Ei elämää

Olen huomannut olevani paljon yksin. Pienenä käskettiin tulla suoraan koulusta kotiin, enkä paljon kavereilla ollut, ehkä juuri synttäreillä jne. Kaverini ovat aina olleet kaukana usean kilometrin päässä. Kun en ollut heidän kanssaan, he kai luulivat että minulla muka olisi täällä kodin lähellä jotain kavereita. Yleensä kuitenkin tulin suoraan kotiin, tein läksyt ja lopun päivää ihmettelin.

Sittemmin on harrastus tullut kuvioihin, eikä minulla edes jää hirveästi aikaa. Kuitenkin minua harmittaa, kun juuri kukaan ei minulle paljon soittele ja kutsu mihinkään. En tiedä johtuuko se välimatkasta vai siitä että minusta ei pidetä. Olen aina ollut hyvä koulussa, ja minua on pidetty jonkun sortin nörttinä. Olen ollut aina vähiten pidettyjen joukossa, minua on pidetty outona, ja aina yläasteellakin alkoi ärsyttämäään, kun kaverini saivat esim. tytöiltä jotain, minulle sanottiin, että et saa, vaikka olin samassa porukassa. Välitunnillakin sanottiin, että suljetaanpas tuo pois. Siinä sitten yritin tunkea johokin ympyrään. Minusta tietyt ihmiset ovat minun kavereitani, mutta heille en tunnu olevan mitään.

Itsetuntoni aina laskee kun näen kun ihmiset ovat kavereidensa kanssa ja lähettelevät txt-viestejä ja niin edelleen. Puhelinlaskuni on aina ollut muutaman euron luokkaa.

Kun olen koulussakin, olen yleensä hiljaa. Ihmettelen, mistä ihmiset keksivät kaikkia juttuja, mitä selittävät ja nauravat. Johtunee siitä, etten koskaan juuri juttele ihmisten kanssa. Ei kai minulla sitten mitään asiaakaan ole.

Kaikille tunnun olevani joku kaikentiejäjä-tietopankki, jolta voi kysyä jotain, jos tarvitsee tietoa, mutta juuri kenellekään en ole sellainen, että voisin puhua mistä vain.

Seurustellut en ole koskaan, koska en ole juurikaan ollut kavereiden kanssa, niin empä hirveästi ole heidän ystäviinsä jne tyttöihin tutustunut. Ja jos pitäisikin jutella, en minä keksi mitään puheenaiheita. Hölmöä kai se on hiljaakin möllöttää. Mitä yleensä puhutte tyttöjen kanssa?

Kuinka usein yleensä olette kavereiden kanssa? Mitä teette? Itse en oikeen koskaan keksi mitään syytä miksi soittaisin kaverille, koska en oikein tiedä, mitä tämmöiset 16-18-vuotiaat pojat yleensä tekevät keskenään.
1288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos sä psyykkaat ittes siihen ettet keksi keskustelunaiheita niin ethän sä edes hakeudu keskusteluun.

Oo muiden kanssa ja vaikka kommentoi muiden puheita.
Keskustelun aiheet vaihtelee leffoista uimahallien lattioiden väreihin.

Nyt kun koulut on lähteneet käyntiin niin monet seurakunnat järjestää nuorille piirejä ja tapahtumia.
Kannattaa niihin mennä mukaan.
Mä löysin niistä paljon kavereita.

Vaikka kaverit asuis monen kilsan päässä niin se ei ole haaste vaikka minäkin niin vuosia luulin.
Pitkä välimatka ei ole este.
Matka kestää vähän kauemmin mutta mihin sitä on kiire?
Harvoin kaikki kaverit asuu Frendien tyyliin samas kerroksessa ja siinäkin sarjas monet asuu ympäri kaupunkii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fdafdsafdsafdsafdsa kirjoitti:

Olen huomannut olevani paljon yksin. Pienenä käskettiin tulla suoraan koulusta kotiin, enkä paljon kavereilla ollut, ehkä juuri synttäreillä jne. Kaverini ovat aina olleet kaukana usean kilometrin päässä. Kun en ollut heidän kanssaan, he kai luulivat että minulla muka olisi täällä kodin lähellä jotain kavereita. Yleensä kuitenkin tulin suoraan kotiin, tein läksyt ja lopun päivää ihmettelin.

Sittemmin on harrastus tullut kuvioihin, eikä minulla edes jää hirveästi aikaa. Kuitenkin minua harmittaa, kun juuri kukaan ei minulle paljon soittele ja kutsu mihinkään. En tiedä johtuuko se välimatkasta vai siitä että minusta ei pidetä. Olen aina ollut hyvä koulussa, ja minua on pidetty jonkun sortin nörttinä. Olen ollut aina vähiten pidettyjen joukossa, minua on pidetty outona, ja aina yläasteellakin alkoi ärsyttämäään, kun kaverini saivat esim. tytöiltä jotain, minulle sanottiin, että et saa, vaikka olin samassa porukassa. Välitunnillakin sanottiin, että suljetaanpas tuo pois. Siinä sitten yritin tunkea johokin ympyrään. Minusta tietyt ihmiset ovat minun kavereitani, mutta heille en tunnu olevan mitään.

Itsetuntoni aina laskee kun näen kun ihmiset ovat kavereidensa kanssa ja lähettelevät txt-viestejä ja niin edelleen. Puhelinlaskuni on aina ollut muutaman euron luokkaa.

Kun olen koulussakin, olen yleensä hiljaa. Ihmettelen, mistä ihmiset keksivät kaikkia juttuja, mitä selittävät ja nauravat. Johtunee siitä, etten koskaan juuri juttele ihmisten kanssa. Ei kai minulla sitten mitään asiaakaan ole.

Kaikille tunnun olevani joku kaikentiejäjä-tietopankki, jolta voi kysyä jotain, jos tarvitsee tietoa, mutta juuri kenellekään en ole sellainen, että voisin puhua mistä vain.

Seurustellut en ole koskaan, koska en ole juurikaan ollut kavereiden kanssa, niin empä hirveästi ole heidän ystäviinsä jne tyttöihin tutustunut. Ja jos pitäisikin jutella, en minä keksi mitään puheenaiheita. Hölmöä kai se on hiljaakin möllöttää. Mitä yleensä puhutte tyttöjen kanssa?

Kuinka usein yleensä olette kavereiden kanssa? Mitä teette? Itse en oikeen koskaan keksi mitään syytä miksi soittaisin kaverille, koska en oikein tiedä, mitä tämmöiset 16-18-vuotiaat pojat yleensä tekevät keskenään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu