Autossa.

Hei. Meillä sakemanni narttu aina autossa kiljuu ja haukkuu niin että omat tärykalvot ovat koetuksella! Heti kun auto starttaa ja lähtee liikkeelle niin ulina/haukkuminen/kiljuminen/ravaaminen alkaa.

Tiedän itse ettei johdu pahoinvoinnista,ei mistään johtajuusjutuista, vaan pelkästään innostuksesta. Tietää pääsevänsä kivaan paikkaan eikä malta odottaa. Sillä aina ns. takaisintulomatkat on ihan hiljaa. Miten ihmeessä moisen käytöksen saa kitkettyä pois, siis aivan järkyttävä meteli, aiheuttanut todellisia vaaratilanteita kun ei pysty keskittymään ajamiseen.

Kaikkea nameista kieltämiseen olen kokeillut mutta tuntuu että koiraan ei saa mitään kontaktia ajon aikana. Osaisiko joku kertoa hyviä neuvoja? :)
3151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ikkunan raolleen jotta haukku saa välillä raikasta ilmaa. Raitisilmasuuttimet ajaa saman asian, jos koira on etupenkillä.
Jos koirat kulkevat farkun tavaratilassa kalterien takana, asialle ei näillä keinoin kyllä voi mitään.
Omalla pystärillä tehosi tuo kun sai välillä haistella rauhassa raitista ilmaa...

Äänestä

Millainen auto sulla on? Meillä rauhoittuvat farkkuun paremmin, takapenkillä istuessaan ovat levottomampia.

Jos mikään muu ei onnistu, laita koira autoon ja istu kuskin paikalle. Missä vaiheessa koira aloittaa tuon riekkumisen? Ennen kuin itse olet autoon ehtinyt, vai auton käynnistyessä vai liikkeelle lähdössä?

Joka tapauksessa, kun koirasi aloittaa tuon riekkumisen, pysäytä tilanne siihen, ja palauta siihen tilaan, jossa koira on vielä rauhallinen. Kun rauhoittuu kehu. Olen myös opettanut ns. varoittavan äänen koiralleni, jos aikoo tehdä jotakin, katkaisen sen ajatukset matalallä äänellä kieltämällä. Oppivat muutamasta kerrasta. Jos kerta on vain ns. innokas, lukisin tuon sinun hoputtamiseksi, se yrittää käskeä sinua tekemään jotakin nopeammin. Älä anna sen määräillä. Kerro sille, että vain rauhallisena pysyminen vie asiaa eteenpäin, muuten hommat seisoo.

Tämä harjoitus vie jonkin verran aikaa ja vaivaa, mutta on vaivan arvoinen. Ja tässä pitäisi olla ehdottoman tiukka itse. Jos on päässyt jo vanhaksi, voi olla tiukemmassa, mutta kyllä sekin oppii.

Äänestä
  • Ed.viestiin: totta kai ikkunat ovat auki, ainakin kesällä, ei häntä paljoa hetkauta. x--x: koira aloittaa sitten kun autoon on istuttu ja auto lähtee liikkeelle. ei kuuntele vaikka käskisi millä äänellä, tuntuu että koira sekoaa totaalisesti. Olen koittanut pysäyttää autoa ja pitää ns. jäähyjä. mutta kun matka jatkuu niin sama asia. Omat hermot kireällä, mikä varmasti vaikuttaa myös negatiivisesti koiraan.

    taitaa kohta jäädä autoilu kokonaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jennu kirjoitti:

Hei. Meillä sakemanni narttu aina autossa kiljuu ja haukkuu niin että omat tärykalvot ovat koetuksella! Heti kun auto starttaa ja lähtee liikkeelle niin ulina/haukkuminen/kiljuminen/ravaaminen alkaa.

Tiedän itse ettei johdu pahoinvoinnista,ei mistään johtajuusjutuista, vaan pelkästään innostuksesta. Tietää pääsevänsä kivaan paikkaan eikä malta odottaa. Sillä aina ns. takaisintulomatkat on ihan hiljaa. Miten ihmeessä moisen käytöksen saa kitkettyä pois, siis aivan järkyttävä meteli, aiheuttanut todellisia vaaratilanteita kun ei pysty keskittymään ajamiseen.

Kaikkea nameista kieltämiseen olen kokeillut mutta tuntuu että koiraan ei saa mitään kontaktia ajon aikana. Osaisiko joku kertoa hyviä neuvoja? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu