Olen vuosia käynyt lavatansseissa,ja pannut merkille kun eräs noin 60-70v mies innokkaasti hakee itseään noin 40v nuorempia tyttöjä tanssimaan,vanhemmat ei kelpaa.Joskus naistenhaulla joku vanhempi nainen on hakenut,ja kyllä on naama näkkärillä.Näin oli jälleen eilen pavilla
kuka lie
..timpe..
281024
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Oliko sellainen hoikka pitkä hieman kurttuinen. Väkisin kädellä painaa tyttörukat itseään vasten lantion kohdalta. Siististi pukeutunut, joskus jopa ylipukeutunut.
ja sylitansseissa oikea käsi kiertyy tytön vasempaan kainaloon?
että oikeaan kainaloon,,,
Sylitanssissa ei ole tärkeää missä käsi on. Sylitanssille on tyypillista se että genitaalialueita hinkataan julkean estottomasti vastakkain. Oikeastaan erotiikkabaarien sylitanssilla ja lavoillakin tanssittavalla sylitanssilla ei oleellista eroa ole. Erotiikkabaarien sylitanssimusiikkina käytetään pääasiassa night-club bluesia ja swingiä, kun taas tanssilavasylitanssiksi tanssitaan lähinnä bachataa ja lambadaa sekä myös jonkin verran tangoa ja hidasta foksia..
Niinpä ja tykkää opettaa tyttöjä ja palkkioksi haluaa kuutamouinnille,jestas sentään
Tietääkö kukaan hepun nimen ?
Niin sekö lyhyt- ja harmaahiuksinen, hoikka, ei partaa eikä viiksiä, aina kauluspaita päällä ja suorat housut. Ja tosiaan opettaa nuoria naisia tanssimaan, ja lähiote tansseissa puristaa lujaa vyötäröltä naisia?
Tiedän nimenkin. Mutten kerro!
Kai ne tytöt/naiset osaa pakkejakin antaa, jos herran seura ei miellytä.
kun sanoit ei viiksiä :(
Eli tiedollasi ei merkitystä...
Jos viiksekästä herraa tarkoitat niin tiedän senkin, mutten kerro.
On muuten yli 70v.
niin asia viedään eteenpäin!
http://turvallisuus.suomi24.fi/chat/torkeakunnianloukkaus/
Juridisesti tässä ei ole esitetty mitään sellaista, joka kohdistuu johonkin henkilöön. Ei nimiä, sos.turvatunnuksia ei kuvia.
Opiskele ensin oikeudelliset asiat ennen kuin rupeat uhkailemaan!
Ihan yleisestä mielenkiinnosta näin ulkopuolisena että mihinpäin sitä viedään eteenpäin?
Viedäänkö asia ulkoministerille,putinille,eu:lle vai kekkoselle?
hyvin monelta kantilta.
Lakimiehet kyllä hoitavat asiansa.
On paljon korrektimpaa kirjoittaa tanssiin liittyvää asiaa.
Tämä olet sanonut:
"Olen vuosia käynyt lavatansseissa,ja pannut merkille kun eräs noin 60-70v mies innokkaasti hakee itseään noin 40v nuorempia tyttöjä tanssimaan,vanhemmat ei kelpaa.Joskus naistenhaulla joku vanhempi nainen on hakenut,ja kyllä on naama näkkärillä.Näin oli jälleen eilen pavilla"
Tässä vertailukohteeksi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3551653
poliisille.
aloittanut vaan oikaissut sinun juridisia harhakäsityksiä.
On perin surkuhupaisaa seurata kun joku oiekudenoppimaton yrittää pullistella kotitarvelakimiestaidoillaan.
Onnea matkaan ristiretkillesi. Olisinpa paikalla kun kerrot murheesi poliisilaitoksella niille poliisisedille.......
Pavilla nuoria tyttöjä tanssittavien eläkeläisvaarien? Anna minun kaikki kestää...
Kuten edellinen tuossa jo kertoi heikoilla eväillä mennään. Moitteen aiheessa ei ole mitään yksilöiviä tietoja joihin voisi tarttua. Linkissäsi kuvailtiin yksilöityjä tapauksia.
Sitä paitsi oletko joku salamode vai miksi tartut asiaan?
Ylläpidollehan nuo kuuluu.
mitään ole viemässä mihinkään. Pointtini oli vain se, että mielestäni palstalla olisi hyvä keskustelulla paremmin asioista, eikä morkata kenenkään toimintatapoja, mikäli ne eivät ole itsella haitaksi tai riko Suomen lakia.
Sitä paitsi kunnianloukkausrikos on asianomistajarikos, joten vain asianosainen voi sen tehdä, jos hän haluaa vaatia korvauksia. Eikä aloitusviestistä ketään ole tunnistettavissa.
Mutta esimerkiksi Truehum-nimimerkkiä tällä palstalla on sorrettu niin paljon, että hänellä olisi hyvät mahdollisuudet saada läpi kunnianloukkausrikkomusilmoitus, mikäli ottaisi itsellensä lakimiehen avuksi.
Hänen nimensä on monta kertaa mainittu jne... Monet elementit täyttyisivät.
sanoa, että harva oikeasti tajuaa, miten suuri merkitys nettiin kirjoitetulla tekstillä on. Kannattaa siis oikeasti miettiä, mitä kirjoittaa.
Näitä tapauksia on netti pulollaan.
http://www.hightechforum.fi/index.cfm?j=532103
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/24355-nettipalstalla-herjanneille-rapsahti-isot-sakot
vaan kilpaa kehutaan toisiamme olisi helvetin tylsä. Sellainen oli nimellä tanssipulina ja katso miten sille kävi. Jos kantti ei kestä, niin ei kannata lähteä julkisille tanssipaikoille esiintymään tavalla, joka pistää useamman kuin yhden silmään.
Vielä typerämpää on paljastaa oma identiteettinsä ja/tai oma vartalonsa ilman rihman kiertämää - siitäkin saa kuulla jälkeenpäin...
Jos jutut ovat liian kovia, niin aina voi äänestään sormillaan ja näppäillä itsensä toiselle palstalle!
jotain asiatonta, niin ei heti kannata kuvitella, että muut olisivat yhtä ajattelemattomia. Kyllähän täällä henkilö jos toinen on saanut kuulla siitä, että on tullut elvistelleensä ruumiinosiensa ulottovuuksilla tms.
Järkevä ihminen miettii seurauksia siitä, mitä itsestään muille paljastaa.
"kilpaa kehutaan toisiamme olisi helvetin tylsä. Sellainen oli nimellä tanssipulina ja katso miten sille kävi."
Miten luulet sille käyneen?
Kyllä se on olemassa ja porskuttaa vallan mainiosti, Muuttivat vain palvelinta ja nimeä. Eikä sitä uutta paikkaa ihan kaikille kerrota.
Vaikka sen löytäiskin niin pulinan suljetulle alueelle on vielä matkaa........
olisikohan kuitenkin niin, että pieni piiri muuttui liian pieneksi ja kuoli pois.
-Suljetulta osiolta on lyhyt matka suljetulle osastolle-
Tässähän se Tanssipulina on:
http://www.joutohyppely.net/tanssipulina/index.php
on sallittua.
Jos 18-vuotias tyttö tanssii omasta tahdostaan 60-vuotiaan eläkeläisen kanssa ei siinä ole mitään väärää.
"Vai onko mielestäsi normaalia että 60-70 vuotias eläkepappa väkisin painaa kädellään itseään vasten 16-20 vuotiaan tanssitytön ?"
Ei ehkä normaalia, mutta ei sitä voi kieltää, jos molemmat osapuolet sitä haluavat.
"Mahtaa tytöllä olla orgastinen fiilis kun tuntee papparaisen puolilöysän meetvurstin alavatsaansa tai reittänsä vasten."
Mistä tiedät tytön tuntemuksista? Tunnetko kateutta vanhoja eläkeläistanssittajia kohtaan?
Oksettaa.
sinua oksettaa, kun olet niin kateellinen näille miehille.
Voin sanoa, ettei tilanteesi parane sillä toimenpiteellä. Jo se, että kirjoitat täällä asiasta, osoittaa sen, että se ärsyttää sinua. Kateushan on riittämättömyyden tunnetta, joka pursuaa erilaisina komplekseina ulos.
Mitäpä jos antaisit vaikka jokaisen elää ihan omaa elämäänsä, ilman että tarkkailet koko ajan toisten toimia. Hyvin yksinkertaista. Eikö vain?