Olen jäämässä äitiyslomalle vuoden lopussa, ja tarkoituksena oli, että lasketan äippärahan 6 kuukauden tulojen mukaan. Valmistuin ammattiin tänä keväänä, ja aloitin työt huhtikuussa. Minut kuitenkin irtisanottiin yllättäen, ja olen tällä hetkellä työtön. Jos kuitenkin saan jotain työtä, edes osa-aikaista, niin voinko laskettaa rahan 6 kuukauden tulojen mukaan, vaikka työskentelisin sinä aikana useammassa työpaikassa? Entä jos olen työtön vaikka kuukauden ennen äitiyslomakauden aloittamista??
Lisäksi olen sellaisessa tilanteessa, että minut irtisanottiin laittomasti, ja luultavasti tulen jonkinlaisen korvauksen saamaan tämän takia. Jopa kolmen kuukauden palkan. Tämähän olisi minulle veronalaista tuloa, laskeeko Kela sen minulle palkkatuloksi?
Äitiyspäiväraha, monta kysymystä!
3
665
Vastaukset 3
- että kela
makasaa ä-rahasi sen 6kk tulojen mukaan, niin ne laskee sun tulot 6kk taakseppäin siitä päivästä kun jäät ä-lomalle!
- !
jos on sairaslomalla ennen ä-lomaa, se aika voidaan "hypätä yli"
- ålöl
edelliseltä 6:lta kuukaudelta vain jos tulosi ovat olleet jatkuvasti vähintään 20% suuremmat kuin verotuksessa vahvistetut ja palkkakertoimella korotetut työtulot.
Tällöin Kela laskee tulosi 6 kuukauden ajalta välittömästi ennen vanhempainpäivärahakauden alkamista ja kertoo ne kahdella vuosituloksi. Näin lasketusta vuositulosta tehdään samat vähennykset kuin verotetusta vuosityötulosta, mutta niitä ei koroteta palkkakertoimella. Ratkaisevaa ei ole palkan maksupäivä vaan se, että tulot (esimerkiksi urakkatyön) on ansaittu tuona aikana. Kasvaneiden tulojen tulee olla jatkuvia (ei esim. kertaluontoinen bonuspalkka), mutta tulot voivat olla vain osalta 6 kuukauden aikaa.
6 kuukauden tulojen laskemiseksi sinun tulee toimittaa Kelaan palkkatodistus, josta käy ilmi myös luontoisedut ja maksetut lomarahat.
kelan sivuilta löydät nämä tiedot, ja kannattaa sieltä mieluummin kysellä henk. koht. kun täältä, jos haluat kysymyksillesi varmasti oikean vastauksen..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411563- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi296820- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591- 60587
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571