Höyryllä Valkoon

Suuri kiitos järjestäjille tästä ihanasta lauantaista. Pientä tökkimistä järjestelyissä esiintyi, mutta sen ymmärtää kun tietää kaiken toteutuneen vapaaehtoisin voimin ja talkoilla. Kokonaisuutena siis todellä hienosti järjestetty tapahtuma ihmisten tula ja nauttia mukavasta tapahtumasta. Siis kiitos vielä kerran ja huomenna uudestaan.
20888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kiva päivä Valkossa takana, oli katsottavaa ja koettavaa.
Kiitokset kylän puuhaväelle. Toivottavasti homma jäisi traditioksi.

Äänestä
  • Meillä oli jo viime vuonna vieraina mökillämme ulkomainen pariskunta lapsineen höyryjuhlan aikaan. He olivat aivan haltioissaan tapahtumasta. Tänä vuonna he tulivat jälleen ja nyt oli vierainamme lisäksi perhe pohjoissuomesta. Olemme kaikki yhtä mieltä, että tapahtuma on aivan mahtava. Viimevuotisen kokeneena sanomme, että tällä kertaa tapahtuma ylittää jopa viimevuotiset saavutuksensa. Aiomme kaikki osallistua ilonpitoon myös tänään ja toivomme, että tapahtumasta tulisi jokavuotinen perinne.

    Kiitos kaikille järjestäjille jo nyt kesken tapahtuman ja erityisesti sille kovin nuorelle lipunmyyjätytölle, joka eilen ansiokkaasti uskalsi puhua hiukan kankeaa englantiaan ulkomaisille vieraillemme. He olivat hyvin otettuja, että tahdoit palvella heitä niin hyvin.

    Äänestä

  • Pääsi tänä vuonna taivaalle, hieno homma, mitähän seuraavaksi?
    Kiitokset Valkon kylän talkooväelle myös minun puolestani ja samat sanat, toivon mukaan tapahtuma saa jatkoa.

    Äänestä

Onko se söpö liikenteenohjaaja tänään töissä?

Äänestä
  • Vien ensin vaimoni sienimetsään, sitten tulen.

    Äänestä

Kiitos kaikille tapahtuman järjestäjille ja erityisesti kylätalon ravintolan ystävällisille naisille. Tällainen kypsempi herra osaa arvostaa saamaansa hyvää palvelua ja hymyileviä kasvoja. Keittokin oli todella hyvää ja junakyyti sai tuntemaan itsensä lapseksi jälleen.

Äänestä
  • Olisiko syytä jäädä eläkkeelle?
    Muuten hyvin järjestetty tapahtuma ja palvelu pelasi.

    Äänestä

Miksi lauantaina oli erään poliittisen puolueen vaaliteltta alueella? Muuten tapahtuma oli hieno, mutta se teltta ärsytti. Pitääkö tosiaan tunkea sitä politiikkaa joka paikkaan?

Äänestä
  • Kiersin teltan vasemmalta.

    Äänestä

  • niinkuin minä! kirjoitti:

    Kiersin teltan vasemmalta.

    Keskellä Perustietä ;-)

    Äänestä

  • Marssin sen ohi kirjoitti:

    Keskellä Perustietä ;-)

    Tapani mukaan keskeltä läpi ;-)

    Äänestä

  • Koko telttasakista kirjoitti:

    Tapani mukaan keskeltä läpi ;-)

    Kuulemani mukaan tuo vaaliteltta oli alueella järjestäjien tahdon vastaisesti ja heidän kielloistaan huolimatta. Järjestäjät kun olivat tiettävästi jo aiemmin vastanneet kieltävästi kaikkien puolueiden pyyntöihin tulla tapahtumaan tekemään vaalityötä. Kuulinpa myös, että teltan omavaltaisesti pystyttäneen puolueen johto olisi ollut tietämätön Valkossa tarjotusta poliittisesta pakkopullasta ja koko telttasirkus olisi ollut jonkun vannabe-poliitikon arvostelukyvyn pettäessä syntynyt hanke?

    Joten mitäpä tuosta, ei häirinnyt minua. Politiikkahan on kuin uskonto, eli vääräuskoisten herätyskokouksen voi aina ohittaa säälivästi hymähtäen ja samanuskoistenkin palvontamenoihin osallistua vain halutessaan ;-)

    Höyryllä Valkoon oli kuitenkin taas upea kokemus. Kiitos kaikille vapaaehtoisille työmyyrille, jotka teitte noin upean tapahtuman.

