Hirveä syyllisyys

Oma rakas laijonanharjashermeliini urokseni kuoli tämän viikon alussa. Kauhea ahdistus ja ikävä jäi. Pupu oli 5v. Se alkoi käyttäytyä poissaolevasti ja vetäytyvästi. Silmät olivat jotenkin elottomat ja koko olemus apaattinen. Välillä näytti jo paremmalta, mutta sitten taas... Vein pupun viime la lääkäriin, sitä nesteytettiin ja epäiltiin suolitukosta. Tämän käynnin jälkeen pupu virkistyi aivan silmissä. Alkuviikosta se oli taas jotenkin "omituisen oloinen". Soitin toiselle eläinlääkärille ja vein kanin sille. Sitä tutkittiin ja suoli tuntui tukkoiselta, keuhkoista kuului jotain rahinaa, silmät olivat sameat... myös mahdollista hammasvikaa epäiltiin. Kani nesteytettiin tiputuksella reilusti. Lisäksi se sai lääkkeitä pistoksina. Tuon hoidon jälkeen se meni huonompaan kuntoon. Painoi päätään maahan ja nosti takapäätään ylös. Jalat haalvaantuivat, se huusi, sätki ja nukkui pois. Tämä tapahtui siis kotona muutaman tunnit kuluessa lääkärikäynnistä. Kuoliko se liian rajuun hoitoon? Veinkö sen turhaan lääkäriin? Jos se olisikin virkistynyt itsestään. Olikohan vain sressaantunut ja aika olisi auttanut? Aivan kamalaa jossittelua, mutta en saa sielun rauhaa. Onko kellään vastaavaa kokemusta? Olisi ehkä helpottavaa kuulla näkökantoja, saisin jotain vertaistukea. Tämä oli ensimmänen kanini ja tuttavillakaan ei ole kaneja lemmikkeinä ollut. Kiitos jo etukäteen.
8302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

teit kaikkesi kanisi eteen,ehkä kanisi oli niin sairas ,ettei mikään olisi enää auttanut,jaksamisia!oma kanini kuoli joskus kauan sitten käsiimme,mutta elämä on jatkunut ja nyt meillä on uusi kani.

Äänestä
  • Ne viimeiset hetket olivat järkyttäviä. En ole ennen nähnyt niitä eläimen kohdalla. Ääni, jota kani ei yleensä pidä, potkimiset ja kärsimys. Onko yleisiä eläinten kohdalla? Voisiko kani vain "nukkua pois rauhaisasti"? Tuo näky tulee uniin asti.

    Äänestä

  • tukea tarvitseva kirjoitti:

    Ne viimeiset hetket olivat järkyttäviä. En ole ennen nähnyt niitä eläimen kohdalla. Ääni, jota kani ei yleensä pidä, potkimiset ja kärsimys. Onko yleisiä eläinten kohdalla? Voisiko kani vain "nukkua pois rauhaisasti"? Tuo näky tulee uniin asti.

    Teit aivan oikein kun veit eläinlääkärille, se on ehdottoman varmaa - älä edes ajattele mitään muuta.
    Eläinlääkäri on opiskellut vuosikaudet ja harjoittanut ammattiaan, hän on ammattilainen ja tietää mitä tehdä. Ei varmaan ole kani saanut "liian rajua hoitoa", nesteytys ja lääkitys ovat perusasioita. Missään nimessä sairaan eläimen kanssa ei jäädä kotiin odottamaan.

    Aina vaan ei voi enää auttaa. Loppu tulee jokaisen kanssa ja se on aina yhtä kamalaa. Älä ajattele viimeisiä hetkiä, ajattele kaikkea hyvää - itsensä kiduttaminen ei auta ketään, päinvastoin. Pupusi on nyt hyvä olla, ei kipuja eikä sairautta.

    Kulunut sanonta, aika parantaa haavat, mutta myös totta! Nyt on vaikeaa, mutta kyllä se helpottaa.

    Äänestä

Voiei. En osaa mitään sanoa tähän.
Mutta varmaan kauheaa.
Voimia

Äänestä
  • Kiitos teille jotka vastasitte viestiini! Nyt asiasta alkaa olla viikon päivät takana. Pientä perspektiiviä alkaa jo löytyä ja näkemystä siihen, että kanini oli jo kuitenkin melko iäkäs. Huomaan kokemuksen olleen traumaattinen, käyn sitä läpi kohta kohdalta ja mietin "niitä epäolennaisiakin". Toivoisin, etten olisi nähnyt sitä loppua, mutta asiaahan ei voi muuksi muuttaa. Päivittäin kyyneleet nousevat yhä silmiin ja ahdistus ottaa vallan. Olo on aika surkea hetkittäin ja lähinnä toivon, että aikaa vain kuluisi lisää. Jos se helpottaisi... Helpottaisi varmasti jos lähipiirissä olisi ihmisiä, jotka olisivat kokeneet samoja, mutta kun ei niin ei. Kani parka kuoli kärsien, silmätkin jäivät auki. Näytti pahalta. Onko teillä muilla nämä "loput" pyörineet päässä? Reagoinko jo liiankin vahvasti? No, ei kai auta muu kuin tarttua näihin päivän toimiin, vaikka ei jaksais innostaakaan.

    Äänestä

  • tukea tarvitseva kirjoitti:

    Kiitos teille jotka vastasitte viestiini! Nyt asiasta alkaa olla viikon päivät takana. Pientä perspektiiviä alkaa jo löytyä ja näkemystä siihen, että kanini oli jo kuitenkin melko iäkäs. Huomaan kokemuksen olleen traumaattinen, käyn sitä läpi kohta kohdalta ja mietin "niitä epäolennaisiakin". Toivoisin, etten olisi nähnyt sitä loppua, mutta asiaahan ei voi muuksi muuttaa. Päivittäin kyyneleet nousevat yhä silmiin ja ahdistus ottaa vallan. Olo on aika surkea hetkittäin ja lähinnä toivon, että aikaa vain kuluisi lisää. Jos se helpottaisi... Helpottaisi varmasti jos lähipiirissä olisi ihmisiä, jotka olisivat kokeneet samoja, mutta kun ei niin ei. Kani parka kuoli kärsien, silmätkin jäivät auki. Näytti pahalta. Onko teillä muilla nämä "loput" pyörineet päässä? Reagoinko jo liiankin vahvasti? No, ei kai auta muu kuin tarttua näihin päivän toimiin, vaikka ei jaksais innostaakaan.

    Viime talvena rakas, ihana koirani kuoli hirvittävästi kärsien. Siitä oli vaikea päästä yli, enkä ole päässytkään. Mutta yritän pakottaa itseni ajattelemaan niitä 12,5 vuotta jotka toivottavasti olivat hyviä ja jotka sai elää terveenä.

    Viimeiset tunnit menivät eläinlääkärillä kun yritettiin pelastaa vatsalaukunkiertymästä, ei pysynyt rauhoituksessa vaan heräili kesken toimenpiteen huutaen tuskissaan ja kauhuissaan, en ikinä unohda sitä, mutta yritän olla ajattelematta. Elämä on niin pahuksen raadollista välillä, miksi ne viime hetket piti olla niin pahat?

    Mutta ei se tilanne katoa vaikka miten miettisin, jos itselle tulisi kauhea loppu - en haluaisi jäljelle jääneiden muistelevan sitä vaan aikoja kun olin voimissani ja kaikki hyvin.

    Äänestä

  • pienihopea kirjoitti:

    Tuo on vanha klisee, ja ehkä ainut asia tosiaan mikä helpottaa. Itse olen tämän huomannut useat kerrat; kaikenlaista olen matkani varrella nähnyt. Mitenkään lemmikkiäni väheksymättä, olisin ollettanut reagoivani jotenkin "helpommin" pupun poismenoon. Mutta tiukkaa teki ja tekee yhä. Illat ovat hankalimmat, kelaan tapahtumia jatkuvasti ja nukkumaan meno ahdistaa. Koti on niin kauhean tyhjä. En tiedä uskallanko/haluanko enää uutta lemmikkiä ottaa. Kanit kun ovat melko lyhyt ikäisiä ja tämän kokoemuksen perusteella helposti sairastuvia. Seuraa niistä toki on ja iloa. Kertokaa muut saman kokeneet ajatuksianne. Oletteko ottaneet vielä lemmikln? Kanin vai jonkin muun?

    pärjäämisiä sinulle!
    kuukausi on nyt aikaa siitä kun rakas kanini kuoli. oli viikonloppu ja eläinlääkäri oli lomilla, seuraavana aamuna olisi apua saanut toiselta lääkäriltä.
    illalla kävin vielä katsomassa kanin vointia, se istui häkkinsä nurkassa ja näytti todella kipeälle. menin nukkumaan ja näin yöllä unta kanista. heräsin jonkin ajan kuluttua ja menin katsomaan miten kani jaksaa. kani oli kuollut.
    edelleen kania on suuri ikävä ja on tullut syyteltyä itseään, jos olisi vienyt kanin toisen paikkakunnan el.lääkärille ja jos olisi tehnyt joitakin asioita toisin.
    voin sanoa että syyttely ei auta yhtään, se ei tuo enää kania takaisin.
    meni kaksi viikkoa, kun ostimme kahdelle kanille kaksi uutta kaveria. en voi sanoa, että olisin kiintynyt niihin vielä 100%. aina niitä katsoessa tulee mieleen entinen kani. aika auttaa unohtamaan ja aika auttaa kiintymään uuteen. kanit täällä eivät ole lähteneet pois ilman että eivät olisivat tullee rakastetuiksi.
    vaikka luopuminen lemmikistä pelottaa, niin aina rakastettu kani eläessään on yhtä iloa. suosittelen ottamaan uuden lemmikin, vaikka se tuntuisi huonolle ajatukselle. kani varmasti eli sinun luonasi hyvän elämän ja niin tulisi toinenkin elämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tukea tarvitseva kirjoitti:

Oma rakas laijonanharjashermeliini urokseni kuoli tämän viikon alussa. Kauhea ahdistus ja ikävä jäi. Pupu oli 5v. Se alkoi käyttäytyä poissaolevasti ja vetäytyvästi. Silmät olivat jotenkin elottomat ja koko olemus apaattinen. Välillä näytti jo paremmalta, mutta sitten taas... Vein pupun viime la lääkäriin, sitä nesteytettiin ja epäiltiin suolitukosta. Tämän käynnin jälkeen pupu virkistyi aivan silmissä. Alkuviikosta se oli taas jotenkin "omituisen oloinen". Soitin toiselle eläinlääkärille ja vein kanin sille. Sitä tutkittiin ja suoli tuntui tukkoiselta, keuhkoista kuului jotain rahinaa, silmät olivat sameat... myös mahdollista hammasvikaa epäiltiin. Kani nesteytettiin tiputuksella reilusti. Lisäksi se sai lääkkeitä pistoksina. Tuon hoidon jälkeen se meni huonompaan kuntoon. Painoi päätään maahan ja nosti takapäätään ylös. Jalat haalvaantuivat, se huusi, sätki ja nukkui pois. Tämä tapahtui siis kotona muutaman tunnit kuluessa lääkärikäynnistä. Kuoliko se liian rajuun hoitoon? Veinkö sen turhaan lääkäriin? Jos se olisikin virkistynyt itsestään. Olikohan vain sressaantunut ja aika olisi auttanut? Aivan kamalaa jossittelua, mutta en saa sielun rauhaa. Onko kellään vastaavaa kokemusta? Olisi ehkä helpottavaa kuulla näkökantoja, saisin jotain vertaistukea. Tämä oli ensimmänen kanini ja tuttavillakaan ei ole kaneja lemmikkeinä ollut. Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu