Ajatteletko omilla aivoillasi, vai uskotko kaiken, mitä sulle totuutena väitetään ja mihin sinut koitetaan pakottamaan?
=DW=
=DW=
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
mihinkään. Enkä usko mitään, olen oikeastaan aika kyyninen ihminen. Maailma on opettanut ja jopa läheiset suhteen, ikävä kyllä.
En ole ensimmäisenä lähtemässä kaikkiin höykytyksiin. Media on aikamoinen vaikuttaja, aina tulee joku juttu, jota kaikki hokevat että näin se nyt on.
Aika usein olen eri mieltä.
Hyvin helppoa on muokata ihmisten mielipiteitä haluttuun suuntaan, koska suurin osa ihmisistä on laumaihmisiä. Jotka voi kuin lampaat uuden ruohotupon perässä juoksuttaa vaikka Timbuktuun.
Lapsuudesta kotoa perin tavan suhtautua kirjoitettuun sanaan varauksella. Kun aamuruoka oli syöty, isä otti lehdet ja luki niistä häntä kiinnostavia pätkiä ääneen, ja uutisia kommentoiden.
hobby halleja ja muita vastaavia kun laatikosta tulee niin katson yleensä läpi kaiken sen mitä "en tarvitse" ja näin säästin taas rahaa siihen mitä MINÄ haluan.
Ja kotona meillekin tuli sanomalehti jossa veljeni oli töissä, kaikkea seurattiin ja kaikesta puhuttiin mutta joka asiaa ei uskottu sielläkään.
Toi et mailmas on paljon kamaa jota en tarvii,ei kai tän ikästä kulkijaa paljookaan ohjata minnekkään ellei itte haluta mennä.
kun on sitä vertailupohjaa.
ostaa rälläkän halvalla, jolla ei mitään tee.
meille tyrkytetään "koska olet sen arvoinen", ja minä katson olevani sen arvoinen että itse päätän mitä haluan.
Ja nyt menen vaikka en niin kamalasti haluakaan "sorvin ääreen", mutta siitä taas nautin sitten kun tilipussi kolahtaa kouraan ja pohdin millä tämänkin itselleni kiittäisin, vaikka kukkakimpulla:))
Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin kaikki!
kivaa niin mikäs siinä :))
Hakemas takuuna uuren kuumailma puhaltimen kun se aina suli,sit väsyin ajamaan kauppaan,mut takuu pelas komeesti.
ettei tönteosta tule mitään, kun menee se aika siinä releitä vaihdellessa.
ilmat pihalle, liike, sieltä ku ostat niin ei takuu kerkeä takuulla mennä umpeen kun se vehje jo hajoaa, takuuseen uusi tilalle.
pitäisi alkaa soimaan kun kympillä saa työkoneen, joka normaalisti maksaa satasen, mutta aina sitä erehtyy.
meidänki isäntä sortu, ei sorru enää, luulisin. :)
tällaisen jääräpäisen härän kukaan saa uskomaan mitään, mitä se ei halua uskoa. Vasta omat aivot antaa luvan uskomiseen, jos antavat.
ylivoimaisesti komein tällä palstalla olet sinä.
ovat omat, niin uskoni on muualta kotoisin.
S_S