Miksi aikuinen koira annetaan/myydään yleensä sijoitukseen?
Vastaukset 2
- sw
siis sijoituskotia
- olen selvillä asiasta
Esim. aikuinen n 1,5 v uros, tuotu ulkomailta " tuomaan uutta verta kennelin nartuille". Olisi sijoituskotipaikkaa vailla, puolet koiran hinnasta joutuisi maksamaan ja toinen (alkuperäinen) omistaja ja maahantuoja käyttäisi urosta astumassa narttuja ajoittain. Näyttelyssä käynti velvollisuus tulisi myös.
Aikuinen narttu, joskus on palautunut sijoituskodista kasvattajalle.
Esim. siinä tapauksessa käytetään pennutukseen ja parin pentueen jälkeen joko emä jää sijoituskotiin tai pentueesta uusi pentu tulee "palkkioksi".
Tässäkin tapauksessa sijoituskodin antaja maksaa osan koiran hinnasta kasvattajalle/maahantuojalle. Näyttelyvelvollisuus tietysti.
Sijoituskoiran saa näin pienemmällä rahalla, mutta vaatii myös paljon. Pitää olla sitoutunut näyttelyjuttuihin ja hoitamaan koiraa niin, että se myös pärjäisi siellä näyttelyissä.
No, onhan tämäkin tapa ottaa koira.
Itse en innostunut asiasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381491Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421014- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686