Koulukiusaaminen ja syrjintä

Olen vuosia murehtinut tyttäreni kaverien vähyyttä. Nyt hän on kahdeksannella ja tilanne ei ole yhtään parantunut. Mutta siinä, missä naapurin tytär tulee itkien kotiin ja kertoo kiusaamisestaan, minun tyttäreni on hiljaa ja sanoo kaiken olevan ihan ookoo. He tuntuvat käsittelevän tätä asiaa ihan eri tavalla, siinä missä toinen avaa suunsa ja purkaa pahan olonsa, minun jälkikasvuni kohauttelee harteitaan. Olen monta vuotta ollut siinä uskossa, että hän on alistuja, joka ei uskalla sanoa pahaa oloaan vaan suree yksinään, mutta onko se sittenkään näin? "Kun kaveriksi ei voi pakottaa", hän sanoo kun kysyin asiasta. "Enkä edes heidän kanssaan halua olla. En pidä heistä, siis miksi välittäisin, mitä he ajattelevat? Voi olla, että minua syrjitään, mutta olen senverran toope, etten sitten aina varmaankaan huomaa." Ja sitten on hiljaa ja lisää "minulla on kuule ihan oikeitakin ongelmia" viitaten pariin leikkaukseensa.

Ei kaverittomana ole varmaankaan helppoa, mutta sellaista elämä joskus on. En halua lisätä tyttäreni painolastia murehtimalla asiasta, jollen en mitään voi.

Yksi meistä kirjoitti:

Olen vuosia murehtinut tyttäreni kaverien vähyyttä. Nyt hän on kahdeksannella ja tilanne ei ole yhtään parantunut. Mutta siinä, missä naapurin tytär tulee itkien kotiin ja kertoo kiusaamisestaan, minun tyttäreni on hiljaa ja sanoo kaiken olevan ihan ookoo. He tuntuvat käsittelevän tätä asiaa ihan eri tavalla, siinä missä toinen avaa suunsa ja purkaa pahan olonsa, minun jälkikasvuni kohauttelee harteitaan. Olen monta vuotta ollut siinä uskossa, että hän on alistuja, joka ei uskalla sanoa pahaa oloaan vaan suree yksinään, mutta onko se sittenkään näin? "Kun kaveriksi ei voi pakottaa", hän sanoo kun kysyin asiasta. "Enkä edes heidän kanssaan halua olla. En pidä heistä, siis miksi välittäisin, mitä he ajattelevat? Voi olla, että minua syrjitään, mutta olen senverran toope, etten sitten aina varmaankaan huomaa." Ja sitten on hiljaa ja lisää "minulla on kuule ihan oikeitakin ongelmia" viitaten pariin leikkaukseensa.

Ei kaverittomana ole varmaankaan helppoa, mutta sellaista elämä joskus on. En halua lisätä tyttäreni painolastia murehtimalla asiasta, jollen en mitään voi.

Lue lisää

Oli mukavaa lukea kokemuksistanne, vaikka en tietenkään toivo teille tuollaisia ongelmia. Mukavaa siksi, että meidän perheessämme on hyvin samanlaisia kokemuksia. Oma tyttöni on nyt 12, mutta murrosikä on jo pitkällä. Hän käy koulua, jossa on luokat 5-9, joten isojen elämäähän siellä jo eletään. Tyttöni on todella fiksu ja pärjää hyvin koulussa, mutta kavereita on vaikea saada. Tuttuja on, jopa joku vapaa-ajan kaveri, mutta ei sellaista sydänystävää jonka kanssa voisi jakaa asioita. Hän on useimmiten koulun jälkeen yksin. Nyt on yksi luokan tytöistä ollut välituntiseurana melkein aina, joten pidän peukkuja lähemmän ystävyyden syntymiselle. En kuitenkaan kysele tytöltä liikoja, koska minäkään en halua painostaa häntä. Jos uteliaisuus saa vallan, niin kyselen sitten kuulumisia tytön mukavalta opettajalta. Myös minun tytölläni on sairaus, joka vaatii jatkossa leikkaushoitoa. Ensimmäinen on tulossa kesään mennessä. Nuoret vain tuntuvat vierastavan kaikkea vähänkin erilaista enemmän, kuin pienemmät lapset.

"minulla on kuule ihan oikeitakin ongelmia"
Voisi olla vaikka minun tyttöni suusta...
Tiedän kuitenkin, että asia on hänelle hyvin raskas kantaa. Tekisin mitä tahansa, että hänelle löytyisi edes yksi todellinen ystävä.

Yksi meistä kirjoitti:

Olen vuosia murehtinut tyttäreni kaverien vähyyttä. Nyt hän on kahdeksannella ja tilanne ei ole yhtään parantunut. Mutta siinä, missä naapurin tytär tulee itkien kotiin ja kertoo kiusaamisestaan, minun tyttäreni on hiljaa ja sanoo kaiken olevan ihan ookoo. He tuntuvat käsittelevän tätä asiaa ihan eri tavalla, siinä missä toinen avaa suunsa ja purkaa pahan olonsa, minun jälkikasvuni kohauttelee harteitaan. Olen monta vuotta ollut siinä uskossa, että hän on alistuja, joka ei uskalla sanoa pahaa oloaan vaan suree yksinään, mutta onko se sittenkään näin? "Kun kaveriksi ei voi pakottaa", hän sanoo kun kysyin asiasta. "Enkä edes heidän kanssaan halua olla. En pidä heistä, siis miksi välittäisin, mitä he ajattelevat? Voi olla, että minua syrjitään, mutta olen senverran toope, etten sitten aina varmaankaan huomaa." Ja sitten on hiljaa ja lisää "minulla on kuule ihan oikeitakin ongelmia" viitaten pariin leikkaukseensa.

Ei kaverittomana ole varmaankaan helppoa, mutta sellaista elämä joskus on. En halua lisätä tyttäreni painolastia murehtimalla asiasta, jollen en mitään voi.

Lue lisää

Mulla itsellä oli aikanaan koulussa myös "sosiaalisia"ongelmia,mä jäin aina ilman paria paritöissä tai viimeiseksi kun liikuntatunnilla jaettiin joukkueita....eipä tainnut montaa kaveriakaan olla,ja kaikesta tuosta saan kiittää rakasta ja hyvää tarkoittavaa äitiäni......
Eka ja tokaluokan välisenä kesänä mulla todettiin lapsuusiän diabetes.Siihen aikaan ei ollut sokerittomia karkkeja nimeksikään,saati muita herkkuja mitä diabeetikko olisi voinut syödä,sokeriahan ei saanut ola missään,yhtään.Ja kaikki mitä söi piti laskea tosi tarkkaan,siis TOSI tarkkaan.Niin ja liikuntaharrastukset,voi jösses sentään,enhän mä voinut enää käydä tanssitunneilla tai pelaamassa tai ratsastamassa tai tehdä mitään ilman valvovaa silmää;mulla olisi vaikka voinut verensokerit laskea liian alas.Jos meidän äiti ei voinut tulla seuraamaan harkkoja niin en voinut mennä harkkoihin kun jotakin voi sattua...Eihän kukaan voi revetä joka paikkaan joten harrastukset jäi sitten alkutaipaleelle...
Toka vuosi alkoi koulussa;äitini tuli kouluun oikein pitämään "esitelmän" luokallemme kuinka tulee toimia jos minulta vaikka laskee verensokerit,taikka nousee verensokerit liian ylös etc..etc...
Koulun keittolassakin hän kävi selostamassa mitä voin syödä, ja mitä en,ja että minkä verran mitäkin saan syödä vai saanko syödä ylipäätään mitään...
Siitä se alkoi ;elämä menemään päin helsinkiä...kaverit alkoi karsastaa koska voisin vaikka saada jonkun kohtauksen,mennä vaikka"rikki"pihaleikeissä...paritöissä ei löytynyt enään paria;ne kai luuli että diabetes oli oli syönyt minut minunitseni sisältä,jäljellä oli vai diabetes jonka kanssa ei voinut olla kaveri koska sehän voi vaikka tarttua...niin ja liikuntatunneilla jäin viimeiseksi kun joukkueita valittiin,koska kukaan ei halunnut joukkueeseensa sitä joka eivoi enään tehdä mitään kun voi sattua jotain....
Eli yhden kesän aikana menetin kaverini,itsetuntoni,elämäni...kiitos vain äiti.

Yläasteella mä vaihdoin koulua...ihan uuteen kouluun.Yksin.kaikki ala-asteen luokkakaverit jäi toiseen kouluun;mun piti alkaa pistään itseäni koulusakin joten pienemmässä luokassa se kävisi paremmin,sanoi rakas äiti.
Mä sain uusia kavereita,enkä ollut enään viimeinen kun joukkueita valittiin liikkatunnilla.
Mutta ne ei tiennyt että mulla oli se,siis diabetes joka oli kuin vankila.Mä en vain kehdannut kertoa kenellekkään.Äiti olisi halunnut tulla yläasteellakin vielä söksösttämään kouluun diabeteksestä,mutta annoin sille kaks vaihtoehtoa;se pysyy kotona ja hiljaa tai mä lopetn koulun.Hiljaisuus oli kai parempi vaihtoehto.
Meillä oli seiskalla sitten esitelmän pito jostain itselleen tärkeästä;mäpidin esitelmäni diabeteksestä,silloin sain vasta kerrottua luokalleni että sairastin sitä;ei ne menneetkään karkuun kun mä sain itse sen kerrottua,omista kokemuksista,kuin se olisi ollut mun ystävä ,eikä mikään vankila nin kuin mä vielä ala-asteella luulin....
Mutta mä tarviin joskus omaa aikaa...mä olen vieläkin välillä syrjäänvetäytyvä...
mutta on olemassa kahdenlaisia ihmisiä:on niitä jotka seisoo salin keskellä ja tohottaa joka suuntaan olematta hetkeäkään paikallaan ,ja sitten on niitä jotka seisoo salin seinustalla ja arvioi ja tarkkailee elämää ympärillään ...ja silti kummatkin on onnellisia,välittämättä siitä mitä toinen on.

Pakko myöntää;mä olen tuo tarkkailija;mä katselen mitä muut duunaa siellä salin keskellä mä arvion niitä itsekseni,jos ne tanssii ja se tanssi näyttää mukavalta,mä voin käydä pyörähtämässä mukana...ja palaan sitten sinne seinustalle.....Siellä on turvallista

Aina ollaan sanomassa että "koulu ei tee mitään". Mitä koulu voi tehdä, muuta kuin pitää kiusaajan erossa kiusatusta?

Yleensä kiusatuksi joutumisella on joku syy. Syy ei tietenkään ole millään tavalla hyväksyttävä, mutta se on selittävä. Syy voi olla fyysinen (esim. hörökorvat) tai se voi liittyä luonteeseen (esim. herkkä suuttumaan) tai käytökseen (esim. vetäytyy syrjään).

Opettaja voi kokeneena nähdä tämän syyn, mutta onko se silti syyllistämistä?

Miten tilanteen voisi muuttaa? Se on selvä että opettajan tulee puuttua kiusaamiseen, mutta ei hän voi oikein tehdä muuta kuin kieltää kiusaamisen. On lähes mahdotonta saada kiusaajia ja kiusattuja ystävystymään, en minä ainakaan keksi siihen mitään keinoja, joten voidaan vain pitää heidät erossa toisistaan.

Ketokaa kirjoitti:

Aina ollaan sanomassa että "koulu ei tee mitään". Mitä koulu voi tehdä, muuta kuin pitää kiusaajan erossa kiusatusta?

Yleensä kiusatuksi joutumisella on joku syy. Syy ei tietenkään ole millään tavalla hyväksyttävä, mutta se on selittävä. Syy voi olla fyysinen (esim. hörökorvat) tai se voi liittyä luonteeseen (esim. herkkä suuttumaan) tai käytökseen (esim. vetäytyy syrjään).

Opettaja voi kokeneena nähdä tämän syyn, mutta onko se silti syyllistämistä?

Miten tilanteen voisi muuttaa? Se on selvä että opettajan tulee puuttua kiusaamiseen, mutta ei hän voi oikein tehdä muuta kuin kieltää kiusaamisen. On lähes mahdotonta saada kiusaajia ja kiusattuja ystävystymään, en minä ainakaan keksi siihen mitään keinoja, joten voidaan vain pitää heidät erossa toisistaan.

Lue lisää

ja purkaa kiusaamalla pahaa oloaan, usein riittää ilmoitus lastensuojeluun että kiusaajan kotona ei ole kaikki kunnossa.
Kiusaajan kotona lyödään ja käytetään päihteitä.
Kiusaajalla on niin ankarat ja pelottavat vanhemmat ettei
uskalla kotona tuoda negatiivisia tuntemuksiaan esiin
selkäsaunan pelossa, purkaa sitten pahaa oloaan koulussa.
Kiusaaja kuuluu ottaa huostaan ja siirtää eri kouluun,
kiusaaja kuuluu myös lastenpsykiatrille.

kotioloista... kirjoitti:

ja purkaa kiusaamalla pahaa oloaan, usein riittää ilmoitus lastensuojeluun että kiusaajan kotona ei ole kaikki kunnossa.
Kiusaajan kotona lyödään ja käytetään päihteitä.
Kiusaajalla on niin ankarat ja pelottavat vanhemmat ettei
uskalla kotona tuoda negatiivisia tuntemuksiaan esiin
selkäsaunan pelossa, purkaa sitten pahaa oloaan koulussa.
Kiusaaja kuuluu ottaa huostaan ja siirtää eri kouluun,
kiusaaja kuuluu myös lastenpsykiatrille.

Lue lisää

antaa tanakasti turpaan, tai laittaa jollain muulla keinolla polvet tutisemaan :D

kotioloista... kirjoitti:

ja purkaa kiusaamalla pahaa oloaan, usein riittää ilmoitus lastensuojeluun että kiusaajan kotona ei ole kaikki kunnossa.
Kiusaajan kotona lyödään ja käytetään päihteitä.
Kiusaajalla on niin ankarat ja pelottavat vanhemmat ettei
uskalla kotona tuoda negatiivisia tuntemuksiaan esiin
selkäsaunan pelossa, purkaa sitten pahaa oloaan koulussa.
Kiusaaja kuuluu ottaa huostaan ja siirtää eri kouluun,
kiusaaja kuuluu myös lastenpsykiatrille.

Lue lisää

paikkaansa, että kiusaaja olisi aina huonoista kotioloista, hyvinkin usein juuri päinvastoin. Varakkaitten, korkeastikin koulutettujen vanhempien lapsia ja juuri siksi koulu ei siihen mielellään puutukaan, vanhempiin ei ainakaan olla yhteydessä. On helpompi sulkea silmät ja korvat, jos vanhempi on vaikkapa kasvatusalan ammattilainen.

kotioloista... kirjoitti:

ja purkaa kiusaamalla pahaa oloaan, usein riittää ilmoitus lastensuojeluun että kiusaajan kotona ei ole kaikki kunnossa.
Kiusaajan kotona lyödään ja käytetään päihteitä.
Kiusaajalla on niin ankarat ja pelottavat vanhemmat ettei
uskalla kotona tuoda negatiivisia tuntemuksiaan esiin
selkäsaunan pelossa, purkaa sitten pahaa oloaan koulussa.
Kiusaaja kuuluu ottaa huostaan ja siirtää eri kouluun,
kiusaaja kuuluu myös lastenpsykiatrille.

Lue lisää

Kaikki noista voi olla totta, mutta välttämättä yksikään niistä ei toteudu kaikissa kiusaajissa.

Kiusaajalla voi olla kaikki hyvin, jopa niin hyvin että hän tuntee olevansa kaikkien muiden yläpuolella ja voi siksi tehdä mitä lystää.

paha sano syitä kirjoitti:

Kaikki noista voi olla totta, mutta välttämättä yksikään niistä ei toteudu kaikissa kiusaajissa.

Kiusaajalla voi olla kaikki hyvin, jopa niin hyvin että hän tuntee olevansa kaikkien muiden yläpuolella ja voi siksi tehdä mitä lystää.

Lue lisää

No mutta miten se nyt olikaan? Eikö lapsi silloin ole huonosta perheestä?

kiusaajalle voi kirjoitti:

antaa tanakasti turpaan, tai laittaa jollain muulla keinolla polvet tutisemaan :D

Siinä ei kyllä paljon mitään voi tehdä kun koko luokka on sinua vastaan

Nimim. Kiusattu

Ketokaa kirjoitti:

Aina ollaan sanomassa että "koulu ei tee mitään". Mitä koulu voi tehdä, muuta kuin pitää kiusaajan erossa kiusatusta?

Yleensä kiusatuksi joutumisella on joku syy. Syy ei tietenkään ole millään tavalla hyväksyttävä, mutta se on selittävä. Syy voi olla fyysinen (esim. hörökorvat) tai se voi liittyä luonteeseen (esim. herkkä suuttumaan) tai käytökseen (esim. vetäytyy syrjään).

Opettaja voi kokeneena nähdä tämän syyn, mutta onko se silti syyllistämistä?

Miten tilanteen voisi muuttaa? Se on selvä että opettajan tulee puuttua kiusaamiseen, mutta ei hän voi oikein tehdä muuta kuin kieltää kiusaamisen. On lähes mahdotonta saada kiusaajia ja kiusattuja ystävystymään, en minä ainakaan keksi siihen mitään keinoja, joten voidaan vain pitää heidät erossa toisistaan.

Lue lisää

Siis eihän hörökorvat ole mikään syy kiusaamiseen vaan erilaisuuden sietokyvyttömyys ja pelko! Jessus.

Koulu ottaa yhteyttä kullannupun vanhenpiin ja kiusatun vanhenpiin ja sitten yhdessä ihmetellään miten sille kullannupulle opetetaan, että maailmaan mahtuu, todellakin kaikille ON tilaa, erilaisia ihmisiä.

Kyse on ihan viitsimisestä ja asioiden arvottamisesta "pystyykö" koulu tekemään asialle mitään. Niin kauan kuin koulu on se yhteisö, joka kerää ERILAISIA ihmisiä yhteen, on myös koulun vastuulla päättää miten toimitaan kun kullannuppuja kasvatetaan.

Näin on käynyt meidän tytön kohdalla.Ei auta rehtori, ei koulutoimenjohto, ei poliisi, ei kukaan. Ainut keino on vaihtaa koulua tai sitten kotiopetukseen.

Tiedätkö, että monet vanhemmat ovat sitä mieltä, että kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri! Kerropa, mitkä mahdollisuudet opettajalla on luoda ystävyyssuhteita, jos asennekasvatus kotona on tämän suuntaista!

Lapset ovat vanhempiensa peili! kirjoitti:

Tiedätkö, että monet vanhemmat ovat sitä mieltä, että kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri! Kerropa, mitkä mahdollisuudet opettajalla on luoda ystävyyssuhteita, jos asennekasvatus kotona on tämän suuntaista!

Lue lisää

Minä olen sitä mieltä, että kaikkien kanssa ei todellakaan tarvitse olla kaveri. Mutta kaikkien kanssa pitää pystyä tulemaan toimeen. Opettaja ei pysty luomaan ystävyyssuhteita, ne syntyvät jos ovat syntyäkseen. Kaikkien kemiat eivät vain kohtaa. Mutta kaikkien kanssa pitää pystyä olemaan, ketään ei syrjitä eikä varsinkaan kiusata. Näin meillä kotona opetetaan.

Voin kertoa esimerkinkin. Poikani kun aloitti koulun, häntä tölvi ja töni ja ilkkui saman luokan poika. Tämä poika oli kateellinen pojalleni ja toi sen ilmi negativiisesti. Asiaa selviteltiin, mutta opettaja ja tämän poika äiti olivat samaa kuppikuntaa eräässä vapaa-ajan jutussa ja ne selvittelyt olivat epäedullisia pojalleni. Tämä poika kävi meillä leikkimässä, poikani heíllä, yrittivät olla kavereitakin, mutta ei vain täsmännyt, koulussa tämä poika halusi päteä poikani kustannuksella. Kolmannella vaihtui opettaja. Silloin asiat ihan oikeasti selviteltiin ja tilanne rauhoittui. Ovat vieläkin samalla luokalla, eivät ole ystäviä, eivät edes kavereita, mutta se nälviminen ja töniminen on jäänyt. Eivät käy toisissaan, mutta tulevat koulussa toimeen. Niinkuin kuuluukin. Mutta kavereita heidän ei tarvi olla!

PassPassa kirjoitti:

Minä olen sitä mieltä, että kaikkien kanssa ei todellakaan tarvitse olla kaveri. Mutta kaikkien kanssa pitää pystyä tulemaan toimeen. Opettaja ei pysty luomaan ystävyyssuhteita, ne syntyvät jos ovat syntyäkseen. Kaikkien kemiat eivät vain kohtaa. Mutta kaikkien kanssa pitää pystyä olemaan, ketään ei syrjitä eikä varsinkaan kiusata. Näin meillä kotona opetetaan.

Voin kertoa esimerkinkin. Poikani kun aloitti koulun, häntä tölvi ja töni ja ilkkui saman luokan poika. Tämä poika oli kateellinen pojalleni ja toi sen ilmi negativiisesti. Asiaa selviteltiin, mutta opettaja ja tämän poika äiti olivat samaa kuppikuntaa eräässä vapaa-ajan jutussa ja ne selvittelyt olivat epäedullisia pojalleni. Tämä poika kävi meillä leikkimässä, poikani heíllä, yrittivät olla kavereitakin, mutta ei vain täsmännyt, koulussa tämä poika halusi päteä poikani kustannuksella. Kolmannella vaihtui opettaja. Silloin asiat ihan oikeasti selviteltiin ja tilanne rauhoittui. Ovat vieläkin samalla luokalla, eivät ole ystäviä, eivät edes kavereita, mutta se nälviminen ja töniminen on jäänyt. Eivät käy toisissaan, mutta tulevat koulussa toimeen. Niinkuin kuuluukin. Mutta kavereita heidän ei tarvi olla!

Lue lisää

Ensiksi, jos olisin opettaja, katsoisin molempien astrologisen kartan ja sitten lähtisin hakemaan solmukohtia sieltä. Huonejärjestyksestä katsoisin heille molemmille sopivat alueet, joilla voisivat toimia yhdessä aivan kuten aikuistenkin kohdalta tekisin. Erityisesti tutkisin aspekteista oppositiot ja neliöt, joilla on suuri merkitys yhteensopivuudessa. Onko toisen aurinko kenties neliössä tai oppositiossa toisen aurinkoon tai kuuhun. Voi olla mahdollista, että nuo riitapukarit, kuten me aikuisetkin, vedämme toisiamme puoleemme, mutta yhteiselosta ei tule mitään. Melkeinpä sanoisin, että suurimmat ongelmat syntyvät kuitenkin. jos toisen neptunus on toisen auringossa. Se johtaa aikuisillakin hyvin suurin vaikeuksiin väärin ymmärrysten vuoksi. Kannattaa kokeilla ammattiastrologia.

PassPassa kirjoitti:

Minä olen sitä mieltä, että kaikkien kanssa ei todellakaan tarvitse olla kaveri. Mutta kaikkien kanssa pitää pystyä tulemaan toimeen. Opettaja ei pysty luomaan ystävyyssuhteita, ne syntyvät jos ovat syntyäkseen. Kaikkien kemiat eivät vain kohtaa. Mutta kaikkien kanssa pitää pystyä olemaan, ketään ei syrjitä eikä varsinkaan kiusata. Näin meillä kotona opetetaan.

Voin kertoa esimerkinkin. Poikani kun aloitti koulun, häntä tölvi ja töni ja ilkkui saman luokan poika. Tämä poika oli kateellinen pojalleni ja toi sen ilmi negativiisesti. Asiaa selviteltiin, mutta opettaja ja tämän poika äiti olivat samaa kuppikuntaa eräässä vapaa-ajan jutussa ja ne selvittelyt olivat epäedullisia pojalleni. Tämä poika kävi meillä leikkimässä, poikani heíllä, yrittivät olla kavereitakin, mutta ei vain täsmännyt, koulussa tämä poika halusi päteä poikani kustannuksella. Kolmannella vaihtui opettaja. Silloin asiat ihan oikeasti selviteltiin ja tilanne rauhoittui. Ovat vieläkin samalla luokalla, eivät ole ystäviä, eivät edes kavereita, mutta se nälviminen ja töniminen on jäänyt. Eivät käy toisissaan, mutta tulevat koulussa toimeen. Niinkuin kuuluukin. Mutta kavereita heidän ei tarvi olla!

Lue lisää

Minusta on peräti naivia olettaa, tai edes toivoa, että kaikki voivat olla kavereita keskenään.

Se on jo hyvä saavutus, jos saadaan pois edes fyysinen väkivalta ja muu huono käytös toisia kohtaan.

Kavereita ei tehdä väkisin, mutta toisen kunnioitus pitää varmistaa vaikka väkisin.

pitää tulla toimeen kirjoitti:

Minusta on peräti naivia olettaa, tai edes toivoa, että kaikki voivat olla kavereita keskenään.

Se on jo hyvä saavutus, jos saadaan pois edes fyysinen väkivalta ja muu huono käytös toisia kohtaan.

Kavereita ei tehdä väkisin, mutta toisen kunnioitus pitää varmistaa vaikka väkisin.

Lue lisää

Nyt en tarkoittanut kaveruudella ystävyyttä - tarkoitin kaveruudella työtoveruutta.

