Se oli sellainen, tavallinen tiistaiaamu Järvisillä.
Kello tulee pian kuusi ja vanhempien makuuhuoneessa syttyy lukuvalo poistamaan pimeyttä, tammikuiset aamut ovat niin kovin synkkiä täällä. Uninen tuhina muuttuu tasaiseksi huohotukseksi kun puoliso lähentyy toista, hyväilee tämän unen lämmittämää ihoa, suukottaa tämän olkapäätä ja antaa käden vaeltaa puoleen kääntyneellä selällä, kyljellä. Pian toinen puoliso avaa silmänsä, ynähtää ja ymmärtää heränneensä onnelliseen aamuun. Hän kääntyy, venyttelee hieman pyyhkien pahimmat yön jäljet silmistään ja painaa paljaat rintansa vasten puolisoaan.
Ollaan hetki lähekkäin.
Sitä ei tarvitse enää sanoa, se tapahtuu. He hyväilevät. He rakastavat. He aloittavat päivänsä hyvässä hengessä.
Kello käy, rakko on täynnä. Sama juttu joka aamu. Kosketusta pidemmälle ei pysty, ei kykene. Puoliso nousee sängystä paljain rinnoin, etsii rintaliivejään tuolin karmilta, heittää löysän T-paidan sänkyyn. Käytävän valo syttyy. Portaat natisevat kun hän astuu alakertaan ja keittiöön, jo viidessä ikkunassa on valoa.
Talo on herännyt, kilometrien säteeltä löytyy tämä pieni valo, talvi ei ole voittanut. Rakko täytyy tyhjentää. Portaat natisevat taas. Verkkarit ja löysä T-paita rämisee alakertaan, kahvinkeitin naksahtaa päälle. Vihreä tupakka-aski katoaa pyödän kulmalta ja 10-vuotias saksanpaimenkoira innostuu vielä näinäkin päivinä. Eteisen valo syttyy. Ulko-ovi käy ja talo on hetken hiljaa.
Vessanovi käy, puoliso on virkistäytynyt ja tuoksuu toisenlaiselta mentholilta.
Valo käy vaatehuoneessa, puhtaat vaatteet, hetki ja olen valmis.
Keittiössä kohdataan taas, toisella on kädessään postilaatikossa kostunut Hesari, toinen nostaa aamupalatarvikkeet jääkaapista. Hesari lentää ruokahuoneeseen, koiralle nakki, puolisot lentävät toistensa syliin ja kaipuu katoaa, olet taas siinä. Ruokahuoneeseen syttyy valo. Voileivät, müslikipot ja kahvikupit siirtyvät pöydän ääreen, musiikki tahdittaa hiljaa taustalla. Kuvasta puuttuvat kaksi, löysä T-paita ja kauluspaita, Hesari levitettynä heidän eteensä ja koira tyytyväisenä makuulla nurkassaan.
Kuvittele tämä kaikki, kuvittele huoneeseen mieleisesi muoto ja värimaailma, mieleisesi kalusteet, kasvonpiirteet, silloin tämä on enemmän haavemaista sinulle.
Kello tulee seitsemän.
Äiti mä heräsin.
Unelta tuoksuvat punainen yöpaita nousee löysän T-paidan syliin ja käpertyy siihen. Hesarin sivu kääntyy. Puoliso nousee ja tuo tuoremehua ja lasit lapsille. Portaat natisevat, lastenhuoneeseen syttyy junan taakse kytketty valo. Pojat hierovat silmiään ja ällöttyvät, kauluspaita suutelee heidän kasvojaan. Yök. Hetki, pyrähdys, sylissä on lasten vaatteet ja kerrossängystä nostetut yönväriset pojat. Portaat natisevat, pian on perhe koossa.
Kuvittele tämä läheltä.
Ruokapöydän äärellä näet hymyä, kuulet lasten kysyvän maailman totuuksia, näet ne hämmentyneet ilmeet löysän T-paidan kasvoilla, ihailevan katseen puolison silmissä. Löysän T-paidan käsi hyväilee hameen alla paljasta reittä, puoliso hymyilee, sekunti, kaksi, se on ikuisuus heidän välillään ja kun huulet vihdoin kohtaavat vaahtosammuttimien kuoro yökkii aikuista rakkautta, peittävät silmänsä ja kikattavat kilpaa käsiensä takana.
Kuvittele tämä kaukaa.
Peltoa ja metsää. Kuu loistaa pellon lumet kirkkaiksi muttei riitä taistelemaan pimeää metsää vastaan. Aamun valkeus on vielä kaukana, ainoa kirkas tähti on valot ikkunoissa. Olet kaukana tästä valosta, seuraavaan valoon on monta kusemaa. Tuleeko kylmä siellä?
Kello tulee pian kahdeksan.
Müslikipot ovat tyhjiä. Vaatteet päälle, äiti auttaa, Hesarin kulttuurisivut vielä. Laita sinä, minä korjaan pöydän. Pari pyrähdystä, kostea luuttu käväisee pyödällä ja jäljet yhteisestä hetkestä ovat poissa.
Portaat natisevat, vaatehuoneesta etsitään sukkahousut ja säärystimet. Valot sammuvat.
Päiväpeite sängylle. Valot sammuvat.
Kerrossänky kuntoon. Valot sammuvat.
Käytävä päästä päähän. Valot sammuvat.
Portaat natisevat. Valot sammuvat.
Tytön villapaita vielä, päiväpeite, noin. Valot sammuvat.
Ovi kiinni, ettei koira syö leluja.
Keittiössä kahvinkeitin naksahtelee välin, ei saa jättää päälle. Koiran vesikuppi onkin jo vaihdettu, tyytyväisenä tämä keskittyy nakinpalasiin lelunsa sisällä. Viimeinen katse kodin sydämeen, hymy on väistämätön. Valot sammuvat.
Eteisessä röykkiö on jo puettu, se villapaita reppuun vielä. Ulkovalo syttyy.
Löysä T-paita nappaa anorakkinsa ja ojentaa villakangastakin puolisolleen. Jalat sujahtavat maihareihin, kaulahuivi, isot lapaset. Lapset odottavat jo ulkona. Eteinen hukkuu vielä yhteen suudelmaan, muutamaan kuiskaukseen ja yhteiseen katseeseen ikkunasta jonka takana kolme kääpiötä pitää toisiaan käsistä kiinni. Valot sammuvat.
Talo on pimeä.
Anorakki pakkaa auton, villakangastakki hakee vielä unohtuneet postikortit mummolaan. Pihavalo sammuu.
Auton ajovalot valaisee valkoisen pihan, eilispäivän lumiukon, menninkäisten jalanjäljet metsänreunalla, lumienkelit aikuisten l
Kello tulee pian kuusi ja vanhempien makuuhuoneessa syttyy lukuvalo poistamaan pimeyttä, tammikuiset aamut ovat niin kovin synkkiä täällä. Uninen tuhina muuttuu tasaiseksi huohotukseksi kun puoliso lähentyy toista, hyväilee tämän unen lämmittämää ihoa, suukottaa tämän olkapäätä ja antaa käden vaeltaa puoleen kääntyneellä selällä, kyljellä. Pian toinen puoliso avaa silmänsä, ynähtää ja ymmärtää heränneensä onnelliseen aamuun. Hän kääntyy, venyttelee hieman pyyhkien pahimmat yön jäljet silmistään ja painaa paljaat rintansa vasten puolisoaan.
Ollaan hetki lähekkäin.
Sitä ei tarvitse enää sanoa, se tapahtuu. He hyväilevät. He rakastavat. He aloittavat päivänsä hyvässä hengessä.
