Ulos vaan

samaa mieltä maikkarin kanssa olen nähnyt tarpeeksi monta ammatilisesti "pätevää" kohta kolmenkymmenen vuoden työ urallani sekä myös saanut Kokea kun arvostelee omaaan työkuntaan "" kuuluvia ON se kumma että ammatilisesti pätevät eivät tahdokkaan uudistua saatika ei tästä nyt kauvan ole kun
eräskin suuttui kun sanoin että opiskelin tuossa taannoin justiinsa sitä minkälaista mielivaltaista tekstiä monikin kirjoittaa osastoiden päiväkirjaan
...en olisi uskonut että ammatillisesti pätevä alkoi kieltämään että ei ammattitaitoiset tee virheitä jne.

samoin täällä kukaan ei ollut tarkistanut huolehtinut EDES ei ammatilisesti :) pätevät kuinka ja turhaa ja paljon lääkityksiä jne.
mutta kun tahdot kehittää jotain on vastassa hirmustuneita oppineita apuhoitajia :) joiden näkemys kuin tiedon halu ei saatika kokomus tiimeistä yllä tekemisen tasolle
tossa psykoloogisessa profiliissa useat psykkan ammatillisesti moniammatillisesti sanovat
minulla olevan paljon annettavaa työyhteisölle
mutta antaahan olla munhan
kuuluu olla oppimaton kouluttamaton ruma kuin petolinnun perse jne.

niin että mites se nyt olikaan 'ootas mähän viime vaalien alla kirjoitin näistä kas kummaa myös suomi 24 fi oli valjastanut itsensä täällä vaali voittajien kätyreillä poistamaan kaikki heille SIIIS heille epämielyttävän viestit
melkein kaikilla sivustoilla ai niin meillähän on suomessa se luutunut oppikunta joka ainoastaan osaa sekä
heidän H.A.R.V.A.S.T.A "kammasta pääsee oikealla mielipiteellä sekä aatteella läpi

p.s tämä tästä ottakaa nyt vastuu kun olette saaneet kylmät kyyniset entiset pankki neidit sosiaali-terveysalalle lihottamaan itseään mutta ei terveelistä monipuolista ruokaa eikä elämän eliksiiriä lapsille nuorille vanhuksille

sitten kehtaavat tulla maikarille pokkana valehtelemaan ja vaatimaan kunilta lisää säästöjä

prle. kun suutun oikeasti, minä säästöjen esimerkkitapaus oppikirjoihin.
:).... vai epäpätevä nyt saattekin aikamoisen kasan tosiaan
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uutisointi epäsopivista opiskelijoista /työntekijöistä ei saa jäädä ainoastaan epäsopivan ominaisuudeski. Otan aiheeksi tämän koska asioille on tehtävä jotain eikä jättää puolitiehen.

tiesittekö ollenkaan kuinka paljon syyttömät nuoret tytöt kaantavat kehossaan. mielessä äitiensä. äitipuolien vihaa. Siellä nyt lukija joka närkästyy sekä syylistyy on terveelistä niin pitääkin että sinunkaan ei tarvitsisi salaa juoda, popsia pillereitä eikä kuluttaa aikaasi pitkissä kalleissa psykoanalyyseissa vielläpä vastaanotoilla joissa tittelit on hankittu rahalla.

itse ihmettelin kuinka psykoterapeutti ei osannut vastata saatika osalistua luontevaan keskusteluun vapaa-aikanaan vaikka vastaukset olisivat edellyttäneet ainoastaan pelkän lukion ensimäisen psykkan lukukauden osaamista. no se siitä.

on tuhnsia nuoria erilaisissa vaikeuksissaan jo siitäkin olen "raivonnut" sitten kun uutisointi syylistää nuoret asia muka on hoidettu

höpsistä suomessahan on normaalia että opiskelevia nuoria syylistetään siitä kun eivät ole kuin muut
heille laittavat normaalisuusperiaatteet joiden täyttäminen on haastavaa sekä vaaralista elämää
elikkä, ostareille maleksimaan. kavereiden kanssa pitkin maita ja mantuja reilaamaan paljon erilaisia harrastuksia sekä mahdollisiman näkymättömiä hiljaisia kotona että ei isi tai äiti häiriinny yms. yms.


totta että useat suuttuvat koska eihän suomessa ole oikein syylisten kasvattajien tuntea syyllisyyttä vaan syyt ovat lapsissa, nuorissa ja niin saa sukupolvien taakat kasvaa sekä siirtyä sukupolvelta naapurostoon, kouluun, työpaikoilla sekä pinta uutisointiin.

Sitten ihmetelkää ja huutakaa mitä kaikkea te lapsilta ja nuorilta vaaditte kun ette aikuiset edes itse pysty täyttämään heille asetettuja vaatimuksia.

on se ihme että lapsilta, nuorilta vaaditte aikuisten käytöstä ja viellä kun mennään syvemmälle ..siis daa millaista käytöstä kun olette aralla omallatunolla mitä on normaalisuus.

että lisää uutisointia kyllä täällä tiivistettynä näytetään mitä niiden takaa löytyy sekä liiteineen kerrotaan kuinka ihmiset pääsevät helpolla sekä hulppealle kuukausituloille ainoastaan pintaa raapaisemalla.

hei mä en nyt ehdi enenmpää kun mun täytyy "kääntää kylkee" että kylki ei lahoo.
ai että te olette hauskoja.
:)...

Äänestä
  • olen kunnolla :) siis tylsä . mut sitä vaan siitä eilisestä joka meni jo että tietysti suuttuivat kun Huomautin että keskittyvät aivan liian kauvan :) meidän verorahoilla vielläpä aikuiset akat :) ajatuksiin tunteista kuin itse tunteisiin.

    en mä tollasten "oppineiden" kanssa viitsi aikaani tuhlata kunhan kävin tsekkaa onko mikään muuttunu:) tuolla.

    en en ole suuttunut jos että saa lukea mua täällä vaan yksistään siistä syystä että jos vietän aikaani täällä huono seura turmelee mieleni. aikani menee turhuuteen jne.

    siis näkemiin suomi lähdin kello noin 7:00

    :)
    ai niin kyllä mä tiedän että mun tekstejä kopsataan sekä luetaan enenmän mitä päivitys antaa ymmärtää, mutta kun alkuperäiset on täällä kirjoissa ja kansissa :)

    niin että mähän jo aikoinaan sanoin että jokaisella on oltava "turvallisuus takuut " ai että mä olen ollut kaukaa viisas siis miten mä olen jne. Kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


:) kirjoitti:

samaa mieltä maikkarin kanssa olen nähnyt tarpeeksi monta ammatilisesti "pätevää" kohta kolmenkymmenen vuoden työ urallani sekä myös saanut Kokea kun arvostelee omaaan työkuntaan "" kuuluvia ON se kumma että ammatilisesti pätevät eivät tahdokkaan uudistua saatika ei tästä nyt kauvan ole kun
eräskin suuttui kun sanoin että opiskelin tuossa taannoin justiinsa sitä minkälaista mielivaltaista tekstiä monikin kirjoittaa osastoiden päiväkirjaan
...en olisi uskonut että ammatillisesti pätevä alkoi kieltämään että ei ammattitaitoiset tee virheitä jne.

samoin täällä kukaan ei ollut tarkistanut huolehtinut EDES ei ammatilisesti :) pätevät kuinka ja turhaa ja paljon lääkityksiä jne.
mutta kun tahdot kehittää jotain on vastassa hirmustuneita oppineita apuhoitajia :) joiden näkemys kuin tiedon halu ei saatika kokomus tiimeistä yllä tekemisen tasolle
tossa psykoloogisessa profiliissa useat psykkan ammatillisesti moniammatillisesti sanovat
minulla olevan paljon annettavaa työyhteisölle
mutta antaahan olla munhan
kuuluu olla oppimaton kouluttamaton ruma kuin petolinnun perse jne.

niin että mites se nyt olikaan 'ootas mähän viime vaalien alla kirjoitin näistä kas kummaa myös suomi 24 fi oli valjastanut itsensä täällä vaali voittajien kätyreillä poistamaan kaikki heille SIIIS heille epämielyttävän viestit
melkein kaikilla sivustoilla ai niin meillähän on suomessa se luutunut oppikunta joka ainoastaan osaa sekä
heidän H.A.R.V.A.S.T.A "kammasta pääsee oikealla mielipiteellä sekä aatteella läpi

p.s tämä tästä ottakaa nyt vastuu kun olette saaneet kylmät kyyniset entiset pankki neidit sosiaali-terveysalalle lihottamaan itseään mutta ei terveelistä monipuolista ruokaa eikä elämän eliksiiriä lapsille nuorille vanhuksille

sitten kehtaavat tulla maikarille pokkana valehtelemaan ja vaatimaan kunilta lisää säästöjä

prle. kun suutun oikeasti, minä säästöjen esimerkkitapaus oppikirjoihin.
:).... vai epäpätevä nyt saattekin aikamoisen kasan tosiaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu