Hei kaikille!
Taisin jäädä kohtaan jossa palasimme Kluayn kanssa hotellille ja aloimme valmistautumaan illanviettoon. Riisuuduimme ja menimme kylpyhuoneeseen. Huoneessa ei ollut ammetta mutta suihkunurkkaus ilman suihkuverhoa kylläkin. Vettä sai suihkusta tulemaan hyvällä paineella. Peseydyimme hieroen saippuaisia ihojamme vastakkain. Kluayn ollessa valmis hän kietoutui hotellin valkoiseen pyyheliinaan. Itse jäin vielä suihkuttelemaan. Laitoin suihkun kiinni ja olin ottamassa pyyheliinaa johon kuivautua. Pitihän se arvata, Kluay oli sen vienyt. Menin huoneen puolelle enkä nähnyt Kluayta missään. Eikä pyyheliinojakaan näkynyt. Ihmettelin mihin poika on kadonnut. Yht´äkkiä Kluay hyppää alastomana ikkuna-/oviverhojen takaa säikäyttäen minut kunnolla. Hän hyppii ja pomppii sängyllä ja heittää minulle pyyhkeen. Iloinen ihana hyväntuulinen poika nauraa ja iloitsee joka hetkestä. Makailimme hetkisen yhdessä. Kuumahan siinä taas tuli joten uudelleen suihkuun.
Pukeuduimme. Kluay laittoi mekon päälle. Tämäkin mekko oli väriltään vaaleanpunainen. Lisäksi sitä koristivat valkoiset kukkakuviot. Kluayn kello on muuten myös vaaleanpunainen jossa on valkoinen nahkaranneke. Jalkoihin hän laittoi mustat kengät joista pitkät nauhat ylsivät puoleenväliin kauniisti ruskettuneita sääriä. Lähdimme ulos. Ilta oli hämärtynyt. Kävelimme Bangla Roadin päähän johon matkaa oli vain viitisen minuuttia. Katu oli suljettu autoliikenteeltä. Bangla Roadin päässä oli valomainos jossa luki "Welcome to Patong".
Kävelimme käsikkäin kadun päähän asti vaikka thaimaalaiset eivät yleensä kävele vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa käsikkäin. Huomasivatkohan vastaantulijat, että Kluay oli oikeastaan poika vaikka tytöltä näyttikin. Poikkeuksena on kun tyttö haluaa miellyttää turistia. Kadun päässä käännyimme oikealle. Kävelimme jonkin matkaa ja ylitimme kadun. Siellä näytti olevan mukava ravintola johon menimme syömään. Joimme 7 upia odotellessa tilaamiamme ruokia. Minä söin jonkinlaisia lihasuikaleita. Kluayn lautasilla oli riisiä ja kanaa sekä tietysti kaikenlaisia salaatteja maustettuna tulisella chilillä. Ruokaillessamme Kluayn puhelin soi. Hänen poikakaverinsa soitti ja kyseli tarkasti missä Kluay on. Kluay kertoi olevansa syömässä niinkuin olikin. Phuketista hän ei maininnut mitään vaan sanoi kaverilleen ettei tarvitsisi koko ajan soitella. Kluay sanoi että hän syö nyt ja soittelee myöhemmin. Minä soitin myös Anterolle ja kerroin olevani syömässä niin kuin olinkin. Antero kyseli koska palaisin Samuille. Sanoin että tässä nyt saattaa mennä useampi päivä kun täällä Phuketissakin on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Ruokailun jälkeen Kluay soitti poikakaverilleen ja kertoi olevansa väsynyt ja menevänsä pian nukkumaan. Hän myös sanoi hieman mustasukkaiselle kaverilleen että häneen voi tietenkin luottaa eikä tarvitse niin kovasti aina udella missä ja mitä Kluay tekee.
jatkuu ->

Vastaukset 20
Vanhimmat
Lähdimme takaisin Bangla Roadille. Ihmisiä oli liikkeellä aika paljon. Bangla Road muistuttaa hyvin paljon Pattayan Walking Streetiä. Kaikenlaisia esiintyjiä ja kukanmyyjiä yms oli liikkeellä pilvin pimein. Kävimme Ice Barissa. Sisällä todellakin oli kylmä. Baariin mahtuu kerralla ehkä 5-6 asiakasta ja tarkoitus siellä ei ole viihtyä kuin hetki. Sisään taisi maksaa 150 tai 200 bahtia per nuppi johon sisältyi jokin snapsi. Otimme jääkylmät Finlandia votkat. Kluay ei pystynyt sitä juomaan ja sanoi sen olevan hirveintä mitä on aikoihin maistanut.
Jatkoimme matkaa. Kluay oli koko illan puhunut, tai oikeastaan jo Ao Nangista lähtien, että haluaa mennä discoon tanssimaan. Ehdotin että käymme katsomassa Sedu Koskisen Onnela ravintolan joka täällä on nimellä Seduction Discotheque. Seductionin lähellä meille ojennettiin mainoslappuset jossa luki että puoleenyöhön asti tietyt drinkit maksavat 50 bahtia. Menimme portaat ylös Seductionin ovelle. Sisään maksaisi 200 bahtia/henkilö. Ovimies kysyi Kluaylta ID-korttia. Kluaylla ei ollut sitä mukana vaan se oli hotellihuoneessa. Juttelimme ovimiehen kanssa ja kerroimme että tulimme tänne Ao Nangista ensimmäistä kertaa ja olisimme vain tulleet yhdessä tanssimaan ja pitämään hauskaa suomalaisomistuksessa olevaan yökerhoon mutta mikäli se ei ole mahdollista niin voimme toki olla tulematta. Hetken kuluttua ovimies toivotti meidät tervetulleiksi ilman sisäänpääsymaksua. Menimme saliin joka oli vielä tähän aikaan lähes tyhjä. Tilasimme San Miguel Light oluet. Musiikki soi mutta väkeä ei juurikaan ollut. Olimme jo melkein lähdössä kunnes huomasimme että salin nurkasta pääsee myös toiseen kerrokseen. Siellä oli ihmisiä jonkin verran enemmän. Muistimme että 50 bahtilla piti saada joitakin drinkkejä. Meille tuotiin lista ja vaihtoehtoina oli bacardia, vodkaa yms. Kluay halusi Bacardi colan ja minä otin vodka spriten. Kluay ei pitänyt bacardista lainkaan vaan mieltyi minun tilaamaan vodka spriteen. Tilasimme muutamat vodka spritet lisää. Ne juotuamme taas lisää ja lisää. Puoliltaöin hinnat nousivat huomattavasti. Tilasimmekin samaista juomaa kannullisen hintaan 550 bahtia. Kannussa oli kymmenkunta pilliä joista oli helppo imeä juomaa. Asiakkaita ei yläkerrassa ollut kovinkaan paljon. Kluay tanssi kookkaan discopallon alla ilman kenkiä ja oli aikamoisena katseenvangitsijana. Minäkin jätin kenkäni ennen siirtymistä tanssimaan tummalle puulattialle. Pian lähdimme ravintolan alakertaan. Sillä aikaa kun olimme ylhäällä oli alakertaan tullut asiakkaita runsaasti. Alakerta oli aivan täynnä ihmisiä. Keskellä tanssilattiaa oli koroke jossa metallinen hopeanvärinen tanssitanko. Meillä oli hauskaa. Monet turistit yrittivät iskeä Kluayta. Hän ei noteeranut juurikaan muuten kun tanssimalla vain villimmin. Jossain vaiheessa yötä päätimme että nyt riittää tältä illalta. Lähdimme kohti hotelliamme. Matkalla alkoi satamaan vettä joten meidät oli suorastaan pakotettu poikkeamaan baariin. Katsoin tiskillä olevaa Phuketin mainoslehtistä ja näytin sieltä erästä karttaa Kluaylle. Hän ei edes tiennyt mikä on kartta tai miten sitä luetaan. Selvisi myös että Kluay ei osaa lukea juuri lainkaan ja kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään. Kluay sanoi lopettaneensa koulun 13 vuotiaana. Hän näytti puhelimestaan viestejä joita oli saanut ja kysyi mitä niissä luki. Minä hänelle tulkkasin englanniksi. Englanninkielen taito Kluaylla on erittäin hyvä, lähes täydellinen. Joimme Tigerit ja odotimme sateen loppumista. Koska sade ei tuntunut lakkaavan niin kävelimme hotellille sateesta huolimatta. Matkaa oli kuitenkin vain muutama sata metriä. Hotellissa sitten iltatoimet ja sen jälkeen peiton alla yötoimet.
Tähän on varmasti taas hyvä lopettaa kun tämä ensimmäinen yö Kluayn kanssa Phuketissa on alkanut.
Terveisin Bellervo ja Kluay… hengessä mukana Antero ja Hymypoikapatsas
Hupsista vaan ja tuntuiko edellinen tarina tutulta?
Tarinahan on tietenkin erään tänne palstalle kirjoittelevan mestari taiteilijan, Suomi24:n Yleistä Thaimaasta sivujen Mika Waltarin, eli PellervoHollon alun perin kirjoittama. Muutamat nimet on vain vaihdettu ja lisätty tämä pikku pätkä: ”Huomasivatkohan vastaantulijat, että Kluay oli oikeastaan poika vaikka tytöltä näyttikin.”
Olen ihmetellyt mikä näissä PellervoHollon tarinoissa niin valtavasti ärsyttää Amaliaa? Onko ärsytyksen syy se, että Pellervo on näissä tarinoissaan suomalainen mies joka harrastaa romanttisia lomaseikkailuja thaimaalaisten naisten kanssa. Voisiko siis tuo yllä oleva aavistuksen verran muunneltu tarina olla totta ja ärsyttäisikö tuo vähemmin kuin alkuperäinen tarina, missä Kluay lady boyn tilalla oli Da tyttö?
Mestaritaitelija on yhdyssana!
Kiitos tästä tarinasta ja siitä, että tuot Pellervon ulos Kaapista.
Vai taisihan se kertoa olevansa hompsusuhteessa suomessa.
Niinhän tuo taitaa olla. Kiitos huomautuksesta, nyt kyllä vähän nolottaa. Täytyy jatkossa olla tarkempana noiden yhdyssanojen ja kirjoitus virheiden kanssa.
myös Lady Boy on yhdyssana
myös Lady Boy on yhdyssana
Mitä homsusuhteisiin tulee, niin minun puolestani siitä vaan, ei kuulu minulle pätkän vertaa millaisissa suhteissa ihmiset elävät ja mitä makuuhuoneissaan puuhaavat kunhan molemmat puoliskot ovat hommassa mukana vapaaehtoisesti ja lakia ei muutoinkaan rikota.
matkailupalstalla tällaista provokaatiota.
Vaikka thaikut onkin avoin pervoparatiisi, nämä sivut on koko perheen matkailu-
sivut !
Ahaa ja taas uutta putkeen
Lue Horo-Amalia tuo tarina, se kertoo matkasta Thaimaassa.
>>> Y M M Ä R R Ä T K Ö ?
Vain pyllistys mekkaan voi parantaa. Varaa takaa nostettava mekko.
Vain panemisesi uudelleen auttaa.
Antero on toista mieltä.
antero???
Antero on pervopellen holhooja ja uskottu mies. Ja vähän muutakin...
Onko Nai Maa yhrys sana
Eiks noi kaikki ole sitä yhtä ja samaa tarinaa. Ja edelleen, vaikka tota tapahtuu pääsääntöisesti
tuolla, nämä sivut on koko perheen matkailusivut eikä mitkään aikuisviihteen sivut.
Ja jos se ei mielestäsi kuulu matkailusivuille, niin miksi ihmeessä kaivoit sen jälleen esille???
Tyhmä saa olla muttei hölmö.
Sinullehan tosin provot ovat tuttuja jo omista kirjoituksistasi