Sousse

Moro!!

Olen väärällä keskustelupalstalla,mutta onko lukijoissa ihmisiä jotka ovat lomailleet Tunisian Soussessa??En itse ole siellä käynyt ja kyselisin,että millainen lomakohde ko paikka on ja millaiset säät ovat Lokakuun alkupuolella sataako on lämmintä yms?Jos joku valöaisisi asiaa,niin kiitos etukäteen.
3307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

naisia,jotka kulkevat käytännöllisesti katsoen alasti, matkusta Romaniaan. Mamaia on loistava, kaikki naiset alasti siellä, paitis ilotytöt farkiussaan ja pitkissä hameissaan. Wierd,

Äänestä

Ilmasto Soussessa on tosi hyvä rantakelejä ajatellen tuohon aikaan. Mutta itse kohteen koin jotenkin ahdasmielisenä ja länsituristia halventavana. Yksi kerta riitti, en tuntenut olevani oikein tervetullut. Kyllä minä ainakin kaipaan lomalta rentoa ja leppoista tunnelmaa jota en kokenut Soussessa vaikka en mikään bilettäjä olekaan.

Äänestä

Minä vietin viime syyskuussa siellä viikon ja matka oli todella onnistunut. Säät olivat syyskuun puolessa välissä vielä erittäin hyvät (25-33 lämmintä joka päivä). Sadepäiviä ei osunut viikolle oikeastaan yhtäkään, parina iltana vasta myöhään sateli hieman kuuroissa.

Meillä hotelli oli Port El Kantaouista, mutta kävimme ostoksilla myös Soussessa. Port El Kantaoui oli mukava paikka hotellille, koska alue on pieni ja siellä on lyhyt matka kauppaan & ravintoloihin. Paikka oli myös hyvin rauhallinen verrattuna Sousseen.

Soussessa on naisille ainakin nähtävää, koska siellä on hyvät ostosmahdollisuudet. Paikasta löytyy muutama länsimaalaistyylinen ostoskeskuskin. Itse kuitenkin tein parhaat löydöt Medinasta eli kaupungin basaarialueelta. Siellä vaatteet olivat halpoja ja olivat ihan eurooppalaisen muodin mukaisia. Naistenvaatekaupoissa oli useissa kiinteät hinnat. Miehillekin siellä oli paljon vaatteita ja kenkiä tarjolla, mutta suuri osa feikkejä (Armania jne.). Rannat Soussessa ovat hienohiekkaisia ja rantaa on paljon. Taksilla matkustaminen on Soussessa helppoa ja erittäin halpaa. Muutenkin yleinen hintataso on huomattavasti Suomea alempi. Me söimme muutamana päivänä lounaaksi pizzaa kokiksen kanssa ja maksoivat muistaakseni yhteensä noin 3,5 euroa!

Moni haukkuu Tunisiaa matkakohteena, mutta suurin syy varmaan heidän negatiivisiin kokemuksiin on oma suvaitsemattomuus. Tunisia on niitä maita joihin on lähdettävä avoimin mielin ja asenteella "maassa maan tavalla". Pukeutumisen suhteen kannattaa noudattaa ainakin sitä sääntöä, että pitää polvet ja olkapäät peitettyinä kun kaupungilla liikuskelee. Takuuvarmasti saa kyttääviä katseita ja huonoa palvelua jos menee liian vähissä vaatteissa. Tunisialaiset kokevat sen loukkaavaksi heidän uskontoa ja tapojaan kohtaan. Omasta mielestäni tuo pukeutuminen ei ollut mikään ongelma. Kaupungilla kuljettiin poikaystävän kanssa tavallisissa t-paidoissa ja nilkkamittaisissa valkoisissa pellavahousuissa, jotka olivat ihanan vilpoisat ja suojasivat auringolta. Myös kohteliaisuudet on hyvä muistaa kaupoissa ja ravintoloissa asioidessa ja muistaa kiitossana huikata mennessään englanniksi tai ranskaksi (tai jopa arabiaksi). Älä kuuntele ihmisten nyrpeitä matkakokemuksia Tunisiasta vaan lähde avoimin mielin matkaan! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MIES HÄME kirjoitti:

Moro!!

Olen väärällä keskustelupalstalla,mutta onko lukijoissa ihmisiä jotka ovat lomailleet Tunisian Soussessa??En itse ole siellä käynyt ja kyselisin,että millainen lomakohde ko paikka on ja millaiset säät ovat Lokakuun alkupuolella sataako on lämmintä yms?Jos joku valöaisisi asiaa,niin kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu