Phuket/Kanaria

Heräilin tässä vähän viimetingassa siihen, että jouluna tekisi mieli matkalle. En ole kauheasti matkustellut, enkä tajunnutkaan että esim tahaimaassa ei enää pääse juuri mihinkään jouluksi, vaikka toki olen kuullut että tietyt paikat varataan heti keväällä. Vaihtoehtona olisi Kanaria. Matkaan lähtisi alle 30-vuotias pariskunta.

Toivon ettei tähän vastaa mitkään hyvin fanaattisesti toiseen paikkaan suhtautuvat, vaan ihmiset joilla on ihan selkeä tunteeton käsitys paikoista.

Haluaisimme kauniiseen, suhteellisen rauhalliseen paikkaan, alueelle joka ei ole aivan tavaton turisti/disco rysä ja melko korkeatasoiseen hotelliin. Toki turisteja saa olla, mutta mielummin hieman rauhallisempi paikka, jossa on mukavia ruokaravintoloita, kahviloita ja seurustelubaareja. Plussaa on jos kuitenkin nopeasti pääsee myös isompaan bilepaikkaan, luultavasti jonain iltana sellaiseenkin haluaa eksyä.

No löysin vielä Phuketista Kamala beachilta muutamia 4-tähden hotelleja, joihin vielä viikoksi pääsisi. Ensimmäinen kysymys onkin, kannattaako sinne lähteä ollenkaan vain viikoksi. Toisaalta lennetäänhän sinne yöllä ja ei se kuitenkaan kestä kuin noin 11h suoralla lennolla, ei kai niin paha? Toki matkalle hintaa tulee, jos ajattelee hinta/päivä. Kahdelta henkilöltä noin 3200/vko.

Toinen kysymys on että minkälainen paikka Kamala on? Ymmärsin että Kamala voisi minun kriteereilläni olla oikea paikka. Hieman rauhallisempi kuin Phuket keskimäärin?

Vaihtoehtoni olisi Kanarialla Playa de Amadores, josta löysin todella hienon näköisen hotellin Gloria Palace Royalin (ainakin esitteessä upea). Myös Amadoresista saa käsityksen, että paikka on suht rauhallinen, mutta isompi turistirysä Puerto Rico on kävelymatkan päässä. Tälle reissulle hintaa tulisi 2400, joten jonkin verran halvemmalla pääsisi. Toisaalta Thaikuissa varmasti syöminen yms. on halvempaa.

Jos joku vaivautuu vastailemaan niin olisin kovin kiitollinen. Hienointa olisi jos joku jolla olisi kokomusta molemmista paikoista vastaisi. Mutta toki vain toisessa käynytkin voi vastata, pitääkö mielikuvani yhtään paikkansa.
402939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Olin viime joulukuussa Phuketin Patong Beachilla viikon.Viikko riitti vallan mainiosti (tietysti pidempäänkin olisi voinut olla..).Pyysimme kerran taksikuskia viemään meidät kauneimmalle lähimmäiselle rannalle.Hän vei meidät Kamala beachille.Ranta ei ollut kovin kummonen,paljon kivempi oli Patongilla.Kamalan rantahietikko oli täynnä pikkukiveä.Mutta alue varmaan ihan rauhallinen ja taksilla voi sitten päräyttää Patongille kun haluaa ihmisvilinään/ostoksille/illanviettoon.Thaimaalainen ruoka on taivaallisen hyvää ja viikon aikana ehtii nauttia monesti halvasta ja rentouttavasta hieronnasta;suosittelen siis kohteeksi Thaimaata!Playa de Amadoresta ei kokemusta,mutta Kanarialla talvella joskus melko viileää (kokemusta joulukuusta Playa del Inglesissä) ja Thaimaassa takuu lämmin!Ja sieltä löytyy myös enemmän niitä etsimiänne kauniita maisemia;suosittelen snorklausretkeä Phi phi saarten paratiisimaisemiin!Puerto Rico on rauhallisempi kuin Ingles ja joulukuussa Ingleskin oli aika kuollut paikka...eniten paikalla suomalaisia,koska britit,sakslaiset ym. menevät sinne kesällä,jolloin siellä on oikeasti lämmin...

Toivottavasti pääsette vielä reissuun,minne ikinä päädyttekin!

Äänestä
  • Aluksi kiitos kaikille vastaajille, saahan näiltä palstoilta näemmä vielä joskus asiallisiakin vastauksia.

    Olen tässä koko päivän tätä asiaa pähkäillyt, aika pian varmaan ratkaisu pitäisi tehdä, jos meinaa lähteä yhtään mihinkään. Pyörisin taas nettisivuilla katselemassa molempia paikkoja. Eksyin myös Youtubeen ja se oikeastaan vahvisti niin hyviä kuin huonoja puolia molemmista paikoista. Kamal kylläkin näytti vielä rauhallisemmalta kuin kuvittelinkaan...oikeastaan näytti aika hökkelikylältä. Mahtaakohan siellä olla oikein mitään "modernia", lukuunottamatta hotellia. Jos paikka on niin rauhallinen (oikeastaan kuollut) kuin mitä videoilta sain käsityksen, olisi tosiaan toivottavaa että taksi/tuk tuk veisi nopeasti ja halvalla Patongiin. Tai ehkä sittenkin pitäisi katsoa vielä Karon/Kata beachia. Video oli kyllä kai kuvattu sesonkiajan ulkopuolella. Jokatapauksessa luonto näyttää todella kauniilta ja varmasti luonnossa se tosiaan sitä on.

    Katselin myös tuota Amadoresta. Täytyy sanoa että luonnon puolesta paikka näyttää todella karulta. Ei oikein iske minun silmääni. Toisaalta edelleen mitä enemmän löydän kuvia hotellista, niin sitä paremmalta se näyttää. Ei sitä matkallaan kokoajan halua hotellissa kököttää, mutta toisaalta onhan se kiva jos se on "täydellisen" oloinen. Minä kun luulin että Kanarialla, varsinkin Puerto Ricolla olisi "aina aurinkoista" ja lämmintä. Niin ainakin netissä mainostettiin.

    Kiitoksia vielä vastauksista ja toki lisää saa kommentoida jos jollain mielipiteitä löytyy... =)

    Äänestä

  • kyselijä... kirjoitti:

    Aluksi kiitos kaikille vastaajille, saahan näiltä palstoilta näemmä vielä joskus asiallisiakin vastauksia.

    vaihtoehto, että otatte hesasta lennon bangkokkiin ja siellä vietätte päivän ja sitten lennätte phukettiin. Viime vuonna Bkt-Phuket maksoi edestakaisin 20€/hlö ja lento kestää tunnin. Olisi todella uskomatonta jos kaikki hotellit olisivat varattuja tuona aikana. Esim majoittuminen katalla ja siinä ihan vieressä on todella kaunis Kata Noin ranta. Se on rauhallinen ja tuk tukilla sinne pääsee 10minuutissa.

    Minä itse en lähtisi kanarialle epävakaiden säiden takia, sillä silloin kun lähden matkalle haluan lämpöä ja aurinkoa ja se ei ole ole kanarialla takuuvarmaa.

    Minullekin tuli mieleen tuo egypti, siellä olimme 07 joulukuussa ja hyvät säät kyllä suosivat meitä. Olimme silloin Sharmissa ja vuonna 03 joulukuussa olimme El Gounassa, joka on hyvin rauhallinen ja hiljainen paikka. Molemmista paikoista pidin ja molemmissa on lämpötila yli 20 astetta ja on kyllä todella huono tuuri jos sataa vettä.

    Rawai on kaunis ranta phuketin saarella ja se on myös pieni ja hiljainen. Googlettamalla löydät kyllä hotelleja kaikista phuketin rannoista ja jos joku kiinnostaa niin kannattaa lähestyä hotellia esim maililla ja vähän tinkailla hinnoista.

    Viikko Thaimaassa on kovin lyhyt aika, mutta nk nimimerkkinikin kertoo niin minä nyt varmaan lentäisin sinne vaikka vain parinkin päivän takia ;o)

    Ihanaa lomaa teille -minne sitten lähdettekin.

    Äänestä

  • kyselijä... kirjoitti:

    Aluksi kiitos kaikille vastaajille, saahan näiltä palstoilta näemmä vielä joskus asiallisiakin vastauksia.

    Olen tässä koko päivän tätä asiaa pähkäillyt, aika pian varmaan ratkaisu pitäisi tehdä, jos meinaa lähteä yhtään mihinkään. Pyörisin taas nettisivuilla katselemassa molempia paikkoja. Eksyin myös Youtubeen ja se oikeastaan vahvisti niin hyviä kuin huonoja puolia molemmista paikoista. Kamal kylläkin näytti vielä rauhallisemmalta kuin kuvittelinkaan...oikeastaan näytti aika hökkelikylältä. Mahtaakohan siellä olla oikein mitään "modernia", lukuunottamatta hotellia. Jos paikka on niin rauhallinen (oikeastaan kuollut) kuin mitä videoilta sain käsityksen, olisi tosiaan toivottavaa että taksi/tuk tuk veisi nopeasti ja halvalla Patongiin. Tai ehkä sittenkin pitäisi katsoa vielä Karon/Kata beachia. Video oli kyllä kai kuvattu sesonkiajan ulkopuolella. Jokatapauksessa luonto näyttää todella kauniilta ja varmasti luonnossa se tosiaan sitä on.

    Katselin myös tuota Amadoresta. Täytyy sanoa että luonnon puolesta paikka näyttää todella karulta. Ei oikein iske minun silmääni. Toisaalta edelleen mitä enemmän löydän kuvia hotellista, niin sitä paremmalta se näyttää. Ei sitä matkallaan kokoajan halua hotellissa kököttää, mutta toisaalta onhan se kiva jos se on "täydellisen" oloinen. Minä kun luulin että Kanarialla, varsinkin Puerto Ricolla olisi "aina aurinkoista" ja lämmintä. Niin ainakin netissä mainostettiin.

    Kiitoksia vielä vastauksista ja toki lisää saa kommentoida jos jollain mielipiteitä löytyy... =)

    Varasin juuri matkan kahdeksi viikoksi marras-joulukuun vaihteessa Cape Siennaan. Kun kerroin matkatoimistovirkailijalle, että luin hotellista viimeisestä Eeva-lehdestä, hän sanoi että muita suomalaisia kuin toimittajat ei ole siellä vielä käynytkään. TripAdvisorin sivuilta luin vierailijoitten kommentteja; ne olivat vaihtelevia. Joku valitti rakennusmelusta (elokuussa) ja ettei huoneeseen tullut lämmintä vettä, joku toinen taas piti hotellia aivan suurenmoisena.

    Saa nyt sitten nähdä. Läheistä pientä Liam Siigh -rantaa kaikki kehuvat "paratiisimaiseksi" –– tosin sinne johtavat parkkipaikalta jyrkät portaat. Toivottavasti ei kovin pitkät :=)

    Äänestä

  • UPDATE_9165902 kirjoitti:

    Itse luin Cape Siennasta aika monta kommenttia jostain ulkolaisilta sivuilta. Siellä noin 27/30 vastaajista kehui hotellia erittäin hyväksi. Muutama haukkui hotlan pystyyn, mutta eiköhän noita valittajia aina ole.

    Minä ainakin luin että maisemat ovat henkeä salpaavia, ruoka hyvää ja niin edelleen. Ainakin kuvista päätellen maisemat ovat mahtavia. Joku valitti rakennusmelusta, mutta toinen taas sanoi että melua ei edes huomaa, jos sitä ei erikseen ajattele. Ja loppuuhan se rakentaminen varmasti illalla. Ei minua nyt päivällä pieni meteli häiritse. Valitettiinko rakennusmelusta siis tämän vuoden elokuussa? Käsittääkseni paikan piti olla melkolailla valmis jo viime keväänä. Toisaalta jos menet isoon kaupunkiin, niin siellä on liikenne/yökerhomelua aamusta iltaan. Ehkä sitä melua valitetaan siksi, kun muuten on hiljaista.

    Jos jollain on kokemuksia hotellista niin laittakaa ihmeessä tänne. Niin...minäkin matkan sinne jo varasin. :)

    Äänestä

  • Kyselijä.. kirjoitti:

    Joo, tämän vuoden elokuussa oli rakennusmelua ollut. mutta kirjoittaja oli saanut sitten toisen huoneen jonne melua ei ollut kuulunut.

    Olen saanut sen käsityksen, että Thaimaassa saa helposti hotelleissa vaihdettua huonetta halutessaan.

    Onpa hauska kuulla, että noin moni kyseistä hotellia kommentoivista on ollut tyytyväinen!

    Äänestä

Thaimaan Kanaria sinne ne kaikki juntit menee.....Phukettiin on lentoja Kuopiosta ja Oulusta(???).....3 päivää Phuketissa riitti

Äänestä

Tuota lukiessani tuli mieleen että mitenkäs olisi Egypti? Hurghadassa ja Sharm El Sheikhissä löytyy hyvätasoisia hotelleja. Ja ennekaikkea sää on varmempi kuin Kanarialla. Rauhallista on ja lentomatka on vain 4-5 tuntia. Minusta ei Thaimaahan kannata viikoksi lähteä vaan sinne pitää varata pitempi aika.

Äänestä

Hei !
Suosittelen ehdottomasti Thaimaata - paikka kuin paikka hakkaa Kanarian mennen tullen.
Ensinnäkin - vaikka matka on kalliimpi, niin saat rahoillesi enemmän vastinetta, esim. hotellien taso on aivan toista luokkaa kuin kanarialla.
Plussana vielä takuuvarma lämpö ja erinomainen ruoka. Olen itse ollut useasti Kanarialla, ja siellä voi olla todellakin kylmä ja sataa. Thaimaassa jos sataa, niin ainakin on lämmin !
Kamala on suht' hiljainen ranta, joten sinun kriteereilläsi katselisin Karonin ja Katan puolelta jos vielä jotain löytyy. Muista että jo kolmen tähden hotelli on todellakin hyvätasoinen Thaimaassa.
Kamala on hiukan "syrjässä", joten jos bilettämään haluatte, niin tuk tuk kyllä kulkee Patongille. Toisaalta siellä plussana hieman hiljaisempi meno, mutta löytyy niitä rauhallisia soppeja pitkin saarta.
Viikko voi tuntua hieman lyhyeltä, itse olen ollut aina 2-3 vko, ja nauttinut joka sekunnista.
Kanaria on myös yleisesti ottaen kalliimpi kuin Thaimaa, joten sen mitä menetät tosiaan matkan hinnassa, niin voitat ostoksissa ja elämisessä.
Sitäpaitsi, jos haluat ottaa varman päälle ilmojen suhteen, niin ehdottomasti Thaikkula. Kukapa sitä haluaisi maksaa siitä että viettää joulun mahdollisesti villapaita päällä !!! ( näin kävi meille yksi joulu Inglesissä...)
Joten mars varaamaan Thaimaan matka, unohda se Kanaria :D

Äänestä

Ehdottomasti Phuket.Varma lämmin paikka. Et tarvi etes pitkälahkeisia,etkä pitkähihaisia vaatteita muualle kuin matkalle.Ja siellä vielä Karon. Sopivan rauhallinen,mutta myös sopivasti muitakin immeisiä. Hotelli Phuket Orchid Resort ,niin matka on täydellinen.Ja vähintään kaksi viikkoa. Viikossa ei ehdi minnekkään!

Äänestä
  • Kiitos taas vastauksista. Ongelmana on nyt tosiaan se, että kahden viikon matkoja ei enää yksinkertaisesti saa jouluksi. Eli viikon matka on se ainoa vaihtoehto. Voin toki lähteä muuhunkin aikaan (helmikuussa), mutta silloinkin voin pitää vain viikon lomaa, joten kahdeksi viikoksi en millään pääse. Oikeastaan se onkin se syy miksi harkitsen thaimaata, muuten olisin jo varannut matkan sinne. Mutta toisaalta, eihän se lentoaika phuketiin ole kuin noin 4h enemmän kuin kanarialle ja kun se lennetään yöllä, niin siinä mielessä säästää aikaa. Ja niin, thaikuissa se valmismatkan pituus oli itseasiassa 8 päivää, eli vähän pidempi kuin Kanarialla.

    Tietääkö joku kuinka kuollut paikka Kamala itseasiassa on? Niinkuin jo kirjoitin, niin parilla videolla näytti ettei siellä olisi juuri ketään. Tosin kaipa ne oli kuvattu sesonkiajan ulkopuolella. Miksi Kamala kiinnostaa, niin siellä on myös todella upean näköinen uusi hotelli Tjäreborgilla, Cape Sienna. Se on uusi, moderni, todella upeilla maisemilla ja sitä on kehuttu aika paljon muutamissa keskusteluissa. Mutta tosiaan, jos se Kamala on ihan kamala paikka, niin ei kai hotelli sitä pelasta... =)

    Jos joku vielä vaivautuu vastaamaan, niin kertokaa mitkä ovat suurimmat erot tai plussat ja miinukset Karon/Kata/Kamala beacheilla?

    Äänestä

  • Kyselijä... kirjoitti:

    Kiitos taas vastauksista. Ongelmana on nyt tosiaan se, että kahden viikon matkoja ei enää yksinkertaisesti saa jouluksi. Eli viikon matka on se ainoa vaihtoehto. Voin toki lähteä muuhunkin aikaan (helmikuussa), mutta silloinkin voin pitää vain viikon lomaa, joten kahdeksi viikoksi en millään pääse. Oikeastaan se onkin se syy miksi harkitsen thaimaata, muuten olisin jo varannut matkan sinne. Mutta toisaalta, eihän se lentoaika phuketiin ole kuin noin 4h enemmän kuin kanarialle ja kun se lennetään yöllä, niin siinä mielessä säästää aikaa. Ja niin, thaikuissa se valmismatkan pituus oli itseasiassa 8 päivää, eli vähän pidempi kuin Kanarialla.

    Moikka! Pari kertaa vaimon kanssa Phuketissa olleena voisin suositella paikkaa, mikäli mulla olis nuo vaihtoehdot mitä olet kirjoittanut niin ehdottomasti Phuket.
    Olemme käyneet Hurghadassa ja Kanarialla ja ei voi puhua samaan aikaan Thaimaan kanssa. Olen mennyt Kamalan läpi useaan otteeseen ja aika hiljaiselta paikalta tuntuu, itse ollaan oltu Patongilla pari kertaa ja karonin ranta on mielestämme parhaita. Kamalasta pääsee kyllä nopeasti Patongille tai Karonille ja meidän mittapuun mukaan ei ole kallista käyttää tuk tukkia tai taksia. Niin ja vielä että ollaan oltu kumpikin kerta kaksi viikkoa ja viimeksi sanoin vaimolle että ensi kerralla otetaan pidempi aika, olen kyllä kuullu että viikkokin riittää, mut jokainen omalla tyylillään. Maaliskuussa kolmas matka odottaa Thaimaa/Malesia.

