Hei kaaleet .mitä mieltä oletten semmoisesta asijasta kuin . Kaaleen hameen pois ottamisesta.joss vaikka tällä naisella Olisi ollut nämä kaaleen vaateet jo muutamija vuosija. ja Siinä ovella aika monen jeenon heilana ollut nyt joss ottais Nämä kaaleen vaateet poijes ja laitais kaajeen vaateet niin Olisko siitä mitään vasta haitaa kenellekään
Mitä mieltä olet
suomentasavalta
58460
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
no eihän tuo hyveltä näyte ei tulis vaa meijän pitäjälle nii. ilmanen matka kotija
Tässä nähdään jälleen kuinka me välitämme ja kunnioitamme toisiamme. Ei voi muutaku rukoilla, että Jeesus muuttais meitä.
Ensimmäinen käsky sanoo: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita Jumalia."
Miettikääpäs meidän kulttuuria. Jos joku ei noudata sitä, niin sille käy todella huonosti. Kulttuurit ollaan nostettu liian korkeelle. Ehkä meikäläiset ei ajattele kulttuureita "epäjumalina", mutta sitä ne näköjään ovat.
että kaaleet ovat tehneet kulttuurista epäjumalan itselleen ja riistäneet siten vapauden elää "normaali" elämää. Kulttuuri sanelee jokaista asiaa ja se pitää sisällään monia eri asioita joissa mustalainen pitää/palvoo epäjumalia.
Esimerkkinä voin sanoa esim tämän vaatetuksen, jos muutat tyyliäsi etkä apinoi muita olet julli, talonpoika ym. eli vaatteet on nostettu mahdottoman tärkeälle jalustalle mustalais kulttuurissa vaikka Jumalaa meidän tulisi koroittaa ja kunnioittaa. Toinen esimerkki on valokuvat, niitä vaalitaan ja kunnioitetaan kuin jotain Jumal olentoa. Miten joku voi asettaa valokuvan sellaiseen asemaan että jos sitä "loukkaa" niin saat henkirievustas taistella..En voi käsittää näitä kahta asiaa oikein millään.
Olen myös usein kuullut vedottavan näitä tapoja raamattuun, mutta en ole kyllä koskaan törmännyt sellaiseen kohtaan jossa asetetaan jokin kankaan materiaali esim esille, että tälläistä tulee käyttää. En myöskään koskaan ole törmännyt raamatussa kohtaan jossa käskettäisiin palvomaan valokuvia, veistoksia ym taidetta. Mutta sellaiseen kohtaan olen törmännyt kun sanotaan raamatussa että älä pidä muita Jumalia.
Pystyykö siis mustalaisen kulttuuri polkemaan Jumalan antamia säädöksiä ihmisille? Vain koska sen on nyt joku sattunut keksimään ja muokkaamaan mustalais kulttuurin tavaksi. Ja minua kummastuttaa myös sellainen asia, kun mustalainen tahtoo jotain, osaa se sopivasti silloin vedota johkin raamatun lauseeseen saavuttaakseen päämääränsä, mutta aika harvoin on kuitenkin perillä siitä mitä Jumala sillä on loppujen lopuksi tarkoittanut. Mutta sitten kun jokin raamatun paikka asetetaan oikeasti esille ja tarkastellaan sitä ja se ei tunnukkaan sopivalta, kun ei halua itse sitä noudattaa omalla kohdallaan, niin sanotaan älä vedä raamattua ja Jumalaa tähän ja kysymyksessä voi olla minkälaisia asioita tahansa joissa näitä raamatun lauseita käytetään joko toista vastaan tai puoltamaan.
Rukoukseni kaikille.
Jumala antakoon sinulle / minulle viisautta muuttaa asiat joita voin ja voimaa hyväksyä asiat joita en voi muuttaa ja viisautta erottamaan nämä kaksi toisistaan.
oli.
" en ole kyllä koskaan törmännyt sellaiseen kohtaan jossa asetetaan jokin kankaan materiaali esim esille" mutta kristityt harvoin edes huomaavat tuota määräystä, eikä ole tarviskaan koska Uudessa testamentissa eikä Mooseksen laissa on kaikki se mitä kristittyjen tarvitsee noudattaa. Käskyt pitävä juutalainen joutuu tarkastamaan kankaan laadun joka kerta ostaessaan uuden vaatteen.
3.Moos.19.19 Älä pue yllesi vaatekappaletta, joka on kudottu kahdesta erilaisesta langasta.
5.Moos.22.11 Älä käytä vaatteita, jotka on kudottu kahdesta eri lankalajista, villasta ja pellavasta.
Hyvä ihmiset me eletään vuotta 2009, joten jos unohtaisitte nuo vuosituhansien takaiset ohjeet.
eikös Jeesuksen ohjeistus korvannut kaiken tuon vanhan testamentin kanssa ristiriitaisen(jopa itsensäkin kanssa) höpinän???
Vanha testamentti ei kuulu kristityille, teille kuuluvaa on vain Uudessa testamentissa. Koska joku tässä ketjussa väitti ettei Raamatussa ole vaatekangasohjeita, niin näytin että on, mutta vain juutalaisille.
Jeesus ei opetuksellaan korvannut mitään, vaan loi aivan uuden uskonnon, kristinuskon. Myös teidän nk puhtaussääntöjä on täällä väitetty Vanhasta testamentista otetuiksi vaikka ne eivät ole sieltä ja jos olisivat olleet, teidän ei tietenkään silloin tarvitsisi niitä noudattaa koska Paavali jo aikanaan teki selväksi ettei Mooseksen laki millään lailla sido kristittyjä.
Jeesus ei luonut uutta uskontoa, vaikka tätä uskoa alettiinkin nimittää Jeesuksen kuoleman jälkeen Kristinuskoksi. Jeesus tuli tuomaan meille (sanan) miekan. Jeesus opetti, mitä Jumalan sanat todella tarkoittavat.
Paavali oli varsinainen kristinuskon luoja, Jeesus oli siinä pohjana, etenkin hänen kuolemansa.
1Tim 3:16 on jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen. Eipäs aleta sanomaan että se ja se ei kuulu teille. Koko israelin kansan merkitys oli tuottaa messias joka oli Jeesus (tehän ette häntä messiaaksi hyväksy). Jumala lupasi abrahamille että hänen kauttaan tulee siemen (eli Jeesus) ja siksi israelin kansaa suojeltiin pakanakansojen vaikutukselta. Jeesuksen sukuluettel todistaa hänen olleen Daavidin jälkeläinen, niin kuin messiaan pitikin. Vanha testamentti on tärkeä myös kristityille. Vaikkakin Jeesus kumosi vanhan lakiliiton ja opetti ihmisiä rakastamaan toisiaan.
Ei olisi pahitteeksi muillekkaan lukea sitä uutta testamenttia ja opetella lähimmäisen rakkautta. Ehkä palestiinaankin saataisiin rauha jos tehtäisiin niinkuin Jeesus kehotti Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi
ja monille kansoille on nimenomaan tärkeitä ne vanhatestamentin sukuluettelot, koska he näkevät sen, mistä suvusta Jeesus on tullut.
ei kahta eri uskontoa saa sovitettua yhteen millään eikä ei ole tarpeenkaan. Israelin kansan tehtävänä ei ole tuottaa messiasta, vaan Israelin Jumala on luvannut aikanaan lähettää tiettyyn tehtävään voidellun auttamaan kansaansa.
Jeesuksen opetus lähimmäisen rakkaudesta on lainaus Israelin laista "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. " Tämän sanon vain toteumuksena, kukaan ei tiedä juutalaisia paremmin miten vähän kristityt ovat lähimmäisään rakastaneet,kun kirkot olivat vallassa juutalaiset olivat koko ajan vainottuina ja huom eivät olleet muunuskoisten alueilla, hindut eivät vainonneet koskaan, muslimit hyvin harvoin.
Mitään konfliktia valtioiden välillä ole koskaan ratkaistu lähimmäisen rakkauden perusteella.Valtiot eivät rakasta toisiaan. Eivät kristityt valtiotkaan toinen tosiaan, nehän ovat sotineet keskenään se kun ovat kerinneet.
Palestiinan ongelma ratkaistaan niin, että Israel luopuu miehittämistään alueista ja palestiinalaisten äärisiivet väkivallasta sitten kun kun oma valtio on syntynyt.
Tuntuu utopistiselta, mutta muuta tietä ei ole. Tunnustan senkin miten paljon kärsimystä Israelin synty on Palestiinan arabeille aiheuttanut , ei sitä voi noin vain keveästi sivuttaa.
Kaikki konflkitit on lopulta ratkaistu neuvotteluin ja kompromissein ellei sitten ole päädytty siihen että vahvempi on väkivalloin lyönyt heikomman. Ristiriitatilanteissa uskontoa ei ole vaihdettu muuta kuin pakkokeinoin,eikä enää nykyaikana sitenkään.
Sen paremmin muslimimeista kuin juutalaisista ei tule kristittyjä, eikä tarvitsekaan, kristinusko ei ole ainoa oikea uskonto eikä sillä ole oikeutta määrätä munuskoisten asioista. Kun kerran kristinusko ei ole ollut toimiva resepti edes kristittyjen välisten sotien ratkaisussa, miksi sitä tuputetaan muille? Eurooppakin on jättänyt sodat taakseen aivan toisen ajattelun tuloksena. Mieti sitä, mikä lopetti Saksan ja Ranskan yli satavuotisen vihanpidon? Ei se suinkaan ollut hengellinen herätys.
esitä sukuluettelosi, mistä heimosta polveudut?
jako menee Kohen, Levi ja Israel, olen jälkimmäinen. Eli on papit, leeviläiset ja sitten muut.
Ei maailmassa olekaan muita kuin sekakansoja, joka ainoa kansa on syntynyt suhtkoht hiljattain ja monista eri elementeistä.
19 Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele, hän ei muuta mieltään. Hänkö ei tekisi, mitä sanoo? Hänkö ei pitäisi, mitä lupaa? [1. Sam. 15:29; Tit. 1:2]
19 God is not a man, that he should lie; neither the son of man, that he should repent: hath he said, and shall he not do it ? or hath he spoken, and shall he not make it good?
19 Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi, että hän katuisi. Sanoisiko hän jotakin eikä sitä tekisi, puhuisiko jotakin eikä sitä täyttäisi?
9 Tietäkää siis, että vain Herra, teidän Jumalanne, on Jumala. Häneen voi luottaa, hän pitää voimassa liittonsa. Tuhansien sukupolvien ajan hän on uskollinen niille, jotka rakastavat häntä ja pitävät hänen käskynsä, [Neh. 9:33; Ps. 31:6; Jes. 49:7; Valit. 3:23]
9 Know therefore that the LORD thy God, he is God, the faithful God, which keepeth covenant and mercy with them that love him and keep his commandments to a thousand generations;
9 Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä
Jaak. 1:17
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.
2. Moos 13-31
1. Liitto ja liiton sopimus
Jokaiseen liittoon liittyy aina jonkinlainen sopimus. Ajattelemme vaikka omaa avioliittoa. Vaikka emme aina sitä muista, elämämme puolisokultamme kanssa perustuu sopimukseen, joka taas perustuu maamme lakiin. Molemmat osapuolet ovat sitoutuneet kantamaan tiettyjä velvollisuuksia, ennen muuta rakastamaan toisiaan niin hyvinä kuin pahoina päivinäkin. Sama on tilanne kaikissa muissakin liitoissa ja myös niissä, joita Raamattu kertoo Jumalan tehneen ihmisten kanssa. Jumala teki liiton Nooan kanssa ja antoi samalla myös siihen liittyvät säädökset (1 Moos. 9). Hän teki myös liiton Aabrahamin kanssa ja nytkin on ajatus kuuliaisuudesta esillä: "Minähän olen valinnut hänet, että hän käskisi poikiaan ja jälkeentulevaa sukuaan pysymään Herran tiellä ja noudattamaan oikeutta ja vanhurskautta, jotta minä voisin täyttää sen lupauksen, jonka olen Abrahamille antanut. " (1 Moos. 18:19). Tänään tarkastelemme Jumalan liittoa Israelin kansan kanssa ja siihen liittyvää liiton asiakirjaa, Jumalan Mooseksen välityksellä antamaa lakia.
2. Siinain laki
Siinailla annetun lain ydin on kymmenen käskyä (2 Moos. 20). Koko viidessä Mooseksen kirjassa annettu laki on meidän mielestämme varsin laaja ja sisältää yksityiskohtaisia käskyjä ja kieltoja. Joudumme katsomaan lain laajuutta aivan uudesta näkökulmasta tietäessämme, että Mooseksen kirjat ovat paitsi kulttilaki myös yhteiskunnallinen laki. Sehän sisältää määräyksiä esim. murhasta tai ruumiinvamman tuottamisesta (3 Moos. 24) ja kertoo miten on käsiteltävä orjia (2 Moos. 21). Tältä kannalta katsoen laki on ennemminkin hyvin suppea. Olihan sen käskyistä vielä hyvin suuri osa sellaisia, jotka eivät koskeneet tavallista kansaa. Saisimmepa oman maamme rikoslain yhtä pieneen tilaan. Mooseksen laki on meidän mielestämme myös ankara vaatiessaan silmän silmästä ja hampaan hampaasta. Omana aikanaan laki kuitenkin oli lempeä: Eihän tässä vaadittu Leemekin tavoin kuolemantuomiota mustelmasta tai haavasta (ks. 1 Moos. 4:23). Paitsi yhteiskunnallisia määräyksiä Mooseksen laki sisältää myös kulttimääräyksiä. Niiden tehtävänä on vastata kysymykseen "kuinka pysytään hengissä Pyhän edessä?" Jumala on suuri ja hänen voimansa valtava. Hänen edessään käy ihmisen kuin Ussan (2Sam 6), jos hän ei tiedä, miten menetellä Jumalan voiman kohdatessaan. Pyhä laki neuvoo, miten ihminen voi palvella Jumalaa ja pysyä silti hengissä. Tästä puhuvat mm. lait sovitusuhreista. Tämän lisäksi laki neuvoo oikeat kiitosuhrit Jumalalle. Mooseksen laki sisältää myös ohjeet juhlien viettämisestä.
Mooseksen kirjojen määräykset saattavat tuntua meistä vierailta ja jopa huvittavilta. Samalla joudumme kysymään itseltämme, olemmeko kadottanet tajun Jumalan pyhyydestä. Muistammeko esim. ehtoolliselle tullessamme, että kohtaamme Pyhän Jumalan? Oppi-isämme Martti Luther toimitti ensimmäistä ehtoollistaan. Kun hän sanoi sanat: "Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri", hän tajusi yhtäkkiä sanojen olevan täyttä totta: Hän piti kädessään iankaikkisen Jumalan Pojan ruumista ja verta. Hän säikähti, alkoi vapista ja sai töin tuskin toimitetuksi jumalanpalveluksen loppuun. Luther tunsi Jumalan pyhyyden. Siksi hän ymmärsi myös, mitä merkitsee että Jumala rakastaa ja antaa synnit anteeksi.
3. Kehnoa kuuliaisuutta
Jo Mooseksen aikana kävi selväksi, että valittu kansa oli niskurikansa. Se saattoi tosin innostua jumalanpalveluksesta ja palata liittoon. Näin kävi Joosuan aikana (Joosua 24). Tästä huolimatta kansa rikkoi jatkuvasti lakia. Se ei noudattanut aina jumalanpalvelussäännöksiä, vaan kääntyi vieraiden jumalien puoleen. Oikeussäännöksistä riippumatta köyhät köyhtyivät rikkaat rikastuivat. Esim. laki vapautusvuodesta (5 Moos. 15:1-3) ohitettiin. Jumala ei hylännyt kansaansa, vaan lähetti sen keskuuteen parannussaarnaajia, profeettoja. Oli palattava lakiin ja sen lupauksiin. Lopulta kansan luopumus johti sen valtiollisen itsenäisyyden menetykseen ja pakkosiirtolaisuuteen. Jumala kutsui siellä kansan herätykseen ja palaamaan liittoon. Se sai palata kotimaahansa ja pystyttää uudelleen temppelipalveluksen.
4. Laki Jeesuksen aikoihin
Varhaisena aikana vain pieni osa kansasta tunsi lakia hyvin. Myöhemmin lain tutkiminen ja sen käskyjen ihanuuden ylistäminen yleistyi. Tätä heijastelee hyvin psalmi 119 (esim. 97-105). Tämän psalmin kirjoittaja on yksi "hurskaista", joiden joukosta kehittyi myöhemmin fariseusten ryhmä. He löysivät Mooseksen laista kaikkiaan 248 käskyä ja 365 kieltoa. Jokaista kieltoa ja käskyä kommentoi suullinen isien perimätieto, jota kutsuttiin nimellä halaka. Jeesuksen aikoihin tämä farisealaisten rabbien joukko oli noussut merkittävimmäksi lain tulkitsijaksi. Heidän mukaansa ihminen saattoi noudattaa lain käskyjä elämässään. Rabbit halusivat "suojata lain aidalla", antaa suullisen perimätiedon opetusten mukaan lisämääräyksiä, jotka estäisivät rikkomasta pyhiä säädöksiä edes vahingossa. Näin ollen Paavali sai rangaistukseksi useaan kertaan 39 lyöntiä (2 Kor. 11:24), vaikka laki olisi sallinut 40. Kurittaja olisi kuitenkin saattanut tehdä laskuvirheen ja näin pyhä laki olisi tullut rikotuksi. Lokakuussa -84 kerrottiin muuten lehdissä, että itsensä kiduttamisen ennätystä tavoittelevalle suomalaiselle fakiirille oli käynyt ohraisesti (tai onnellisesti, paranihan tulos erehdyksen takia!): Hänen apurinsa antoi erehdyksessä työnantajalleen ylimääräisen raipaniskun laskuvirheen takia. Juutalaiset perinnäissäänöt olivat kehittyneet, kun arkipäivässä yritettiin noudattaa lakia!
5. Jeesus ja laki
Jeesus ei hylännyt lakia, vaan eli sen mukaan. Toisinaan hän aivan ilmeisesti juutalaisia yllyttääkseen asettui lain yläpuolelle ("Minä sanon teille" Matt. 5:28. Hän tarkensi useaan otteeseen lain määräyksiä ja selitti käskyjen tarkoitusta Jumalan antamin valtuuksin. Erityisen voimakkaasti Jeesus hyökkäsi isien perinnäissääntöjä vastaan. Ne eivät olleet hänen mukaansa lain suoja vaan sen vastustaja. Tämä käy ilmi esim. Mark. 7:5-13). Erityisesti sapattisäännöstöstä piittaamattomuus loukkasi juutalaisia ja synnytti sitä vihaa, joka huipentui Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa Golgatalla.
6. Kristityt ja laki
Kirkon syntymisen jälkeen juutalaiskristityt pysyivät temppelikultin ja juutalaisen hurskauden yhteydessä niin kauan kuin se oli heille mahdollista. Sen sijaan pakanoita ei velvoitettu noudattamaan Mooseksen lakia. Heidän tulee karttaa ainoastaan muutamia asioita, jotka ovat läsnäoleville juutalaisille loukkaukseksi (Apt. 15). Nämä säännöt ovat jonkinlainen minimin minimi, jonka avulla yhteys kirkossa voi säilyä juutalaisten ja pakanoiden välillä. Tooran seremonialaki on kristittyjen osalta kumottu. Jeesus teki Hebrealaiskirjeen mukaan lain täyttämisellään turhiksi kaikki uhrit, jotka olivatkin hänen vain uhrinsa esikuvia. Sen sijaan moraalisella lailla, nimenomaan kymmenen käskyn lailla, on edelleen merkityksensä kristityille. Yhteiskunnallisen vaikutuksensa lisäksi se tuottaa ihmisille synnintunnon (Room. 3:19, 1 Tim. 1:8-11) sekä ohjaa uskovaa elämään Jumalan tahdon tiellä. (Suositeltava kirja: Martti Luther, Laki ja evankeliumi. Tässä kirjassa Luther paneutuu antinomilaiskiistojen pyörteissä syvällisesti tähän kysymykseen).
Peruskohta: 2.Piet. 1:19-21
Raamattu opettaa, että koko ihmiskunta elää pimeydessä, synnissä ja Jumalan vihan alla. Se ei käsitä Jumalan tahtoa, sillä on hämärä tai kokonaan väärä käsitys Jumalan käskyistä eikä se ymmärrä ollenkaan Kristuksen evankeliumia. Siltä on siis hukassa kaksi kristillisen uskon perusasiaa:
a. Jumalan sanan mukaan jokainen ihminen on rikkonut Jumalan tahdon ja on syyllinen Jumalan edessä. Jumala on pyhä eikä hänen yhteyteensä sovi synti eikä syntinen. Siksi jokainen ihminen on omassa varassaan matkalla kohti kadotusta.
b. Jumalan Poika Jeesus Kristus on ristiinnaulittu Golgatalla koko maailman syntien tähden. Hän kärsi rangaistuksen kaikkien ihmisten puolesta. Ylösnousseena hän jakaa nyt rauhaa ja armoa. Tätä armoa Jumalan Pyhä Henki jakaa meille aina kun Jumalan sanaa saarnataan. Saamme sen aivan omalle kohdallemme myös pyhässä kasteessa ja ehtoollisessa, joita kutsutaan yhdessä sakramenteiksi.
Seuraavilla raamattutunneilla puhutaan sakramenteista, nyt keskitymme Raamattuun. Me opetamme, että Jumalan tie saadaan selville lukemalla Raamattua eikä mitenkään muuten.
II. Raamattu ja vain Raamattu
Uskomme, tunnustamme ja opetamme, että Jumalan sana on uskovan ihmisen opas sekä uskon että elämän kysymyksissä. Siksi joudumme vetämään seuraavat rajat:
1. Raamatun opetus on oikea, vaikka ihmiset yleisesti uskoisivat toisin
Ensimmäinen rajanveto käydään Jumalan sanan ja yleisen mielipiteen välillä. Tällä vuosisadalla laajat kansankerrokset ovat luopuneet Jumalan sanasta. Jossakin sitä työtä teki ja teetti kommunismi, meillä Suomessa materialismi, itsekkyys ja ahneus. Olemme joka puolella maailmaa oppineet kääntämään selkämme Jumalalle ja elämään ilman Jumalaa, jumalattomasti. Mitä ihmisen sydämessä on, se näkyy hänen elämäntavassaan. Erityisesti länsimaissa ahnehditaan, kadehditaan, himoitaan ja rikotaan avioliitot, kapinoidaan vanhempia vastaan ja eletään juoruista ja pahanpuhumisesta.
Jumalaton maailma elää omaa elämäänsä. Kristuksen Kirkolla on valonaan Jumalan sana, jota se seuraa. Se kertoo meille sen, mitä Jumala tahtoo meidän tietävän. Itse asiassa tiedämme uskonasioista vain vähän, mutta tarpeeksi pelastustamme varten. Ihmisjärki on sokea Jumalan totuudelle. Emme tunne syntiämme emmekä erityisesti Kristuksen ristiä. Vaikka koko maailma huutaisi muuta kuin Raamattu sanoo, me pidämme kiinni Jumalan sanasta. Sanoohan Raamattu, että kaikki kansat ovat Jumalan edessä vain "pisara vesisangon uurteessa".
2. Raamatun opetus on oikea, vaikka pastorit ja piispat opettaisivat toisin
Luterilainen kirkko tahtoo olla Jumalan sanan kirkko. Tunnustuksemme mukaan se, jolla kaikki opit ja opettajat on koeteltava, ovat "Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjat". Raamattu - esim. erityisesti Ensimmäinen Johanneksen kirje ja jo meidän Herramme - varoittaa ankarasti harhaopettajista. Yhdelläkään ihmisellä, piti hän hallussaan mitä virkaa hyvänsä, ei ole mitään oikeutta opettaa Raamattua vastaan.
3. Raamatun opetus on oikea, vaikka kirkolliskokoukset päättäisivät toisin
Muutamat kirkkokunnat opettavat "jatkuvaa ilmoitusta". Sen mukaan Pyhä Henki puhui kyllä profeetoille ja apostoleille, mutta ei suinkaan lakannut puhumasta apostolien aikana vaan jatkaa työtään Kristuksen kirkossa ja puhuu nyt kirkolliskokousten päätösten välityksellä. Sen mukaan se mitä kirkko päättää, on Pyhän Hengen päätös.
Me tiedämme, että eivät vain papit ja piispat, vaan myös kirkolliskokoukset ovat Kirkon historian aikana erehtyneet karkeasti. Niitä on käytetty poliittisen vallan välineinä tai ne ovat eksyneet mukaan harhaoppeihin. Kirkolliskokousten päätöksiin ei voi sokeasti luottaa. 1.Kor. 3 kertoo, miten Jumalan tuli koettelee viimeisenä päivänä paikallisseurakunnan. Tältä tulelta ei ketään suojaa kirkolliskokousten päätöksiin vetoaminen. Meillä Suomessa on esim. naispappeja, vaikka Raamattu sen kieltää (1.Kor. 14:33-36) eikä kuitenkaan Kirkolla ole oikeutta tehdä toisin kuin Raamattu sanoo. Pyhä Henki toimii Kirkossa edelleen, mutta Jumalan Sanan ja sakramenttien välityksellä.
4. Raamatun opetus on oikea, vaikka uskovan ihmisen sydän sanoisi muuta
"Jatkuvan ilmoituksen" toinen muoto on se, ettei vedota kirkolliskokouksen päätökseen, vaan oman sydämen varmuuteen. Raamatun sana jää sivuun, ja "sisäinen sana", jota pidetään Pyhän Hengen todistuksena, nousee esille. Tällä harhaopilla on monta muotoa. Jotkut esim. elävät esiaviollisissa suhteissa, koska ovat "sydämessään varmoja", että tekevät oikein - siis syntiä kaunistellaan omaan uskoon vedoten. Hengellisemmältä näyttää vielä vaarallisempi harhan muoto, nimittäin että saadaan profetioita ja viestejä, jotka nostetaan Raamatun rinnalle tai ohi. Tämä on erityisen vaarallinen harha ja siitä meillä on selvä Raamatun varoitus (esim. 1.Kor. 14:37-38).
III Uskon ja elämän kysymyksissä
1. Uskon kysymyksissä
Kun sanomme, että Jumalan sana on oppaamme uskon kysymyksissä, puhumme siitä, miten vain Raamatun äärellä tulemme Jumalan opettamiksi. Kirjoittaessaan Galatalaisille Paavali teroittaa erittäin vakavasti sitä, että hänen viemänsä viesti ei ole hänen sen enempää kuin muidenkaan vapaasti muuteltavissa. Paavali on saanut tehtävän julistaa sanomaa Kristuksesta ja sitä hän julistaa ja niin me uskomme - vaikka sitten taivaan enkeli laskeutuisi taivaasta ja opettaisi muuta. Vuosisatojen aikana kirkko on antanut eri aatesuuntien vaikuttaa uskoonsa. Tämän vaaran tunnustaen me pyydämme nöyrästi sitä, että saisimme edustaa apostolista uskoa, sitä uskoa joka on "kerta kaikkiaan pyhille annettu". Emme siis suostu muuttamaan opetustamme ihmisten enemmistön tai kirkolliskokousten päätösten mukaan, emme sen mukaan että joku saa suuria ilmestyksiä, emme siksi, että oma sydämemme sanoo muuta, emme edes sovun ja yksimielisyyden vuoksi.
2. Elämän kysymyksissä: Jumalan sana on erehtymätön ja riittävä ohje
Jumalan sana ei ole oppaamme vain uskon, vaan myös elämän kysymyksissä. Eri herätysliikkeissä sanotaan tiettyjä asioita sanotaan synniksi siitä huolimatta, että naapuriliikkeessä vakavat kristityt ovat aivan toisella kannalla. Meiltä saatetaan vaatia tiettyä käyttäytymistä ilman että ymmärrämme perusteluja. Kolmas, kahta edellistä täydentävä malli on seuraava:
Milloin kyseessä olevasta asiasta on olemassa Raamatun sana, se sitoo kaikkia kristittyjä kaikkina aikoina. Milloin asiasta ei ole Raamatun ohjetta eikä sitä voida suoraan johtaa jostakin muusta asiasta, jokainen kristitty on vapaa tekemään oman päänsä mukaan, kunhan ottaa lähimmäisen huomioon.
Tämän kaavan logiikkana on, että Jumalan sana on paitsi selkeä myös riittävä: Jos jostakin asiasta ei ole ohjetta, se on pikkuasia (adiafora, indifferentia, sananmukaisesti "yhdentekevä") eikä sillä pidä kuormittaa omiatuntoja.
Kirkon ja Jumalan sanan opettajien valtuuksiin ei kuulu sivuuttaa yhtään Jumalan sanan ohjetta. Raamatun sana on meille, kuten psalminlaulajalle, jalkojen lamppu ja valo tiellä. Ei kirkolliskokouksella, ei henkilahjoja pursuavalla ryhmällä eikä saumattomalla enemmistöllä ole mitään valtaa muuttaa yhtään ainoaa Jumalan sanaa. Toisaalta emme saa myöskään lisätä mitään Jumalan sanoihin - niin joutuu valehtelijan kirjoihin (Snl. 30:6). Ei kenelläkään ole oikeutta tuomita Sinua siitä, mitä Jumalan sana ei selvästi synniksi sano tai asiaa ei voi toisesta Raamatun kohdasta johtaa.
Täytyy otta huomioon, että vaikka Jeesus tulikin täyttämään lain, Hän ei tullut poistamaan sitä! Tämä on hyvin loogista: jos ei laki ole voimassa, ei voi armoakaan olla, koska mitä on sellainen armo, joka lepää armon päällä? Ei mitään! Vain lain olemassaolo voi osoittaa armon. Tässäkin mielessä voimme nähdä, kuinka vanha liitto (VT) syventää uuden liiton (UT:n) ymmärtämistä. Loppujen lopuksi kaikki osoittaa Jeesukseen. VT lukemalla voimme ymmärtää ihmisen Jumalalle (ilman Jeesusta) kelpaamattomuutta ja Jumalan pyhyyttä.
Sitten kannattaa myös muistaa se, että VT on paljon muutakin kuin pelkkää lakia. Sieltä löytyy psalmeja ja sananlaskuja, jotka tarjoavat hengen ravintoa jokaiseen päivään! Monet VT:n kertomukset ovat myös opettavaisia ja syventävät jumalasuhdetta. Lisäksi VT sisältää profeetallista julistusta (profeetat), joka kulminoituu Jeesukseen ja apokalyptisiä (lopun aikaa koskevia) kirjoituksia, jotka koskettavat meidän päiviämme. Vaikka laki monelta osin (esim. temppeliuhraus, puhtaussäädökset yms.) onkin lakannut koskettamasta meitä, on VT edelleen Jumalan sanaa ja siinä mielessä säilyttää aina arvovaltansa.
Itse luen Vanhaa testamenttia yhtä paljon kuin Uutta. VT tarjoaa minulle päivittäin yhä uusia ahaa-elämyksiä, auttaen tuntemaan Jumalaa, Hänen suuruuttaan, salaisuuttaan ja armoaan entistä paremmin ja syvällisemmin ja ymmärtämään Hänen rakkauttaan ja välittämistään. VT opettaa ennen kaikkea luottamaan siihen, että Jumalan lupaukset pitävät totisesti.
Raamatun kohtaa vastaan puhun, toiseksi minun Raamattuuni ei kuulu Uusi testamentti aivan samasta syystä kuin sinun omaasi ei kuulu Koraani.Uskontojen rajoja pitää kunnioittaa, ei sinun tarvitse uskoa kuten minä, mutta ei minunkaan kuten sinä.Kristityt usein unohtavat tämän ja heillä on silloin lähtökohtana oletus että muut ovat väärässä, jopa omassa uskonnossaan.
Toivon myös, että ennen kuin kristityt tyrkyttävät omaa uskontoaan ja sen lähimmäisen rakkauden ajatusta malliksi toisuskoisille noudattaisivat sitä itse ensin omissa maissaan. Jos se on niin pätevä lääke, riidat ja sodat kristittyjen väliltä saadaan varmaan lopetettua tuosta vain. Miksi niitä yleensä yhä on?
Eivät juutalaiset ole lakanneet pitämästä yhtä Jumalaa, liittoa tai käskyjä. Ketään muuta ne eivät koskekaan ja kaikilla, myös pienillä uskonnoilla, pitää olla rauha oman uskonnon harjoittamiseen. Yhtälailla kuin kunnioitetaan eri kulttuureja ja kunkin ryhmän oikeutta elää omien tapojensa ja perinteidensä mukaan, on kunnioitettava toisten uskontoa.
en edes jaksanut lukea niitä kuin sieltä täältä, mahtoiko kukaan muukaan jaksaa?
Yhden asian haluan sanoa:on tosi outoa että nykykristityt jaksavat aina vain haukkua jotain kansaa siitä miten uskovat sen käyttäytyneen vuosituhansia sitten.
Millaisia ovat kristityt itse olleet käytökseltään? Minkä uskonnon edustajat ovat valloittaneet maita ja mantuja, käyneet raakaa orjakauppaa, sotineet jatkuvasti keskenäänkin ja vainonneet kaikkia keskuudessaan eläneitä vähemmistöjä. Joka asuu lasitalossa sen ei kannata heitää muita kivillä, KULLAKIN uskonnolla riittää parantamista OMASSA käytöksessä.
16. Sinähän olet meidän isämme, sillä Aabraham ei meistä tiedä eikä Israel meitä tunne: sinä, Herra, olet meidän isämme; "meidän Lunastajamme" on ikiajoista sinun nimesi.
17. Miksi sallit meidän eksyä pois sinun teiltäsi, Herra, ja annoit meidän sydämemme paatua, niin ettemme sinua pelkää? Palaja takaisin palvelijaisi tähden, perintöosasi sukukuntain tähden.
18. Vähän aikaa vain sinun pyhä kansasi sai pitää perintönsä; meidän ahdistajamme ovat tallanneet sinun pyhäkkösi.
19. Me olemme niinkuin ne, joita sinä et ole ikinä hallinnut, olemme, niinkuin ei meitä olisi otettu sinun nimiisi.
Lähtökohtien erilaisuus ajattelussa juutalaisten ja kabbalistien sekä kristittyjen kanssa on mahdotonta sovittaa yhteen. Siinä missä kristitty uskoo raamatun ilmoitukseen, uuden sekä vanhan testamentin, juutalaiset ja kabbalistit eivät edes usko niihin. Joten keskustelua ei voi herätellä kovinkaan paljoa asiasta. Raamattu kokonaisvaltaisena Jumalan ilmoituksena antaa selkeän ja johdonmukaisen kuvan kristitylle Israelin kadonneista heimoista jotka palautetaan Israeliin aikojen lopulla. Haluaisin olla kerran näkemässä juutalaisten ja kabbalistien ilmeet kun kaikki sukukunnat löytyvätkin ja Messias Jeesus Kristus palauttaa ne. Kuitenkin keskustelussa asiasta tulee olla kunnioittava ja nöyrä suhtautuminen puolin ja toisin ihmisinä. Tarvitsemme kaikki "valoa", jota Jumala varmasti antaa. Se valo kestää asioiden kriittisenkin tarkastelun. Totuus paljastuu aikanaan meille kaikille, silti on hyvä tutkia asioita ja keskustella niiltä osin kuin se on mahdollista - kristityt kristittyjen kanssa, ja juutalaiset ja kabbalistit keskenään.
Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin
Kirjoittanut: kuin on kirjoitettu / 25.1.07 / klo 11:06 """ovat sulautuneet ympäristöönsä, ei niitä missään enää ole."""""
TÄMÄ ON TÄYSIN PUPUA, ÄLÄ VIITSI PUHUA ENÄÄ PUPUA
Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. [Joh. 10:16; 2. Kor. 3:14]
Room. 11:26
Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. [Jes. 59:20]
Room. 11:27
Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä. [Jes. 27:9; Jer. 31:33,34]
Room. 11:30
Te olitte ennen tottelemattomia Jumalaa kohtaan, mutta noiden toisten tottelemattomuuden vuoksi Jumala on nyt armahtanut teidät.
5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti matkaan annettuaan heille ohjeet: "Älkää menkö vierasheimoisten keskuuteen älkääkä mihinkään Samarian kaupunkiin. [10:5-15: Mark. 6:8-13; Luuk. 9:2-6]
6 Sen sijaan menkää Israelin kansan eksyneiden lampaiden luo [Ps. 119:176; Hes. 34:16; Matt. 15:24; Ap. t. 13:46]
12 Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä Ilmoita asiattomasta viestistä Noilla vieraan
Kirjoittanut: novvoi / 25.1.07 / klo 11:28 uskonnon kirjan jakeilla ei ole mitään tekemistä tämän asia kanssa. Mutta kuten sanoin ja sinäkin vahvistat tässä on onkin kyseessä jokin kristillinen tarina taas.
Tuo jae samarialaisista on kyllä osuva:hehän olivat israelilaisia jotka olivat naineet muun heimoisia ja jo noin pian eron jälkeen he olivat kiellettyjä siinä kuin muutkin vierasheimoiset, ei enää edes sukulaisia missään suhteessa.
Sana Israel tarkoitti tuolloin jo juutalaista kansaa yleensä kuten nytkin. Ei Jeesus lähettänyt opetuslapsiaan hakemaan muinaisten heimojen jäänteitä vaan tarkoitti juutalaisia
kristittyjen mukaan juutalaiset eivät ymmärrä omia tekstejään, mutta kristitty joka saa niistä eteensä käännösversion 2500 vuotta heprealaisen tekstin kirjoittamisen jälkeen, katsoo ymmärtävänsä sen oikein.
Teksti kertoo että ei ole muuta Jumalaa kuin JHWH, ei muuta lunastajaa joka tarkoittaa auttajaa maalliseen hätään jollaisessa kansa juuri oli. Teksti on kirjoitettu ennen kuin temppeli oli jälleenrakennettu Baabelin vankeuden jälkeen, "pyhäkkö on yhä tallattuna".
Jesajan nimiseen kääröön on koottu kolmen eri profeetan tekstejä, tämä teksti on heistä viimeisen, sen joka ennen ennusti maanpakolaisuuden päättyvän ja todennäköisesti muutti itsekin takaisn Juudeaan. Se mitä kristityt näkevät tässä on yksin kristittyjen asia, en ala kilpalaulantaan, kukin yrittäköön elää oman uskontonsa oppien mukaan. Näyttää vain siltä että sinä et tunnusta tätä periaatetta, vaan kristinuskon ylivaltaa ja muiden uskontojen arvottomuutta siihen nähden. En näe syytä jatkaa keskustelua tällä linjalla.
Kirjoittajalle tiedoksi, ettei Raamattua pidä lukea vain jakeina vaan se on aina kokonaisuus. Tarkka lukija huomioi, että ohje annettiin joillekin muille kuin romaneille tai kristityille.
Pyydän kiinnittämään huomiota yhden jakeen sijaan aina edes koko lukuun ja vielä paremminkin koko yksittäiseen kirjaan. Isompi saavutus onkin sitten jo suhteuttaa se koko Raamattuun.
Keskustelu uskontojen paremmuudesta ei ole yleensä rakentavaa. "Meidän isä on parempi kuin teidän isä" -tyyppiset keskustelut eivät rakenna yhteisymmärrystä ja keskinäistä kunnioitusta. Historian valossa ainakaan kristinuskolla ei ole paljon kerskuttavaa. Historian julmimmat sodat ovat kristittyjen kansojen aiheuttamia, viimeisen 2000 vuoden aikana kristitty Eurooppa on ollut maailman sotaisin maanosa.
Siinä olen novvoin kanssa eri mieltä, ettei VT, Tanach, kuuluisi kristityille. Ymmärrän kyllä hänen ajattelunsa logiikan. Kyllä VT kristityn raamattuun kuuluu, vaikka meidät vapautettiinkin osasta sen säädöksistä. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia, vaan kristinuskon näkökulmasta tekemään sen täydelliseksi. Kristinusko on lähtökohtaisesti juutalaiselle perustukselle rakennettu uskonto (kaikki perustajat ja myös Jeesus oli juutalainen). UT:n valossa tulkitsemme VT:a juutalaisuudesta poikkeavalla tavalla ja tämä tekee juutalaisuudesta ja kristinuskosta eri uskonnot.
Lisäksi kristinuskossa tehdään usein erottelu nk. nimikristityihin ja sydämen kristityihin eli uskoviin. Uskonto ja usko erotellaan toisistaan. Juutalaisuudessa tällaista erottelua ei ymmärtääkseni tehdä. Juutalaisuus on uskonnon lisäksi paljon muutakin.
Kristitythän ne meitäkin tappoivat mm. ww2 saksassa. Mutta onneks silloinkin oli hyviä kristittyjä, uskovia just, jotka auttoi ja suojeli henkensäkin kaupalla. Nimikristitty on eri asia kun uskova, sydämen kristitty.
monen sitä ei kannattaisi käyttää kun sen käyttämisestä seuraa niin paha henkinen olo, pieni vapaus varmaankin piristäisi näitä.
Mun mielestä on ensisijaisesti jokaisen oma asia mitä tekee vaatteittensa kanssa. On periaate ja kirjoittamaton sääntö että jos hameet laittaa niin niitä pitäis pitää, ja myös kirjoittamattoman säännön mukaan eri asia, jos on vanhempi ihminen tai terveydellinen ongelma. Mutta monesti terveydelliset ongelmat ja vanhemmat ihmiset luetaan samaan kastiin, harvemmin ajatellaan sitten nuorempaa ihmistä.
Kyllähän niitä on jotka hameet ottaa pois. Tai ainaki harventavat tavalla tai toisella niitten käyttöä.
Minusta jos omien vanhempiensa eessä ja oman sukunsa eessä voi tehä näin, niin sitte pitäs voija tehä muuallaki.
Jos haluaa noin tehä, niin miksei. Ajatellaanpa niinki, että eikö sitä voi olla ihan reilusti semmonen ku on ja niin ku on parempi olla, miksi pitäs turhia teeskennellä jos ei kerran halua tai jaksa?
kaaleen vaatteet on aina ollut mustalaiselle itsestään selvyys, niiden päälle laittaminen on ollut itsestään selvää sitä ei ole edes alettu kyseenalaistamaan. minua ainakin henkilökohtaisesti hävettäisi koskaan ottaa hameita pois ja kävellä pokka naamalla vanhojen kaaleitten edestä... minusta sellaisella ihmisellä joka ne pois ottaa ei ole mitään mustalaisnaisen moraalia, voiko sellaista enää mustalaiseksi sanoa. mustalainen kantaa pukunsa kunnialla ja ne on osa vanhojen ihmisten ja perinteiden kunnioitusta.
ja jos ajattelen asian näin että olisi joku nainen joka on ollu miehellä ja hameet päällä ja nyt tulisi minun vanhempieni eteen ilman hameita niin suuttuisin. se loukkaisi minua ja minulle tulisi sellainen mieli että tämä ei kunnioita minun vanhintani....
Mustalaisuus ei perustu vaatteisiin. Edelleen mustalaiseksi synnytään, eikä tulla. Sun kirjotuksen perusteella suomalaisestakin voi tulla mustalainen, kunhan pitää vaan kaaleitten vaatteita.
Meitä "loukkaa" niin ihme asiat. Miettikää, että me tapettiin Jeesus. tapettiin Jumalan poika ja silti Jumala rakastaa meitä todella paljon ja haluaa antaa anteeksi. Kulttuurit ovat monille epäjumala. Tarvittaessa ihminen voidaan jopa hakata tai tappaa jos ei noudata kulttuureita.
Mut on lapsesta asti kasvatettu kulttuureihin ja noudatan niitä, mutta MIKÄÄN meidän kulttuurissa ei mene Jumalan yli. Jotenkin monet meistä mustalaisista arvostaa kaikkea pahaa. Jos joku haukkuu mustalaista tai jotain muuta, niin monet sanoo heti "miks et hakannu sitä tai tehny jotain muuta?"
Mistä kaikesta olemme valmiita luopumaan Jumalan tähden?
Juuri sekarotuiset sanoo noin, he vääntävät asiat päälaelleen. Ja miksi sinä aina vetoat Jeesuksen ? Käski Jeesus muuttua meidät kaajeeksi ? Jos käski , niin sano missä kohdin raamattua ? Mutta raamattu kieltää ketään loukkaamasta, eikö totta ! Onko sinulla hiukan pieni tuo järjen juoksu ? Jos sinä pukeutut talonpojaksi, ja sanot ,että mustalaisuus lähtee sydämmestä, niin sinä valehtelet.
Toisin sanoen olet valehtelija.
MUSTALAISUUS ON KOKONAISUUS, JA SIIHEN KUULUU MYÖS PUKEUTUMINEN.
""Meitä "loukkaa" niin ihme asiat. Miettikää, että me tapettiin Jeesus. tapettiin Jumalan poika ja silti Jumala rakastaa meitä todella paljon ja haluaa antaa anteeksi. Kulttuurit ovat monille epäjumala. Tarvittaessa ihminen voidaan jopa hakata tai tappaa jos ei noudata kulttuureita."""
Tappoko mustalaiset Jeesuksen ? Tuota en ole ikinä kuullukaan !
Eikö kuule juutalaiset tappaneet Jeesuksen ? Ei siinä ollut mustalaisilla mitään tekemistä. Sinä hän niin kuin taistelisit Jumalan tahtoa vastaan, koska Jumala itse päätti, että noin pitää tapahtua. Jos Jeesus ei olisi tapettu, niin ei olisi pelastustakaan. Etkö sinä ymmärrä asiooita.
Miten mustalais kultuuri voi olla epä Jumala ? Ei se ole Jumala, jos et itse sitä tee.
JA JOKA EI NOUDATA OMAA KULTUURIA, SE EI ENÄÄ KUULU SIIHEN JOUKKOON. EI MUSTALAIS KULTUURI OLE MIKÄÄN PAKKOPAITA, JOS EI MIELYTÄ SIITTÄ VOI LÄHTIÄ POIS, EI SIIHEN KUKAAN PAKOTA. MUTTA SITTEN SEN IHMISEN PITÄÄ PYSYÄ ERILLÄÄN MEISTÄ, SILLÄ EI OLE MITÄÄN ASIAA MEIDÄN JOUKKOON.
Jättihameet kun otettiin käyttöön vasta 20-luvulla...
Äläkä ota ongelmaa muitten vaatteista, ne ovat jokaisen oma huolen aihe.
Luettaessa kirjoja, jotka kertovat niin sanotusta talonpoikaiskulttuurista, on selvästi huomioitavissa, että monet kaaleitten tavat ovatkin peruja tuolta ajalta. nykyisiä kaaleenvaatteita on maksimissaan ollut vasta noin 70 vuotta ja vaikka olisi ollut 100 vuotta, on se kulttuurille hyvin lyhyt aika.
Hameisiin pukeutuminen on tietysti ollut mustalaiskulttuurille tyypillistä mutta sitä se on ollut koko yhteiskunnallemme ja jopa maailmalle. Suomessahan naiset pukeutuivat housuihin julkisesti vasta 70 luvulla.
Kirjoituksestani ei nyt saa tehdä johtopäätöstä, että olisin vastaan kaaleenvaatteita mutta ei myöskään saa tehdä johtopäätöstä, että olisin puolesta. Tarkoituksena olikin vain heittää löylyä kiukaalle kuva kieltä käyttääkseni ;)
Niin että romanikulttuurin mukaisesti elävänä olenkin, HUPS, talonpoikainen :)
>MUSTALAISUUS ON KOKONAISUUS, JA SIIHEN KUULUU MYÖS PUKEUTUMINEN.
Olivatko vanhan ajan mustalaiset oikeita mustalaisia ollenkaan, kun pukeutuivat pussihousuihin, jatsareihin ja koppalakkiin, ja mustalaisnaisetkin käyttivät ihan tavallista talonpoikaishametta vielä 100 vuotta sitten.
Olivatko vanhan ajan mustalaiset vääriä mustalaisia, kun pukeutuivat noin?
Vai ovatko nykyajan mustalaiset vääriä mustalaisia, kun käyttävät suoria housuja, kiiltonahkakenkiä ja jättihametta?
Kummat ovat vääriä ja kummat oikeita mustalaisia?
Jos molemmat ovat oikeita mustalaisia, niin miksei mustalaisten pukeutuminen voisi edelleenkin kehittyä niin kuin se on ennenkin tehnyt?
Kenellä "romanimuotisuunnittelijalla" vinksahti oikein kunnolla, kun keksi tämän nykyisen karusellihameen?
Vinksahti kyllä ihan kunnolla.
Tässä vielä kuva mustalaisperheestä vuodelta 1913, on kyllä ainakin rouvalla käytännöllisemmät vaatteet tämän päivän "perinnerouviin" verrattuna:
http://www.mansetori.fi/vanha_mansetori/mansetori.uta.fi/romanit/kuva1.htm
mutta roomalaiset sekä tuomitsivat Jeesuksen että panivat toimeen antamansa kuolemantuomion. "Eikö kuule juutalaiset tappaneet Jeesuksen ?"
Eiköhän grillaajan sanonta "tapoimme Jeesuksen" ollut metafora jota kristityt käyttävät omasta syyllisyydestään uskontonsa puitteissa.
Jeesus ei antanut kenellekään puku- tai tapamääräyksiä eikä tuntunut pitävän juutalaisiaakaan tapoja juuri missään arvossa, lähinnä hän arvosteli niitä.
En odota vastausta koska puutun teidän omiin tapa-asioihinne jotka eivät kuulu minulle mitenkään, korjasin vain väärän väitteen.
"kaaleen vaatteet on aina ollut mustalaiselle itsestään selvyys, niiden päälle laittaminen on ollut itsestään selvää sitä ei ole edes alettu kyseenalaistamaan."
Aivan - itsestäänselväähän se suurimmaksi osaksi on ollut, eikä kyseenalaistusta liene kovinkaan monelta taholta tullut... Mutta oletko miettinyt, mistä tämä johtuu? Tai oletko koskaan pohdiskellut, että olisiko sitä kyseenalaistamista sitten ehkä kuitenkin pitänyt joissain kohdin olla?
Minusta kyseessä on asia, joka kantsii kyseenalaistaa. Miettiä omaa itseä ensisijaisesti. Etenkin sen vuoksi, että hameitten pois ottamisesta on sitten niin paljon melua muiden taholta...
Kyllä muakin hävettäisi ottaa hameet pois ja juoksennella sitten muulla lailla vanhempien ihmisten edessä. Mutta entä, jos tulisi pakkosauma? Että olisi pakko tehdä niin? Mitä sinä tekisit sellaisessa tilanteessa?
"Voiko sellaista enää mustalaiseksi sanoa."
Kiteytyykö mielestäsi mustalaisuus kokonaisuudessaan vaatteisiin, tai onko mustalaisuus yhtä kuin vaatteet? Tietysti vaatteet on osa mustalaisuutta, ja ehdottomasti näkyvin osa, mutta kuten sanottu: Vaatteet ei tee mustalaiseksi. Oletko eri mieltä?
"...tulisi minun vanhempieni eteen ilman hameita niin suuttuisin. se loukkaisi minua ja..."
Ymmärrän periaatteesi, koska olen itsekin kaaleita ja kaaleen elämässä myös mukana. Mutta mietitäänpä. Jos näin kävisi, että kuvailemasi nainen tulisi vanhempiesi eteen, niin mitä tekisit? Kävisitkö päälle kuin kymmenen miestä, vai olisiko ymmärrys sittenkin parempi? Sen ymmärrys, ettei kaikki ole samanlaisia. Minusta vanhempia ihmisiä pitää ehdottomasti kunnioittaa mahdollisimman paljon, en suinkaan sano sitä, enkä suinkaan sano sitä, että kuvailemasi nainen tilanteessa tekisi välttämättä mielestäni täysin oikein. Mutta. Eikö ole kuitenkin vanhimpasi oma asia välittää siitä, millä tavoin toivoo itseään ja läsnäoloaan kunnioitettavan?
T: Toinen kaalo
En ole se kirjoittaja, jonka viestiin vastasit, mutta vastaan tähän viestiin kuitenkin... Tässä ajateltavaa niille, joiden mielestä vaatteet tosiaan tekevät mustalaisen.
"Mustalaisuus ei perustu vaatteisiin."
- Ei todellakaan perustukaan, ja tätähän täällä palstalla on tolkutettu monen monta kertaa... Niin monta, että olen mennyt jo sekaisin laskuissa. Jos jutellaan ihmisten kesken paikan päällä, niin suurin osa sanoo ihan sitä samaa ja tuntuu ymmärtävän tämän lauseen lähtökohdan. Mutta mikä on, että kuitenkin alettaessa keskustelemaan enempi, tullaan siihen tulokseen että vaatteet = mustalaisuus ja mustalaiskamppeissa kulkeva ihminen = mustalainen. Ja minä en nyt puhu siitä verenperimästä enkä sivua kirjoituksellani mitään "suolenpätkiä" tai muitakaan... Vaan puhun nyt siitä sydämen mustalaisuudesta.
Tietysti puhuttaessa mustalaisuudessa on tärkeää miettiä, mitä sillä sanalla hakee. Puhuuko geeneistä ja perimästä, vai puhuuko siitä, millainen on sydämeltään.
"Edelleen mustalaiseksi synnytään, eikä tulla."
Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan vastakin.
"Sun kirjoituksen perusteella suomalaisestakin voi tulla mustalainen, kunhan pitää vaan kaaleitten vaatteita."
- No, minä en nähnyt siinä tekstissä kuitenkaan ihan sellaista sanomaa... Mut minusta tekstistä välittyi kuitenkin ihan selkeästi se, että kirjoittajan mielestä vaatteet olivat tärkeitä - jopa niin tärkeitä, että mennään sillä periaatteella, että jos et pidä kaaleen vaatteita niin et ole kaaleita.
Minusta jokainen mustalainen tietää sen, ettei valtaväestön edustajasta todellakaan voi tulla eikä tule mustalaista, vaikka sillä olisi minkälaiset kaaleen vaatteet päällä. Sydämeltään tämä henkilö voi olla sellainen, että hänestä voi käyttää vaikka sanaa "mustalaisluontoinen". Mutta mutta... Entäs ne kaaleet, jotka on pienestä pitäen kulkeneet kaajeen vaatteissa, ja sitä tekevät isompanakin ja aikuisiällä ollen vaikkapa molemmin puolin kaaleita? Onko ne kuitenkaan kaaleita, voiko niitä sitten sanoa kaaleiksi?
"Kulttuurit ovat monille epäjumala."
Tämä on aivan totta. En ole lukenut kaikkia tämän aihepiirin keskusteluja nyt tällä erää, mutta luulen, että täällä on myös paljon asiaa tästä aiheesta. Olen keskustellut tästä aiheesta tosielämässä paljon, ja miettinyt näitä myös itsekseni... Meneekö kulttuuri Jumalan edelle? Minusta kulttuuri on tosi tärkeä asia,... On kuitenkin asioita, joita kaaleen kulttuurissa olisi jokaisen hyvä pohdiskella. En ala niitä tässä nyt kaikkia luettelemaan.
"Jos joku haukkuu mustalaista tai jotain muuta, niin monet sanoo heti "miks et hakannu sitä tai tehny jotain muuta?""
Mr-grillaaja, tiedätkö, olen monesti ajatellut nimenomaan näitä asioita. Monesti hakkaaminen suullisesti oikeutetaankin. Sanotaan, että se oli ihan oikein tai että sepä oli hyvä asia, ja että niin pitääkin tehdä. Minusta tämä on väärin, ei kai Jumala kuitenkaan väkivaltaan meitä ihmisiä kehota. Kaaleet menee monesti soveltaen sitä lakia "Silmä silmästä, hammas hampaasta" - vaan sekään ei riitä, ne vetää tyylillä "Koko purukalusto hampaasta ja tyyppi teholle, niin hyvä on." Onko tämäkään oikein??
"Juuri sekarotuiset sanoo noin"
Ehkä voi olla, että puolikkailla tän tyyppinen ajattelu on jotenkin yleisempää, mutta mites sitten sen kanssa, kun näitä ajattelijoita mahtuu myös täyskaalojen joukkoon?
"He vääntävät asiat päälaelleen."
Moni asia väännetäänkin päälaelleen, mutta kuule... Oletko nyt ihan varma, että näissä keskusteluissa on menty päälaelleen? Tai oletko varma, ettet itse kuulu niihin, jotka vääntävät päälaelleen?
"Miksi sinä aina vetoat Jeesukseen."
Ehkäpä Grillaajalle Jeesus on Herra ja elämässä Tärkeintä. Grillaaja on varmaan valinnut taivastien ja pyrkii sillä linjalla menemään joka asiassa. Grillaaja varmaan pyrkii tarkastelemaan kulttuurillisia kysymyksiä myös uskon näkökulmasta, mikä ei ollenkaan ole minusta huono asia. Grillaajan puolestahan en voi tietenkään vastata, mutta minusta tuossa on ihan tarpeeksi syitä vedota Jeesukseen.
"Käskikö Jeesus meidän muuttua kaajeiksi?"
Eihän toki Jeesus ole ainakaan Raamatussa sellaista käskyä antanut, eikä minun käsitykseni mukaan missään muussakaan kirjoitetussa materiaalissa ole merkintöjä siitä, että Jeesus olisi käskenyt kaaleitten heittää kaalouden mäkkylään. Mutta itse meneillä olevaan keskusteluun viitatakseni; Jeesus on kieltänyt pitämästä epäjumalia. Joillakin kulttuuri on saanut kaikenlaisia uusia (lisä)merkityksiä ja muodostunut suoranaiseksi epäjumalaksi. Tästähän tässä keskustelussa oli alunperin kyse, eikö vain?
"Mutta Raamattu kieltää myös loukkaamasta, eikö totta."
Totta kai - on täysin järkeenkäypää ja raamatullista, että toista ihmistä ei saisi loukata. Kaaleen kulttuurissa on kyllä loukkaus esiintyä ilman kaaleen vaatteita vanhojen ihmisten edessä, jos ne on kerran päälleen laittanut, tai on muuten vaan siinä tilassa ja tilanteessa että niitä tarvittaisiin. Mutta. Entäs ihmisten omat henkilökohtaiset mielipiteet? On niitäkin kaaleita, jotka osaavat ajatella toisinkin ja ymmärtävät muustakin kuin hameen kahinasta. Ja elä luule, että minä kuljen kaajeenvaatteissa vanhojen ihmisten edessä, sitä en tee, mutta tiedän kuitenkin, että toisinajatteleviakin ihmisiä on. Ja kaaleita, jotka ei asiasta tee sen suurempaa messua. Tuntuu, että ne on nuoremmat, jotka sen messun asiasta pitää enimmäkseen. Minusta vanha ihminen osaa ite kattoa ja valvoa asemaansa.
"Jos sinä pukeudut talonpojaksi ja sanot että mustalaisuus lähtee sydämmestä, niin sinä valehtelet."
Mutta entä sellainen mustalainen, joka on koko ikänsä pitänyt kaajeenvaatteita? Ja kuitenkin kasvanut kaaleen elämässä, oman perheensä luona ja kaaleen tavoilla noin muuten kuin pukeutumisen osalta? Hänellä on mustalaisen periaatteet muuten, mutta pukeutumisensa on itse saanut valita ja sen on tietoisesti tehnyt - kuitenkin luonnollisesti omaa itseään ajatellen. Mitä olet mieltä siitä, voiko tällainen ihminen olla sydämeltään mustalainen? Tässäkin on kyseessä vanhat ihmiset; nimittäin ne omat vanhemmat. Voiko ihmistä vaatia varomaan muita ihmisiä, jos ei enää tarvi omia vanhempiaan olla karussa vaatteitten tähden? Mitä ajattelet?
"Toisin sanoen olet valehtelija."
Jos Raamattuun palataan jälleen, niin eikö siellä sanota myös, että älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. Nimittäin: mistä tiedät, kuinka mustalainen on Grillaaja sydämeltään. Ei vaatteet oikeasti tee mustalaista. Minusta olet kapeakatseinen, jos ajattelet näin. Ei maailma ole noin mustavalkoista eikä yksitoikkoista, joten toivoisin sun vielä näkevän muutakin kuin takapihaa, ihan siksi vain, että ihmisten kanssa joudut vielä sinäkin olemaan tekemisissä, monenlaisten, ja ymmärrys asioihin on keskinäisen toimeentulon onnistumiseen usein hyvä apukeino.
"Mustalaisuus on kokonaisuus ja siihen kuuluu myös pukeutuminen."
Totta kai mustalaisuus on kokonaisuus. Mutta tiedätkö, mistä se kokonaisuus muodostuu? Kokonaisuus on monien asioiden summa. Mustalaisuutta en rupea tähän erittelemään, sen tekee jokainen omassa mielessään. Mutta kun mustalaisuus on kokonaisuus, niin silloin vaatteet EIVÄT ole se KOKONAISUUS. Eikö vain? Sitä paitsi, onko mustalaisuus ja mustalaisuuden kokonaisuus määritelty kirjallisesti jossain niin, että se kokonaisuus ei voi poiketa missään kohdin millään tavoin? Jos ei, niin no... kehottaisin sua vielä miettimään, vaikka tietenkin sinulla on oikeus mielipiteeseesi. Kokonaisuus voi jokaisen ihmisen kohdalla olla erilainen. Miksi? Koska jokainen ihminen on yksilö, ja jollain tavalla toisesta erilainen.
Sitten... "Miettikää, että me tapettiin Jeesus." Ymmärsitkö nyt ihan varmasti, mitä Grillaaja on tuolla kommentilla halunnut sanoa, kun kirjoitit, että "Tappoko mustalaiset Jeesuksen?" Kuulehan nyt, eiköhän Grillaaja puhunut yleisesti IHMISISTÄ, joita me kaikki tietääkseni olemme. Ihmisistä, ja ihmisten julmuudesta ja ymmärtämättömyydestä. Vai eikö me mustalaiset ollakaan ihmisiä?
"Ei siinä ollut mustalaisilla mitään tekemistä."
Voi hyvänen aika sun kanssa... Etkö takerru nyt vähän pikkuseikkoihin...? Kuitenkin me mustalaiset muitten ohella ollaan yhtä lailla syntisiä niin kuin kaikki muutkin maailman ihmiset. Ja Jeesus on kuollut meidän syntien tähden ja antanut ainoan Poikansa, jotta meillä - MEILLÄ KAIKILLA SYNTISILLÄ - olisi iankaikkinen elämä.
Mustalaisilla ei ehkä ollut osuutta suoranaisesti siihen, että Jeesus kuoli. Mutta luultavasti ei ollut ruotsalaisilla, suomalaisilla eikä ehkä norjalaisillakaan. Kuitenkin kristitty ihminen on syntinen. Eikö meillä siis kuitenkin ole asian kanssa sen verran tekemistä, jos haluamme iankaikkisen elämän ja Jumalan lapsia olla?
"Jos Jeesus ei olisi tapettu, niin ei olisi pelastustakaan. Etkö sinä ymmärrä asioita?"
Eihän Grillaaja missään vaiheessa väittänytkään muuta. Kukaan ei ole väitellyt asiasta täällä, eikä siitä ole käyty keskustelua. Tuntuu, että sekoitat itse asioita, ymmärrät ne väärin - joko tahallaan tai vahingossa.
"Miten mustalaiskulttuuri voi olla epäjumala?"
Mustalaiskulttuuri voi olla samanlailla epäjumala kuin mikä tahansa muukin kulttuuri. Kulttuurista voi muodostua epäjumala ihan samalla tavalla kuin vaikka esineistä tai asioista. Ei kukaan ole tainnut väittää, että mustalaiskulttuuri olisi kaikille epäjumala. Eihän se sitä kaikille olekaan. Kuitenkin joillekin on, ihan selkeästikin, eikä näin saisi olla.
"Joka ei noudata omaa kulttuuria, se ei enää kuulu siihen joukkoon."
Pitäisikö sun mielestäsi jokaisen noudattaa sataprosenttisesti mustalaiskulttuuria kuuluakseen yhteisöön tai yleensä edes ollakseen mustalainen? Voitko väittää, että itse toteutat mustalaiskulttuuria ihan sataprosenttisesti joka asiassa? Voiko kukaan meistä ylipäätänsä väittää toimivansa niin? Kuka valvoo sitä, miten kukakin kulttuuria noudattaa - ja kuka on itsestään niin hyvä, että voi moittia toisen toimintaa yhteisössä tai kulttuurissa? Oletko koskaan miettinyt näitä asioita? Jos et, niin kannattaisi.
"Ei mustalaiskulttuuri ole mikään pakkopaita."
Mikään kulttuuri ei saakaan olla pakkopaita. Tiedän myös itse, että kaaleen kulttuurissa on myös mahdollisuus valita vapaasti. Siis että kuuluuko yhteisöön vai eikö. Mutta kulttuuriin ja yhteisöön on myös voitava kuulua, vaikka ei ole toiminnaltaan täydellinen tai täydellisesti kaaleen kulttuurin mukaan mene.
"Mutta sitten sen ihmisen pitää pysyä erillään meistä, sillä ei ole mitään asiaa meidän joukkoon."
Mutta entäs sellainen ihminen, joka huomaakin ajatelleensa väärin? Tai entä nimenomaan ne mustalaiset, jotka on todellakin mustalaisia mutta päättäneet vain käyttää kaajeenvaatteita ja elää sillä lailla muuten kaajeitten elämää, kuitenkin pitäen ehkä joistain kaaleen tavoista kiinni ja pitäen yhteyttä omiin vanhempiinsa ja omiinsa, tehden kuitenkin nää asiat täysin reilusti. Miten heidän kohdallaan pitäis sinusta menetellä?
Täällä on saatu hyvää keskustelua aikaseks :)
Sen verran voin itsestäni kertoa, että olen kahden mustalaisen lapsi ja suorathousut jalasta löytyy myös.
En ymmärrä miks aina pitää haukkuu puolikkaita. Puolikkaat ovat siinä mustalaisia missä me täysverisetkin. Puolikkailla järki on yleensä vielä parempi, mitä meillä täysverisillä :)
Jeesus ei todellakaan käske meidän olla "talonpoikia", mutta kun itse joskus antauduin Jumalalle ja sanoin "tee musta semmone minkä haluat. En välitä mitä muut sanoo", niin täytyy myöntää, että todella monet asiat ei enään kuulunu mun elämään.
Raamattu ei myöskään sano, että keksikää uusia tapoja/kulttuureita. Miksi meillä sit on näitä ihan uusia joita on keksitty 100-10 vuotta sitten?
Nytkun puhutaan mustalaisuudesta, niin lisätäänpä siihen sanan eteen eräs todella tärkeä sana, eli SUOMEN MUSTALAISUUS. Vastaavaa "mustalaisuutta" ei löydy MISTÄÄN muualta maailmaa.
En ole varma että sanoitko myös että "jos ei vaatteita käytä, niin meidän/omien eteen ei tarvitse tulla"
Jos noin sanoit, niin toivon että mietit sanomasi ensin todella tarkkaan. Entä jos omat lapsesi kulkisivatkin farkuissa tai shotseissa.. Etkö haluais nähdä heitä?
Raamatussa kerrotaan tuhlaajapojasta.. Isä otti pojan vastaan, mutta me käännytämme sit pojan pois?
Kun puhuin, että me tapoimme Jeesuksen, niin tarkoitin sillä sitä, että meidän jokaisen ihmisen synnit olivat se syy, miksi Jeesus kuoli.
Mikä on meikälaisten ongelma? Aina puhutaan, että kaikki uskoo Jumalaan ja se on hyvä asia, mutta eikö me tajuta sitä, että Jumala voi muuttaa ihmisen? Jos musta on tullut "talonpoika" sen takia, että antauduin Jumalalle, niin onko se väärin? Pitääkö mun hävetä itseäni, koska Jumala muutti mut? Eikö tässä kohtaa voida kysyä Jumalalta, et "miks sää teit tosta tommosen?"
Toivon todella, että Jumala aukaisee meidän silmät näkemään tämän maailman ja meidät itsemme.
Siunausta kaikille ja kiitos niille, jotka perustelitte kirjoituksiani. Ne olivat oikein :)
Unohdin kirjoittaa yhden jutun. Sekin tuntuu olevan "kaajeenmoista", jos ajattelee erilailla kuin muut. Kun katselee omia ja vieraita sakkeja, niin huomaa mihin mustalaisuus todellakin perustuu. Yksi lyö päänsä seinään, niin toinen lyö perässä. Jos tämä on mustalaisuutta, niin ei ihme, että monet meistä ajattelee erilailla.
Hyväksytään ihmiset sellaisina kuin ovat, sillä JOKAINEN on tarkoituksella erilainen. Myös ajatusmaailma on jokaisella tarkoituksella erilainen.
Arvostan näkemyksiäsi.
Mustalaisten sisäinen poliisikyttäys höltyy ja mustalaiset vapautuvat, tulevaisuudessa mustalaiset saavat jopa ajatella itse, tämä on suuri edistysaskel.