Työtoveruutta opetellaan koulussa. Sitä että tulee toimeen kaikkien kanssa toisia ihmisiä kunnioittaen, pystyy itse työskentelemään koulussa ja ottaa myös toiset huomioon.

Ystävyys on useinkin toisaalla. Joskus koulutovereista tulee myös vapaa-ajan ystäviä, toisinaan ollaan koulutovereita.

En minäkään ole työtovereideni ystävä, harvoin työpaikalla törmään tosi ystävään. Yritän olla hyvä työtoveri. Työssäni toimin tietyssä roolissa, vapaa-ajallani roolini on toinen.

mun koulussa ainakin saarnataan koko ajan kiusaamisesta ja silti oon luokan syrjityin ja kiusatuin poika mul on vaa yks kaveri ja sen avulla selviän jotenkuten mut ei oo helppoo kertokaa omista kokemuksistamme jos halutte tietää koulun nimen ni sanokaa

Lapset ovat vanhempiensa peili! kirjoitti:

Tiedätkö, että monet vanhemmat ovat sitä mieltä, että kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri! Kerropa, mitkä mahdollisuudet opettajalla on luoda ystävyyssuhteita, jos asennekasvatus kotona on tämän suuntaista!

Lue lisää

Vaikka ei olisikaan joidenkin kaveri, niin aina pitäisi osata käyttäytyä kohteliaasti vaikka sitä vihollistakin kohtaan... Esimerkiksi tappelutkin voi hoitaa sivistyneesti puhumalla..

syrjitty kirjoitti:

mun koulussa ainakin saarnataan koko ajan kiusaamisesta ja silti oon luokan syrjityin ja kiusatuin poika mul on vaa yks kaveri ja sen avulla selviän jotenkuten mut ei oo helppoo kertokaa omista kokemuksistamme jos halutte tietää koulun nimen ni sanokaa

Lue lisää

Mul on kaks kaverii mein luokalt ja luulin aluks et ne on tosi kivoja ja ne olikin ystävällisiä mulle. Mut sit se toinen jotenki ei haluais et olisin niitte kanssa ja se haluais olla sen mun kamun kanssa vaa kahestaa, ja aina jos tunnilla tulee joku parijuttu se on heti et "mä oon sun kanssa", ja yrittää jättää mut ulkopuolelle . Oon monta kertaa joutunu yksin tekemään jotain juttuu tai sit jonku toisen luokkalaisen kanssa jota en tunne nii hyvi. Ja ku nyt meil on uintii se sano ettei voi mennä uimaa vaa et se menee kuntosalille ja pyys mun kamuaki sinne. Ja sano etten mä voi tulla koska muute se ope ei päästä meitä ku näkee et kaikki 3 kaverii menee samaa aikaa salille. Se ei ikinä pyydä mua mihinkää :(( Oonko jotenki huonompi? Muuteki tuntuu iha kauhee epäreilulta..

Such a lonely girl kirjoitti:

Mul on kaks kaverii mein luokalt ja luulin aluks et ne on tosi kivoja ja ne olikin ystävällisiä mulle. Mut sit se toinen jotenki ei haluais et olisin niitte kanssa ja se haluais olla sen mun kamun kanssa vaa kahestaa, ja aina jos tunnilla tulee joku parijuttu se on heti et "mä oon sun kanssa", ja yrittää jättää mut ulkopuolelle . Oon monta kertaa joutunu yksin tekemään jotain juttuu tai sit jonku toisen luokkalaisen kanssa jota en tunne nii hyvi. Ja ku nyt meil on uintii se sano ettei voi mennä uimaa vaa et se menee kuntosalille ja pyys mun kamuaki sinne. Ja sano etten mä voi tulla koska muute se ope ei päästä meitä ku näkee et kaikki 3 kaverii menee samaa aikaa salille. Se ei ikinä pyydä mua mihinkää :(( Oonko jotenki huonompi? Muuteki tuntuu iha kauhee epäreilulta..

Lue lisää

Tää on hyvin yleistä, että tytöillä noissa kolmen porukoissa käy noin.
Yritä vaan puhuu niille ja sanoa että se ei ole kivaa. Juttele sen toisen kanssa (joka ei siis syrji) ja kysy sen mielipidettä. Voisithan sä tutustua johonkin uuteen tyyppiin ja olla sitten sen parina, jos tulee jotakin paritöitä tai vastaavaa.

Näin kolmen vuoden kuluttua lienee turhaa.