    Katoppa esim. Tjäreborg, lähtö Hesasta 18.12 Phuket Karon,hotelli Phuket Orchid Resort 2 h. huone, 2 viikkoa 4018 e. Minä ainakin pääsisin sinne jouluksi,kun painasin vaan nappia. Matkathan on vähän kalliimmat joulun aikaan! Kokeile!

    Äänestä

  • minä ainaski kirjoitti:

    Katoppa esim. Tjäreborg, lähtö Hesasta 18.12 Phuket Karon,hotelli Phuket Orchid Resort 2 h. huone, 2 viikkoa 4018 e. Minä ainakin pääsisin sinne jouluksi,kun painasin vaan nappia. Matkathan on vähän kalliimmat joulun aikaan! Kokeile!

    Kiitoksia taas kaikille vastanneilla.

    Meillä on aikaisin mahdollinen lähtöpäivä 22.12, sillä päivämäärällä tai muutama sen jälkeen en ainakaan löytänyt yhtään kahden viikon matkaa. Siten pääsisi ettei ottaisi valmismatkaa, mutta ainakin joulun aikoihin näyttävät lennot niin kalliilta, ettei siinä ole mitään tolkkua. Pelkkä lento maksaisi yli 2000€/henkilö, tai sitten pitäisi vaihtaa konetta useita kertoja ja matka kestäisi yli vuorokauden...ja silti todella kallista. Näin ainakin ebookersilla.

    Nyt alkaa päätös jokatapauksessa valua Thaimaan suuntaan ja siellä Kamala Beachille. Hotelli Cap Sienna on vain niin tolkuttoman hieno että pakko päästä sinne. Ja kun kerran taksilla tms. pääsee Patongiin 10 min:ssa, niin ei se Kamalan rauhallisuuskaan niin kamalalta tunnu. Vielä on pieni vaihtoehto Karoniin hotelli Karon Beach resorttiin. Sekin näyttää hienolta ja on ihan rannalla...mutta jostain syystä olen siihen Cape Siennaan kovasti ihastunut. =)

    Onko jollain muuten paljon kokemusta valmismatkoista? Onko jotain eroa Finnmatkat (Cape Sienna) tai Tjäreborg (Karon)?

    Lähtöpäivä saattaakin siirtyä helmikuulle, mutta eipä sen väliä. Onpahan vähän halvempaakin silloin. Voipi olla että viikon jälkeen tulee olo että ei olla nähty kaikkea ja tekisi mieli olla kauemmin, mutta kaipa sinne aina uudestaan pääsee. Parempi kai niinpäin, kuin että kolmannen päivän jälkeen tekisi mieli kotio. ;)

    Mutta kiitos vielä kaikille vastaajille. Hienoa että netin palstoilla vielä tulee asiallista ja hyödyllistäkin kommenttia. =)

    www.airberlin.fi sivustoilla voit selata lentoja, aika edullisia ovat.

    Äänestä

  • Pona kirjoitti:

    Moikka! Pari kertaa vaimon kanssa Phuketissa olleena voisin suositella paikkaa, mikäli mulla olis nuo vaihtoehdot mitä olet kirjoittanut niin ehdottomasti Phuket.
    Olemme käyneet Hurghadassa ja Kanarialla ja ei voi puhua samaan aikaan Thaimaan kanssa. Olen mennyt Kamalan läpi useaan otteeseen ja aika hiljaiselta paikalta tuntuu, itse ollaan oltu Patongilla pari kertaa ja karonin ranta on mielestämme parhaita. Kamalasta pääsee kyllä nopeasti Patongille tai Karonille ja meidän mittapuun mukaan ei ole kallista käyttää tuk tukkia tai taksia. Niin ja vielä että ollaan oltu kumpikin kerta kaksi viikkoa ja viimeksi sanoin vaimolle että ensi kerralla otetaan pidempi aika, olen kyllä kuullu että viikkokin riittää, mut jokainen omalla tyylillään. Maaliskuussa kolmas matka odottaa Thaimaa/Malesia.

    mieltä tämän viestin kanssa! Hetken piti oikein miettiä, olenko itse kirjoittanut viestin :)
    Todellakin, Hurghadan ja Kanarian nähneenä ja toista kertaa Phuketiin menossa marraskuussa...Osuvin kommentti oli ehdottomasti "Olemme käyneet Hurghadassa ja Kanarialla ja ei voi puhua samaan aikaan Thaimaan kanssa."
    Jotkut täällä puhuvat siitä, että Phuket on jo samanlainen turistirysä kuin Kanarian saaret. Oma mielipiteeni on, että Phuket on valovuosien päässä Kanarian saarten turistijutuista! Tuskin siitä koskaan sellaista tuleekaan!
    Ihmisten iloisuus ja ystävällisyys ovat asioita, jotka tekevät suurimman eron viihtyvyydessä Thaimaan ja Kanarian saarten välillä.

    Äänestä

Ai että "kokomusta"? - ja molemmista paikoista?
Tiedät itekkiin, et Pelemiehille löytyy aina tilaa ja vaikka mistä.

Kaiholla... lapiolla... äh, kaipuulla
kaivaten. Sinua, aina.

:-) Melinda

http://www.youtube.com/watch?v=XqKEG07W7qQ

Äänestä

Lennot Hki-Bangkok-Hki osoitteesta
http://www.supersaver.fi/etravelstore/supersaver_fi/ibe/air/search/search.jsp
(850-950e.)

Lennot Bkk-Phuket-Bkk osoitteesta
http://www.airasia.com/site/th/en/home.jsp
Noin 50e.

Majapaikka osoitteesta
http://www.sawadee.com/

Mä oon käyny pari kertaa Kamalalla ohikulkumatkalla ja en lomailisi siellä.
Teille suositus Karon tai Kata?.

Kanarialla oon käyny kymmenisen krt.
ja riitti mulle.
Thaimaassa käyny 17krt/7vuotta. Ja ens kuussa taasen:)

Maisemat Phuketissa näet osoitteesta
http://www.mapjack.com/?RrQwTsksWctB

Äänestä

ehdottomasti phuket. Tuo yllä mainittu ranta Kata Noi kannattaa käydä katsastamassa, hieno ja rauhallinen paikka. 10min Tuk-tukilla Katalta toiseen suuntaan kuin karonille menisit. Katan ranta parempi lapsille kuin Karon, eikä myöskään niin tuulinen. Kata Noille mennessä kannattaa sopia kuskin kanssa milloin hän tulee hakemaan pois. Ainakin meidän siellä käydessä osa ihmisistä ihmetteli millä sieltä pääsisi takaisin Katalle, kun yhtään taksia/tuktukia ei ollut näköpiirissä.

Tuota Playa de Amadoresta en tunne, mutta ymmärtääkseni samaa tavaraa kuin esim Puerto Rico, vaan vieläkin rauhallisempi.

Kelit joulukuussa 100 - 0 Phuketin hyväksi.

Äänestä
  • Mikä on se tuk-tuk kun useat kertovat matkustavansa sillä. Minä olen käynyt phuketissa usein ja en ole nähnyt sielä yhtään tuk-tukia. Eikö se ole senmoinen kolmipyöräinen kulkuneuvo ja kaksitahtinen.

    Äänestä

molemmat hyviä vaihtoehtoja, pääsee pois loska-Suomesta. Kanarialle ehdottomasti mukavampi matka, vain puolet siitä, mitä thaimaahan. Jos on vain viikon loma, on järkevämpi viettää se paikan päällä eikä lentokoneessa. Hintakin on kanarialle vain puolet thaikuista. Sää ei ole joulun seutuun kovin takuuvarma Kanarialla, joten se puoltaisi Thaikkuja. Toisaalta, jos Kanarialla on jokin muu paikka tarjolla kuin Amadores niin suosittelen. Kanarialla on aivan upeita patikkareittejä jos haluaa olla luonnossa. Toisaalta viikon matkalla riittänee ranta ja hotelli. Me olemme suosineet omilla matkoillamme Inglesiä, jossa esim. rannalla kävely on aika uskomatonta "luontoretkeilyä". Thaimaassa on niin lämmin, ettei liikkuminen ole kovin miellyttävää päiväaikaan. Kun olette noin nuoria niin ehditte varmasti kokea molempien kohteiden autuuden. Kuitenkin, viikon matkalle kannattaa lähteä Kanarialle, silloin jää enemmän aikaa paikan päällä.

Äänestä
  • Totta, että viikon matka Thaimaahan on aika lyhyt, mutta silti menisin mielummin Thaimaahan kuin Kanarialle. Itse kävin Kanarialla talvi aikaan ja lämpöä oli ruhtinaalliset 16 celciusta. Muutenkin Thaimaa hakkaa Kanarian mennen tullen. Mielummin matkustan sen 5 tuntia lisää, että saan varmasti lämmintä. Matka on vähän kalliimpi, mutta hintataso taas halvempi. Ei siinä paljon eroa lopulta jää.

    Äänestä

  • Jarmoparmo kirjoitti:

    Totta, että viikon matka Thaimaahan on aika lyhyt, mutta silti menisin mielummin Thaimaahan kuin Kanarialle. Itse kävin Kanarialla talvi aikaan ja lämpöä oli ruhtinaalliset 16 celciusta. Muutenkin Thaimaa hakkaa Kanarian mennen tullen. Mielummin matkustan sen 5 tuntia lisää, että saan varmasti lämmintä. Matka on vähän kalliimpi, mutta hintataso taas halvempi. Ei siinä paljon eroa lopulta jää.

    eli thaikkuihin pääsee loppujen lopuksi halvemmalla koko loman kustannukset laskien kuin kanarialle. niin ja siellähän ei myöskään ole tuulipukukansaa...eikä muita suomalaisia eikä turistirysiä,mutta ei myöskäämn espanjalaisia viinejä, eikä yleisissä vessoissa posliinipönttöjä, ja onhan siellä niitä hymyileviä(huijaavia) palvelijoita.....Kanarialle siis:))

    Äänestä

  • siis kanaria:)) kirjoitti:

    Huijaamisista sen verran, että mielummin asioin Thaimaalaisen taksikuskin tai pukukauppiaan kuin Kanarialaisen elektroniikka kauppiaan kanssa:) Sieltä niitä huijareita vasta löytyykin. Thaimaa voittaa Kanarian, lämmössä, maisemissa, ruuassa, hintatasossa, ihmisissä ja melkeinpä kaikessa muussa lyhyttä lentomatkaa lukuunottamatta.

    Ehdottomasti Thaimaa, vaikka vain viikoksikin. Suosittelen Krabia! Vaikka lentoaika on pidempi niin perilläoloaikaa jäi melkein saman verran kuin taannoisella Puerto Ricon matkallamme. Ilmasto on aivan huikea; veden ja ilman lämpötila on aivan eri luokkaa kuin kanarialla. Amadoreskin käytiin katsomassa ja siellä ei taida olla muuta kuin kiva ranta tuon hulppean hotellin lisäksi.

    Äänestä

Olen itse jäynyt kerran Kanarialla, eikä se suosikiksi osoittautunut, mutta sinne k6yllä voisin uudelleenkin mennä toisin kuin Patong beachille. Vaikka näiltä palstoilta sai sellaisen kuvan ennen matkaa, että kyllä thaimaassa on ihan tavallisia perheitä lomailemassa niin eipä kylä tullut vastaan. Oltiin 4 tähden pehehotellissa ja silti miehet talutteli siellä (lapsi)thai huoria pitkin hotellin käytäviä. Toipa pahin jenkki n. 60-v läski maha äijä tuollaisen tytön mukanaan jooa hotellis aamiaiselle meidän kaikkien turistien sekaan. Kävi ilmi,e ttä kaikissa hotelleissa thaimaassa miehet saa tuoda pienestä extra maksusta huoria hotelliin! Eli ei voi edes hotellia valikoimalla tältä välttyä.

Niitä naisia ja naisiksi pukeutuneista huoria oli jopa turistiretkill'ä miesten mukana. Päivälläkään ei vioniut niiltä kaduilla kierrellesssä välttyä. Saati sitten yöllä kun ne tarttuivat miehiä kävellessä väkisin hihasta ja juoksivat perään.

Kertaakaan ei onnistuttu menemään ravintolaan syömään ilman, että näköpiirissä ei olisi ollut yhtäään tälläistä keski-iän ylittänyttä länskkäri miestä, jonkun n. 15-25 vuotiaan thai huoran kanssa. Koko loma oli täysi fiasko. Joka ilta itkin ja voin pahoin näkemästäni vaikka koitin päivät olla silmät suljettuina ja koittaa olla ajattelematta asiaa.

Minä olin matkalla naisporukalla. välillä ei meinannut saada palvelua kahviloissa ja ravintoloissa naispyolisilta työntekijööiltä. Ovat todella vihamieleisiä ainakin sinkku naisia kohtaan.

Matkat kruunasi kun eräs länsimaalinen juntti äijä koitti "ostaa" minua viereisessä pöydässä mies porukassaistuvalta ja kännykllään miehille huoria tilailevalta thai naiselta! Samana iltana baarissa samassa pöydässä istui muori pari ruotsista. Pöytään käveli thai huora joka nosti paitansa ylös ja työnsi rintansa tämän varatun miehen naamaan! Tyttöystävä koitti väkinöisesti hymuillä vieressä, mutta näki, että oli ilta pilalla kyllä. Sitten se huora vielä jäi sen huomanneena virnuilemaan pöydän viereen. Siis todella nauttivat naisten näyryyttämisestä siellä.

Näin pintapuolisesti myös Karon ja Kata beachit. Pienempiä paikkoja, mutta kyllä huora legioonat näkyi sielläkin baaroen edustalla päivystävän.

En koskaan mene takaisin thaimaaseen. En voi suositella pariskunnalle. Tuskin nais osapuolella tulee olemaan kovin kivaa katsoa kun nämä miesnaiset yrittävät puolisoa iskeä. Ota myös huomioon, että siellä on palvelut tehty meihille hyvin helpoiksi käyttää Esim kun itse otat hieronann tai käyt kampaajalla niin muut thai naiset ko paikassa hoitelee meiehsi parista eurosta takahuoneessa kun sanovat, että siellä voi "odottaa"...

Äänestä
  • Provo!

    Äänestä

  • Jarmoparmo kirjoitti:

    Provo!

    Haluan vaan antaa faktat meidän matkasta, jotta muiden loma ei menisi pilalle. Itse tyhmänä uskoin näitä keskustelu palstojen kirjoituksia, enkä uskonut sitä mitä huhu puheet oli kertoneet. Ei ole kiva kun se vuoden odotettu talviloma jättää vain pahan mielen.

    Äänestä

  • Patong beach kirjoitti:

    Jos tämä on totta niin ehkä sinun asenteessasi on jotain vikaa? Olen jutellut aika monen Thaimaassa lomailleen miehen, naisen ja perheen kesken ja yhtä paristakuntaa ja yhtä miestä lukuun ottamatta kaikki ovat olleet tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä lomaansa siellä. Myös kirjoituksesi on laadittu mahdollisimman provosoivasti. Köyhässä maassa on köyhän maan ongelmat ja Thaimaa ei ole paikka tiukkapipoille. Silti esim. Patongilla ei todellakaan näe 15 vuotiaita joka puolella pyörimässä 60v ukkojen kanssa. Ja täysi-ikäinenhän saa pyöriä kenen kanssa haluaa.

    Baarityttöjä näkee kyllä tietyillä kaduilla miehien seurassa, mutta melkein kaikki baaritytöt ovat täysi-ikäisiä. Ravintoloissa tai muissakaan paikoissa heistä ei ole mitään haittaa. Siinä menevät asiakkaina muiden joukossa. Itse asiassa heidän kanssaan on ihan mukava istua iltaa ja rupatella. Normaaleja ihmisiä jotka perheen elatus kulttuurin sekä sosiaaliturvan puuttumisen takia ovat ajautuneet tiettyyn hommaan. Niin ja suurin osa thaimaalaisista naisista on aivan normaalia työtä tekevää porukkaa joten kokonaisen kansan naisväestöä on turha alkaa mustamaalaamaan.

    Itse aion jatkossakin viettää aikaa Thaimaassa ja Thaimaan baareissa kun tytöistä ei ole ollut tähänkään asti mitään haittaa. Ennen kun yksin kuljin niin jokunen tyttö saattoi hihassa käydä, mutta sehän ei taas haittaa mitään. Sen jälkeen kun aloin seurustella ja tyttökaveri on kulkenut mukana niin yhtään kertaa ei ole kukaan tullut väliin yrittämään. Joten turha tulla selittämään, että ukkoa yritetään välistä viedä. He eivät todellakaan sitä tee jos vaan tietävät tilanteen.

    Äänestä

  • Melkein kuin tämän Thaimaa palstoja häiriköivän "Amalian" näppiksestä lähtöisin.
    Kun näitä Amalian juttuja on lukenut, niin ei voi kuin ihmetellä miten häiriintynyt
    tyyppi on kyseessä. Tyypillä on oma elämä mennyt pieleen syystään tai syyttään.
    Mutta miten ihmeessä tämä tyyppi voi olla niin tyhmä, että kuvittelee kostavansa
    jotain joillekin näillä tarkoituksellisesti valheellisilla mielikuvitus jutuillaan ja törkyilyllään.
    Tätä kostamistaan hän on ilmeisesti harjoittanut jo pitkään ja ainakin aikaisemmin
    aamusta varhain yömyöhään. Käsittämätöntä toimintaa, voiko tähän muuta kirjoittaa ja
    vain huokaista?

    Niin ja Amalia hei, jos tämän luet, niin minä osallistun nyt ensimmäistä kertaa tähän
    keskusteluun. Olen joskus sinulta asiallisesti jotain yrittänyt kysyä typerien
    juttujesi johdosta, mutta olet minullekin automaattisesti vastannut vain minua haukkumalla
    ja nimittelemällä itse kysymyksiini vastaamatta. Miksi on näin? Mikä mättää?

    Äänestä

  • "Hauska" provo. kirjoitti:

    Melkein kuin tämän Thaimaa palstoja häiriköivän "Amalian" näppiksestä lähtöisin.
    Kun näitä Amalian juttuja on lukenut, niin ei voi kuin ihmetellä miten häiriintynyt
    tyyppi on kyseessä. Tyypillä on oma elämä mennyt pieleen syystään tai syyttään.
    Mutta miten ihmeessä tämä tyyppi voi olla niin tyhmä, että kuvittelee kostavansa
    jotain joillekin näillä tarkoituksellisesti valheellisilla mielikuvitus jutuillaan ja törkyilyllään.
    Tätä kostamistaan hän on ilmeisesti harjoittanut jo pitkään ja ainakin aikaisemmin
    aamusta varhain yömyöhään. Käsittämätöntä toimintaa, voiko tähän muuta kirjoittaa ja
    vain huokaista?

    Niin ja Amalia hei, jos tämän luet, niin minä osallistun nyt ensimmäistä kertaa tähän
    keskusteluun. Olen joskus sinulta asiallisesti jotain yrittänyt kysyä typerien
    juttujesi johdosta, mutta olet minullekin automaattisesti vastannut vain minua haukkumalla
    ja nimittelemällä itse kysymyksiini vastaamatta. Miksi on näin? Mikä mättää?

    Oma arvioni on, että tämän tyypin ukko on vaihtanut thainaiseen. Joko kimpassa tehdyllä matkalla tai sitten niin kuin luulen, niin rouva on jäänyt kotiin ja ukko lähtenyt golfaamaan kavereiden kanssa ja löytänyt uuden sillä reissulla. Tätä epäilen siksi, että henkilön kirjoituksista paistaa läpi kaikki perus kliseet mitä Thaimaan matkailusta kirjoitetaan silloin kun halutaan haukkua. Roimasti liioiteltuna vielä. Joka tapauksessa ei tarvtise olla suuri professori, että näkee kuinka kirjoituksista paistaa läpi kateus ja katkeruus.

    Äänestä

  • Thaimaahan sitten. Mutta mene takaisin kouluun, tektisi eli provosi sisälsi niin paljon kirjoitusvirheitä että koulunpenkki sopisisi sinulle.Vai onko sivistystasosi liian alhainen?

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    Thaimaahan sitten. Mutta mene takaisin kouluun, tektisi eli provosi sisälsi niin paljon kirjoitusvirheitä että koulunpenkki sopisisi sinulle.Vai onko sivistystasosi liian alhainen?

    Kertoo paljon, että matkatarinani poistettiin. Olisin itse halunnut lukea edes yhden rehellisen kuvauksen, jotta en olisi Thaimaaseen koskaan mennyt. Surullista. Voihan se teistä olla provo, mutta kaikki tapahtumat olivat tosia. Ja turha selittää, että jos on nainen mukana eivät häiritse. Vierestä katsoin kun ruotsalainen nuoripari istui iltaa ja tämä naismies nosti paitansa ylös ja tunki silikoninsa pojan naamaan. Tyttöystävä istui vieressä...

    Ja olkoon täsysi-ikäisiä. Ei todellakaan ole oikein kenenkään moraalikäsityksen mukaan, että 60-vuotias mies nai lapsenlapsiaan, vai onko? Lapsenlapsenhan nämä "naiset" länsimaalaisen miehen mieleen tuovat jo pituutensa puolesta! Onhan se parempi kuin oikeaa lasta raiskata, mutta kertoo silti miehen pedofiilisistä taipumuksista.

    Ja uskon ylemmällä korkeakoulututkinnolla päihittäväni suurimman osan kommentoijista ;-) En vaan tajunnut, ettei tällä palstalla ole oikolukuvaihetta vaan vietin oikeinkirjoitus täytyy tarkistaa ennen ensimmäistä lähetystä. Pahoittelen kaikilta huorannussijoilta. Ehkäpä sinullakin on tapana tuoda se yhden yön tyttöystäväsi perhehotelliin lapsien keskelle uima-altaalle ja aamupalalle? Joillakin vai tunnu olevan minkäänlaisia käytöstapoja.

    Palasin pitkästä aikaa lukemaan kirjoituksia ja jotain uuttakin oli tullut. Kiitos asiallisista vastauksista. Kuten taisinkin jo kirjoittaa, niin lopulta valitsimme matkakohteeksi Kamala beachin ja siellä Cape Siennan. Harmi vain että en vieläkään ole hirveästi lukenut Suomalaisten kommentteja ko. hotellista.

    Anteeksi nyt vain, mutta ei tuo kirjoituksesi kauhean uskottavalta vaikuta. Toki tiedän että Thaimaassa on prostituoituja, mutta eiköhän niitä ole lähes jokaisessa lomapaikassa. Itse kun olen joskus teininä ollut Kanarialla, niin silloin tuli ehkä noin 30-vuotias nainen tarjoamaan seksiä. Jos kirjoittaisit hieman asiallisemmin aiheesta, niin ehkä se otettaisiin enemmän tosissaan. Onhan aihe ihan oikeastikin vakavasti otettava. Ei kai se mikään salaisuus ole, että Suomestaki lähtee paljon seksimatkalaisia Thaimaahan. En kuitenkaan jaksa uskoa, että se tavallista lomailijaa häiritsee, mikäli ei väen väkisin hakeudu moisiin baareihin ja paikkoihin. En halua että tässä ketjussa enää jatketaan keskustelua aiheesta.

    Jos nyt joku vielä ketjua lukee ja tietää jotain uutta Cape Siennasta tai Kamalasta niin olisi kiva lukea. Esimerkiksi missä vaiheessa hotellin rakennustyöt jo ovat? Alkaako olla jo kaikkialla valmista.

    Hei vaan kaikki! Olin saitilla etsimässä tietoa Phuketin alueesta, jossa en ole käynyt. Muualla Thaimaassa kylläkin, sekä työ - että lomamatkoilla.

    Täytyy kyllä hämmästellä, että niin monet ottivat herneen nenäänsä sinänsä asiallisesta kirjoituksesta jota pidettiin puhtaana provokaationa. Prosituutio ON valitettavasti yksi matkailun kulmakivistä Thaimaassa! On mielestäni aivan käsittämätöntä, että jotkut tätä epäilevät. Ehkä kysymys on juuri siitä, että Thaimaasta on tulossa uusi Kanaria, jonne kaikenlaiset "karvalakit" matkustavat, tietämättä mitään kohteesta. Laittakaa googleen hakusanaksi "prostitution in thailand" ja lukekaa eteenpäin. Saatte sieltä jopa listan niistä hotelleista, joihin huoria saa tuoda. Nuoret tytöt ja vanhat lihavat miehet ovat vielä pientä tässä koko kuviossa. Mutta voittehan aina "olla katsomatta" ja uskomatta, näkemättä mitään. Kyllä monet perheet siellä matkaavat ihan tyytyväisenä, toisia vaan eivät maailman epäkohdat liikauta pätkäätään, toiset taas välittävät.

    Eli jos nyt tiivistäisin, mitään mitä Thaimaan seksiturismista kirjoitetaan, ei voi liioitella. todellisuus on vielä kamalampaa! Se että maa on kaunis ja ihana, ja useimmat ihmiset ystävällisiä, ei tätä tosiasiaa muuta.

    T. Herätkää-pahvit

    Äänestä

  • vesimies2009 kirjoitti:

    Oletkohan eksynyt ihan väärälle palstalle? Etkö ihan oikeesti ymmärrä suomenkieltä, kun toinen sanoo, en enää halua keskustella aiheesta. Verrataan Kanariaa ja Phuketia, ja sinä jauhat ja jauhat prostituutiosta. Kuules, sulle on ihan ikioma palsta tuolla, prostituutio, mene sinne vääntämään dildoa värkissäs.

    Äänestä

  • Ihana Paikka siis sinne taas !!!!

    Äänestä

  • Patong beach kirjoitti:

    Kertoo paljon, että matkatarinani poistettiin. Olisin itse halunnut lukea edes yhden rehellisen kuvauksen, jotta en olisi Thaimaaseen koskaan mennyt. Surullista. Voihan se teistä olla provo, mutta kaikki tapahtumat olivat tosia. Ja turha selittää, että jos on nainen mukana eivät häiritse. Vierestä katsoin kun ruotsalainen nuoripari istui iltaa ja tämä naismies nosti paitansa ylös ja tunki silikoninsa pojan naamaan. Tyttöystävä istui vieressä...

    Ja olkoon täsysi-ikäisiä. Ei todellakaan ole oikein kenenkään moraalikäsityksen mukaan, että 60-vuotias mies nai lapsenlapsiaan, vai onko? Lapsenlapsenhan nämä "naiset" länsimaalaisen miehen mieleen tuovat jo pituutensa puolesta! Onhan se parempi kuin oikeaa lasta raiskata, mutta kertoo silti miehen pedofiilisistä taipumuksista.

    Ja uskon ylemmällä korkeakoulututkinnolla päihittäväni suurimman osan kommentoijista ;-) En vaan tajunnut, ettei tällä palstalla ole oikolukuvaihetta vaan vietin oikeinkirjoitus täytyy tarkistaa ennen ensimmäistä lähetystä. Pahoittelen kaikilta huorannussijoilta. Ehkäpä sinullakin on tapana tuoda se yhden yön tyttöystäväsi perhehotelliin lapsien keskelle uima-altaalle ja aamupalalle? Joillakin vai tunnu olevan minkäänlaisia käytöstapoja.

    Miksei Thaimaalaista naista saisi tuoda aamupalalle, uima-altaalle tms...Käsittämätöntä Rasismia "ylemmän korkeakoulututkinnon" suorittaneelta nutturapäältä...

    Äänestä

  • en tiennytkään kirjoitti:

    Oletkohan eksynyt ihan väärälle palstalle? Etkö ihan oikeesti ymmärrä suomenkieltä, kun toinen sanoo, en enää halua keskustella aiheesta. Verrataan Kanariaa ja Phuketia, ja sinä jauhat ja jauhat prostituutiosta. Kuules, sulle on ihan ikioma palsta tuolla, prostituutio, mene sinne vääntämään dildoa värkissäs.

    Kuka nyt dildoja tarvitsisi, kun voi jouluksi mennä etelän rantalomakohteista hakemaan nuorta ja vireää seuraa.

    Äänestä

Useita kertoja molemmissa paikoissa olleenani voin vain sanoa että oma kanaria aika on ohi. Tunnistin viestistäni itseni ja voin vakuuttaa että kanaria on yleisesti " rauhattomampi". Eikä edes hyvässä mielessä vaan sieltä tekemistä ei tahdo löytyä enään viikon jälkeen, jos ei ole alkoholisti bilehirmu. Thaimaan. esim phuketissa kaikki edullisempaa...jos tekeminen loppuu niin lennä malesiaan puoli ilmaiseksi. Phuketin patong peachilta voisi suositella hotellia djuangit resortia . Todella rauhallisella paikalla, mutta jos kaipaa toimintaa niin sitäkin lähellä vähintäänkin riittävästi. T. Toinen 3 - kymppinen pariskunta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyselijä.. kirjoitti:

Heräilin tässä vähän viimetingassa siihen, että jouluna tekisi mieli matkalle. En ole kauheasti matkustellut, enkä tajunnutkaan että esim tahaimaassa ei enää pääse juuri mihinkään jouluksi, vaikka toki olen kuullut että tietyt paikat varataan heti keväällä. Vaihtoehtona olisi Kanaria. Matkaan lähtisi alle 30-vuotias pariskunta.

Toivon ettei tähän vastaa mitkään hyvin fanaattisesti toiseen paikkaan suhtautuvat, vaan ihmiset joilla on ihan selkeä tunteeton käsitys paikoista.

Haluaisimme kauniiseen, suhteellisen rauhalliseen paikkaan, alueelle joka ei ole aivan tavaton turisti/disco rysä ja melko korkeatasoiseen hotelliin. Toki turisteja saa olla, mutta mielummin hieman rauhallisempi paikka, jossa on mukavia ruokaravintoloita, kahviloita ja seurustelubaareja. Plussaa on jos kuitenkin nopeasti pääsee myös isompaan bilepaikkaan, luultavasti jonain iltana sellaiseenkin haluaa eksyä.

No löysin vielä Phuketista Kamala beachilta muutamia 4-tähden hotelleja, joihin vielä viikoksi pääsisi. Ensimmäinen kysymys onkin, kannattaako sinne lähteä ollenkaan vain viikoksi. Toisaalta lennetäänhän sinne yöllä ja ei se kuitenkaan kestä kuin noin 11h suoralla lennolla, ei kai niin paha? Toki matkalle hintaa tulee, jos ajattelee hinta/päivä. Kahdelta henkilöltä noin 3200/vko.

Toinen kysymys on että minkälainen paikka Kamala on? Ymmärsin että Kamala voisi minun kriteereilläni olla oikea paikka. Hieman rauhallisempi kuin Phuket keskimäärin?

Vaihtoehtoni olisi Kanarialla Playa de Amadores, josta löysin todella hienon näköisen hotellin Gloria Palace Royalin (ainakin esitteessä upea). Myös Amadoresista saa käsityksen, että paikka on suht rauhallinen, mutta isompi turistirysä Puerto Rico on kävelymatkan päässä. Tälle reissulle hintaa tulisi 2400, joten jonkin verran halvemmalla pääsisi. Toisaalta Thaikuissa varmasti syöminen yms. on halvempaa.

Jos joku vaivautuu vastailemaan niin olisin kovin kiitollinen. Hienointa olisi jos joku jolla olisi kokomusta molemmista paikoista vastaisi. Mutta toki vain toisessa käynytkin voi vastata, pitääkö mielikuvani yhtään paikkansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu