Sukulaiset vs. Vuokraus

Hei,

omistan keskeisellä sijainnilla olevan asunnon, jota vuokraan. Olen jo monta kertaa kuullut eri sukulavuokraamassa. Olen jo monta kertaa kuullut eri sukulaisilta, että saisivatko he asua siinä asunnossa jonkun aikaa (esim. opiskeluiden tai töiden ajan) ja maksaisivat sitten joskus, jos rahat riittävät. WTF? Ei soiteta, eikä edes joulukorttia laiteta, mutta loukkaannutaan verisesti, kun en suostu majoittamaan heitä ilmaiseksi asuntoon, josta voisin jotain rahaakin saada. Onko monellekin tuttu tilanne?

Myös kauhean hepulin aiheuttaa, etten suostu häätämään vuokralaisia, jotta arvokkaat sukulaiset saisivat ilmaismajoituksen. Kuolleen veljeni vaimo, joka kerkesi mennä jo uusiin naimisiin ja hankkia lapsenkin uudelta ukolta, sanoi tulevansa perheineen pääkaupunkiseudulle viikoksi ja tarvitsisi asuntoa. Sanoin, että siellä asuu jo vuokralaisia, eikä ole lähiaikoina pois muuttamassa. Tämä nainen pyysi minua häätämäänm viikoksi vuokralaiset. Ihmetellen sanoin, ettei tuo järjestely käy ja löytyyhän pääkaupunkiseudulta hotelleja pilvin pimein. Nainen totesi niiden olevan kalliita. Vitsillä sanoin, että siinä tapauksessa heidän on siirrettävä reisuuaan muutamalla kuukaudella tai majotuttava sillan alle. Aina niin mukavalta vaikuttava nainen sanoi, että jotkut oudot hyypiöt ovat minulle sukulaisia tärkeämpiä; en kunnioita veljeni muistoa ja lopulta syytti MINUA veljeni kuolemasta (veli kuoli sairauteen).

Mistä näitä sikiää? Onko tuttu tilanne?
5602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olen sukuni rikkain. Veli oli rikkaampi, kunnes erosi ja jakoi omaisuutensa tyhjätasku vaimonsa kanssa.

Oikeasti en ole mikään rikas, kaikki omaisuus on omilla pakkatuloilla hankittu, perinnöt on vielä jakamatta, eikä niitä ole suuremmin tulossa.

Mutta kun kaikki sukulaiset oli surkeammassa taloudellisessa tilanteessa, niin ne oletti että minä sponsoroin kaiken.

Olen pikkuhiljaa viilentäny välit sukulaisiin vastaaviksi kuin naapureihin ja työkavereihin.

Äänestä
  • Alkaa jo pikku hiljaa asuntoni vaikuttamaan enemmän ilmaiselta hotellihuoneelta sukulaisiani varten, johon he varaavat paikkoja minulta. Jos kertaankin jotain vastaan sanoa, niin olen kauhea sukuni vihaaja ja syyllinen kaikkien sukulaisten murheisiin ja kuolemiin. Alkaa jo sappi kiehua niin, ettei pitkään enää jaksa tätä.

    Kun taas itse olen tulossa jonnekin kauemmas ja pyydän majoitusta, niin ei kenellekään sovi, kun on oma perhe ja makuupaikkoja vähän ja voinhan minä aina ostaa asunnon jokaiselta paikkakunnalta, jonne olen menossa. Kyllähän minulla hotelliin on oltava varaa!

    Äänestä

  • Vuokraemäntä kirjoitti:

    Alkaa jo pikku hiljaa asuntoni vaikuttamaan enemmän ilmaiselta hotellihuoneelta sukulaisiani varten, johon he varaavat paikkoja minulta. Jos kertaankin jotain vastaan sanoa, niin olen kauhea sukuni vihaaja ja syyllinen kaikkien sukulaisten murheisiin ja kuolemiin. Alkaa jo sappi kiehua niin, ettei pitkään enää jaksa tätä.

    Kun taas itse olen tulossa jonnekin kauemmas ja pyydän majoitusta, niin ei kenellekään sovi, kun on oma perhe ja makuupaikkoja vähän ja voinhan minä aina ostaa asunnon jokaiselta paikkakunnalta, jonne olen menossa. Kyllähän minulla hotelliin on oltava varaa!

    itsensä monesti niin kieroja reittejä.

    Äänestä

Älä välkitä, noita sikiää ja riittää koko ajan. Anna olla ja toimi kuten ajattelet. Et ole kenellekkään mitään velkaa ja toimi kuten toisetkin toimivat sinua kohtaan.
Kateutta on ja ahneutta, mutta muista, ettei se kannata. Hyvä voittaa kuitenkin, joskus.
Minäkin vuokraan vieraille. Sukulaiset eivät tuo kahvipakettiakaan. Eivätkä ole koskaan pärjäämisestäni huolehtineet tai perään kyselleet.
Kahedtikoot sitten nyt, jos siltä tuntuu. Minä elän omaa elämääni ja vuokraan kenelle haluan ja millä hinnalla itse haluan.

Äänestä

suku on pahin,ei niille pidä mitään antaa,eivät kuitenkaan auta sinua jos ja kun sellainen tilanne tulisi.jatka vaan samaan tyyliin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vuokraemäntä kirjoitti:

Hei,

omistan keskeisellä sijainnilla olevan asunnon, jota vuokraan. Olen jo monta kertaa kuullut eri sukulavuokraamassa. Olen jo monta kertaa kuullut eri sukulaisilta, että saisivatko he asua siinä asunnossa jonkun aikaa (esim. opiskeluiden tai töiden ajan) ja maksaisivat sitten joskus, jos rahat riittävät. WTF? Ei soiteta, eikä edes joulukorttia laiteta, mutta loukkaannutaan verisesti, kun en suostu majoittamaan heitä ilmaiseksi asuntoon, josta voisin jotain rahaakin saada. Onko monellekin tuttu tilanne?

Myös kauhean hepulin aiheuttaa, etten suostu häätämään vuokralaisia, jotta arvokkaat sukulaiset saisivat ilmaismajoituksen. Kuolleen veljeni vaimo, joka kerkesi mennä jo uusiin naimisiin ja hankkia lapsenkin uudelta ukolta, sanoi tulevansa perheineen pääkaupunkiseudulle viikoksi ja tarvitsisi asuntoa. Sanoin, että siellä asuu jo vuokralaisia, eikä ole lähiaikoina pois muuttamassa. Tämä nainen pyysi minua häätämäänm viikoksi vuokralaiset. Ihmetellen sanoin, ettei tuo järjestely käy ja löytyyhän pääkaupunkiseudulta hotelleja pilvin pimein. Nainen totesi niiden olevan kalliita. Vitsillä sanoin, että siinä tapauksessa heidän on siirrettävä reisuuaan muutamalla kuukaudella tai majotuttava sillan alle. Aina niin mukavalta vaikuttava nainen sanoi, että jotkut oudot hyypiöt ovat minulle sukulaisia tärkeämpiä; en kunnioita veljeni muistoa ja lopulta syytti MINUA veljeni kuolemasta (veli kuoli sairauteen).

Mistä näitä sikiää? Onko tuttu tilanne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu