Säägalluppia

Saataisiinko tästä mukava riidaton ketju, eli mikä on sää paikassa jossa juuri nyt pönötät?
Mitäpä aiot tänään tehdä?

:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
21288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

nyt niin vaikeaa voi olla?

Täällä paistaa aurinko 17,7 Celsiusastetta, ja aion tästä lähteä torille katsomaan olisiko siellä mitään ajankulua näin kauniina päivänä. Kahvin ja pullan ainakin sieltä saa.

Äänestä

Poutasää. Lähden tästä Karhulan suuntaan kummilapsen synttäreille :))

Äänestä

aurinko paistaa ja hiukkasen tuulee. tänään pitää käydä kyläilemässä ja iltasella olisi tarkoitus hieman siivoilla. ensi viikolla alkaa nelosella se eläinsairaala-ohjelma, aiotteko seurata?

Äänestä

vesisateen jälkeen täällä on pilvipoutaa ja lämmintä siinä viitisentoista astetta, mutta pönöttää en kyllä aijo enkä edes könöttää, vaan lähden kohta pelottelemaan sorsia, ihan piruuttanikin.

Äänestä

Meilläkin on oikein mukava sää, lämpötila jo nyt 18,1!!! Joitain pilviä taivaalla kyllä liikuskelee, eli onhan se pienen sadekuuron vaarakin toki olemassa.
Ajattelin tässä lähteä sienimetsään, sillä eilen sain naapurin pellosta ihania perunoita jotka eivät ole markettien hyllyillä hikoilleet, ja alkoi tehdä kovasti mieli sienipaistia perunoiden kera.
Jos sienisaalis jää köyhäksi, syödään sitten pottujen kanssa silliä!
Tälläinen kaunis loppukesän päivä kyllä pitää "uhrata" ulkoilulle, varsinkin kun tällä kertaa on pieniä käsipareja auttamassa elukoiden kanssa. Koira kyllä irtikin mukana pysyy, mutta tuohon kissanrunttiin en luota niin paljoa että sitä metsään vapaana mukaan ottaisin. Hyvä kun sillekin on nyt vapaaehtoinen ja halukas taluttelija tiedossa!

Varmaan sitä eläinsairaalaa katson, sillä jos se on edes läheskään yhtä mukava kuin se engelsmanniversio, niin tykkään kyllä. Ja ainahan sitä jotain saattaa itsekin ohjelmasta oppia, ellei ko. ohjelma ole sitten ihan höttöä. Toivottavasti ohjelma on kuitenkin ihan laadukas ja mielenkiintoinen.

Äänestä

Lämpotila noin 15°C ja pilvistä, mutta sateen mahdollisuuteen en jaksa uskoa.

Oltiin koirien kanssa kiertämässä lenkkipolku ja juoksuttamassa niitä, tänään
meneekin aikaa tv:n ääressä, F1, kisojen loppukilpailut, fudis.
Rauhallinen sunnuntai-fiilis. :) Mitäpä itse?

Äänestä
  • helvetistä on rauhoittunut?

    Äänestä

  • se hammas kirjoitti:

    helvetistä on rauhoittunut?

    Sitä kuoppaa ronkittiin jotain uudestaan ja laitettiin tikit antibioottikuuri taas.
    Turposi muuten naama ihan mielenkiintoisen näköiseksi :D Leukaluu oli vissiin
    ottanut vähän osumaa siinä irtiväännössä pitkien juurien takia. Arka on vielä
    leuka, mutta parempaan päin. Että voi joskus niinkin yksinkertainen homma
    kuin hampaan poistaminen mennä vaikeaksi (ja pieleen), tuolle puoskarille
    en kyllä enää koskaan mene. :)

    Äänestä

  • Jere-lahti kirjoitti:

    itsellä kun viisuria poistettiin. Kaiken piti olla ok, mutta sitten päästäni tuli puolipallon muotoinen, ja se puolipallo oli kauniin sinertävä ja särky infernaalinen! Seuraavana aamuna itkien hammaslääkäriin, joka työnsi kuoppaan jotain ainetta, määräsi antibioottikuurin ja antoi sairauslomaa!
    Tuo on jo onneksi historiaa, mutta nyt on kiusana puolestaan juurihoidon saanut poskihammas jota ei enää pitäisi särkeä kun hermot on tapettu. Ei pitäisi niin, mutta vaikka juuria on rassattu useampaankin kertaan ja monia viikkoja lääkepaikkaa pidetty niin särkee sitä vaan niin stanasti! Lie hammaslääkäri töpeksinyt vai olenko tullut hulluksi ja vain kuvittelen kaiken?

    Äänestä

  • kokemus. kirjoitti:

    Itse just poistatin ton hampaan, että ei tarvitse siihen juurihoito-hommaan lähteä,
    oli alapuolen tokavika hammas. Et varmasti kuvittele, kyllä paha hammaskipu on
    niin todellista ja lamauttavaa. Just kavereiden kanssa juttelin näistä ja tuntuu
    välillä, että on Herrassa, miten nää hammas-operaatiot onnistuu...

    syteen tai saveen teki miten vain! Jospa tuo tuosta vielä rauhoittuu kun aikansa kiukuttelee, ja ellei, niin sitten hammas veks kalliista ja pitkäaikaisesta juurihoidosta huolimatta. Meinaan kyllä vielä otattaa kunnon röntgenkuvat että onko kaikki juuret varmasti putsattu ja täytetty kunnolla ennen kuin jätän hammaslääkärin rauhaan.. jos jätän rauhaan!

    Mutta nyt pärekori kainaloon ja metäsästämään.. sieniä!

    Äänestä

Aamulla oli sumua aika sankasti, kun minua tultiin hakemaan uinnille ja aamusaunaan. Oli taianomainen tunnelma pulahtaa mereen kun paikkapaikoin oli vielä pieniä sumuseinämiä.

Äänestä

Paikka on Ivalon St1-huoltis. :D Nettitikku on matkatestissä, ei se oikein täällä pohjoisessa pelitä kylien välillä. :o)

Aion käydä kaupassa vaihtamassa tyhjiä tölkkejä täysiin ja istua autossa joitakin tunteja, sitten pesukonetta täyttämään ja koirien kanssa ulkoilemaan.

Äänestä
  • mistäs löytää löytää kuvia sun ihanista koiristasi? Joskus kerran niitä onnistuin sattumalta bongaamaan, mutta nyt on sivu kadoksissa. Joka tapauksessa terveisiä kahdelle valkoiselle sudelle :))))

    Äänestä

  • kuules, kirjoitti:

    mistäs löytää löytää kuvia sun ihanista koiristasi? Joskus kerran niitä onnistuin sattumalta bongaamaan, mutta nyt on sivu kadoksissa. Joka tapauksessa terveisiä kahdelle valkoiselle sudelle :))))

    maailman kuvatuimmat sudet joten niistä on kuvia monessa paikassa. :D

    Mutta tämän otin nyt just sinua varten. :) Koirat ovat vähän ihmeissään takapenkillä matkustamisesta mutta hyvinhän nuo pärjää.

    http://lh5.ggpht.com/_QgLWh_0-ujo/SpFBhNGvRCI/AAAAAAAADlo/pUkuG91wwdU/s800/saariselka 003.jpg

    Äänestä

  • old_profile_16101 kirjoitti:

    maailman kuvatuimmat sudet joten niistä on kuvia monessa paikassa. :D

    Mutta tämän otin nyt just sinua varten. :) Koirat ovat vähän ihmeissään takapenkillä matkustamisesta mutta hyvinhän nuo pärjää.

    http://lh5.ggpht.com/_QgLWh_0-ujo/SpFBhNGvRCI/AAAAAAAADlo/pUkuG91wwdU/s800/saariselka 003.jpg

    Oikein muistin, noi sun koiruudet ovat maailman kauneimmat! Okei, omieni jälkeen, mutta silti!! :)))
    Iloista sunnuntain jatkoa!

    Äänestä

Kunnassa mitä suomesta löytyy on ollut aurinkoista koko päivän. tämä on kesäpäivän pitäjä. "Mä oksalla ylimmällä...."
Kuka tietää kunnan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

????????????????? kirjoitti:

Saataisiinko tästä mukava riidaton ketju, eli mikä on sää paikassa jossa juuri nyt pönötät?
Mitäpä aiot tänään tehdä?

:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu