Pestaudun

Olen miettinyt onkohan kenelläkään yhtä tarkkaa hajuaistia kuin minulla.

Kun pari päivää sitten olin sienimetsässä, keskellä metsää tuli yhtäkkiä "elukan lemu" nenään. En viitsinyt mennä tutkimaan tarkemmin, mistä lemu johtuu.

Ilmiö on tuttu jo aiemmilta ajoilta. Kerran esimerkiksi lakkasuolla tuli suonlaidan pusikosta paha, ikäänkuin pilaantuneen, tai jotenkin pistävä lemu nokkaan, arvelin että se on karhu jonka lemun tuuli toi, kun oli myötäinen.

Vähän ajan päästä alkoi kuulua puskasta risujen rytinää, jolloin poistuin paikalta vastakkaiseen suuntaan. Tuo suo on oikea karhujen pesäke, jälkiä oli vaikka millä mitalla.

Kaiken huippu on kun työpaikalla haistoin että huoneessa oli käynyt ihminen, jolla on joku lääkitys päällä.
Myös sairaan lemun haistan helposti ihmisistä ja asunnoista, joskus piti kirpputorituoli heittää pois kun se lemusi niin tautiselle.
4140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nämä herneenimurei'ät ovat ihmetyttäneet, kummastuttaneet, jopa saaneet paheksuntaa aikaan, kun muut ovat ihmetelleet hajuaistiani.
Tunsin suurta ymmärrystä Uuno Turhapuroa kohtaan, kun hän aisti aromit suljetun ikkunankin takaa. Muistaakseni hänkin aikoi pyrkiä poliisikoirakouluun?

Ei muuten ole aina mikään mukava kyky, monesti kaikkea muuta, ihan kuin kirjoititkin.
Monta väitöstä ollut asiasta, kun toinen ei haista, ei sitten niin millään. Kun vaikkapa jokin kaupasta ostettu haiskahtaa jo pahalta, eikä toinen aisti sitä.

Ihmisten hajuaistit eroavat paljon toisistaan. Nenässä on eri määrä epiteelejä, vai mitä pikkuasioita ne olivatkaan, joiden perusteella hajut erotellaan.

Äänestä

Vaimonikin on hyvin tarkkanenäinen nainen. Hyvin tarkasti hän aina haistaa sen, jos olen sattunut käymään Essolla ja olen ottanut siellä pari keskaria. Minun nenäni ei näin pieniä keskarimääriä haista.

Äänestä
  • onkin miehiä parempi hajuaisti, kun ei vielä ole Jymyäkään kessutellut.

    Äänestä

...vaikkei haisisikaan. Telsua kattellessa haistan formuloiden voiteluaineet tai tupakan kun sitä poltetaan. Keittiöohjelmia katsellessa mun taas tarvitsee tuulettaa ruoankäryjä. Kaikenmoista riesaa sitä ihmisellä ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vainukoiraksi kirjoitti:

Olen miettinyt onkohan kenelläkään yhtä tarkkaa hajuaistia kuin minulla.

Kun pari päivää sitten olin sienimetsässä, keskellä metsää tuli yhtäkkiä "elukan lemu" nenään. En viitsinyt mennä tutkimaan tarkemmin, mistä lemu johtuu.

Ilmiö on tuttu jo aiemmilta ajoilta. Kerran esimerkiksi lakkasuolla tuli suonlaidan pusikosta paha, ikäänkuin pilaantuneen, tai jotenkin pistävä lemu nokkaan, arvelin että se on karhu jonka lemun tuuli toi, kun oli myötäinen.

Vähän ajan päästä alkoi kuulua puskasta risujen rytinää, jolloin poistuin paikalta vastakkaiseen suuntaan. Tuo suo on oikea karhujen pesäke, jälkiä oli vaikka millä mitalla.

Kaiken huippu on kun työpaikalla haistoin että huoneessa oli käynyt ihminen, jolla on joku lääkitys päällä.
Myös sairaan lemun haistan helposti ihmisistä ja asunnoista, joskus piti kirpputorituoli heittää pois kun se lemusi niin tautiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu