sillä aikaan

kun te käytt alituista kiistaanne siitä tulisko muna särkeä ylä vai alapäästään panen tähän artikelin amerikkalisien tytöttömien arjesta. Sielä missä minä tätä kirjoitan on väellä myöskin 15 % työttömyys ja tuloja ei sosiaaliturvaa missään. Tämänkin parkkipaikan vahti saa 50 lati kuukaudessa palkkaa.
Niin ja nyt amerikan arkeen.

AMERIKAN UUTTA ARKEA

Joitakin kuukausia sitten työttömyys aste Oregonin Brookingsa oli 15 %. Suuri työttömien ja asunnottomien leiri sijaitsi sillan alla, jonne viromaiset ovat jakaneet ilmaisia makuupusseja ja keittovälineitä vasta viime aikoina.

Kodittomuus Brookingissä on kylmä ja märkä. ja viime viikkojen kylmä tuuli on tehnyt kodittomien olosuhteet entistäkin hirveämäksi.
Kodittomat miehet ja naiset viettävät öitään kyhätyissä teltoissa, siltojen ja suojapeitteiden alla.
Nämä ihmiset ovat poistuneen ihmisten ilmoilta, mutta ovat, jättäneet kuitenkin jälkeensä käsin kirjoitettuja viestejä, joissa etsivät suojaa talven pahimpia viimoja vastaan.
– On pysyttävä alituiseen liikkeessä. Muuten tänne paleltuu, sanoi Pete, yksi Brookgin kodittomista miehistä.
Jotkut turvautuvat alkoholiin lievittyäkseen luihin asti ulottuvaa kylmyyttä. Mitä enemmän he juovat, sitä vähemmän he tuntevat.
– Rosa kuoli kylmyyteen. Peter sanoi. – Väittivät, että hän oli juoppo. Sen vuoksi kukaan ei ollut valmis auttamaan häntä.
Keväällä, Barbara Holt, Arizonalainen muuttaja, joka oli oleskellut Curry Countryissa vuodesta 2006 lähtien, löydettiin Curry Countryn kukkuloilta jäätyneenä lumen peittämästä autostaan, Ryhmän naiset muistavat nämä hyvin ja tekevät kaikkensa välttääkseen näiden kahden naisen kohtalon. He pukeutuvat kerroksittain vetämällä ylleen kaiken saatavilla olevan vaatetuksen.
Asianajaja Mary Rowe, joka on virallisesti koditon, asuu kodikkaasta asuntovaunustaan ja on päättänyt ottaa tehtäväkseen helpottaa kodittomien elämään, sillä hän on itse kokenut tuon saman vaiheen.
– Jos kerrankin päästää itsensä pahasti kylmettymään, etkä sitten pääse lämpimään, on vaikeaa enää saada itseään lämpimäksi, kylmyys on kaikkialla, se mennyt luihin asti.

Lunta sataa maanantaista perjantaihin. Torstai on kylmä ja märkä, ja niin on myös seuraava päivä joka on Perjantai.
Brookin kodittomat viettävät yönsä ja päivänsä kylmissään, kurjina ja väsyneinä. Kaupungissa on joitakin paikkoja joista he voivat hakea suojaan pahimpina aikoina, mutta näiden suojapaikkojen lukumäärä on kuluneen vuoden aikana pahasti vähentynyt.
Kodittomilla on useita koodinimijä noille paikoille, kuten esim., ”Viidakko”. ’Reikä seinässä, ‘ taikka, Brooking viidakko.
– Chtcon Riverin silla-alustaa ei enää länsipuolella voi käyttää, Rowe sanoo, Aino käytettävissä paikka on silla itäinen puoli.

Kesän tullen monet Broogin kodittomista suutavat joen yläjuoksulle ja palaavat talven tulle, sillä talvi sisämaassa on paljon ankarampi kuin alajuoksun rannoilla.
Monella heistä on mukanaan koira, joka antaa turvaa ja lämpöä öisin. Monet yömajat ja suojapaikat eivät kuitenkaan hyväksy eläimiä tiloihinsa, niinpä monet kodittomista valitsevat kylmän teltan, auton, taikka sillan alustan pitääkseen koiran luonaan.

Aineiden väärinkäyttäjiltä on myös evätty sisään pääsy näihin kristillisessä hengessä ylläpidettyihin suojapaikkoihin. Jopa niissäkin tapauksissa jolloin sisäänpyrkijä on selvästi lääketieteellisen avun tarpeessa.
– Me emme ole mikään nisttien klinikka, sanoo. Ray Batten, Broogin kristillisen katulähetystyön apulaisjohtaja.
Lähetystöllä on jaettavanaan lämpimiä vaateitta niille, jotka on käännytetty ovelta, se osoittaa näille toisen paikan Cook Baby; ssä, missä huonokuntoseimille on saatavana lääkehoitoa.
– Moni koditon jakaa sen vähän lämmön jonkun toisen kansa. Ray Batter sanoo. – Yleensä siinä ei ole mitään seksuaalisuutta, mutta koditon nainen on alituiseen sellaisessa asemassa, että hän saattaa tulla raiskatuksi.
Jan Smit(muutettu nimi) kertoo eräänä kylmänä yönä hyväksyneensä tarjouksen yösijasta veneessä ja tuli siitä hyvästä veneenomistajan toimesta raiskatuksi tuossa veneessä. – Se on kova hinta lämmöstä, Jan Smith sanoo.
Jane Doe, Toinen kodittomista naisista kertoo, että ruokaa on useasti saatavilla riittävästi, niin ettei kovin paljon nälkää tarvitse nähdä, mutta valmistaa ruoka ulkona avotulella, on monesti vaikeaa märkien puiden ja ympäröivän liejun vuoksi. Jollakin asunnottomista on hallussaan retkikeittimiä, mutta näihin tarvittavien kaasupullojen hinnat ovat työttömille ja kodittomille liian korkeat.
– Lämmin ateria tekee joka kerta olon pikkaisen siedettävämmäksi. Jane sanoo.
Muuttajien kodittomien välillä on tietty ero. Muuttajat ovat kodittomia ja työttömiä jotka ovat kauttakulkumatkalla, eikä heidän aikomuksenaan ole jäädä pysyvästi paikkakaunalle, kun taas asunnottomat ovat paikkakuntalaisia ja kuuluneet alueen pysyvää asujaimistoon ennen työpaikkojensa menetystä
0125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

reporteri kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu