Graduhan

Jo pitkään ennen tätä ällistyttävää valmistumista olen omaksunut siihen realistisen katsantokannan. Maisterius on vähän kuin nykyajan vastine ylioppilastodistukselle, eli tarpeellinen, mutta ei itsessään riittävä edellytys moniin tehtäviin. Yleensä se toimii olemassaolevan profession legitimoijana, eli jo valmiina oleva työsuhde voi saada vakinaisemman luonteen, palkka voi nousta tms. En siksi oikein pysty ymmärtämään, miten jotkut jaksavat yhä pitää suoritettua akateemista loppututkintoa jonakin saavutuksena, sen ollessa nykyisin lähinnä perustason itsestäänselvyys.

Työllisyysasioista ajattelen, että on kovin tarpeetonta vedota siihen, mikä olisi kaikkien kannalta tarkoituksenmukaisinta ja oikeudenmukaisinta toteuttaa yhteiskunnallinen työnjako, sillä ei ole mitään syytä olettaa, että yhteiskunta olisi joka tapauksessa järjestetty mielekkyyden ja järjen ehdoilla. Jos ihmisen suhdeverkosto määrittää hänen mahdollisuutensa ja tämä on kaikkien tiedossa, eikö tällöin ole ilmeistä, että korkeakoulutetut työttömät ovat epäonnistuneet eräällä elämänsä keskeisellä näyttämöllä. Jollakin voi olla suhteiden luomiseen huonot lähtöedellytykset, huonoa tuuria tai molempia (tässä viittaan nyt itseeni), mutta syyllisiä on joka tapauksessa turha lähteä hakemaan itsensä ulkopuolelta.