Paranormaalit lapset

Qadesha

Katsokaa ihmeessä subilta lauantaisin tulevaa sarjaa. Ei ole sellaista kakkaa kuin nämä riivatut talot ja mitä näitä onkaan, joissa mennään kellariin pelkäämään ja tivataan henkirassuilta että jos olet täällä niin koputa.

Ainakin viimeisimmässä jaksossa ihan oikeasti haluttiin auttaa henkiä. Ensinnäkin selvitettiin poliisille työskentelevän selvänäkijän kanssa voitaisiinko saada selville seikkoja kadonneesta nuorukaisesta. Toiseksi autettiin kimpassa yhden nuoren murhatun sedän henki henkimaailmaan. - En yhtään ihmettele jos kyseinen henki oli jäänyt maailmaan vain sen takia että hänen veljensä eli nuoren tytön isän oli vaikea uskoa henkiin ylipäätään. Äijä ilmoitti jakson alussa olevansa skeptinen, ja alkoi sitten paahtaa kuinka Raamatussa sanotaan että ihmiset menevät kuolemansa jälkeen taivaaseen tai helvettiin. Kas kun en itse sellaista täsmällistä lausetta sieltä muista nähneenikään ikinä.

Raamattu on kirja jonka kanssa on saatu eniten pahaa aikaiseksi maailmassa. Koraani ehkä hyvänä kakkosena.

Mutta jotta noiden kirjojen ja taikauskojen hirmuvalta päättyisi, olisi hyvä että useampi ihminen pysähtyisi miettimään mihin oikeasti haluaa ITSE uskoa ja seuraisi millaisia kokemuksia ihmisillä on. Ns. paranormaalit kokemukset saattavat olla varsin yleisiäkin, mutta kuten mainitussa sarjassakin, niin aika usein ihmiset vain vouhottavat kuinka kaikki vähänkin outoja kokevat ovat hulluja.

Se se vasta hullua on että uskoo samaan aikaan että joku vanha kirjakokoelma on totta ja että outoja kokevat ovat hulluja (tai Saatanan pauloissa). Aika valikoivaa...

5

801

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hei...

      ja seuraavalla tuotanto jaksolla tulee "paranormaalit vauvat" jotka
      ehdottomasti auttavat "oikeitten" meedioitten kanssa sieluja
      vapauteen......
      Huvittavinta oli kun yksi nuori kiistattomasti todisti olevansa "paranormaali"
      kertoessaan että meedion äiti oli vaalea, sinisilmäinen ja lyhytkasvuinen.
      Ei siinä mitään mutta kun meedio oli lyhytkavuinen,vaalea ja sinisilmäinen...
      buuaahhaa...

      • Qad

        Well, on se sarja silti parempi kuin riivatut talot. Aikoinaanhan näillä palstoilla (en muista tarkalleen millä, olisikohan ollut Kummittelu?) oli paljonkin juttua noista riivatuista taloista ja siitä kuinka sarjassa oleva meedio oli myöhemmin paljastunut huijariksi. Ajattelin että jos tätä riivattujen talojen fanittajajoukkoa kiinnostaisi tällainen sarja, mutta taisin valita väärän palstan jolla asiasta mainita.

        Toisaalta tiätty se suomalainen versio riivatuista taloista oli, sekin, parempi kuin nämä ulkomaiset riivatut talot.


    • Qadesha

      Eilinen jakso pani vähän miettimään. Minun on jostain syystä aina vaikea usko demoneihin, kun jotenkin ne eivät mahdu minun maailmankuvaani. Uskon että voi olla olemassa vailla fyysistä kehoa olevia olentoja, mutta miksi nämä olisivat nimenomaan demoneita, siis lähtökohtaisesti pahoja? Voin uskoa että eläessään paha ihminen saattaa jäädä oman tunnetilansa ja ympäristönsä vangitsemana hetkeksi kummittelemaan, mutta demonihan olisi olento joka on aina ollut paha???

      Ehkä demoni on vain henki siinä missä muutkin mutta se on päättänyt jäädä pahemmaksi pidemmäksi aikaa, eikä halua takaisin sielujen kiertokulkuun. Minähän siis uskon reinkarnaatioon, kuten olen näillä palstoilla tuon tuostakin maininnut.

      Ajattelin tuon näkemäni jakson perusteella että pitäisiköhän mainita että en ole k-uskonnon ystävä juuri sen vuoksi että kun minulla on ollut nuorena vilahduksia menneistä elämistä, olen niiden mielikuvien perusteella vakuuttunut siitä että vuosisatoja sitten kirkko oli vastuussa siitä että minulle rakkain ja tärkein ihminen poltettiin roviolla elävältä. Ajoittain kaikki fanaattiset uskonnot alkavat tämän vuoksi ällöttää, koska pelkään niitä ja sitä mitä ihmiset niiden villiinnyttäminä tekevät.

      Mutta on varmasti kunnon kristittyjäkin. Tässä aiheena olevassa ohjelmassa ajettiin näemmä niitä pahoja henkiä pois juuri Jeesuksen nimeen ja taisi siellä Pyhä Henkikin tulla mainituksi vaikkei se suomennoksesta käynyt ilmi. Jos joku kokee tärkeäksi turvautua hädän hetkellä juuri Jeesukseen niin enhän minä sellaista halua pois ottaa keltään. Toivon vain ettei sen Jeesuksen nimeen tulla tappamaan ja rääkkäämään, mutta ei kai se enää sellaiseksi mene sivistyneissä länsimaissa ainakaan. Toivottavasti.

