Voice Stream

Onko teille sattunut tulemaan laskua "Voice Streamiltä"?

Meille tuli huonosti tulostunut lasku, pojan "seksipuheluista"

Onnistuin saamaan selvää osasta huonosti tulostuneesta kohdasta, jossa oli eriteltynä puhelut. Yllättäin laskusta löytyi puheluita, joita ei kuitenkaan löytynyt Elisan puhelutiedoista!

Firma siis laskuttaa olemattomista puheluista! Kun kohteena on varhaisnuoret, vanhemmat yleensä vain huutavat lapsille, ja maksavat puhelut kiltisti (Kuinka tarkastaisikaan puheluerittelyt, koska se kohta laskussa tulostuu heikosti, ja onhan jo lapsi myöntänyt soittaneensa kyseiselle linjalle).

Minua alkoi "vit....maan" että tuo nilkki tarjoaa palveluitaan liittymille, joissa on saldorajat ja viihdelinjojen estot. Ja kun nyt satuin saamaan selvää laskusta sen verran, että pystyn todistamaan ylimääräisen laskutuksen, päätin tehdä rikosilmoituksen.

Olen siis jättänyt rikosilmoituksen, mutta kuten voitte hyvin arvata poliiseja tuskin kiinnostaa alkaa paperitöihin, toivoisin muidenkin laskun saajan ottavan yhteyttä poliisiin, jolloin poliisin on vaikeampi ohittaa asiaa olan kohautuksella, joka onnistuu yksittäisten rikosilmoitusten kohdalla helpomin.

Eli jos kotoasi löytyy lasku, joka on tulostunut huonosti puheluerittelyjen kohdalta, ole kiltti ja vie se poliisille. Jos tarmoa riittää, niin hakekaa puhelutiedot kyseisen laskun ajalta, ja verratkaa niitä laskun aikoihin (mikäli saatte selvää joidenkin puheluiden ajankohdasta)

Kiitos kaikille, yhdessä nypimme moiset punkit yhteiskunnan selkänahasta.
0224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Joukkokanne? kirjoitti:

Onko teille sattunut tulemaan laskua "Voice Streamiltä"?

Meille tuli huonosti tulostunut lasku, pojan "seksipuheluista"

Onnistuin saamaan selvää osasta huonosti tulostuneesta kohdasta, jossa oli eriteltynä puhelut. Yllättäin laskusta löytyi puheluita, joita ei kuitenkaan löytynyt Elisan puhelutiedoista!

Firma siis laskuttaa olemattomista puheluista! Kun kohteena on varhaisnuoret, vanhemmat yleensä vain huutavat lapsille, ja maksavat puhelut kiltisti (Kuinka tarkastaisikaan puheluerittelyt, koska se kohta laskussa tulostuu heikosti, ja onhan jo lapsi myöntänyt soittaneensa kyseiselle linjalle).

Minua alkoi "vit....maan" että tuo nilkki tarjoaa palveluitaan liittymille, joissa on saldorajat ja viihdelinjojen estot. Ja kun nyt satuin saamaan selvää laskusta sen verran, että pystyn todistamaan ylimääräisen laskutuksen, päätin tehdä rikosilmoituksen.

Olen siis jättänyt rikosilmoituksen, mutta kuten voitte hyvin arvata poliiseja tuskin kiinnostaa alkaa paperitöihin, toivoisin muidenkin laskun saajan ottavan yhteyttä poliisiin, jolloin poliisin on vaikeampi ohittaa asiaa olan kohautuksella, joka onnistuu yksittäisten rikosilmoitusten kohdalla helpomin.

Eli jos kotoasi löytyy lasku, joka on tulostunut huonosti puheluerittelyjen kohdalta, ole kiltti ja vie se poliisille. Jos tarmoa riittää, niin hakekaa puhelutiedot kyseisen laskun ajalta, ja verratkaa niitä laskun aikoihin (mikäli saatte selvää joidenkin puheluiden ajankohdasta)

Kiitos kaikille, yhdessä nypimme moiset punkit yhteiskunnan selkänahasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu