mahdollista, että kännykkä ottaa itsekseen yhteyttä nettiin jopa seitsemän kertaa tunnissa, minuutin välein? Ja useana päivänä viikossa.
Meille tuli yllärilasku, todella iso, eikä kukaan meistä ole kayttänyt datan siirtoa kyseisessä Sonera-liittymässä. Liittymä on ollut olemassa jo puolisen vuotta ilman aikaisempia ongelmia.
Voinko mitenkään todistaa, etten ole ollenkaan käyttänyt em. yhteyttä? En edes yhteen multimediaviestiin.
Lasku on takuuvarmasti kyllä maksettava kun palvelun tarjoajasta on kysymys.
Data-ominaisuudet oli kytketty äskettäin ilman suostumustani Soneran taholta ja jos en olisi niitä otattanut pois ainiaaksi niin olisi kyllä tätä vauhtia, jouluun mennessä, talokin mennyt kännykkälaskuihin.
Sain puhelulistat kotiin ja niistä näkyy miten yhteydenotot ovat muodostuneet, niitä on mm. öisin ja ne kestävät miltei joka kerran 13 sekuntia. Kahden kuukauden aikana niitä ehti tulla noin 170 kpl.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.