      Jokatapauksessa ajatuksia herättävä jakso. Eikä niitä ajatuksia voi mitätöidä vain sillä että kohautetaan olkia että huuhaata kaikki tyynni. Ainakaan sellaisen joka uskoo nimenomaan jonkun uskonnon opettamalla tavalla ei ole syytä vähätellä jotain tiettyjä asioita, tai hän samalla tulee ilmaisesseeksi ettei hyödytä uskoa mihinkään. Eihän hänen omakaan uskonsa silloin ole yhtään sen vakavammin otettava kuin kenenkään toisenkaan.

      Reinkarnaatiouskoineni siis en valitettavasti katsoa itseäni yhtään jotenkin huonommaksi ihmiseksi kuin sitä jonka uskon keskiössä on Jeesus. Mutta parapykologiaan nämä eivät erityisemmin liity, joten ei tässä tämän enempää.

      Luulisi kyllä että tämäkin palsta kiinnostaisi väkeä, mutta ilmeisesti on niin paljon muitakin foorumeita joissa puhua nimenomaan parapsykologiasta joten tämä palsta tässä uinuu Ruususen unta. Ehken minäkään tässä sitten yksinäni höpötä.

    • paranormaalin äiti

      että totta tällaiset on, katsoin vihdoinkin viime lauantain jakson, 12.9. Oma tyttäreni on näiden nuorten kaltainen. Oli helpottavaa nähdä muita samassa tilanteessa eläviä ihmisiä! MIstä saisi yhteystietoja?
      Olemme tavallinen suomalainen perhe, ei uskonnollista taustaa, eikä kiihkoilla fanatisoida mihinkään suuntaan. Tyttäreni nyt 18 v. kuulee ääniä, näkee hahmoja, ja muutakin ihmeellistä selittämätöntä tapahtuu hänelle omassa huoneessaan eri toten,. Mutta myös esim. ulkona näkee etenkin pimeällä, hämärässä hahmoja jne. Tunnen äitinä itseni usein hyvin avuttomaksi, en oikein osaa auttaa. Kuuntelen ja yritän etsiä apua, jotta saa olla rauhassa. On meillä pappikin käynyt pari kertaa kodin siunaamassa, helpottanut joksikin aikaa tilanteen. Tyttäreni on normaali nuori ihminen, harrastuksia ja kavereita on, elää kuten muutkin.ONko kellään tosiaan tietoa mistä saisi apua, neuvoja näihin asioihin? Psykologeihin ei ole luottamista, he eivät usko näihin eivätkä tiedä mitään. Papin kanssa puhuttu, ja hän myönsi ett henkiä ja demoneja olemassa, joillakin kyky tunnistaa nämä.Mitä kokemuksia muila on?

      • Qadesha

        Rajatiedon Auttava Puhelin:

        http://www.rajatieto.fi/rajatiedon_auttava_puhelin

        En tiedä noista henk.koht. millainen palvelu on käytännössä, mutta uskoisin että tiedot ovat ajan tasalla koska kyseisellä sivulla vilisee ajankohtaisia päivämääriä.

        Kaikenlaisten ilmiöiden kokeminen nimenomaan pimeän aikaan on hyvin ahdistavaa, mutta yhteys pimeyteen selittyneekin kaiketi sillä että aivomme ovat tuolloin herkempiä ottamaan kaikenlaisia vaikutelmia vastaan ympäristöstä. Mistä sen tietää jos me kaikki ihmiset kokoajan olemme kaikenlaisen näkymättömän kanssa tekemisissä, mutta vain herkimmät meistä aistivat näitä, kokien jopa selkeitä visioita eli näkyjä tai kuullen jotain mitä muut eivät kuule.

        Omat pahimmat kokemukseni liittyvät yhteen ja samaan taloon. Muuton jälkeen kuulin kovan rysähdyksen jolle ei löytynyt mitään selitystä, ja sitten kun jo suunnittelin pois muuttamista, kuulin askeleita talon katolta keskiyöllä keskellä talvea. Kaikenlaisia selityksiä ihmiset tarjoavat, mutta mielestäni mikään eläin ei saa ihmiskengän kuuloista ääntä aikaiseksi, ja ko. talon lumisella katolla ei olisi edes pystynyt kulkemaan ilman että olisi pudonnut alas. Kaiken lisäksi ääni loppui juuri silloin kun visualisoin mielessäni ns. turvavärejä joita olin jostakin lukenut käytettävän kun haluaa torjua ympäristön energioita: turkoosi, hopea ja violetti/lila. Myöhemmin ääni kuitenkin jatkui ja siirtyi lähemmäksi nukkumapaikkaani, jolloin minä siirryin tulenpalavalla kiireellä alempaan kerrokseen. Silloin kumppanini meni tuonne yläkertaan nukkumaan ja kysyi aamulla että siirtelinkö koko yön huonekaluja - jotain ääntä hänkin siis oli kuullut.

        Tällaiset tiettyyn paikkaan sidotut ilmiöt ovat siitä helppoja että niitähän pääsee tarvittaessa karkuun. Mutta mikäli ihminen on niin herkkä että hän aistii melkein paikassa kuin paikassa kaiken siihen paikkaan latautuneen energian - tai tapaa jumiin jääneitä sieluja (sitähän ei aina tiedä onko kyseessä vain "tallenne" vai jumittava sielu), silloin hänen on kaiketi opittava luomaan turvapaikka omaan mieleensä koska missään hän ei pääse näistä vaivaavista kokemuksista eroon. Tässä tämä "amerikkalainen hömppäsarja" tekee mielestäni arvokasta työtä kun se näyttää kaikille että pelolle ei tarvitse antaa periksi!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe