tädin hassu vahinko:)

äiskä-80

Pikkusiskoni on yhden lapseni kummi ja itse vielä (kai) sinkku, lapsirakas tosin. Hän vei ystävällisesti kesälomalla lapset päiväksi ulos, että saimme isännän kanssa päivän "lomaa". Päivä oli mennyt hienosti siihen asti, kun siskoni piti tulla lasten kanssa pois keskustasta bussilla, missä he viimeksi olivat hampurilaisilla.

Ihmettelin kun sisko soitti kännyyni, että kaikki okei mut pystytkö kuitenkin hakeen heiät jo autolla. Sanoin, että ok, tulkaa ulos kauppakeskuksen eteen niin haen, mut voi mennä hiukan aikaa. Sisko oli käyttänyt kolme pientä yksitellen vessassa, mutta jo seisomistyylistä näin heidän ulkona odottaessaan, että ei ollut itse uskaltanut käydä helpotuksella vahtimatta lapsia. Tunnollinen kun on.

Ei ollut yllätys, kun systeri sanoi siinä, että hän kipaisee vielä tuolla naistenhuoneessa. Laitoin tytön ja pojat autoon ja ooteltiin siskoo. No, se tulee takas niinkuin ei mitään, vaikka sillä on farkkujen sisäreidet märkänä polviin asti! Vaaleet "rodeot" kun oli jalassa niin se näky ihan törkeesti, että vahinkohan sille oli käyny, vaikka se kuittaskin sen autossa vaan, että "Hana vähän roiskas". Lapset oli ihan hiljaa, enkä itsekään halunnut nolostuttaa siskoo lisää ja olin myös asiasta hiljaa. Systeri ehdotti, että mennään sen kautta, niin se vaihtaa farkut. Lapset oli päivästä jo aika väsyneitä ja melkein unessa kotiin asti.

Lopulta kun päästään kotiin niin isä kysy, että "No, mites päivä meni, tapahtuko mitään jännää?" Pienin (meiän tyttö) miettii ja täräyttää sitten että: "N****-täti pissas housuu!"

Systerin ilme oli näkemisen arvoinen...

2

1646

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -tosikko-

      Mulle käy noin yhtenään, viimeisen synnytyksen jälkeen ei ole tarvinnut kuin yskäistä.

      käytetään vauvelin kans samoja vaippoja, eikä ole edes jännää.

      • kissabyxx

        kerran jos sattuu niin tuskin toiste:) Mulla kun vähän vastaava sattu lapsen edessä niin pieni katsoi oikeudekseen tehdä taas housuunsa. Kun äiskäkii!!! Sain opettaa toisen kerran kuivaksi!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      252
      2308
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      48
      1367
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe