tavallisen saumurin ja peitetikki koneet erikseen! Molemmat vaihtoehdot saa tuolla rahalla. Olisihan se unelma jos olisi molemmanlaiset saumurit ja paljon lankoja niihin!!

      Itse sain Singerin peitetikkisaumurin valmistujaislahjaksi. (Oisko hinta n.800-900€). On toiminut, mutta en ole kuitenkaan aivan täysin tyytyväinen. On iso ääninen! Saumuri toimii hyvin ohuille ja paksuille kankailla, mutta peitetikkiä se ei oikein ompele paksuista kohdista! Olisiko jollain antaa neuvoja!???

      Janomesta ei ole mitään kokemuksia eikä kyllä Pfaffista. Berninan tavalliset koneet ovat aivan huippuja! Olen koulussa käyttänyt vanhoja mekaanisia koneita ja toimii todella hienosti! Bernina Activaa en kyllä vaihtaisi mihinkään! En ole päivääkää katunut valintaa..

    • *****

      Minulla on Pfaffin mekaaninen Select-sarjan ompelukone, ja silloin kun ostin sen, edellytin, että ohuita kankaita pystyisi ompelmaan hyvin. Eikä koneessa mitään moitittavaa olekaan, mitä ompelujälkeen tulee. Vasenkätiselle se tosin on hiukan hankala käyttää.
      Mutta jos kyse on saumureista, en valitsisi Pfaffia. Siinä luotan Berninaan tai ehkä Janome tai Juki olisi vaihtoehdot. Peitetikkisaumurin kotikäyttöön ostaisin Janomelta tai Elnalta, kun Janomen ja Elnan peitetikkikoneet ovat sama kone erivärisissä kuorissa. Peitetikkikoneista Elna lienee täällä Suomessa hiukan halvempi kuin Janome, mutta Janomen lisätarvikkeet käyvät Elnaan.
      Berninasta ja vanhasta Berneten saumurista minulla ei koskaan ole ollut moitittavaa, tikki on ollut aina hyvää, jos on jotain häikkää ollut, se on johtunut käyttäjästä. Berninan peiteikkisaumurista ovat sanoneet, että se on aika kallis ominaisuuksiinsa nähden. Ja mitä tavalliseen saumuriin tulee, niin siinä ei kovin ihmeellisiä ominaisuuksia tarvita, itselleni on riittänyt ihan perus kolmi- ja nelilankainen saumaus, rullapäärme ja differentiaalisyöttö.
      Uskoisin, että molemmat saumurit saat suunnilleen samaan hintaan kuin yhdistelmäkoneen ja vielä jää lankoihinkin reilusti rahaa.

      • Ompeluun hurahtanut

        hei!
        Minulla on ollut Janomen malli 5018 kohta viisivuotta. Ompelee tosi hyvin ohuet ja paksut.
        Syöttäjät ovat leveät ja niitä on paljon. Myös napinläpi on hyvä.Koneeni maksoi silloin noin
        650 € .On hintansa tienannut. Nyt harkitsen myös saumurin ja peitetikkikoneen ostoa.
        Olen käynyt samassa liikkeessä jo kokeilemassa ja hyvin toimivat. Sain jopa niin hyvän tarjouksen
        että ulkomailta ei ainakaan kannnata tilata.Ompelen tosi vaativia kankaita välillä kuten
        luistelupukja jne. Aikaisemmat koneeni on olleet singer 70 luvulla ,oli silloin hyvä.Sen
        jälkeen useitakin koneita mutta nyt tää janome on tosi hyvä.ja tosi hiljainen voi vaikka yöllä
        ommella.


      • Ei kiinalaista
        Ompeluun hurahtanut kirjoitti:

        hei!
        Minulla on ollut Janomen malli 5018 kohta viisivuotta. Ompelee tosi hyvin ohuet ja paksut.
        Syöttäjät ovat leveät ja niitä on paljon. Myös napinläpi on hyvä.Koneeni maksoi silloin noin
        650 € .On hintansa tienannut. Nyt harkitsen myös saumurin ja peitetikkikoneen ostoa.
        Olen käynyt samassa liikkeessä jo kokeilemassa ja hyvin toimivat. Sain jopa niin hyvän tarjouksen
        että ulkomailta ei ainakaan kannnata tilata.Ompelen tosi vaativia kankaita välillä kuten
        luistelupukja jne. Aikaisemmat koneeni on olleet singer 70 luvulla ,oli silloin hyvä.Sen
        jälkeen useitakin koneita mutta nyt tää janome on tosi hyvä.ja tosi hiljainen voi vaikka yöllä
        ommella.

        Janomen Indigo 14 on ihan asiallinen kone tuohon 400 euron pintaan maksimissaan. Nykyiset Pfaffit ovat laadultaan todella ala-arvoisia verrattuna aikoinaan Saksassa (2000 vuoteen asti) valmistetut. Olen korjannut ompelukoneita koko aikuisikäni ja tiedän, mistä puhun. Itse ostaisin joku uuden Berninan taikka käytetyn vanhan ruotsalisen 2000-6000 sarjojen Husqvarnan, joita ei ompelemalla rikki saa. Niihin kannatta satsata huollossa mallipakan pohjan vaihto sekä langanheittäjän nivelen uusinta, ellei sellaisia korjauksia ole tehty. Lisäksi pitää huomioida pistolevyn etuosan maalipinnan kuluneisuus, mistä näkee ajellut kilometrin. Saksalaiset 1980-2000 mallien Pfaffit ovat myös todella hintansa arvoisia koneita etenkin yläsyöttömallit 1050, 1071 ja 935, jos nyt oikein muistelen. Koskaan huollon jälkeen (jos asiansa osaava huoltomies on kysymyksessä) ei ole ylälangan kiristimessä ongelmia, kun puhdistaa pitkällä nuppineulalla levyjen välit katkenneista langanpätkistä ja nollaa kiristinen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      338
      11756
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7966
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      3083
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2258
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      156
      2219
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1656
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1261
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      55
      1103
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      793
    Aihe