et vaihdevuodet on ohi,kukaan ei kerro siitä.
Palaako voimat takas,ja elämä hymyilee taas.
Palaako voimat takas,ja elämä hymyilee taas.
mistä tietää,
miten on?
15445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Terveys, persoonallisuus, elämätilanne, elämäntavat, perimä ja oma suhtautuminen vaikuttavat. Joku sanoi, että kun nukkuu hyvin, ja kuumia aaltoja ei enää tule, niin elimistö on sopeutunut uuteen tilaansa. Jos ei tule henkisesti juttuun oman kehonsa kanssa, niin se on taas toinen juttu. Se ei oikeastaan ole enää vaihdevuosia, vaan sitä, ettei ole sopeutut uuteen elämäntilanteeseen.
Niitä vaihdevuosia,ei tämmöseen energiattomaan ynm. voi kovin hyvin sopeutua.,kun tätä on kestänyt jo monta vuotta. Hulluksi meinaa välillä tulla.
jotain muitakin syitä, kuin pelkät vaihdevuodet. Jos sen muun syyn sais poistettua, jäljelle jäävä vetämättömyys vois olla siedettävää. Onks tutkittu kilpirauhanen? Nukutko tarpeeksi? Itse tarvitsen vähintään 8 tunnin yöunet pysyäkseni energisenä. Saatko tarpeeksi kaikkia vitamiinejä? Muistatko olla kiltti itsellesi? En nyt haluaisi lannistaa, mutta vaihdevuodet eivät aina ja kaikille aiheuta energiattomuutta.
Saman asian kanssa minäkin kamppailen. Olen positiivinen ja iloinen ihminen. Vauhti hidastui kun täytin 50 v. ja sitten tuli toisessa ketjussa mainittu zombie-olo, jota on jatkunut pari vuotta. Tämä on ihan hirveää aikaa ja kun ei tiedä sitten kun tämä loppuu, onko energiaa vai ei. Oliko se elämä sit tässä...näin ajattelen nyt ja olen erittäin epätoivoinen. Luulin aloittavani uuden elämän, mutta kauhukseni huomaan että elämä on jo ohi eikä mitään valopilkkua ole näkyvissä. Toisessa vastauksessa joku sanoi, että on yksilöllistä ja miten henkisesti suhtautuu tähän tilanteeseen ja ikään. Minulla on varmaan tämä asia kiinni siitä henkisestä puolesta, etten kertakaikkiaan ole sopeutunut olemaan itseni kanssa sinut. Parempaan on ehkä mennyt, mutta vielä on toivotonta. Hyväksynköhän itseäni enää ikinä. Kertokaa kokeneemmat. Riitta Väisäsen kirjan sanoin, en tiedä kuka olen ja keneksi olen tulemassa. Välillä tuntuu, että hulluksi minä olen tulossa. Omia lapsiaankin kun kattelee niin tuntuu ettei ne ole minun lapsiani, vastahan minä itse olen niiden ikäinen. Ja vielä yksi juuri murrosikään tullut asuu kotona, kyllä täällä ärräpäät lentää ja ovet paukkuu. En tiedä miten jaksan...
henkinen puoli olla yhtä paha tai vielä pahempikin, kuin hikoilun kanssa oleminen. Itse olen myöskin sellainen saamaton, etten viitsi enää tehä edes viikkosiivousta. Imuria ei viitti kaapista ulos ottaa. Nuorempana siivosin joka viikko kämpän kunnolla, mutta nyt näyttää siltä, ettei edes kerran kuussa saa aikaiseksi mitään. Vitamiinien puutoksesta ei ole kysymys, sillä mulla taitaa olla kotona melkein "apteekki" lisäksi syön terveellisesti ja liikun, sekä ulkoilen lähes päivittäin. Taitaa olla menossa jonkinlainen etsikkoaika. Ikää on reilu 54 vee.
ja ahkera ihminen. Olen muun muassa rakentanut ison pihan ja puutarhan omin käsin, peruskorjannut ja maalannut talon, rakentanut kasvihuoneen...mitähän kaikkea olenkaan tehnyt vuosien varrella. En voi muuta kuin ihmetellä mihin kaikki voimat ovat kadonneet. Siivosin eilen yläkaapin hyllyjä keittiössä ja totesin, ettei niihin oltu koskettukaan ainakaan kolmeen vuoteen. Kauhistus sentään!
Nytkään en millään jaksaisi istua tässä, selkä on hyytelöä mattojen pesemisen jälkeen. Kuuma aalto piinaa ja tulee huono olo. Pitäisi mennä nukkumaan, onneksi saan jo nukuttua kuutisen tuntia yhteen menoon.
En mitenkään jaksa ymmärtää mitä järkeä tämmöisessä on. Miksi meillä naisilla on pakollinen vaihdevuosien kituminen ennen kuolemaa. Minulla eivät henkiset kummitukset ole lähes tulkoonkaan niin kamalia kuin fyysiset. Ajatukset rollaattorista tai pyörätuolista ovat kamalia. Juuri kun vasta juoksin kuin hirvi, kevyesti kuin keijukainen; yhtä äkkiä jalat eivät enää taivu juoksemaan, ruumis on painava kuin kallio.
Olen taas elämässä kiinni ja suorastaan nautin siitä, ei minun vaihdevuoteni varmaankaan ole ohi, mutta sain ne siirrettyä jonnekin piiloon lääkärini avulla joka kirjoitti Novofem reseptin. Olen syönyt reilun vuoden, koitin keväällä olla kuukauden ilman mutta oireet palasivat, joten jatkan taas. Sitä ennen kokeilin kaiken mahdollisen mitä sattui luontaistuote kaupasta löytymään, tuloksetta. Kyllä tämä aikakausi kummasti muuttaa ihmistä esim. tuon siivouksen suhteen, millään ei ole niin kauheasti väliä, varsinkaan jos vertaa entiseen jolloin kaiken piti olla tiptop. Mutta mulla on nyt ihan hyvä olla, ei se enää stressaa vaikken olekkaan yhtä reipas ja aikaansaava kuin ennen. Pääasia on ettei huippaa eikä heitä, enkä luule edes tulevani hulluksi. Kyllä se päivä teille muillekkin vielä koittaa jolloin kaikki on vähän helpompaa. Aurinkoista loppukesää ja ihanaa syksyä.
Kävelin lenkkejä päivittäin ja sain liikavarpaan,ajatella LIIKAVARVAS 54 vuotiaalla helvetti soikoon.Kun kävelystä tuli varsinainen kärsimys,kun se sattui jalkapohjaan niin vietävästi.No "viisaana" ostin polkupyörän ja ajattelin veivata sillä päivittäin pikku kipaisuja.Siitäkös kroppani sekosi.Sain selkäni niin kipeäksi että itkuun meinasin pillahtaa.Jatkoin sinnikkäästi fillarointia ja kestin särkyjä burana 800:sen avulla.Nyt on pakko luovuttaa kun kroppa on todella kipeä ja niskat ihan jumissa sekä kädet puutuu pyöräillessä sekä vesen käsi todella kipeä.Nytkin vaikka on aamupäivä,olen selästäni tosi kipeä,vaikka nukuin sentään 8 tuntia.Käyn tilaamassa ajan omalääkärille jospa hän opastaisi minut fysioteraperiaan hiukan oppimaan oikeita kuntoliikkeitä.Ajatus rollaattorista tms.pelottaa ja hirvittää minuakin,eikä syyttä-sillä minun selkäni on mennyt ihan paskaksi raskaassa työssä (olen nyt sairaseläkkeellä)Minulta on leikattu prolapsi alaselästä ja nyt pelkään että sama ongelma on niskoissa,jos on olen todella pulassa.Olen vetämätön ja todella masentunut näiden särkyjeni kanssa.Jotain pitäis tehdä ja pian.Ei elämänilo voi kadota kuin seinään kun 50 v tulee kalenteriin.Voi voi meitä vaivaisia.Koitetaas taas yks päivä selvitä jospa löytyis joku pikku juttu joka naurattaa.
"Siivosin eilen yläkaapin hyllyjä keittiössä ja totesin, ettei niihin oltu koskettukaan ainakaan kolmeen vuoteen. Kauhistus sentään!"
Siis onko tuo kauheeta? Ei minusta. Korkeintaan liikaa säilytystilaa ja siivottavaa. Eihän siivoaminen, julkisivu ja suorittaminen ole elämän keskeisiä sisältöjä.
"En mitenkään jaksa ymmärtää mitä järkeä tämmöisessä on. Miksi meillä naisilla on pakollinen vaihdevuosien kituminen ennen kuolemaa."
Aikansa kutakin sano pässi, kun päätä leikattiin. Olisko se aikaa tutustua suorittajan takana asuvaan ihmiseen.
ovat kun talossa on murrosikäisiä lapsia ja tilaa on muutenkin aivan liian vähän. Murkut eivät ole kovin siivousintoisia, mutta sotkea kyllä osaavat. Kun vaatteita löytyy milloin mistäkin kaapin päältä ja astioita taas sängyn alta koiran karvojen joukosta. Kyllä on pakko siivotakin kun ei muuten uskalla jääkaapin ovea avata, ettei sinne mene villakoiria.
Kun minulla tulehtuivat molemmat polvet, jäivät siivoamiset tekemättä, nyt jo jotenkin pääsen sinne ylähyllyllekin katsomaan. Kyllä talossa on yksinhuoltajalle tekemistä, eivät pysy viemärit ja venttiilit auki ilman huoltotoimenpiteitä.
Eivät taida ehtiä monen lapsen äidit niin kamalasti sitä sisintään tutkimaan, minä painun kameran kanssa metsään kun alkaa oikein ahdistamaan. Kun fysiikka vielä pelasi, ei tarvinnut valittaa. Henkisen työn tekijänä olen aina nauttinut suunnattomasti runtotöiden tekemisestä ja luonnossa samoamisesta.
Luultavasti se on perintöä lapsuuden maalaiskodista ja kovasta ja arvostetusta työn tekmisestä siellä.
... ja varsinkin nainen, sillä kaikki vaiheet elämämme, kääntää Herra parhaaksemme. Eli. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
Olen vaihdevuotinen nainen yhä, mutta koen eläväni elämäni ihaninta ja rikkainta aikaa. Elämän paras on nyt!!!
Nainen 57 v.
mutta nyt kun "kehitys" vaan jatkuu, niin vääjäämättömästi tulee elämän rajallisuus mieleen ja oman "koneiston" rappeutuminen, teki mitä teki.
Suhteellisesti olen hyväkuntoinen,liikunnallinen, terveellisesti syövä jne., mutta en voi mitään, että silti tuntuu haikealta kaiken rapistuminen, onneksi vähitellen...
Tuntuu hassulta, jos joku nuorempi sanoo tai kirjoittaa, että "pitäis hyväksyä oma vanhenemisensa" jne. Otan mielelläni tuon vastaan vanhemmaltani mutta kun nuorempi sanoo sen ilman kokemusta, niin jään miettimään, että paraskin neuvoja, jolla kaikki vielä edessä...
Herraltakin pyydetty apua,mutta eipäs varmaan ole meikäläistä kuullut.!
kun sen oikein oivaltaa. Kirjoitit juuri niin, kuin itsekkin ajattelen, että elän myöskin tällä hetkellä elämäni parasta aikaa(54v.) Myös vv-vaivoja on ollut pari- kolme vuotta. Rapistumisesta ei ole tietoakaan, vaan tuntuu, kuin itsetuntonikin olisi kohentunut vasta viienkympin jälkeen. Mulla on rakastava mies,(sama 29vuotta) jonka silmissä olen maailman kaunein ja haluttavin:)
Me ihmiset asennoidutaan asioihin niin kovin eri tavalla. Toiset valittavat vähästä. Toiset eivät mistään.
Olen kasvanut kurjuudessa ja kokenut elämässäni tosi paljon vaikeuksia. Jo senkin takia jotkut vaihdevuosivaivat tuntuvat "hyttysen ininältä". Olen hyväksynyt vanhenemisen vaivoineen. En mieti niitä, ajattelen mitä hyvää on elämässäni ja kiitän Luojaani siitä. Näin unohtuvat joutavanpäiväiset hikoilut ja heikkoudet, kun keskittyy ajattelemaan ja tekemään hyviä asioita lähimmäisilleen. Esimerkiksi SPR:n ystäväpalvelussa tai seurakuntien diakonityössä saa paljon muuta mietittävää kuin "oma kituminen" Autettavaa ja tekemistä riittää jokaiselle halukkaalle. Toisten ilahduttamisesta saa elämäniloa ja unohtaa omat vähäiset murheensa.
Niin,ihan varmasti se Herrakin auttaa, kun luovuttaa raihnaisen elämänsä ihan oikeesti Hänelle.
Ps Katoin just telkkarista kun 91-vuotias mummeli yleisurheili.
Pidetäänhän myökin nuoremmat mummot fyysinen kuntomme yhtä hyvänä!
Nainen 57v