Kello käy, rakko on täynnä. Sama juttu joka aamu. Kosketusta pidemmälle ei pysty, ei kykene. Puoliso nousee sängystä paljain rinnoin, etsii rintaliivejään tuolin karmilta, heittää löysän T-paidan sänkyyn. Käytävän valo syttyy. Portaat natisevat kun hän astuu alakertaan ja keittiöön, jo viidessä ikkunassa on valoa.
Talo on herännyt, kilometrien säteeltä löytyy tämä pieni valo, talvi ei ole voittanut. Rakko täytyy tyhjentää. Portaat natisevat taas. Verkkarit ja löysä T-paita rämisee alakertaan, kahvinkeitin naksahtaa päälle. Vihreä tupakka-aski katoaa pyödän kulmalta ja 10-vuotias saksanpaimenkoira innostuu vielä näinäkin päivinä. Eteisen valo syttyy. Ulko-ovi käy ja talo on hetken hiljaa.
Vessanovi käy, puoliso on virkistäytynyt ja tuoksuu toisenlaiselta mentholilta.
Valo käy vaatehuoneessa, puhtaat vaatteet, hetki ja olen valmis.
Keittiössä kohdataan taas, toisella on kädessään postilaatikossa kostunut Hesari, toinen nostaa aamupalatarvikkeet jääkaapista. Hesari lentää ruokahuoneeseen, koiralle nakki, puolisot lentävät toistensa syliin ja kaipuu katoaa, olet taas siinä. Ruokahuoneeseen syttyy valo. Voileivät, müslikipot ja kahvikupit siirtyvät pöydän ääreen, musiikki tahdittaa hiljaa taustalla. Kuvasta puuttuvat kaksi, löysä T-paita ja kauluspaita, Hesari levitettynä heidän eteensä ja koira tyytyväisenä makuulla nurkassaan.
Kuvittele tämä kaikki, kuvittele huoneeseen mieleisesi muoto ja värimaailma, mieleisesi kalusteet, kasvonpiirteet, silloin tämä on enemmän haavemaista sinulle.
Kello tulee seitsemän.
Äiti mä heräsin.
Unelta tuoksuvat punainen yöpaita nousee löysän T-paidan syliin ja käpertyy siihen. Hesarin sivu kääntyy. Puoliso nousee ja tuo tuoremehua ja lasit lapsille. Portaat natisevat, lastenhuoneeseen syttyy junan taakse kytketty valo. Pojat hierovat silmiään ja ällöttyvät, kauluspaita suutelee heidän kasvojaan. Yök. Hetki, pyrähdys, sylissä on lasten vaatteet ja kerrossängystä nostetut yönväriset pojat. Portaat natisevat, pian on perhe koossa.
Kuvittele tämä läheltä.
Ruokapöydän äärellä näet hymyä, kuulet lasten kysyvän maailman totuuksia, näet ne hämmentyneet ilmeet löysän T-paidan kasvoilla, ihailevan katseen puolison silmissä. Löysän T-paidan käsi hyväilee hameen alla paljasta reittä, puoliso hymyilee, sekunti, kaksi, se on ikuisuus heidän välillään ja kun huulet vihdoin kohtaavat vaahtosammuttimien kuoro yökkii aikuista rakkautta, peittävät silmänsä ja kikattavat kilpaa käsiensä takana.
Kuvittele tämä kaukaa.
Peltoa ja metsää. Kuu loistaa pellon lumet kirkkaiksi muttei riitä taistelemaan pimeää metsää vastaan. Aamun valkeus on vielä kaukana, ainoa kirkas tähti on valot ikkunoissa. Olet kaukana tästä valosta, seuraavaan valoon on monta kusemaa. Tuleeko kylmä siellä?
Kello tulee pian kahdeksan.
Müslikipot ovat tyhjiä. Vaatteet päälle, äiti auttaa, Hesarin kulttuurisivut vielä. Laita sinä, minä korjaan pöydän. Pari pyrähdystä, kostea luuttu käväisee pyödällä ja jäljet yhteisestä hetkestä ovat poissa.
Portaat natisevat, vaatehuoneesta etsitään sukkahousut ja säärystimet. Valot sammuvat.
Päiväpeite sängylle. Valot sammuvat.
Kerrossänky kuntoon. Valot sammuvat.
Käytävä päästä päähän. Valot sammuvat.
Portaat natisevat. Valot sammuvat.
Tytön villapaita vielä, päiväpeite, noin. Valot sammuvat.
Ovi kiinni, ettei koira syö leluja.
Keittiössä kahvinkeitin naksahtelee välin, ei saa jättää päälle. Koiran vesikuppi onkin jo vaihdettu, tyytyväisenä tämä keskittyy nakinpalasiin lelunsa sisällä. Viimeinen katse kodin sydämeen, hymy on väistämätön. Valot sammuvat.
Eteisessä röykkiö on jo puettu, se villapaita reppuun vielä. Ulkovalo syttyy.
Löysä T-paita nappaa anorakkinsa ja ojentaa villakangastakin puolisolleen. Jalat sujahtavat maihareihin, kaulahuivi, isot lapaset. Lapset odottavat jo ulkona. Eteinen hukkuu vielä yhteen suudelmaan, muutamaan kuiskaukseen ja yhteiseen katseeseen ikkunasta jonka takana kolme kääpiötä pitää toisiaan käsistä kiinni. Valot sammuvat.
Talo on pimeä.
Anorakki pakkaa auton, villakangastakki hakee vielä unohtuneet postikortit mummolaan. Pihavalo sammuu.
Auton ajovalot valaisee valkoisen pihan, eilispäivän lumiukon, menninkäisten jalanjäljet metsänreunalla, lumienkelit aikuisten l
Vastaukset 5
Vanhimmat
Auton ajovalot valaisee valkoisen pihan, eilispäivän lumiukon, menninkäisten jalanjäljet metsänreunalla, lumienkelit aikuisten leikeistä. Villakangastakki hymyilee vielä, enkelit suutelivat toisiaan tuossa. Tahdon säilyttää nämä muistot. Lumi nirskuu maihareiden pohjissa kun viimeinen valoisa kasvo nousee auton etupenkille ja ilmoittaa olevansa onnellinen.
Peruutusvalo, käännös ja eteenpäin toisaalle.
Viimeinen valo on kodista poissa, mutta tuo talo loistaa onneaan pimeässäkin.
Näin meillä Järvisillä tällai tiistaisin. Entäs teillä?
Taru ja Tiina
Roosa 6v, Titus ja Elis 3v, sekä koiramme Helmi.
Pidin tekstistäsi. Se kuulosti aidolta, itse eletyltä ja tyyli tavanomaisuudessaan toimi, vaikka ihan ensimmäisessä kappaleessa suhtauduin siihen varauksella.
Tosiaan, ensimmäistä kappaletta voisi seurata kiihkeämmänkin puoleinen teksti.
En osannut edes ajatella asiaa niin, tarinan kulku oli kuitenkin jo tiedossa, puhdas, hento ja realistinen.
Luettuani sitä läpi nyt, huomaan ärsyttävät sanojen toistot ja muutamia pilkkuvirheitä, lauserakenteita muutettavaksi. Muutoin pidän suuresti tekstin kertojan muodosta. Paikoin se olen minä, paikoin se on kaikkitietävä, paikoin se puhuu juuri sinulle, eikä edes niin hyvässä hengessä.
En olisi uskonut haluavani muuttaa maalle ison perheen kera. Mutta sellanen onni tästä huokuu, että harkitsen asiaa uudelleen. Mökki ainakin ja se perhe :)
en tiedä oonko outo, mutta mulle tästä tuli jotenkin TOSI vaivaantunut olo lukea, ällöttävää jotenkin ajatella tuntemattomien ihmisten tuhinaa (pahan hajuista hengitystä) aamulla jne. siis monista mielikuvista tuli vain vastenmielinen olo.
Jotenkin ällöä musta