Yhtenäisen ulkoasun vaatimus vähenee, mustalaisuushan ei ole vaatteista kiinni.
Kodin puhtaustavat ja rituaalit lievenevät sitten myöhemmin.
jne.
Tulevaisuus näyttää, miten mustalaiskulttuuri kehittyy.
Oma arvioni on, että mr-grillaaja on oikeassa.
on niin syvällä piilossa ettei kukaan tiedä millainen se on..
Tarkoitan sitä että minkälainen ihminen kaikkien turhien rajoittavien sääntöjen alta oikeasti paljastuisi, minkälainen persoona olisi itse kukin vapaana mustalaisena.
Veikkaan että aika eri tavalla pukeutuisivat ja eläisivät elämäänsä useimmat kaaleet jos saisivat itse päättää.
Minäkään en ymmärrä, miksi pitää haukkua puolikkaita. Jotkut ovat koittaneet perustella sanomalla, että puolikkaat yrittää olla itsestään enemmän mustalaista, mitä ovatkaan. Jos on kasvanut kaaleen kulttuurissa ja kokee sen luonnollisella tavalla "omaksi jutukseen", niin miksei saisi elää elämäänsä onnellisena ja valitsemallaan tavalla?
Voi, tuosta aiheesta olisi niin paljon sanottavaa, että pitäisi ehkä aloittaa kokonaan uusi keskustelu... Siis tästä puolikkaiden haukkumisesta ja siitä, miksi sitä ilmenee...
Monella puolikkaalla onkin tosiaan terve järki päässä, ehkä just siksi, että ovat kahdessa kulttuurissa kasvaneet. Ja tämä ei tarkoita sitä, että jotenkin väheksyisin kaaleen kulttuuria. En todellakaan.
Tosiaan mullekin tuli mieleen kysymys, että eikö tämä kirjoittaja sitten haluaisi tavata omia lapsiaan tai olla heidän kanssaan tekemisissä, jos nämä eivät pukeutuisi kaaleen tavalla? Entä jos lapsesi päättää ottaa perusteellisen kaajeen elämän? Eikö hän enää ole sinun lapsesi tai kuulu sukuusi?
Mr Grillaaja, vertaus tuhlaajapojasta on tähän yhteyteen erittäin osuva.
Ja Jumala todellakin voi muuttaa ihmisen. Ja Jumala tietää ihan varmasti, mitä tekee. Jos Jumala näkee että näin on hyvä, niin sitten näin on hyvä. Eikö vain? Toki ihmisellä on vapaus valita, senhän Jumala on meille suonut. Ihminen VOI palata "vanhaan", mutta siinä vaiheessa jos muutos parempaan suuntaan on tullut, miksi pitäisi palata siihen, mistä lähdettiin?
Jos Mr Grillaaja häpeäisi itseään siksi, että Jumala muutti hänet, niin minusta hän häpeäisi silloin Jumalan kätten jälkeä ja työtä. Ei kai sekään oikein olisi? Minusta ei ainakaan.
Voisi olla hyvinkin mielenkiintoinen aihe jos tekisit puolikkaista. Se herättäisi varmasti keskustelua ja ehkä monet oppisivat myös ymmärtämään.
Tunnen monia puolikkaita ja heitä harmittaa monesti se, etteivät saa olla sitä mitä on. Aina kaaleet vaatii, että pitää olla tämmöne ja tommone.
Kerran kuulin, kuinka joku päälle 40-vuotias mustalaismies haukku omaa lastaan, kun se oli puolikas. Siinä oli paljon nuoria ja se haukku sitä tosi kovilla sanoilla. Se poika alkoi sit melkein itkemää, ku sitä hävetti niin kovasti. Menin sit sen isän luokse ja sanoin sille suoraan, että pitää naamansa kiinni. Ite oli mies menny ja ottanu valtaväestöstä naisen ja lapsen saanut sen kanssa.
Tee ihmeessä uusi aihe, jossa keskustelisimme tästä aiheesta. Uskon että saamme hyvää(kin) keskustelua aikaiseksi :)
No huh huh.
Tosin eipä tuo ihme sinänsä ole, kuulin itsekin tässä tämän kesän aikana yhden kaaleennaisen haukkuvan pientä poikaansa, jonka isä oli valtaväestöstä. Aika rumia sanoja siinä käytettiin ja nainen näillä sanoilla halvensi pojan toista puolta. En tiedä sitten, miten pikkuinen lapsi tämän otti. Sivullisen korvin tämä vain oli aika ikävää kuultavaa.
Ymmärrystä tosiaan tarvittaisiin puolikkaille - toki kaikille muillekin hieman erilaisille. Voisinkin ihan tässä tämän päivän aikana ottaa asiakseni uuden aiheen luomista... Ja kyllä siellä varmaan sitä hyvääkin keskustelua olisi. Jokaiseen keskusteluun mahtuu rimanalituksia mutta myös huomattavia ylityksiä, ja hyvä niin.
Kaaleitten vaatimuksista minulla olisi paljonkin sanottavaa, enkä puhu nyt tässä pelkästään asioista, joita puolikkailta odotetaan tai vaaditaan.
Olen monesti miettinyt, että kaaleet vaatii esim. valtaväestön naisilta joilla on mustalaismies, aika paljon asioita. Kun aika ja tottumukset muuttuvat tällä naisella, muokkautuu hänestä tietynlainen. Ehkä sellainen, kuin odotetaan. Kuitenkaan siihenkään ei tyydytä.
Grillaaja, (miksei muutkin)
Aloitin nyt sitten sen uuden keskustelun, aiheena puolikkaat. Keskustelunavaukseni ei tainnut olla kummoinen, mutta tulipahan nyt kuitenkin aloitetettua... Kävin äsken katsomassa, kaksi vastausta näytti kirvoittaneen tuo aloitukseni. Toivottavasti muitakin innostuu vastailemaan - tule sinäkin Grillaaja sinne keskustelemaan jossain vaiheessa kunhan ehdit.
Tulen keskustelemaan. Äskön jo luinkin sen :) Tänään menen vielä kirjoittamaan.
Nii "puolikkaat valinnut kaaleen elämän" jos puolikas valittiiskin kaajeen elämän nii sittenhän sitä vasta herjattaisiinki kaaleitten keskuujessa. Rahnuttelut jne. Ihmisten täytyy aina pätee ja jotkut kaaleet kun ei niillä muuta ole yrittää pätee siksi kun he ovat "puhasverisiä" . Tälläset tekeee´hallaa koko yhteisölle
Eikö se riipu ihan siitä se vanhempien kunnioittaminen että miten sä käyttäydyt ei siitä minkä näkönen sä oot ulkoisesti tietenki ettei nyt paljasta pintaa näy jos sä oot niin mustalaisnainen ethä sä istu siinä mihin vanhempi ihminen istuu myöhemmi ihan naisten omista syistä se lukee raamatussa etkä sä mene ees käymää vanhempien ihmisten luona jos vesi tulee raanasta hei ne putket menee maan alla eikö se vesi likaannu sitte jos sä kävet siinä pihalla ne putket jää sun hameen alle ethä sä pompi varmaa nitte ylä kerrassaka ni mitä sä putkien päällä kävelet sehä on sama ku kävelisit astioitten yli ku sitä likasta vettä ottaa lasii ni se lasiha on likane sen jälkee että ympärimennää ja yhtee tullaa on häpiää ja ei oo se on monen mielestä häpiää mikä ittensä miellyttää mut mutta sitte saattaa tapahtua sama homma eri tavalla vaa mikä ei oo nii helppoo nii sillo sanotaan hipasusta ei lasketa........ja tää on taivaan tosi....
nii ja lisään vielä eihä ne aina oo ollu mustalais naiselle itsettään selvyys ku ei niitä oo enne ollukka mutta ymmärrän sen jos jooku ei kehtaa laittaa kaajeen vaateita en mäkä kehtais jos rehellisiä ollaan
mutta ei piä olla kärkäs sanomaa muista ku ite on vajanaine ja vielä siitä mikä ei oo ees oikeesti häpiää
ei sun vanhempies vanhemmat tai siitä vanhematka käyttänny sametti hametta varmaa
kyllä se on näin se joka ei pysty käytöksellää näyttämää että on mustalainen nii vaatteet on olva sit sitä luokkaa et sen näkee siitä
useinmite monet kellä on kaaleen vaateet on taas muute kaajenmoisia enemmä ku ne kellä on kaajeen vaatteet
niin on eikä kävele mattojen päällä kukas ne matot lattialta kerää ja pesee
""Meitä "loukkaa" niin ihme asiat. Miettikää, että me tapettiin Jeesus. tapettiin Jumalan poika ja
silti Jumala rakastaa meitä todella paljon ja haluaa antaa anteeksi. Kulttuurit ovat monille epäjumala. Tarvittaessa ihminen voidaan jopa hakata tai tappaa jos ei noudata kulttuureita."""
Tappoko mustalaiset Jeesuksen ? Tuota en ole ikinä kuullukaan !
Eikö kuule juutalaiset tappaneet Jeesuksen ? Ei siinä ollut mustalaisilla mitään tekemistä. Sinä hän niin kuin taistelisit Jumalan tahtoa vastaan, koska Jumala itse päätti, että noin pitää tapahtua. Jos Jeesus ei olisi tapettu, niin ei olisi pelastustakaan. Etkö sinä ymmärrä asiooita.
sulla taitaa olla tosi suppee maailma siellä pääs sisällä kun et ymmärrä ja vielä mustalaine eiks sulle oo puhuttu kotona jeesuksesta minkä takia se kuoli eiks se kuollu meijjä jokaisen syntien tähde olit sit minkä rotune tahansa
jos ei mustalaisilla ois ollu osuutta eikä arpaa tähä ni eihä me päästäis ees taivaasee
eikö mustalaine oo siitä tunnettu että se tietää ja tuntee jumalan ei sulla näytä olevan paljo muuta ku mekko ja lahopää
ja nostanpa tän ylös että keskustelu voisi jatkua