    Äänestä

  • Heräilevä äänestäjä kirjoitti:

    Kuulemani mukaan tuo vaaliteltta oli alueella järjestäjien tahdon vastaisesti ja heidän kielloistaan huolimatta. Järjestäjät kun olivat tiettävästi jo aiemmin vastanneet kieltävästi kaikkien puolueiden pyyntöihin tulla tapahtumaan tekemään vaalityötä. Kuulinpa myös, että teltan omavaltaisesti pystyttäneen puolueen johto olisi ollut tietämätön Valkossa tarjotusta poliittisesta pakkopullasta ja koko telttasirkus olisi ollut jonkun vannabe-poliitikon arvostelukyvyn pettäessä syntynyt hanke?

    Joten mitäpä tuosta, ei häirinnyt minua. Politiikkahan on kuin uskonto, eli vääräuskoisten herätyskokouksen voi aina ohittaa säälivästi hymähtäen ja samanuskoistenkin palvontamenoihin osallistua vain halutessaan ;-)

    Höyryllä Valkoon oli kuitenkin taas upea kokemus. Kiitos kaikille vapaaehtoisille työmyyrille, jotka teitte noin upean tapahtuman.

    Täällä Valkossahan meitä originelleja ihmisiä riittää niin hyvässä kuin pahassakin. Ei siis ihme, että meistä jokunen joutilaampi ehtii politiikkaakin touhuamaan. Puolueiden tosin kannattaa olla tarkkoina kanssamme, sillä vaikka me parhaimmillamme olemmekin suuri mahdollisuus ja voimavara, niin voimme olla myös niitä äärimmäisen turmiollisia valintoja ehdokkaiksi. Kaikkihan riippuu siitä, että mitä olemme aiemmin puuhanneet ja mitä kanssaihmisemme ovat siitä pitäneet.

    Äänestä

Kuka voitti sen komean käsin tehdyn nukketalon (Kortelaisen(?) tekemän?)

Äänestä
  • Nukketalon voittaja on Tuija Rytkölä. ONNEA! Kiitos kaikille arvan ostaneille.

    Äänestä

  • Kirsi Kippola kirjoitti:

    Nukketalon voittaja on Tuija Rytkölä. ONNEA! Kiitos kaikille arvan ostaneille.

    paljonko kyläyhdistys sai talon myötä lahjoituksia?

    Miten muuten tapahtuma meni?

    Äänestä

Koko tapahtuma oli hieno. Kiitos kaikille siihen osallistuneille. Erikoisesti kiitos satamaruokalan väelle. Ruoka oli herkullista ja edullista sekä palvelu hyvää. Tulen varmasti uudelleenkin nyt kun paikan löysin.

Äänestä

En henkilökohtaisista syistä voinut olla itse mukana järjestämässä Höyryllä Valkoon tapahtumaa. Nostan kuitenkin kunnioittaen hattua kaikille, jotka olivat mukana tekemässä ilmaista talkootyötä tapahtuman eteen. Työmäärä onkin ollut melkoinen.

Moni yhdistys oli saanut liikkeelle omat aktiivinsa ja moni aktiivi edusti useita yhdistyksiä niin, että yhdistysten väliset rajat olivat vain veteen piirretty viiva, kun tehtiin töitä oman kylän hyväksi.

Mukana oli ihmisiä ainakin kyläyhdistyksestä, VPKsta, martoista, eränkävijöistä, vapakalastajista, historiallisesta yhdistyksestä, meriuistelijoista ja yhdistysten ulkkopuolisena suurena voimavarana täytyy vielä erikseen mainita Valkon lapset ja nuoret.

Suuri kiitos teille kaikille tapahtuman eteen töitä tehneille. On hieno tunne, kun saa olla ylpeä siitä, että on valkolainen.

Äänestä
  • Saadaanko tänä vuonnakin tulla höyryllä Valkoon?

    Äänestä

  • Höyrypää71 kirjoitti:

    Saadaanko tänä vuonnakin tulla höyryllä Valkoon?

    Ja kivaa oli. Toivottavasti jatkuu tänä vuonna? Tietääkö kukaan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Päivästä nauttinut kirjoitti:

Suuri kiitos järjestäjille tästä ihanasta lauantaista. Pientä tökkimistä järjestelyissä esiintyi, mutta sen ymmärtää kun tietää kaiken toteutuneen vapaaehtoisin voimin ja talkoilla. Kokonaisuutena siis todellä hienosti järjestetty tapahtuma ihmisten tula ja nauttia mukavasta tapahtumasta. Siis kiitos vielä kerran ja huomenna uudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu